Aktiivinen aamulenkkeily alkaa näkymään selvästi väsymyksenä

16.11.2016 - 12:06

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa hieman pidempään. En sitten tiedä miksi, mutta en meinannut saada unta tiistai-keskiviikko välisenä yönä vaan pyörin ja hyörin vain sängyssä. Lopulta kun olin siinä jo "hereillä" niin päätin laittaa herätyksen aikaisemmaksi aamulenkkiä varten. Siinä kun otin iPhonen ja iPadin käteeni vaihtaakseni herätystä aikaisemmaksi niin näin kellon olevan kaksi yöllä. Neljän tunnin päästä olisi sitten herätysaamulenkkiä varten.

Kaikki meni keskiviikkoaamuna hyvin ja parin tuplaexpresson jälkeen olin hieman virteämpi enkä juoksun aikana huomannut mitään väsymystä. Väsymyksen huomasin sitten vasta torstaiaamuna ja oikeastaan myöskin päivän mittaan. Samoin kuin torstai-iltana salilla tunsin väsymykysen tuon huonosti nukutun yön jäljiltä sekä aamulenkkien vaikutuksesta. Mitä enemmän olen nyt juossut niin sitä väsyneempi olen ollut. Olen huomannut tämän nyt ihan selvästi ja dieetillä on kyllä oma vaikutuksensa sillä normaalisti en ole aikasemmin tälläistä aktiivista juoksemista näin hyvin huomannut. Yleisesti olen ollut väsyneempi ja kuntosalilla tiistain sekä torstain treenit ovat olleet maanantaita väsyneempiä. Aktiivinen aerobinen treenaaminen vain vaikuttaa negatiivisesti kuntosaliharjoitteluun eikä dieetti pahemmin auta asiaa. 

Saa nyt katsoa miten jatkan treenien kanssa ensi viikosta, mutta ihan tälläin en jaksa. Jos ja kun tulen varmaan juoksemaan niin ihan joka aamu ei tule kyllä mentyä. Hieman liian raskasta itselleni dieetin aikana käydä aamulenkillä käytännössä joka päivä ja siihen päälle vielä illalla kuntosalitreeni. Tämän hetkisillä kalorimäärillä sekä varsinkin hiilareilla ei vain oikein jaksa. Aamuisin olen juossut aamulenkin rauhallisesti joten juoksu on mennyt vielä suhteellisen hyvin mutta illalla kuntosalilla väsymyksen on viimeistään huomannut. Painojen käyttössä olen myös sen huomannut, että "normaaleilla" sarjapainoilla ei vain oikein jaksa treenata. SIitä huolimatta olen yrittänyt tehdä liikkeitä niillä painoilla millä olen ennenkin liikkeet tehnyt. Ensimmäisen sarjan jälkeen olen vain sitten joutunut alentamaan painoja kun olen tajunnut käyttäväni liian suuria painoja. Ehkä juuri sen takia tulee vain otettua isompia painoja kun vielä muutama viikko sitten treenasin kovilla kuuden toiston sarjoilla niin tuosta on vain jäänyt päälle käyttää suurempia painoja.

En ole nyt ihan 100% varma, mutta luulen kovien kuuden toiston sarjojen soveltuneen minulle paremmin dieetin aikana kuin pidemmät sarjat tai varsinkaan supersarjat. Voi myös olla, että minun pitäisi vain tehdä pienemmillä painoilal liikkeet ja supersarjat jolloin voisin jaksaa paremmin. En kuitenkaan juossut oikeastaan ollenkaan tai todella vähän kun tein noita kovien kuuden toiston sarjojen viikkoja. Luulisin kuitenkin, että tähän juoksutrendiin kovat kuuden toiston sarjat saa unohtaa suoraan. Siksi onkin mielestäni hyvä hieman miettiä miten treenaa milloinkin. Nyt kun itse olen tehnyt paljon aerobista treeniä niin pidemmät sarjat pienillä painoilla soveltuvat kyllä paremmin aerobisen treenin kanssa yhteen. Tälläinen aerobinen treenaaminen ja isot painot eivät sillä eihän niitä painoja jaksa edes nostaa.

Torstai-iltana nopea 40 minuutin rintatreeni

Torstaina tuntui, että treeni meni hetkessä enkä oikeastaan tehnyt mitään. Tuntui vaihteeksi sille kuten joskus on myös tuntunut. Tuntui että piipahdin kuntosalilla saunassa ja lähdin samantien pois. Todellisuudessa sain todella hyvän tuntuman rintaan kolmella liikkeellä joista kaksi liikettä oli supersarjoja joten oikeasti tein viisi eri liikettä. Yritin tehdä jälleen hieman erilaista treeniä ja aluksi ajattelin myöskin treneniä ja liikkeitä dieetin ja jaksamisen kannalta, mutta eihän tuokaan mennyt ihan täydellisesti. Aloitin rintatreenin penkissä missä ensimmäinen sarja tuli tehtyä tiputussarjalla ja laskinhan sitten loppujenlopuksi siihen ylisuuret aloituspainot. Tämänkin asian huomasin vasta setin jälkeen, että enhän minä osaa laskea tai sitten en oikein ajattele mitään. Luulin aloittavani tiputuksien tekemisen 120kg painoista, mutta todellisuudessa aloitin 140kg millä ajattelin paukuttaa kahdeksan toiston sarjan. Mitä todellisuudessa sain? Kolme vai neljä omaa toistoa ja loput toistot kahdeksaan oli enemmän tai vähemmän avustettuja. Tämän jälkeen laskin painoja 15kg per puoli eli seuraaksi tangossa oli painoja 110kg kun siinä piti olla 90kg. Eipä tuolla 110kg tekeminen yhtään sen ihmeellisempää ollut ja melko samaa kaavaa tekeminen oli. 110kg jälkeen tuli sama 15kg painojen pudotus per puoli eli painoja jäi 80kg kun siihen piti jäädä 60kg ja sama homma tapahtui taas.

Tuon epäonnistuneen tiputussarjan jälkeen tein kaksi kymmenen toiston sarjaa 100kg sekä 80kg painoilla. Näillä sentään tekeminen onnistui ja sain itse tehtyä sarjat loppuun vaikka loppua kohden tekeminen olikin raskasta. Epäonnistunut tiputussarja vain söi minulta kaikki voimat. Se olisi mennyt paljon paremmin jos olisin osannut laskea painot oikein ja miettinyt hieman enemmän mitä olen tekemässä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja tällä kertaa voimat.

Penkin jälkeen tulin tehneeksi kaksi supersarjaa joita molempia olen käyttänyt. Ensimmäinen oli käsipainoilla tehty vipunostot vinopenkissä sekä ristikkäistalja alhaalta käsipainoilla vai mikä ikinä tuon liikkeen nimi onkaan. Vipunostot vinopenkistä alhaalta? No ihan sama mikä tuon liikkeen nimi on mutta kuitenkin tuli kyseistä settiä tehtyä ja tällä kertaa otin heti 7,5kg käsipainot millä jaksoin tämän tehdä. Normaalit vinoviparit jaksoin tehdä jopa helposti mutta tuo jälkimmäinen alhaalta tuonti oli jo sitten joka kerta raskaampaa. Näin ollen ensimmäiseen liikkeeseen eli vinovipareihin olisi voinut ottaa kyllä 10kg käsipainot. Toinen supersarja olikin sitten peck-deckissä missä tein aluksi seisten tyylillä ja tämän jälkeen heti perään istuen tyylillä. Painoja ei ollut tässäkään kuin joku 35kg tai 40kg sillä halusin ottaa vain tuntuman ja olin aika puhki jo tässä vaiheeessa.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Supersarja Vipunostot vinopenkissä + Vipunostot vinopenkissä alhaalta
  • Supersarja peck-deck seisten + peck-deck istuen

Perjantaina aamulla aamulenkki ja illalla jalkatreeni

Perjantaina vuorossa oli aamulla aamulenkki ja illalla jalkatreeni kuntosalilla. Vielä aamulla en edes miettinyt illan jalkatreeniä sillä koko asia ei ollut edes mielessäni. On päiviä jolloin minulla on jo aamulla illan jalkatreeni mielessä kun olen juoksemassa aamulenkkiä. Tällöin kun mietin illan jalkatreeniä aamulenkillä niin juoksen tietäen rauhallisesti ja tarvittaessa vieläkin hiljempaa. Tällä viikolla olen muutoinkin juossut rauhallisesti joten ei tuota nyt tarvinnut sinällään miettiä. Miksi sitten välillä mietin näitä? Siksi että olen joskus juossut jalkani pohki aamulla ja illalla kuntosalilla jalkatreenistä ei ole tullut mitään tai jalkatreeniä on pitänyt tehdä varoen. Kun juoksee ennen jalkatreeniä kovan lenkin niin tällöin jalat voivat olla heikossa kunnossa jolloin ne voivat pettää tai mielessä liikkuu ajatuksia jalkojen pettämisestä.

Jos tiistain sekä torstain kuntosalitreenit olivat väsynyttä tekemistä niin perjantain jalkatreeni meni paremmin. En sitten tiedä teinkö perjantain treenin vain tietoisesti "kevyemmin" aina alusta asti. Tällöin treenikin menee paremmin kun ei ota niitä liian isoja painoja joiden kanssa treenistä ei tule mitään. En kyllä tässä jalkatreenissä mitään ihmeellisiä ja kamalia supersarjoja tehnytkään vaan jalkatreeni perustui aikalailla "perus" tekemiseen.

Aloitin jalkatreenin kyykyn tekemisellä missä tein taas ensimmäisen lämmittelyn jälkeen ensimmäisen sarjan kahdenkymmen toiston sarjalla minkä jälkeen tein kolme kymmenen toiston sarjaa. Tyyli mitä olen nyt käyttänyt jo muutamia viikkoja. Huomasin myös nyt perjantaina saman asian minkä huomasin maanantaina maastavetoa tehdessä. Käyttäessäni uutta Schiek treenivyötä uskaltauduin mielestäni menemään helpommin alas. Maanantaina maastavedossa huomasin sen etten jäänyt alas hihhuloimaan turhia vaan lähdin suoraan suorittamaan toistoja. Tällä kertaa kyykyn tekemisessä tuntui vain sille, että uskalsin mennä rauhassa alas ja tulla sieltä ylös. En siis jättänyt alasmenoa vajaaksi vaan mielestäni menin jokaisen toiston ihan samalla tavalla alas asti. Voisin siis helposti sanoa, että hyvä treenivyö on tuonut tekemiseen vain enemmän luottavuutta minkä pohjalta vain uskaltaa tehdä liikkeet paremmin ja teknisemmin. Ei siis kyllä mitään välttämättömiä mutta paljon helpottavia apuja.

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Etureidet
  • Takareisinousu ylätaljassa
  • Pohkeet seisten

Tälle viikolle suunnittelin "vihdoin" pienoista kevennystä treeneistä. Sitä en oikein tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta yleisellä tasolla vähennän treeni kertoja. Kaikki varmaankin lähti liikkeelle viime viikon maanantaista jolloin penkkasin 200kg. Yksinään tuo penkistä 200kg ei vaikuttanut varmaan mihinkään, mutta jatkoin treeniä ja maantain jälkeen treeniviikkoa ihan normaalisti. Huomasin kyllä pienoista väsymystä, mutta ajattelin sen lähtevän pois. En siis

Viikonloppuna tuli käytyä jälleen Vammalassa vaikka siellä juuri viikko sitten kävin. Tällä kertaa olin lähinnä hakemassa uusia kaiuttimia jotka juuri viime Vammalan reissulla olin käynyt ostamassa. Juuri edellinen kerta piti olla itselleni viimeinen kerta ennen joulua kun käyn Vammalassa, mutta näin ei sitten ollutkaan. Muutenkin kun lähden perjantaina Tampereelle hakemaan kaiuttimia niin päivä oli vain epävarmaa. Minulla oli meinaan autohuolto ja Hifihuone

Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla ja lihakseen saa sitä hyvää kipua. Näin olen käytännössä treenannut viimeiset päivät mutta asia ei ole ihan niin helppo ja yksiyhteen menevä. Vaikka treenin tekisi pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla niin tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että treenin aikana saisi sitä hyvää kipua. Tekniikka on kuitenkin se asia yhdessä pidempien toistomäärien kanssa mikä tuottaa lihakseen särkyä. Pienet painot ovat juuri

Maanantaina se tuli. 200kg nousi penkistä ensimmäistä kertaa ikinä ja samalla nousi tulos mitä olen hakenut pidempään. Oikeastaan ainoa tulos mitä olen hakenut ihan suunnitellusti. Tietenkin haluan kehittyä myöskin toisissa perusmassaliikkeissä kuten maastavedossa ja kyykyssä, mutta kyseisiin liikkeisiin en ole "panostanut". No en kyllä ole panostanut penkkiinkään mutta penkin ero maastavetoon ja kyykkyyn on ollut se, että ole tehnyt suunnitelmallisempaa

Viime kesänä ollessani ensimmäistä kertaa dietillä vähensin maitotuotteita tietoisesti. Lähdin tälle linjalle ihan siitä syystä, että sain kuntosalilla maitotuotteisiin liittyen vinkkejä ja kokemuksia. Toisaalta ruokavalioni ei ole missään vaiheessa sisältänyt hirveästi maitotuotteita rahkan ja jogurtin lisäksi. Yhdessä vaiheessa käytin aika aktiivisesti Fast Puddingia sekoittaen sen maitoon joten tällöin ostin aktiivisesti ihan maitoa kaupasta mitä normaalisti

Oikeastaan jo pidempään olen treenannut treenistä toiseen erilaisia treenejä, mutta viime viikon lauantaista aina tähän puoleen viikkoon asti huomasin itse hyvin kuinka erilaisia treenit olivat. Treenit olivat keskenään erilaisia lihasryhmästä riippumatta. Kun alan vielä vertaamaan näitä viime treenejä esimerkiksi lihasryhmien viimeisimpiin treeneihin niin eron kyllä huomaa. Juuri tämä on minulle nykyään mieluisa treenimuoto sillä motivaatio ja fiilis pysyy

Tällä viikolla on tullut kokeiltua uutta aamupalaa minkä olen syönyt tällä viikolla joka aamu myöskin keskiviikkona jolloin en mennyt aamulla treenaamaan. Oikeastaan enemmänkin pieni muutos kuin uusi aamupala vaikka uudeksi aamupalaksi tuota voi kyllä sanoa. Kreikkalaisen jogurtin ja banaanin joukkoon olen laittanut tällä viikolla Corn Flakes muroja eli käytännössä lisännyt hieman hiilaria. Olen muutamia kertoja aikaisemmin kokeillut kreikkalaista jogurttia

Viime viikonloppuna tuli siis käytyä Lahdessa Nordic Fitness Expo 2016:sta mikä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Minun on pitänyt mennä NFE tapahtumaan monta kertaa ja ainakin parina vuonna olen NFE menemisestä puhunut. Aikaisemmin puheet ovat jääneet vain puheiksi eikä tuo tälläkään kertaan ollut kaukana. En meinannut aluksi jaksaa tilata lippuja sitten millään ja mitä pidemmälle aika kului niin sitä vaikeammaksi se tuntui tulevan. Varmaankin

Tälle viikolle olin suunnitellut palaavani tekemään tuplatreenejä parin viikon jälkeen mutta tämä suunnitelma feilasi pahasti tiistaista lähtien jolloin minulla alkoi flunssa. Maanantaina minulla tuntui kurkussa pientä kipua ja aavistin hieman pahaa, että minulla alkaisi flunssa. Kuitenkin toivoin ettei mitään flunssaa ala eikä tuo maanantainen kurkkukipu ollut mitenkään paha. Maanantaina toimistolla huomasi, että viime viikkoinen Dublinin reissun jäljiltä

Noin viikon tauko treenaamisesta pidetty työmatkan vuoksi. Olisin matkan aikana voinut hyvinkin treenata sillä hotellin alakerrassa olisi ollut kuntosali uima-altaineen. Päätin kuitenkin hyvissä ajoin ennen matkaa etten tule matkalla treenaamaan vaan pidän tuon ajan väliä treenaamisesta. Ennen matkaa tein kovan jalkatreenin ja heti samana päivänä kun palasin takaisin Suomeen niin tulin jälleen tehneeksi jälleen jalkatreenin. Tällä kertaa jalkatreeni sisälsi