Hack-kyykkyä pitkästä aikaa ja treenien päämäärän asettamisesta

17.04.2017 - 13:05

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis iskee vain hieman päälle. Näin kävi taas tällä viikolla ja erityisesti loppuviikosta kun treenasin pitkästä aikaa Vammalassa. Neljä treeni joista pari treeniä oli jalkatreenejä ihan sen takia, että pääsin tekemään pitkästä aikaa hack-kyykkyä. Siltikin kaikki nämä treenit tuntuivat hieman "vajailta" tai siis, että treenasinko edes kunnolla?

En edes tiedä mitä nykyään odottaa treeneiltä sillä en niitä hirveästi suunnittele tai sinällään mieti vaikka kyllä minulla taustalla pieni "suunnitelma" on. Treeni vailla päämäärää ei kyllä toimi minulle eli jos vain menen kuntosalille ja teen jotain. Nykyisin kyllä treenit ovat tuntuneet tuolle mutta todellisuudessa ne eivät ole sitä. Vaikka lähtiessäni kuntosalille en yleensä tiedä millaisen treenin tulen tekemään tai mitä liikkeitä tulen tekemään niin se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että treeneistä puuttuisi päämäärä. Treenillä voi olla erilaisia päämääriä monia ja sellainen kannattaakin olla, jotta treenistä tulee jotain ja treeni etenee varsinkin vähäisillä treeni vuosilla. Alussa kannattaakin miettiä mitä treeneiltä haluaa tai hakee eikä vain mennä kuntosalille kuin kaikki muutkin menevät tyyliin.

 

#hacksquat 120kgx5 hack-squat #legday #legworkout #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Päämäärä voi olla tyyliin kehittyä tietyssä liikkeessä painojen tai toistojen kanssa mikä onkin hyvin yleinen tavoite aloittelijoilla. Tällä tavalla onkin myös helppo seurata kehitystä varsinkin alkuaikoina mikä onkin sitten paljon vaikeampaa tai jopa mahdotonta myöhemmässä vaiheessa. Treeni vuosien karttuessa tekniikka yleensä kehittyy minkä johdosta liikettä joko tehdään paremmin ja pienemmillä painoilla tai sitten suuremmilla painoilla sekä paremmalla tekniikalla. Kuitenkin kaikkien liikkeiden kehittyminen painoissa jämähtää paikoilleen vaikka alussa ne tuntuvatkin nousevan helposti.

Kuitenkin nykyään tuntuu helposti sille, että kuntosalilta haetaan kahta asiaa kerralla mitkä ovat kasvattaa lihaksia ja polttaa rasvaa. Tämä onkin mielestäni yleinen ongelma sillä tuo kaava on mahdoton ja varsinkin kokemattomalle treenaajalle sellainen haaste, että siinä enemmin lopettaa treenaamisen kun yhtälö ei tunnu onnistuvan. Tästä syystä onkin parempi tehdä selvä linjaus mitä treeneistä hakee eli mitä haluaa saavuttavansa.

Jalkatreenejä hack-kyykky pääliikkeenä

Itselleni tuli näillä neljän päivän treenien aikana tai oikeastaan parin jalkatreenin osalta valinta kysymyksiä eteen mihin minun piti tehdä valinta. Molempien jalkatreenien pääliike oli hack-kyykky ja tähän minun piti tehdä valinta molemmissa treeneissä miten tulen hack-kyykkyä tekemään? Hack-kyykky on itselleni yksi suosikki liikkeistäni mitä haluaisin ensimmäiseksi kehittää. Ainoa suurempi ongelma on se, että en pääse hack-kyykkyä normaalisti tekemään minkä johdosta joudun oikeastaan joka kerta aloittamaan liikkeen tekemisen alusta. Taukoa liikkeen tekemiseen tulee niin paljon, että en pääse jatkamaan kehitystä vaan pikemminkin aloittamaan tekemisen alusta sillä jo pienemmätkin painot tuntuvat raskailta.

Tästä syystä päätin tehdä hack-kyykkyä vain ihan tuntuman mukaan mutta silti niin isoilla painoilla kun pystyin. Kuitenkin jätin kaikki sarjat ja toistot väliin jotka koskivat maksimipainojen nostamista. Siksi olikin parempi vain ottaa hack-kyykystä kaikki mahdollinen iskutus etureisille kuin mahdollista eikä yrittää nostaa ihan maksimi painoja sillä silmällä, että saisin hack-kyykyn tulosta paremmaksi. Tästä syystä keskityinkin enemmän pysäytystoistoihin ja rauhallisempaan tekniikkaan kuin "runttaamiseen" sillä hack-kyykky on itselleni jalkaliikkeistä se liike millä saan parhaimman tuntuman etureisiin.

 

#hacksquat paused hack-squat #legday #legworkout #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Yritin myös käyttää mahdollisimman paljon nykyisin kyykyssä käyttämääni tekniikkaa pitää jalkoja. Tällä tavalla yritin ottaa kaikki mahdolliset polviin liittyvät kivut pois. Tämä myös onnistui kuten se onnistui myöskin talvilomalla jolloin käytin samaa tyyliä. Yhdessä vaiheessa käyttäessäni Reebokin painonnostokenkiäni sain meinaan polviin / jalkoihin jotain ihmeellisiä kipuja. Tuolloin ajattelin sen johtuneen kengistä ja vaihdoinkin tämän seurauksena kengät hack-kyykkyyn. Olen nyt kuitenkin viimeiset muutamat kerrat treenannut hack-kyykyn jälleen Reebokin kengillä ilman mitään ihmeellisiä jalkakipuja joten nuo kivut aikoinaan eivät siis johtuneet kengistä vaan jalkojen asennosta. Itselleni ei siis sovi ja toimi kapeampi ote jalkaterät suorassa tyyli niin kyykyssä kuin hack-kyykyssä vaan jalkojen on oltava leveässä v-asennossa. Tällöin oma kroppani pysyy paremmin kassassa selän kanssa ja pääsen paremmin ala-asentoon eli jalkojen asennolla on väliä.

Hack-kyykky oli molempien jalkatreenien pääliike ja samalla käytännössä ainoa suoraan etureisille kohdistuva liike sillä hack-kyykyn jälkeen seuraavat liikkeet olivat takareisiliikkeitä yhden pohjeliikkeen kera. Samalla kun hack-kyykky loppui ja liikkeet vaihtuivat takareisiliikkeisiin niin tuntui myöskin sille, että treeni muuttui enemmän "höpöhöpö" suuntaan itse tekemisestä. Tämä kylläkin johtui enemmänkin liikkeiden painoista sekä itse liikkeiden valinnoista sillä tekemällä enemmän tekniikalla kuin painoilla liikkeitä. Treeni alkaa tuntumaan enemmän "höpöhöpö" tekemiseltä kuin oikealta jalkojen treenaamiselta.

Tiistaina poikkeuksellisesti oli vuorossa aamutreeni mutta siitä huolimatta kyseessä ei ollut tuplatreenipäivä vaan pelkästään aamutreeni. Siirsin tiistain treenin ihan vain aikataulutuksen takia illasta aamuun. Minun oli parempi, että iltapäivä / ilta oli ihan vapaana joten tämän takia kävin tekemässä käsitreenin aamulla. Tietenkin treenin olisi voinut jättää väliinkin, mutta tällöin olisin tehnyt tämän treenin nyt loppuviikosta. En halunnut kuitenkaan tätä

Rintatreeni "venyi" tai oikeastaan kesti melkein puolitoista tuntia Torstain rintatreeni meni sitten hieman sillä tavalla kuin maanantain selkätreeni. Lyhyitä sarjoja hieman isommilla painoilla ja tätä trendiä käytin kaikki kolme liikettä. Ei tuossa mitään ihmeellistä, mutta se mikä minua hieman ihmetyttyi oli treeniin kulunut aika. Treeni kesti käytännössä puolitoista tuntia ja tein kolme liikettä. Käytännössä "jätin" vielä treenin kesken taino en vetänyt

Tein viime viikolla sellaisen muutoksen aamulenkkeihin, että vaihdoin juostavaa reittiä. Tämän johdosta aamulenkeistä on tullut noin pari kilometriä pidempiä. Ei siis sinällään mikään radikaali muutos mutta kuitenkin muutos mitä en ole kyllä huomannut. Ehkä juoksukuntoni on sillä tavalla kohentunut, että tuolla parilla kilometrillä ei ole väliä suuntaan eikää toiseen. En ole mielestäni tätä muutosta nähnyt myöskään kuntosalitreeneissä. En ainakaan paljoa ja

Tein viime viikolla sellaisen muutoksen aamulenkkeihin, että vaihdoin juostavaa reittiä. Tämän johdosta aamulenkeistä on tullut noin pari kilometriä pidempiä. Ei siis sinällään mikään radikaali muutos mutta kuitenkin muutos mitä en ole kyllä huomannut. Ehkä juoksukuntoni on sillä tavalla kohentunut, että tuolla parilla kilometrillä ei ole väliä suuntaan eikää toiseen. En ole mielestäni tätä muutosta nähnyt myöskään kuntosalitreeneissä. En ainakaan paljoa ja

Nyt vielä lauantainakin jaloissani tuntuu keskiviikon jalkatreeni. Jätin perjantaina aamulenkin väliin kun katsoin paremmaksi hieman levätä. Ei aina tarvitse vääntää mitään tuplatreenejä vaikka olisi mieltä ja haluja. Tällä hetkellä se ei ole vain mistään pois tai lisää menisinkö aamulenkille vai jätänkö aamulenkin välistä. Jalat ovat muutenkin siinä kunnossa että taisi olla parempi jättää aamulenkit juoksematta. Toisaalta jos olisin mennyt perjantaina

Keskviikkona kuten myös torstaina jätin aamulenkit väliin ja kävin "vain" illalla tekemässä kuntosalilla treenin. Keskiviikon aamulenkin väliin jättäminen oli ihan tietoinen ja pidemmän päälle suunniteltu asia mutta torstain aamulenkin väliin jättämisen päätös syntyi vasta yöllä. Keskiviikolle minulle oli suunnitelmissa treenata jalkatreeni. Tämän pohjalta ajattelin olla parempi menemättä aamulla juoksemaan ja säästää jalkoja iltaa varten. Torstain aamulenkkiä

Parin viikon ajan olen juossut vallan seitsemän kilometrin aamulenkkejä. Alkuvuodesta hallissa tulin juokseneeni aina vähintään kymmenen kilometriä. Miksi sitten olen vähtentänyt juoksulenkkien pituuksia alkuvuoden hallijuoksuista? Ensinnäkin halli kerrat maksavat jolloin hinnasta pitää ottaa kaikki "hyöty" irti ja juosta mahdollisimman paljon mutta pääsyy seitsemän kilometrin maksimi aamulenkin pituuksiin on ollut dieetti. En ole uskaltanut lähteä juoksemaan

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli

Lisäsin tälle viikolle hieman hiilareita lähinnä lounaan yhteyteen. En oikein tätä asiaa sinällään miettinyt etukäteen vain tälläin lähinnä vain tapahtui. Käytännössä ratkaisu tapahtui lauantaina kauppareisulla kun tulin ostaneeksi kanasuikaleita tarjouksesta. Parin viime viikon ajan olen käytännössä jättänyt hiilarit lounaalta pois syöden vain kanaa ja kananmunaa. Kanasuikaleiden kanssa vain ajattelin ottaa sen pienen kasan riisiä joukkoon. Alle 100g riisiä ei