Aamulla kuntopyörällä intervallia ja illalla selkätreeni kuntosalilla

16.11.2016 - 12:06

Heräsin aamulla aamulenkkiä varten ja herätys oli asetettu tätä varten. Aamulla kuitenkin melkein herättyäni aloin miettimään menemistä kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Aloin vain tässä vain miettimään asiaa illan kuntosalitreeniä ajatellen. Alaselän kanssa on ollut hieman jotain mikä on tosin ollut jo tällä viikolla paranemaan päin, mutta kun vuorossa oli selkätreeni ajattelin polkemisen olevan tältä kannalta parempi vaihtoehto. Tiistaina jalkatreenissä jätin kyykyn väliin juuri sen takia, että halusin keventää rasituksia selälle. Halusin aamulla mahdollisimman vähän rasitusta jotta selkätreeni menisi ilman suurempia rasituksia. Päätinkin pienen arvonnan jälkeen meneväni kuntosalille polkemaan kuntopyörällä intervallia.

Käytännössä aamutreeni oli sama kuin tiistaina jolloin poljin kuntopyörällä aluksi 30min intervallin jonka jälkeen tein vatsoja sekä leukoja. Tämän aamun ero oli siinä, että poljin hieman erilailla. Hain alkulämmössä hieman nopeatempoisempaa polkemista heti alkuun, mutta ajallisesti pidin sen samana. Suurempi ero oli loppupuolella jättämällä loppulämmittelyn käytännnössä kokonaan pois ja tekemällä tämän johdosta intervallia muutaman minuutin pidempään.

[[{"fid":"339","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Illalla kuntosalitreenistä ajattelin jättää maastavedon väliin ihan vain alaselän rasituksen takia, mutta toisin kävi. Tällä kertaa lähdin tekemään maastavedossa pienemmällä painoilla hieman pidempiä sarjoja kuin normaalisti. Kun teen normaalisti 5 - 7 toistoja sarjoja niin tänään tein 12 toiston sarjoja. Painoja minulla oli tänään 100kg joilla oikeastaan aloitin vain aluksi sarjan tekemisen ilman, että olin ajatellut sarjan pituutta. Tehdessä toistoja toiston perään ajattelin aluksi sarjan pituuden olevan 10 toistoa, mutta hetken päästä nostin toistomäärän 12:sta. Ensimmäisen sarjan jälkeen kyllä mietin jaksanko tehdä kolme 12 toiston sarjaa. Toinen ja kolmas sarja menivät hyvin eikä olleet esimerkiksi läheskään niin raskaita kuin aikoinaan 80kg kahdenkymmenen toiston sarjat.

Tämän jälkeen tein yhden käden t-soutua kun en löytänyt nopeasti kahvaa jolla olisin tehnyt normaalia t-soutua. Jos olisin jättänyt maastavedon tänään väliin olisin aloittanut treenin t-soudulla. Tämän jälkeen jatkoin treeniä alataljan tekemisellä ristikkäistaljassa supersarjana yhden käden alataljan kanssa. Aluksi suunnittelin ihan normaalia alataljaa, mutta halusin tehdä supersetin. Tämän jälkeen tein vielä ylätaljan koska halusin tehdä vielä liikkeen mitä tehtiin ylhäältä alas.

Selkätreeni

  • Maastaveto 3x12 100kg
  • Yhden käden t-soutu 15kg x10, 3x10 25kg
  • Supersarja 3x alataljaristikkäistaljassa 80kg x20 + yhden käden alatalja risittäistaljassa 50kg x20
  • Ylätalja 3x10 60kg

Viikonloppuna tuli pidettyä kaksi täyttä välipäivää mitkä tulivat kyllä tarpeeseen. Olin meinaan aika puhki koko viikon ajan mikä alko i tiistaiaamun maastavetotreenistä. Näin ollen viime viikolle tuli kolme täyttä lepopäivää keskiviikon, lauantain sekä sunnuntain muodossa. Näin ollen viikolta jäi vatsa- & kylkitreenitkin väliin, mutta ajattelin näin olevan parempi. Pelkkä keskiviikko ei riittänyt palautumaan alkuviikon treeneistä vaan olin vielä torstaina

Perjantain molemmat treenit seurasivat käytännössä sitä tyyliä jolla tein treenit torstai-iltana sekä millä treenasin jalkoja viime viikolla. Liikkeet supersarjoilla sekä tauot joko todella pienet tai olemattomat. Käytännössä perjantain molemmat treenit menivät tyylillä jossa ylimääräisiä taukoja ei ollut. Ainoat tauot olivat käytännössä liikkeiden vaihdon aikana. Muutoin en pahemmin pitänyt taukoja. Tämä tyyli näkyi treeneissä lähinnä painojen ollessa pieniä

Keskiviikkona huomasin tiistain selkätreenin painaneen kropassa aika paljon joten pääsin pitää ihan täyden välipäivän. Samalla päätin pitää tulevan viikonlopun olematta treenaamatta. Tiistaiaamun maastavetotreeni olikin sitten loppujenlopuksi paljon raskaampi mitä olin kuvitellut. Ilmeisesti aamulla vetämäni kova maastavetotreeni oli vain niin paljon aamutreeniin, että koko kroppa oli tämän jälkeen puhki. Ei siis kannata ihan samanlaista treeniä vääntää

Tänään treenasin selän siten miten olin suunnitellut tekeväni sen viimeviikolla, mutta mitä en kuitenkaan aikataulullisista syistä voinut tehdä. Suunnitelma oli treenata aamun selkätreenissä pelkkää maastavetoa ja illalla sitten loput selkätreenistä soutujen ja taljojen kera. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta sitten lähes kahteen kuukauteen. Lopetin / vähensin maastavedon tekemistä paria viikkoa ennen Vantaan puolimaratonia ja jatkoin tämän jälkeen

Jatkoin tänään samaa kaavaa mitä käytin viime viikolla eli kahden lihasryhmän päivänä tein aamulla toisen lihasryhmän ja illalla toisen. Tänään se tarkoitti aamulla olkapäätreeniä ja illalla hauistreeniä. Viime viikolla tein treenit toisinpäin joten hain vaihtelua treeniin tekemällä treenit toisinpäin. Tulin hieman suunnitelleeksi mitä tänään voisin tehdä kummassakin treenissä, mutta toteutus oli sitten toinen mitä olin suunnitellut. Tein molemmat treenit

Tänään oli vuorossa tupla jalkatreeni. Viime viikolla treenasin aamulla etureidet ja illalla takareidet sekä pohkeet. Tänään vaihdoin treenien järjestystä toisinpäin eli aamulla tuli tehtyä takareidet sekä pohkeet ja illalla tai oikeastaan iltapäivällä etureidet. Aamun takareisitreenistä tuli hieman pidempi kuin olin ajatellut sillä treenin kesto oli lähempänä tuntia. Aamun treeni taisi kestää jotain 50 minuuttia mikä oli ainakin nyt viisi minuuttia pidempi

Tänään oli vuorossa ojentajat sekä rinta. Ajattelin aluksi tehdä aamulla rintatreenin ja illalla ojentatreenin, mutta päädyin tekemään treenit toisinpäin sillä ajattelin rintatreenin olevan parempi tehdä illalla jolloin voisi saada varmistajan tarvittaessa. Näin siis jos olisi tekemässä jotain liikettä mihin olisi hyvä ottaa varmistaja kuten jokin penkkiliike. Toisaalta viimeksi kun tein ojentajatreenin niin tein sen illalla joten aamulla tehdessä sain

Olisin halunnut tehdä selkätreenin tällä viikolla tuplana jolloin aamulla olisin tehnyt pelkkää maastavetoa ja illalla sitten soutu- sekä taljaliikkeet. Normaalisti kun tiistaisin olen tehnyt selkätreenin niin minulla oli aamulla sillain työasioita että aamulla en ehtinyt kuntosalille. Työasioiden johdosta aloin miettimään uusia suunnitelmia. Päädyinkin yhdessä ratkaisussa siirtämään päiviä yhden eteenpäin eli tiistain selkätreeni olisi ollut keskiviikkona

Perjantaina tuli tehtyä hauistreeni aamulla ja ojentajatreeni illalla. Luulin hauistreenin menneen ihan hyvin perille aamulla, mutta illalla huomasin ojentajatreenin menneen paremmin perille. Tähän asiaan tuli viikonloppuna vahvistus sillä ojentajissa tuntui treeni vielä viikonloppuna ja hauiksessa ei tuntuma ollut samanlaista jälkikäteen. Tämän johdosta päätin tehdä muutoksia aamun kuntosalitreeniin kun vuorossa oli "taas" hauistreeni aamulla. Maanantaina

Eilen perjantaina oli vuorossa käsitreeni minkä jaoin ensimmäistä kertaa kahteen osaan siten, että aamulla tein hauistreenin ja illalla ojentajatreenin. Alkuvuonna kun tein tuplatreenejä niin tällöin en kertaakaan jaoitellut treenejä tällä tavalla. Tämä oli myöskin ensimmäinen kerta kun jaoittelin lihasryhmät päivän aikana kahteen eri treeniin. Aikaisemmin olen tehnyt aamun ja illan treenissä saman lihasryhmän treenin sillä eroituksella, että olen tehnyt