Alkuviikon treenit kovaa tai kovempaa mutta harkitusti

16.11.2016 - 12:06

Tälle viikolle tuli hieman muutoksia joten laitoin kerralla sitten treeniviikon uusiksi ja vielä siten, että se on joustava. Mietin päiviä koska "voin" ja en voi mennä kuntosalille ja katsoin sitten kokonaiskuvaa. Tämän johdosta osittain vaihdoin jaot ihan täysin. Täysin ja täysin mutta kuitenkin "radikaalisti". Maanantai ja perjantai pysyi normaaleina eli selkätreeni aamulla ja rintatreeni illalla ja perjantaina toisinpäin. Tämän välin treenit muuttuivat sitten totaalisesti. Ihan vain sen takia, että en saanut kunnolla keskiviikolle tuplatreenejä jolloin olisi pitänyt olla normaalin kaavan mukana tuplajalat. Tämän johdosta päätin sitten tehdä jalat kahtena eri päivänä yhdessä muiden lihasryhmien kanssa. Tämän johdosta tiistaiaamuun tuli olkapäätreeni ja iltaan etureidet. Torstaille tulee sitten aamun käsitreeni ja illalle takareisitreeni. Keskiviikkoon jäi ilta vapaaksi ja siihen olin suunnitellut selkätreeniä jos ja kun menen sen tekemään. Näin ollen viikko sisältää kolme selkätreeniä ja viikonloppu jää vielä auki.

Oikeastaan koko idea lähti kehittymään Mr Olympia kisaajan kenen nimeä en nyt muista Youtube videosta. Hän oli jakanut treenit jotakuinkin tuollain, että yhtenä päivänä oli käsitreeni ja jalkatreeniä. Tästä sain pientä ideaa tuohon omaan suunnitelmaan. Olen vain tykännyt tehdä jalkatreenit samana päivänä tuplatreenejä tehdessä. En ole huomannut mitään väsymystä enkä sitä, että aamulla tehty treeni vaikuttaisi mitenkään pahasti illalla tehtävään treeniin.

Se miksi tämä viikko sisältää mahdollisesti kolme selkätreeniä johtunee siitä, että selkä minulla on huonossa kunnossa. Ei siis huonossa kunnossa kipeä tai ongelmia vaan selkä tarvitsee selkeästi kehitystä. Mikä sen parempaa sitten kuin lisätä selkätreenien määrää mutta tietoisesti ja harkitusti. Keskiviikolle olin ajatellut tekeväni maastavetoa, mutta juuri tiistai-iltana tuli vedettyä etureisitreeni kovaa. Tämä jalkatreeni laittoi minut sitten miettimään kannattaako maastavetoa tehdä nyt ollenkaan. Jos maastavetoa tekisin niin se olisi juuri keskiviikko sillä kolmas selkätreeni eli perjantai-ilta olisi takana juuri pari jalkatreeniä ja selkätreeni. Tuohon kun päälle vielä maastaveto niin pum.

Alkuviikon treenit kovaa mutta harkitusti

Mitä nyt alkuviikon treeneistä kertomaan muutakuin, että hain kovia treenejä ja kovia painoja. En jokaisessa treenissä lähtenyt hakemaan kovia painoja, mutta varsinkin rintatreeni sekä etureisitreenissä tuli haettua painoja ainakin pariin liikkeeseen. Niin huom pariin liikkeeseen enkä treenin kaikkiin liikkeisiin. Esimerkiksi olkapäätreenissä otin pystypunnerrukseen niin isot painot kun sain vain suoria kymmenen toiston sarjoja tehtyä. Tein tällä kertaa pystypunnerrusta hyvällä Hammer Strenghtin laitteella minkä välitykset ovat itselleni mielestäni hyvä ja siinä pystyy käyttämään helposti hyviä painoja. Lähinnä liikkeen aloittaminen on helppoa isoilla painoilla kun joissain pystypunnerruslaitteissa jo alkuasentoon pääseminen on vaikeaa varsinkin isoilla painoilla. Tämän jälkeen olkapäätreenin loput liikkeet tulikin sitten tehtyä tuntuman mukaan. Sama jatkui illalla rintatreenin parissa missä penkkasin pakkotoistoja käyttäen suurilla painoilla. Tämän jälkeen jatkoin suurilla painoilla vinopenkissä käsipainoilla ja tein kuuden toiston "kovia" sarjoja. Oikeastaan muihin treeneihin poiketen jatkoin kovaa tekemistä peck-deckissä missä tein kolme kertaa kolme kertaa kuusi isoilla painoilla.

Tiistain etureisitreeni oli suunniteltu asia. Isoilla painoilla kovia sarjoja. Tämä tarkoitti itselleni 130kg painoilla kyykkyä kolme viiden toiston sarjaa sekä 350kg painoilla jalkaprässiä kolme kymmenen toiston sarjaa. Tähän päälle vielä etureisiä laitteella ihan tuntumaan mukaan. Ajattelin aluksi tehdä vaakahack-kyykkyä mutta olotila ei ollut mikään maailman parhain niin päädyin "nössöttelemään". Oikeastaan ihan hyvä ratkaisu niin sain tehtyä yhden liikkeen tuntumalla.

Ai niin ja viikko alkoi selkätreenillä missä tein neljä liikettä. Aluksi leuanvetoa ihan suorilla kymmenen toiston sarjoilla kolme kappaletta minkä jälkeen tein kolme liikettä kolme kertaa kolme kertaa kuusi. Painot yritin ottaa mahdollisimman isoiksi mutta kuitenkaan hirveästi tekniikkaa rikkomatta. Loppuvaiheessa "suuret" painot eivät olleetkaan enään suuria. 

Maanantaiaamun selkätreeni

  • Leuanveto
  • Ylävipuvarsilaite
  • Alatalja
  • Ylätalja

Maanantai-illan rintatreeni

  • Penkki
  • VInopenkki käsipainoilla
  • Peck-deck

Tiistaiaamun olkapäätreeni

  • Vipunostot takaolkapäille istuen
  • Pystypunnerrus
  • Supersarja vipunostot sivuille istuen tuettu + vipunostot sivuille istuen
  • Yhden käden vipunosto sivuille tuettu
  • Facepull

Tiistai-illan etureisitreeni 

  • Kyykky
  • Jalkaprässi
  • Etureidet

Viikonloppuna tuli pidettyä kaksi täyttä välipäivää mitkä tulivat kyllä tarpeeseen. Olin meinaan aika puhki koko viikon ajan mikä alko i tiistaiaamun maastavetotreenistä. Näin ollen viime viikolle tuli kolme täyttä lepopäivää keskiviikon, lauantain sekä sunnuntain muodossa. Näin ollen viikolta jäi vatsa- & kylkitreenitkin väliin, mutta ajattelin näin olevan parempi. Pelkkä keskiviikko ei riittänyt palautumaan alkuviikon treeneistä vaan olin vielä torstaina

Perjantain molemmat treenit seurasivat käytännössä sitä tyyliä jolla tein treenit torstai-iltana sekä millä treenasin jalkoja viime viikolla. Liikkeet supersarjoilla sekä tauot joko todella pienet tai olemattomat. Käytännössä perjantain molemmat treenit menivät tyylillä jossa ylimääräisiä taukoja ei ollut. Ainoat tauot olivat käytännössä liikkeiden vaihdon aikana. Muutoin en pahemmin pitänyt taukoja. Tämä tyyli näkyi treeneissä lähinnä painojen ollessa pieniä

Keskiviikkona huomasin tiistain selkätreenin painaneen kropassa aika paljon joten pääsin pitää ihan täyden välipäivän. Samalla päätin pitää tulevan viikonlopun olematta treenaamatta. Tiistaiaamun maastavetotreeni olikin sitten loppujenlopuksi paljon raskaampi mitä olin kuvitellut. Ilmeisesti aamulla vetämäni kova maastavetotreeni oli vain niin paljon aamutreeniin, että koko kroppa oli tämän jälkeen puhki. Ei siis kannata ihan samanlaista treeniä vääntää

Tänään treenasin selän siten miten olin suunnitellut tekeväni sen viimeviikolla, mutta mitä en kuitenkaan aikataulullisista syistä voinut tehdä. Suunnitelma oli treenata aamun selkätreenissä pelkkää maastavetoa ja illalla sitten loput selkätreenistä soutujen ja taljojen kera. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta sitten lähes kahteen kuukauteen. Lopetin / vähensin maastavedon tekemistä paria viikkoa ennen Vantaan puolimaratonia ja jatkoin tämän jälkeen

Jatkoin tänään samaa kaavaa mitä käytin viime viikolla eli kahden lihasryhmän päivänä tein aamulla toisen lihasryhmän ja illalla toisen. Tänään se tarkoitti aamulla olkapäätreeniä ja illalla hauistreeniä. Viime viikolla tein treenit toisinpäin joten hain vaihtelua treeniin tekemällä treenit toisinpäin. Tulin hieman suunnitelleeksi mitä tänään voisin tehdä kummassakin treenissä, mutta toteutus oli sitten toinen mitä olin suunnitellut. Tein molemmat treenit

Tänään oli vuorossa tupla jalkatreeni. Viime viikolla treenasin aamulla etureidet ja illalla takareidet sekä pohkeet. Tänään vaihdoin treenien järjestystä toisinpäin eli aamulla tuli tehtyä takareidet sekä pohkeet ja illalla tai oikeastaan iltapäivällä etureidet. Aamun takareisitreenistä tuli hieman pidempi kuin olin ajatellut sillä treenin kesto oli lähempänä tuntia. Aamun treeni taisi kestää jotain 50 minuuttia mikä oli ainakin nyt viisi minuuttia pidempi

Tänään oli vuorossa ojentajat sekä rinta. Ajattelin aluksi tehdä aamulla rintatreenin ja illalla ojentatreenin, mutta päädyin tekemään treenit toisinpäin sillä ajattelin rintatreenin olevan parempi tehdä illalla jolloin voisi saada varmistajan tarvittaessa. Näin siis jos olisi tekemässä jotain liikettä mihin olisi hyvä ottaa varmistaja kuten jokin penkkiliike. Toisaalta viimeksi kun tein ojentajatreenin niin tein sen illalla joten aamulla tehdessä sain

Olisin halunnut tehdä selkätreenin tällä viikolla tuplana jolloin aamulla olisin tehnyt pelkkää maastavetoa ja illalla sitten soutu- sekä taljaliikkeet. Normaalisti kun tiistaisin olen tehnyt selkätreenin niin minulla oli aamulla sillain työasioita että aamulla en ehtinyt kuntosalille. Työasioiden johdosta aloin miettimään uusia suunnitelmia. Päädyinkin yhdessä ratkaisussa siirtämään päiviä yhden eteenpäin eli tiistain selkätreeni olisi ollut keskiviikkona

Perjantaina tuli tehtyä hauistreeni aamulla ja ojentajatreeni illalla. Luulin hauistreenin menneen ihan hyvin perille aamulla, mutta illalla huomasin ojentajatreenin menneen paremmin perille. Tähän asiaan tuli viikonloppuna vahvistus sillä ojentajissa tuntui treeni vielä viikonloppuna ja hauiksessa ei tuntuma ollut samanlaista jälkikäteen. Tämän johdosta päätin tehdä muutoksia aamun kuntosalitreeniin kun vuorossa oli "taas" hauistreeni aamulla. Maanantaina

Eilen perjantaina oli vuorossa käsitreeni minkä jaoin ensimmäistä kertaa kahteen osaan siten, että aamulla tein hauistreenin ja illalla ojentajatreenin. Alkuvuonna kun tein tuplatreenejä niin tällöin en kertaakaan jaoitellut treenejä tällä tavalla. Tämä oli myöskin ensimmäinen kerta kun jaoittelin lihasryhmät päivän aikana kahteen eri treeniin. Aikaisemmin olen tehnyt aamun ja illan treenissä saman lihasryhmän treenin sillä eroituksella, että olen tehnyt