30 päivän "hc" dieetti - Treenit

03.07.2021 - 00:54

Kolmas viikko on päättymässä 30 päivän "hc" dieetistä ja tämä on ollut odotetusti "heikoin" viikko jos mittaa painon muuttumista. Ensimmäisellä viikkolla sain pudotettua painoa eniten 4kg ja toisella viikolla 2kg. Tämä kolmas viikko on käytännössä mennyt 1kg muutoksella eli yhteensä paino on pudonnut vähintään 7kg siitä kun aloitin tämän 30 päivän "hc" dieetin. Olisin saattanut saada tällä viikolla enemmän aikaan mutta tein tietoisia päätöksiä treenien suhteen. Muutenkaan en ole lähtenyt kikkailemaan aamupainon kanssa minkä saisin halutessani muuttumaan vielä enemmän mutta se nousisi yhtä nopeasti kuin laskisi.

Ensimmäisellä viikolla treenit olivat lähes tulkoon identtiset mitä olen jo pidempään tehnyt eli kaksi kävelyä päivässä sekä kuntosalitreeni. Olen käynyt aamuisin lenkillä minkä lisäksi toinen lenkki kun olen saanut tehtyä työpäivän täyteen. Jos olen käynyt toimistolla niin silloin lenkit ovat jääneet yhtään tai nollaan mutta tuolloin olen käynyt toimiston uima-altaalla uimassa. Tämä on ollut minulla jo pidempään päivän runko, että olen käynyt pari kertaa kävelyllä minkä lisäksi illalla kuntosalitreeni.

Näiden parin kävelyn lisäksi olen aina tehnyt kuntosalilla ennen treeniä kevyen 5 minuutin crostrainer cardion minkä lisäksi 10 minuuttia treenin jälkeen. Jälkimmäinen 10 minuuttia on saattanut olla "kovempi" kuin ennen treeniä tehtävä 5 minuuttia. Mitä lenkkeihin tulee niin ne ovat minimissään pari kilsaa / hieman päälle 20 minuuttia. Olen yrittänyt tehdä päivän toisen lenkin hieman pidempänä vähintään 30 minuuttia tai 3 kilometria.

Dieetin toisella viikolla kun pidin loman juhannus viikolla niin aktivoiduin käymään aamuisin tekemässä mäkijuoksutreenin tai porrastreenin. Nämä treenit eivät olleet mitenkään ihmeellisiä ja yhdistin ne aamukävelyyn. Aluksi mäki- sekä porrastreenit sisälsivät enemmän tai vähemmän kävelyä mäkeä / portaita ylös minkä lisäksi myöskin juoksua. Kun aloin tottumaan mäkeen ja portaisiin niin lisäsin enemmän juoksua ja vähensin kävelyä. Tein tätä lähes päivittäin putkeen kunnes nyt dieetin kolmannella viikolla olen tätä tietoisesta vähentänyt sillä tämä alkoi vaikuttamaan illan kuntosalitreeneihin.

Kävelyn, mäkijuoksun, porrastreenin sekä normaalin kuntosalitreenin lisäksi olen nyt parina viimeisenä sunnuntaina tehnyt kuntosalilla 30 minuutin battlerope (taisteluköysi) treenin. Käytännössä 20 sekuntia tekoa ja 40 sekuntia palautumista. Kahdessa kohdassa olen pitänyt 2 - 3 minuuttia taukoa ja vaihtanut tyyliä ja tyylejä olen käyttänyt kolmea eri. Olen aloittanut ihan normaalilla vuoron perään tyylillä minkä jälkeen olen tehnyt narut yhteen ja lopettanut yhtä aikaa ylhäältä alas tyyliin. Aika perus asioita olen käyttänyt ja todella lyhyillä ajoilla mistä on seurannut intervallimaisuus.

Olen siis ottanut nyt dieetille hieman sellaista mitä en ole tehnyt aikoihin. Mitään kokonaan uutta tässä ei ole sillä olen vuosien varrella tehnyt ja treenannut kyseisiä asioita. Ainoa on vain se, ettei niissä ole ollut mitään pidemmän aikavälin juttuja vaan pidemminkin yksittäisiä treenejä tai "kausi" kohtaisia asioita kuten mäkijuoksu.

Eilen oli vaihteeksi ihan täysi lepopäivä sekä menin päivän maanantaiseen tapaan kevyemmällä ruokavaliolla. Ei tuossa kevyessä ruokavaliossa muuta vikaa ollut mutta eilinen ilta oli hieman kiireinen joten en ehtinyt oikein syömään missään välissä ja tämä tarkoitti sitä että nälkä vain kasvoi. Kun lounaaksi söin maanantaiseen tapaan Saarioisten 250g perunasalaatin sekä raejuuston ja seuraava kunnollinen ruoka oli joskus 21.30 niin kyllä siinä nälkä tuli. Näiden

Eilen mennessä kevyellä ruokavaliolla koko päivän en huomannut vielä eilisessä iltatreenissä mitään vaikutuksia jaksamisen tai palautumisen kanssa. Kaikki oli kuitenkin tänä aamuna toisin sillä treenissä tunsin tehojen olevan hieman kadoksissa. Aloittaessani aamutreenin kyykyllä laitoin sen tekemisen aamutreenin piikkiin mutta mitä pidemmälle aamutreeni meni niin sitä helpommin olin puhki. Jo kyykyssä huomasin sarjojen välillä pienen pientä huimausta lähinnä

Tänään tapahtui paluu alkuperäiseen tyyliin tehdä tupla kuntosalitreenejä. Aamulla kuntosalitreeni meni isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoja tehdessä ja illalla olisi tarkoitus tehdä pienemmillä painoilla pidempiä kahdenkymmenen toiston sarjoja. Aamulla tein myös suunnitellusti tänään 3 + 3 liikettä enkä 3 + 2 tyyliä jota olen viimeaikoina käyttänyt paljon. 3 + 3 eli päivän molemmissa lihasryhmissä rinta sekä olkapää tein kolme liikettä per lihasryhmä

Eilen perjantaina oli alkuperäinen suunnitelma mennä aamulla juoksemaan sama 10.2km aamulenkki minkä juoksin maanantaina, tiistaina sekä torstaina. Torstai-illan kuntosalitreenin aikana huomasin jo väsymystä ja mietin jaksaisinko juosta perjantainaamuna jälleen 10km. Ajattelin kuitenkin lähteä juoksemaan ja kyseinen reitti mitä olen nyt juossut on myöskin siitä hyvä että siellä on monia variaatio juosta. Jos huomaa että paikat ei kestäkkään juosta pidempää

Eilen tuli pidettyä välipäivä pitkästä aikaa keskiviikkona. Olen viime viikkoina käynyt yleensä aamuisin polkemassa kuntopyörää ja tätä ennen pidin keskiviikot yleensä välipäivinä. Alkuvuodesta välipäiviä tuli pidettyä keskiviikkona, lauantaina sekä sunnuntaina. Tänä aikana tein tuplatreeniviikkoja kuntosalilla. Monet välipäivät olivat alkuvuodesta hyvä asia sillä tuplatreenit olivat minulle uusi juttu ja tällöin olisin saattanut onnistua saamaan itseni ihan

Mietin eilen kahden välillä. Menenkö tänään kaksi kertaa kuntosalille vai menenkö aamulla juoksemaan ja ilalla kuntosalille. Tuo ensimmäinen vaihtoehto eli kaksi kertaa kuntosalille oli ainakin jossain vaiheessa se suunnitelma, mutta en ole varma missä vaiheessa se "kääntyi" aamulenkiksi ja iltasalitreeniksi. En tiedä sitten kumpi olisi ollut periaatteessa parempi, mutta ainakin näin kun kävin juoksemassa ja ilalla sitten kuntosalilla sain ainakin

Sunnuntaina kävin tekeen samanlaisen aerobisen treenin kuntosalille kuten viime viikolla. Myös nyt sunnuntaina kuten viime kerrallakin päätin vasta melkein viime hetkillä mennä ylipäätänsä kuntosalille sunnuntaina tekemään aerobisen treenin. Tällä kertaa mietin hieman pidempään kuin viimeksi ja mietin myös menemistä ihan pihalle juoksemaan. Tänään maanantaina oli kuitenkin suunnitelmissa mennä juoksemaan 15km aamulenkki joten sunnuntaina aerobinen

Tasapainotin nukkumista viime yönä menemällä eilen nukkumaan ennen 21.30. Viimeksi kun nukkuminen jäi johonkin 5.5 tuntiin niin nyt ajattelin nukkua mahdollisimman paljon, mutta en kuitenkaan nyt ihan liikaa. Vaikka eilen nukuin vähän aikaa niin silti minua ei väsyttänyt ja oikeastaan tänään oli samallainen olo herätessäni vaikka olin nukkunut enemmän. Sitä on nyt vaikea arvioida paljonko suurempi unimäärä vaikutti itse treeniin kun tänään oli vuorossa

Tiistain tupla jalkatreenin jälkeen keskiviikkona oli suunnitelmissa mennä iltapäivällä halliin juoksemaan. Tämän johdosta ajattelin mennä aamulla kuntosalille polkemaan kuntopyörää jotta saisin jalat aukaistua. Tätä asiaa kyllä pohdin hiukan aikaa sillä ajattelin myös sitä että nukkuisin pidempään ja jättäisin aamun kuntosalilla käynnin väliin. Maanantain ja tiistain välisenä yönä kun tuli nukuttua vähän niin ajattelin olisiko nyt parempi tasapainottaa unia

En tiedä missä vaiheessa tämä tapahtui vai mikä oli edes alkuperäinen suunnitelma tälle tiistaipäivälle. Oikeastaan tälle viikolle ei ollut varmaankaan suunnitelmissa tupla kuntosalitreenipäiviä vai oliko? Eilen oli vuorossa aamulla rinta- & olkapäätreeni ja iltapäivällä hallijuoksu. Tälle päivää en tosiaan muista alkuperäistä suunnitelmaa. Keskviikolle eli huomiselle on suunnitelmissa aamutreeni kuntosalilla kuntopöyrää polkiessa ja palautellessa jalkoja sekä