Ensimmäistä kertaa käsi- & rintahieronnassa

31.01.2021 - 11:50

Aloin käymään marraskuun lopulla ensimmäistä kertaa ikinä hieronnassa kun minulla oli viikon - parin viikon ajan päänsärkyä. Tätä ennen olin ollut vain selkähieronnoissa mitä sai työpaikalla noin kerran kuukaudessa, mutta koronan alkaessa nämäkin loppuivat ja olin ollut ilman selkähierontaa seitsemän kuukautta. Pari ensimmäistä kertaa menivät selän ja niskan kanssa mitkä olivat niin jumissa, että ne vaativat pari hieronta kertaa. Tämän jälkeen oli tarkoitus ottaa rinta ja kädet mutta minulla oli juuri tuolloin hieman alaselän kanssa ongelmia niin kolmantena kertana hierottiin alaselkä ja pakarat.

Neljäntenä hieronta kertana päästiin sitten käsien ja rinnan kimppuun mistä tulikin sitten kivuliain kerta. Varsinkin oikean puolen käsi oli niin jumissa, että se tulee tarvitsemaan vielä toisenkin hieronta kerran jotta se saadaan auki. Alusta asti tuli selväksi että varsinkin oikean puolen käsi oli eniten jumissa mitä mikään paikka oli toistaseksi ollut. mitä on hierottu. Tämän johdosta käteen tarvitsi käyttää todella paljon voimaa jotta sitä saatiin auki ja se tuntui todella kivulialta ja polttavalta. Onneksi vasen puoli ei ollut niin jumissa niin siihen ei kodistunut yhtä paljon kipua. Rinta olikin sitten kummaltakin puolelta yllättävän hyvässä kunnossa. Olen saanut siis pidettyä ainakin rinnan suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka kyllä sielläkin jotain jumia oli.

Hieronnan aikana tajusin ja tiesin että seuraavana päivänä kädet tulisivat olemaan mustelmilla juurikin käsiin kohdistuneista poltteista ja siitä voimasta mitä käsiin piti kohdistaa. Sitä en oikeastaan tajunnut että myöskin rinta tulisi olemaan molemmilta puolilta mustelmilla. Oikeastaan jo samana iltana tulin huomaamaan tulevia mustelman jälkiä käsissä sekä rinnassa ja kun seuraavana päivänä heräsin ja katsoin itseäni peilistä niin näky oli mielestäni huvittava. Hirveät mustelmat hauiksissa, rinnan kummallakin puolilla sekä ympäri käsiä.

Nämä mustelmat ovat nyt kestäneet viikon verran ja ovat olleet itselleni vain todiste siitä, että paikat ovat olleet oikeasti huonossa kunnossa liian pitkään. Minun olisi pitänyt aloittaa hieronnassa käynti jo aikoja sitten sillä vaikka minulla on hirveät mustelmat niin kroppa tuntuu olevan paremmassa kunnossa kuin ikinä. Tämän olen huomannut treeneistä joita olen tehnyt hieronnan jälkeen. Paikat ovat nimittäin auki enkä tunne niitä pieniä kipuja ja jumeja joita normaalisti tunnen. Ainoa huonompi asia on tietenkin ollut se, että en ole treenannut "kunnolla" tällä viikolla sillä kun kroppaa käsiteltiin taas kerran kovalla voimalla niin silloin on parempi vain ottaa hetken rauhallisemmin.

Vaikka tulin ostaneeksi Hyperice Hypervolt Plus -lihashuoltovasaran vajaa kuukausi sitten niin se ei vain vastaa hierontaa. Olen käyttänyt lihashuoltovasaraa käsiin ja rintaan monesti treenien jälkeen mutta siitä huolimatta kun menen hierojalle niin tuntuu ettei lihashuoltovasara ole tehnyt yhtään mitään. Toisaalta paikkani ovat olleet niin jumissa jo vuosien ajan, että mikään lihashuoltovasara ei auta siihen, mutta toivon että se nyt edes auttaa siihen että paikat eivät menisi ihan noin jumiin heti. Ei siis kannata kuvitella, että lihashuoltvasaralla saat kropan oikeasti auki vaan kannattaa mennä oikeasti hierojalle.

Sain viimein aikaiseksi tehdä Youtube-kanavan fyysisen median jutuille joita olen kirjoittanut täällä blogissa ja mitä olisi nyt tarkoitus jakaa myös videon kera. Ensimmäinen video on nyt julki missä kerron Mitä dvd, bluray ja 4k bluray hankintoja tein kesällä?

Disney+ palvelu on poistanut käytöstä 4K ja HDR striimauspalvelusta. 

Tags

Tein itselleni hifi laitetaso & laitetelineen jolloin sain hifilaitteet paremmin tv-tasolle ja sain vahvistimille paremman ilmavirran.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Käyn tässä läpi oman prosessin kuinka kalibroin Denon vahvistimen ääni- / kaiutin asetukset Audysseyn avulla. En ole mikään ammattilainen mutta minulta kuitenkin löytyy kuitenkin monien vuosien ajan kokemusta kotiteattereista ja niiden kalibroinneista. Oma prosessini Denon vahvistimen kalibrointiin perustuu omiin kokemuksiin joihin olen ottanut vaikutteita monista Youtube videoista. Kuitenkin näissäkin kuten ihan missä tahansa asioissa niin Youtubesta löytyy monia "tietäjiä" eli toiset sanovat toista ja toiset toista.