Aamulla pieni farssi, mutta illalla kuntosali sujui paremmin kuin viimeviikolla

16.11.2016 - 12:06

Heräsin tänään normaalia aikaisemmin kun tarkoituksena oli mennä aamulla juoksemaan joku vähän pidempi aamulenkki. Ajattelin juosta tai kokeilla juosta kahdeksan kilometriä tai ehkä jopa yli kymppi. Pääsin toimistolle noin 6.30 aikoihin ja siittä alakerran pukuhuoneeseen vaihtaan juoksu kamat. Olin saanut trikoot ja paidan päälle ja olin juuri laittamassa iPhonea käsisuojaan niin tajusin, että minulta oli jäänyt takki kotiin. Tässä kohtaa mietin vähän aikaa pitäisikö se lähteä hakemaan kun kello ei ollut vielä niin paljoa ja liikennettäkin olisi ollut vähän. Päätin kuitenkin skipata aamulenkin väliin tämän takia, koska en jaksanut palata hakemaan takkia. Takki taisi olla nyt kolmas tavara / väline mikä on jäänyt aamulenkkiä varten kotiin. Aiemmin minulta on jäänyt pyyhe sekä juoksukengät kotiin. Pyyhe on nyt pienin huoli ja kun unohdin juoksukengät kotiin niin silloin minulla oli sattumoisin muuten juoksuun soveltuneet kengät. Tämä taisi olla viimevuoden alkuvuotta tai juuri näihin aikoihin viimevuonna. Olikohan kenkinä silloin Merrelin talvikengät joilla tuli juostua suhteellisen kovaa johtuen, että olin parin pro-jätkän kanssa vetämässä lenkkiä. Takin jääminen johti siihen, että palasin samantien toimistolle ja aloin hommiin. Kun minulla oli kuitenkin pesuvehkeet muakana niin olin päättänyt mennä puoli kahdeksan aikaan saunaan.

[[{"fid":"145","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"300","width":"400","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Aamulenkin väliin jääminen otti vähän päähän sen takia, koska tuli kuitenkin herättyä normaalia aikaisemmin. Aamulenkin väliin jättäminen oli illan kuntosalia ajatellen parempi ratkaisu ja näin jälkeenpäin on helppo sanoa kuntosalitreenin mennen hyvin. Ehkä jos olisin juossut tänään niin kuntosalitreeni olisi mennyt illlalla ehkä huonommin. Heti ensimmäinen liike eli pystypunnerrus meni tänään viimeviikkoista helpommin. Myös loput treenistä meni paremmin kuin viimeviikolla. Tänään piti myös katsella välillä kelloon kuin treenasi sillä minun oli tarkoitus käydä vielä kaupassa treenin jälkeen ja kun lähdin kuntosalille vähän jälkeen 19:sta. Aloitin treenaamisen vähän ennen 19.30:sta ja yleensä treenissä menee joku tunti tai vähän yli ja en kuitenkaan halunnut jättää kauppaan menemistä ihan viime tippaan niin kelloa täytyi vähän katsella. Tänään treenini ei kärsinyt tästä eikä minun tarvinnut nopeuttaa mitään vaan aika riitti hyvin. Kuntosali + kellon katselu ei ole hyvä yhdistelmä kuten ei ole muukaan treenaaminen. Jos tarvitsee kokoajan vilkuilla kelloon niin treenaamisesta menee rentous ja alkaa vain häsläämään ja kiirehtiin jolloin treenaamisesta ei tule yhtään mitään.

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 1x10 20kg, 3x10 40kg
  • Vipunosto eteen istuen 3x10 12,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3x10 42,5kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 3x12 60kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x10 15kg
  • Vipunosto sivulle 3x10 15kg
  • Vipunostot takaolkapäille 3x10 7,5kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla 3x10 20kg

Nyt vielä lauantainakin jaloissani tuntuu keskiviikon jalkatreeni. Jätin perjantaina aamulenkin väliin kun katsoin paremmaksi hieman levätä. Ei aina tarvitse vääntää mitään tuplatreenejä vaikka olisi mieltä ja haluja. Tällä hetkellä se ei ole vain mistään pois tai lisää menisinkö aamulenkille vai jätänkö aamulenkin välistä. Jalat ovat muutenkin siinä kunnossa että taisi olla parempi jättää aamulenkit juoksematta. Toisaalta jos olisin mennyt perjantaina

Keskviikkona kuten myös torstaina jätin aamulenkit väliin ja kävin "vain" illalla tekemässä kuntosalilla treenin. Keskiviikon aamulenkin väliin jättäminen oli ihan tietoinen ja pidemmän päälle suunniteltu asia mutta torstain aamulenkin väliin jättämisen päätös syntyi vasta yöllä. Keskiviikolle minulle oli suunnitelmissa treenata jalkatreeni. Tämän pohjalta ajattelin olla parempi menemättä aamulla juoksemaan ja säästää jalkoja iltaa varten. Torstain aamulenkkiä

Parin viikon ajan olen juossut vallan seitsemän kilometrin aamulenkkejä. Alkuvuodesta hallissa tulin juokseneeni aina vähintään kymmenen kilometriä. Miksi sitten olen vähtentänyt juoksulenkkien pituuksia alkuvuoden hallijuoksuista? Ensinnäkin halli kerrat maksavat jolloin hinnasta pitää ottaa kaikki "hyöty" irti ja juosta mahdollisimman paljon mutta pääsyy seitsemän kilometrin maksimi aamulenkin pituuksiin on ollut dieetti. En ole uskaltanut lähteä juoksemaan

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli

Lisäsin tälle viikolle hieman hiilareita lähinnä lounaan yhteyteen. En oikein tätä asiaa sinällään miettinyt etukäteen vain tälläin lähinnä vain tapahtui. Käytännössä ratkaisu tapahtui lauantaina kauppareisulla kun tulin ostaneeksi kanasuikaleita tarjouksesta. Parin viime viikon ajan olen käytännössä jättänyt hiilarit lounaalta pois syöden vain kanaa ja kananmunaa. Kanasuikaleiden kanssa vain ajattelin ottaa sen pienen kasan riisiä joukkoon. Alle 100g riisiä ei

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa

Väsymisen merkkejä taitaa olla ilmassa ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana tai sitten vain yritän hieman liikaa. Huomasin tämän tiistai-iltana kuntosalilla aloittaessani olkapäätreenin pystypunnerruksella käsipainoilla. Normaaliin tapaan otin sitten lämmittelyn jälkeen 45kg käsipainot suorilta. Tällä kertaa en ottanut aluksi edes 40kg käsipainoja vaan suoraan 45kg käsipainot joilla oletin saavani kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämähän nyt feilas komeesti ja

Viikko alkoi aamulla aamulenkillä sekä illalla selkätreenillä. Tämän lisäksi päätin myöskin nyt "virallisesti" jatkaa dieettiäni juhannukseen saakka. Minun oli tarkoitus pitää dieettiä vielä pari viikkoa, mutta päätin lisätä tähän vielä kolme viikkoa lisää. Näin ollen dieettini kestää vielä viitisen viikkoa. Vielä kun sitten jatkoin dieettiä käytännössä kolme viikkoa eteenpäin niin nyt otan myöskin varmaan tälle viikolle tankkauspäivän. Tankkauspäiviä en ole