Deficit maastavetoa ketjuilla sekä lohko maastavetoa 300kg:lla jälleen kerran

03.07.2023 - 10:53

Torstaina tuli tehtyä decifit maastavetoa ketjuilla pitkästä aikaa ja samalla tein maastavetoa ketjuilla pitkästä aikaa. Minulla ei ole ollut nyt mahdollisuuksia tehdä maastavetoa ketjuilla pitkään aikaan ja silloin kun on ollut mahdollisuus niin olen päätynyt tekemään normaalia decifit maastavetoa ilman ketjuja. Kuitenkin olen nyt tehnyt maastaveto treenejä ilman normaalia maastavetoa jo pidemmän aikaa. Olen vain tullut siihen tulokseen että nyt on parempi keskittyä hiomaan ongelma kohtia kuin hakata päätäseinään sen takia että treenistä toiseen hakkaan samoja painoja.

Maastaveto on yleisesti kuten myös kyykky niin pyörinyt samoissa painoissa treenistä toiseen riippuen tietenkin päivän kunnosta. Tästä johtuen olen pidempään tehnyt erilaisia maastaveto treenejä ihan vain sen takia että en hakkaisi päätäseinään treenistä toiseen kun painot ovat samoja tai ehkä kymmenen kilon erolla. Tästä johtuen aloin tekemään torstain treeniä deficit tyylillä ja aluksi ehkä ajattelin siirtyväni normaaliin tyyliin 220kg painojen jälkeen. Ajattelin aluksi tekeväni deficit maastavetoa "lämmittelyksi" ja siirtyväni sen jälkeen normaaliin maastavetoon ketjujen kanssa.

Päädyinkin jatkamaan deficit maastavetoa ketjuilla sillä tulin siihen tulokseen että miksi tekisin taas asiat niin kuin olen niitä useasti tehnyt? Miksi en keskittyisi ongelma kohtiin nyt? Näin päädyin jatkamaan deficit maastavetoa ketjuilla mutta päätin samalla ettei tässä treenissä haeta mitään ennätyksiä vaan katsotaan rauhassa päivän kunto. Tietenkin hieman peilasin treeniä viime aikaisiin treeneihin mutta toisaalta ketjuilla tehtyä treeniä ei niinkään voi verrata ilman ketjuja tehtyyn treeniin kun painot eivät mene yksi yhteen.

Teinkin treeniä rauhassa "normaaleilla" nousuilla mitä olen tehnyt ja yritin samalla katsastaa mikä voisi olla päivän kunto. Tämän johdosta jo tiesin 240kg plus ketjujen kohdalla että 260kg on turha edes kokeilla mutta 250kg olisi hyvinkin mahdollinen. Näin lähdinkin nostamaan painot 250kg plus ketjut millä lähdin hakemaan kahta toistoa mutta jo ensimmäinen toisto oli niin raskas että oli vain parempi jättää treeni siihen. En edes lähtenyt hakemaan toista yhden toiston toistoa 250kg plus ketjut vaikka aluksi sitä mietinkin. Tulin siihen tulokseen että parempi nyt jättää tekemättä ja alkaa keskittymään lohko maastavetoon.

Tämä olikin loppujen lopuksi oikea ratkaisu sillä lohko maastaveto tuntui alusta loppuun saakka raskaalle. Lohko maastaveto ei missään vaiheessa tuntunut hyvälle tai helpolle. Siitä huolimatta jatkoin lohko maastavetoa niinkuin normaalisti sitä olen nyt tehnyt muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Yleensä menen lohko maastavedossa 50kg korotuksilla eli 120kg, 170kg, 220kg ja 270kg minkä jälkeen joko lopetan tai teen 280kg - 300kg painoilla riippuen miltä on tuntunut. Tällä kertaa taas kerran niin kuin viimeksi Tampereen Loaded:lla lohko maastaveto 270kg tuntui niin raskaalle että huh huh. Tästä huolimatta kuitenkin päätin nousta Loaded treenin tapaan 300kg ja rykäistä sen ylös niin kun tein.

En yhtään tiedä kun en ole ikinä kokeillut miltä block deadlift aka lohko maastaveto tuntuisi ja tulisi jos tekisin sen ilman mitään maastavetoa pohjalla. Aina kun olen tehnyt lohko maastavetoa niin olen tehnyt jonkin maastavedon pohjalle tai jopa useammalla variaatiolla. Tämän johdosta olen aina enemmän tai vähemmän rasittunut kun aloitan tekemään lohko maastavetoa. Toisaalta itseäni ei ole kiinnostanut lähteä tekemään lohko maastavetoa pääliikkeenä sekä jos menen Loaded:lle tai PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä niin haluan kyllä tehdä normaalia maastavetoa tai sen variaatiota. Lähisaleilla olen kyllä tehnyt "lohko maastavetoa" pääliikkeenä mutta sitä ei voi kyllä sanoa lohko maastavedoksi kun ATX-lohkojen sijaan joutuu käyttämään levypainoja "lohkoina". Levypainot kun eivät ole taisaisia niin tuosta treenistä ei saa samaa kuin oikeilla lohkoilla.

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri

Perjantaina tuli vedettyä olkapäätreeni käytännössä pelkästään vipunostoilla joko sivulle, eteen tai taakse. Vastaavasti lauantaina tuli tehtyä taas hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä. Aluksi tein takareisille enemmän "hifistely" liikkeitä minkä jälkeen tein etureisiä. Periaatteessa nämä kaksi treeniä menivät samalla kaavalla mutta käytännössä nämä pari treeniä erosivat toisistaan paljonkin. Perjantaina olkapäätreenissä tuli käytettyä

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki