4x20 max 45 sekunnin tauoilla viikko päätyökseen väsyneellä treenillä

16.11.2016 - 12:06

Sain tänään päätökseen  kovan treeniviikon jolla tein liikkeet 4x20 sarjoilla sekä max 45 sekunnin tauoilla. Tämän päiväisessä treenissä huomasin eilisen selkätreenin vaikutukset sillä tehot olivat tänään vähissä ja liikkeiden tekeminen oli raskasta. Tämän vuoksi jouduin tekemään liikkeitä suhteellisen pienillä painoilla mikä ei haitannut tietenkään mitään. Ensimmäiseen liikkeeseen mikä oli pystypunnerrus taisin ottaa hieman suuret painot sillä neljännellä sarjalla jouduin muutaman kerran laskemaan painot polville jotta jaksoin tehdä kaksikymmentä toistoa. Tietenkin yksi hyvä ratkaisu olisi ollut ottaa viimeiseen sarjaan pienemmät painot, mutta halusin tehdä liikkeen samoilla painoilla alusta loppuun. Tuo painojen laskeminen välillä polville ei vain oikein sovi tuon kaltaisen treenin kuvaan millä treenasin, mutta kyseessä oli kuitenkin neljäs ja viimeinen sarja joten se ei ollut niin paha asia. Pystypunnerruksen jälkeen osasinkin sitten ottaa loppuihin liikkeisiin heti pienemmät painot ja vaikka ensimmäiset sarjat tuntuivatkin välillä kevyiltä niin kolmannet ja viimeiset sarjat tuntuivat kyllä. Tuo painojen valinta tälläisillä erikoissarjoilla on vain vaikeaa eikä niitä saa aina valittua oikein.

Tänä aamuna jätin aamulenkin väliin mitä pohdin pitkään eilen illalla ja todella halusin mennä aamulenkille aamulla. Aamulenkin väliin jättäminen oli kuitenkin illan kuntosalitreenin kannalta parempi ratkaisu sillä jos olisin mennyt aamulenkille niin illan kuntosalitreeni olisi mennyt vieläkin väsyneemmin. Tälläisien erikoisempien treenien kanssa täytyy myös lenkkeilyä hieman rajoittaa sillä tälläiset treenit vaativat enemmän palautumisaikaa. Tämän viikon lenkit ovat ehkä tässä jolloin minulle tulee noin 5km vähemmän yhteismäärää kuin viime viikolla ja siihen nähden mitä olin hieman suunnitellut. Tämän johdosta tuokin määrä pitää ottaa vain loppu kuusta kiinni. Olen miettinyt sitä, että nyt on vain parempi pitää huomenna täysi välipäivä treeneistä ja katsoa asiaa sunnuntaina uudestaan jolloin käyn ainakin kuntosalilla. Muutenkin ensi viikon kuntosalipäivät ja treenit ovat vielä hieman auki, koska perjantaina en pääse kuntosalille.

Tämä erikoisviikko on ollut kiva vaikkakin raskas. Tälläisiä treenejä ei kyllä jaksaisi viikosta toiseen eli tämän kaltaisia treenejä onkin parempi tehdä harvakseen. Jos jatkaisin samanlaisen viikon putkeen niin se olisi ensinnäkin paljon väsyneempi eikä siinä olisi mitään järkeä. Treenien tehot laskisivat treeni treeniltä ja samalla treenien järkevyys laskisi samalla mitalla. Yhteenvetona voisi sanoa sen, että jalkapäivä meni luultua kevyemmin ja selkäpäivä oli juuri niin raskas kuin luulin. En tullut ajatelleeksi, että tämä viimeinen treeni olisi ollut "taistelua" väsymystä vastaan, mutta olisihan se pitänyt arvata. Näin tapahtuu aina kun tekee jotain erikoisempia viikkoja niin viikon viimeinen treeni on melkein aina se väsynein treeni. Sunnuntaina kun aloitin tämän viikon niin silloin jopa mietin olisinko tehnyt kaikki päivä samanlaisina vai olisinko tehnyt jonkun päivän erilailla kun jo sunnuntain treeni oli raskas.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 4x20 25kg
  • Hauiskääntö z-tanko 4x20 27,5kg
  • Vipunostot sivuille 4x20 5kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla 4x20 10kg
  • Vipunosto eteen levyllä 4x20 10kg
  • Hauiskääntö ristikkäistaljassa 4x20 20kg
  • Vipunostot takaolkapäille ristikkäistaljassa 4x20 10kg

Tällä hetkellä tuntuu sille, että olen tyytymätön maastavedon tuloksiin. Tein niin tai näin niin en ole oikein koskaan tyytyväinen. Vaikka nyt viimeaikoina olen tehnyt 250kg painoilla yhdestä muutamaan toistoon niin en vain ole ollut tyytyväinen. Haluaisin saada 250kg painoilla viisi toistoa minkä lisäksi vielä toisen hyvän sarjan kolmella tai neljällä toistolla. Tähän olisin tyytyväinen, mutta kun tuntuu vain sille, että toistot jäävät yhden ja neljän väliin

Viime viikolla tuli sitten penkattua ensimmäistä kertaa 250kg slingshotilla joten aikaisempaan slingshot tulokseen 240kg parannusta tuli kymmenen kiloa. Oliko tässä mitään järkeä tai hyötyä niin ei, mutta kunhan tuli kokeiltua eikä tuo nyt ihan niin puhtaasti itse nostettuna tullut mutta lähestulkoon ja siihen olen itse tyytyväinen. Sinällään kun penkissä kuluu aikaa lähes tunti tai ainakin 45 minuuttia ja tekee yhteensä seitsemän "sarjaa" 100kg, 140kg, 180kg

Jalat on yksi suurin lihasryhmä ja siksi jalkaliikkeissä pitää mielestäni käyttää suuria painoja. Ihmettelen tätä Instagram buumia, että nuoret naiset treenaa "jalkoja" eli pakaroita kumilenkkiliikkeillä. Itse olen sitä mieltä, että suurilla painoilla ja enemmän "runttaamalla" saadaan nopeampia ja yksinkertaisesti parempi tuloksia kuin kuminauhalla tehtyihin tuntuma treeneihin. Tietenkin nämä tuntuma kumilenkki treenit "osuvat" paremmin perille treenatessa

En ole oikeastaan ikinä miettinyt kyykyn, penkin ja maastavedon yhteistulosta mutta sanotaanko noin vuoden - puolentoista vuoden aikana olen hieman alkanut miettimään sitä. Tämäkin alkoi siitä kun aloin saamaan kyykyn, penkin sekä maastavedon ennätyksiä paremmaksi ja paremmaksi. Ihmiset alkoivat kyselemään minulta tämän johdosta mikä minun yhteistulos on joten aloin sitä laskemaan ja samalla tajusin kuinka paljon se on. Kun luku alkoi ylittämään 650kg

Pääsin tekemään pitkästä aikaa hack-kyykkyä mitä olin viimeksi tehnyt jouluna - uutena vuotena käydessäni viimeksi Vammalassa. Tällä kertaa olin käymässä Vammalassa torstaista - sunnuntaihin eli pääsiäisen ajan. Tämä kerta sisälsi "vain" kaksi treeniä Vammalassa ollessa vaikka olisin ihan hyvin voinut tehdä kolme tai neljäkin treeniä. Kuitenkin kaikki treenit olisivat olleet yksittäis maksullisia treenejä kun en olisi voinut ostaa kymmenen kerran korttia tai

Maanantain päättyi minun kolmen viikon tauko normaalista penkistä. Se miksi pidin kolmen viikon tauon normaalista penkistä ja miksi tauko oli kolme viikkoa niin siihen liittyvät asiat ovat vain sattumien summa. Ainakin siis miksi tauko oli kolme viikkoa. Tuon kolmen viikon aikana huomasin, että rintatreeni oli vaihteeksi aina erilainen kun rintatreenin alkuun ei tullut tehtyä normaalia penkkiä. Ensinnäkin aikaa säästyi todella paljon kaikkeen muuhun ja toiseksi

Tällä viikolla tuli tehtyä pitkästä aikaa olkapää- & käsitreeni "isoilla" painoilla ja enemmän runttaavalla tyylillä kun normaalisti kyseiset treenit on tullut tehtyä pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla. Olkapää- & käsitreeni on tullut tehtyä viimeaikoina pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla ihan vain sen takia, että se säästää käsiä ja kyseisten treenien priorisaatio on tällä hetkellä alhaalla. Enemmän "pummpaavampi" treeni on paremminkin

Priorisointi on tärkeä osa kehitystä kuntosalitreeneissä. Tätä asiaa en sinällään tietoisesti miettinyt aloittaessani kuntosalilla käyntiä vaikka eräällä tapaa olen tätä harrastanut enemmän tai vähemmän. Tietenkään aloittaessa kuntosalilla käyntiä ei tarvitse miettiä niinkään priorisointia yhtään jos haluaa vain kehittyä yleisellä tasolla. Tietenkin jos aloittaa kuntosalilla käynnin tietyn asian takia niin tällöin priorisointi on jo tiedossa, mutta jos

Maanantaina tuli hieman feilattua maastavedossa sillä yritin jostain syystä saada nostettua uutta ennätystä eli 280kg. Tämä ei kuitenkaan ollut lähelläkään vaan oli vain huono päähän pisto. Tuota ennen sain kyllä nostettua 250kg ihan ok, mutta minun olisi pitänyt tajuta jo tuolloin ettei minulla oli mahdollisuuksia saada nostettua 280kg. Olin kuitenkin juuri saanut nostettua 270kg uudeksi ennätykseksi joten ihan tuolla aikataululla 280kg oli jo kyllä liikaa

Erilainen treeniviikko takana. Mitä sitten tämä "erilainen" tarkoittaa niin eihän se mitään ihmeellistä käytännössä tarkoita. Muutama asia teki treeniviikosta vain erilaisen ja näitä tekijöitä oli torstain aikainen kuntosalille meneminen sekä jalkatreeneissä muutama liikevalinta ja tietenkin myös normaalin penkin jättäminen pois rintatreeneistä. Kaksi näistä asioista oli tiedossa jo alkuviikosta sillä tiesin pitäväni normaalin penkin rintatreeneistä vielä pois