Ensimmäinen rinta- & olkapäätreeni ja toinen penkki treeni Tampereen Loaded:lla

02.04.2024 - 00:46

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Kun torstaina olin tehnyt maastavetoa ja perjantaina kävin laskettelemassa niin siinä sitten lauantaina ajattelin että jalkatreeni voisi olla olla turhan raskas. Kun olin tehnyt juuri torstaina selkätreenin maastavedolla ja maanantaina ajattelin käydä tekemässä selkätreenin Tamperen Loaded:lla niin tulin siihen ajatukseen että voisin tehdä ensimmäisen rinta- & olkapäätreenin Tampereen Loaded:lla.

Olen kyllä sivusta siinä aina katsonut minkälaisia rinta- & olkapäälaitteita Tampereen Loaded:lla olisi mutta mitään varsinaista kokemusta ja tarkempaa tietoa minulla ei ollut. Tämä oli myöskin yksi syy miksi nyt viimein halusin tehdä rinta- & olkapäätreenin Tampereen Loaded:lla sillä halusin testata ja katsoa mitä rinta- & olkapäälaitteita salilla on.

Olen kerran joskus kauan sitten tehnyt penkkiä Tampereen Loaded:lla mutta silloinkin menin tekemään kaverin kanssa jalkatreeniä. Tiesin vain tuolloin olevani hyvässä penkki kunnossa ja halusin tuolloin penkata ensimmäistä kertaa Tampereen Loaded:lla 200kg. Niimpä tein penkin ennen kuin aloitin tekemään jalkatreeniä. Sain tuolloin penkattua tuon 200kg raakana ja sen jälkeen en tosiaan ole Tampereen Loaded:lla tehnyt mitään rintaan tai olkapäihin liittyvää. Olen käynyt vain tekemässä selkä- & jalkatreenejä sillä niiden lihasryhmien laitteet ovat vain niin loistavia.

No lauantai kyllä näytti ja osoitti myöskin sen että lihasryhmä kuin lihasryhmä niin laitekanta Tampereen Loaded:lla on ihan eri tasolla muihin saleihin nähden. En ole päässyt tekemään niin hyvillä rintalaitteilla rintatreeniä kuin mitä lauantaina pääsin tekemään. Pitäjänmäen PTVGYM:llä on hieman vastaavia laitteita mutta HC-PRO:n laitteet eivät vain vedä vertoja Arsenal Strenghtin laitteille tai Gymleco:n. En nyt ole ihan varma mikä laite oli minkäkin valmistajan mutta ainakin noiden kahden valmistajan laitteita mielestäni käytin.

Olkapäälaitteiden puolella asiat ovat sitten hieman tasaisempia. Ei siinä että Tampereen Loaded:lla olisi huonot olkapäälaitteet vaan että jopa Pitäjänmäen PTVGYM:in olkapäälaitteet kyllä pärjäävät vertailussa Tampereen Loaded:iin. Näin siis kun asiat suhteuttaa sillä onhan Tampereen Loaded:lla enemmän tarjontaa mutta Pitäjänmäen PTVGYM:in laitteet vain pärjäävät vertailussa todella hyvin vaikka niitä ei yhtä paljoa olekaan. Enkä nyt siis kyllä jokaista laitetta lähtenyt testaamaan kun halusin tehdä kunnon treenin muutamalla laitteella. Voihan olla että sieltä jäi testaamatta jokin todella hyvä olkapäälaite.

Lyhykäisyydessään oli nyt vain todella hyvä että tein rinta- & olkapäätreenin Tampereen Loaded:lla. Nyt tiedän mitä laitteita siellä on tarjolla ja minkälaisia laitteet ovat. Enhän nyt ihan kaikkia päässyt testaamaan kun keskityin tekemään treeniä ja siinä samalla sitten keskityin opettelamaan ne muutamat laitteet joilla päätin tehdä. En halunnut vain lähteä kokeilemaan eri laitteita sillä halusin keskittyä myöskin treenaamaan. Uusi ja erilainen laite kun muutenkin ottaa oman aikansa että siihen pääsee kunnolla sisään.

Tällä hetkellä tuntuu sille, että olen tyytymätön maastavedon tuloksiin. Tein niin tai näin niin en ole oikein koskaan tyytyväinen. Vaikka nyt viimeaikoina olen tehnyt 250kg painoilla yhdestä muutamaan toistoon niin en vain ole ollut tyytyväinen. Haluaisin saada 250kg painoilla viisi toistoa minkä lisäksi vielä toisen hyvän sarjan kolmella tai neljällä toistolla. Tähän olisin tyytyväinen, mutta kun tuntuu vain sille, että toistot jäävät yhden ja neljän väliin

Viime viikolla tuli sitten penkattua ensimmäistä kertaa 250kg slingshotilla joten aikaisempaan slingshot tulokseen 240kg parannusta tuli kymmenen kiloa. Oliko tässä mitään järkeä tai hyötyä niin ei, mutta kunhan tuli kokeiltua eikä tuo nyt ihan niin puhtaasti itse nostettuna tullut mutta lähestulkoon ja siihen olen itse tyytyväinen. Sinällään kun penkissä kuluu aikaa lähes tunti tai ainakin 45 minuuttia ja tekee yhteensä seitsemän "sarjaa" 100kg, 140kg, 180kg

Jalat on yksi suurin lihasryhmä ja siksi jalkaliikkeissä pitää mielestäni käyttää suuria painoja. Ihmettelen tätä Instagram buumia, että nuoret naiset treenaa "jalkoja" eli pakaroita kumilenkkiliikkeillä. Itse olen sitä mieltä, että suurilla painoilla ja enemmän "runttaamalla" saadaan nopeampia ja yksinkertaisesti parempi tuloksia kuin kuminauhalla tehtyihin tuntuma treeneihin. Tietenkin nämä tuntuma kumilenkki treenit "osuvat" paremmin perille treenatessa

En ole oikeastaan ikinä miettinyt kyykyn, penkin ja maastavedon yhteistulosta mutta sanotaanko noin vuoden - puolentoista vuoden aikana olen hieman alkanut miettimään sitä. Tämäkin alkoi siitä kun aloin saamaan kyykyn, penkin sekä maastavedon ennätyksiä paremmaksi ja paremmaksi. Ihmiset alkoivat kyselemään minulta tämän johdosta mikä minun yhteistulos on joten aloin sitä laskemaan ja samalla tajusin kuinka paljon se on. Kun luku alkoi ylittämään 650kg

Pääsin tekemään pitkästä aikaa hack-kyykkyä mitä olin viimeksi tehnyt jouluna - uutena vuotena käydessäni viimeksi Vammalassa. Tällä kertaa olin käymässä Vammalassa torstaista - sunnuntaihin eli pääsiäisen ajan. Tämä kerta sisälsi "vain" kaksi treeniä Vammalassa ollessa vaikka olisin ihan hyvin voinut tehdä kolme tai neljäkin treeniä. Kuitenkin kaikki treenit olisivat olleet yksittäis maksullisia treenejä kun en olisi voinut ostaa kymmenen kerran korttia tai

Maanantain päättyi minun kolmen viikon tauko normaalista penkistä. Se miksi pidin kolmen viikon tauon normaalista penkistä ja miksi tauko oli kolme viikkoa niin siihen liittyvät asiat ovat vain sattumien summa. Ainakin siis miksi tauko oli kolme viikkoa. Tuon kolmen viikon aikana huomasin, että rintatreeni oli vaihteeksi aina erilainen kun rintatreenin alkuun ei tullut tehtyä normaalia penkkiä. Ensinnäkin aikaa säästyi todella paljon kaikkeen muuhun ja toiseksi

Tällä viikolla tuli tehtyä pitkästä aikaa olkapää- & käsitreeni "isoilla" painoilla ja enemmän runttaavalla tyylillä kun normaalisti kyseiset treenit on tullut tehtyä pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla. Olkapää- & käsitreeni on tullut tehtyä viimeaikoina pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla ihan vain sen takia, että se säästää käsiä ja kyseisten treenien priorisaatio on tällä hetkellä alhaalla. Enemmän "pummpaavampi" treeni on paremminkin

Priorisointi on tärkeä osa kehitystä kuntosalitreeneissä. Tätä asiaa en sinällään tietoisesti miettinyt aloittaessani kuntosalilla käyntiä vaikka eräällä tapaa olen tätä harrastanut enemmän tai vähemmän. Tietenkään aloittaessa kuntosalilla käyntiä ei tarvitse miettiä niinkään priorisointia yhtään jos haluaa vain kehittyä yleisellä tasolla. Tietenkin jos aloittaa kuntosalilla käynnin tietyn asian takia niin tällöin priorisointi on jo tiedossa, mutta jos

Maanantaina tuli hieman feilattua maastavedossa sillä yritin jostain syystä saada nostettua uutta ennätystä eli 280kg. Tämä ei kuitenkaan ollut lähelläkään vaan oli vain huono päähän pisto. Tuota ennen sain kyllä nostettua 250kg ihan ok, mutta minun olisi pitänyt tajuta jo tuolloin ettei minulla oli mahdollisuuksia saada nostettua 280kg. Olin kuitenkin juuri saanut nostettua 270kg uudeksi ennätykseksi joten ihan tuolla aikataululla 280kg oli jo kyllä liikaa

Erilainen treeniviikko takana. Mitä sitten tämä "erilainen" tarkoittaa niin eihän se mitään ihmeellistä käytännössä tarkoita. Muutama asia teki treeniviikosta vain erilaisen ja näitä tekijöitä oli torstain aikainen kuntosalille meneminen sekä jalkatreeneissä muutama liikevalinta ja tietenkin myös normaalin penkin jättäminen pois rintatreeneistä. Kaksi näistä asioista oli tiedossa jo alkuviikosta sillä tiesin pitäväni normaalin penkin rintatreeneistä vielä pois