Selkätreeni kahdenkymmenen toiston sarjoilla ja välissä yksi supersettikin

16.11.2016 - 12:06

Tiistain jalkatreeni oli suhteellisen raskas joka tuntui vieläkin jaloissa ja varsinkin pakaroissa. Tämän takia suunnittelin aloittavani tämän päivän selkätreenin good morning liikkeellä eli hieman kevyemmin. Vai voiko oikeastaan kahdenkymmenen toiston sarjoilla aloittaa "kevyemmin"? No jokatapauksessa en kuitenkaan yllättäen aloittanut treeniä sillä tavalla kuin olin suunnitellut vaan aloitin treenin normaaliin tapaan maastavedolla. Tänään tein maastavetoa hieman eritavalla mitä sitä olen tehnyt nimittäin sukkasillani. Otin treenikengät ihan pois ja olin sukkasillani koko ajan kun tein maastavetoa. Tein tämän ihan testi mielessä ja katoin miten liikken tekeminen ilman kenkiä vaikuttaa asiaan. Kengät kun ei satu olemaan tasakorkuiset vaan yleensä kantapää on korkeammalla niin tällöin perusasento ei ole ihan suorassa. Eihän tuo kengistä muodostuva kulma suuri oli tai tietenkin riippuu ihan kengistä, mutta kuitenkin kokeilin tehdä ilman kenkiä. En kyllä nyt äkkiseltään huomannut eroavaisuuksia kengillä tekemiseen ja mahdolliset sivuvaikutukset saatan huomata huomenna jolloin jaloissa voi tuntua jotain.

Tällä kertaa liikkeen tekeminen oli paljon helpompaa viime viikkoiseen verrattuna. Vielä viime viikolla tuli melkein otettua "lukua" sarjojen välillä, mutta tänään tuollaisesta ei ollut mitään havaintoja. Tässä on nyt käynyt ihan samalla tavalla kuin monen muun pitkän sarjan kanssa eli mitä enemmän tekee niin sitä helpommaksi se menee. Siis eihän mikään nyt liian helpoksi muodostu, mutta helpompaan päin se on menossa. Kahdenkymmenen toiston maastaveto sarjoihin tarvitsin alle siis pari viikkoa jonka jälkeen totuin tekemään kahdenkymmenen toiston sarjoja maastavedossa. Riippuen tietenkin mitä on tekemässä, mutta jo yleensä toinen kerta on helpompi ja siitä seuraavat alkavat olemaan helpompia.

[video:http://youtu.be/eox_NAy6nLY]

Tänään treeni oli ensimmäinen loman jälkeen kun en tehnyt "Lat Rope Yankers" liikettä. Olin ajatellut tekeväni tämän, mutta päädyin tällä kertaa jättämään sen väliin ihan vain sen takia, että sain hieman erilaisen treenin. Erilaisuuden tavoittelussa tein myös tänään supersarjan kahdenkymmenen toiston sarjoilla joka oli raskasta. Kolme supersarjaa kahdenkymmenen toiston sarjoilla teki kolme neljäkymmenen toiston supersarjaa. Näistä seteistä tuli siis suhteellisen pitkiä ja tuli huomattua, että tuo ei oikein toimi tai ainakin liikkeet joita tekee supersarjoina pitää tehdä pienillä painoilla. Tämä siis jos haluaa tehdä kahdenkymmenen toiston sarjoina supersarjat.

Selkätreeni

  • Maastaveto 3x20 80kg
  • Kulmasoutu 3x20 60kg
  • Supersarja 3x20 50kg alatalja leveyä  + alatalja kapea
  • Yhden käden vaakasoutu 3x20 60kg

 

 

Nyt on kulunut pari viikkoa kun palasin kesäloman jäljiltä kotiin ja palannut niin sanotusti arkeen. Toisaalta en ole nyt vielä ihan arjessa arjessa kun lähisalin salikortti on jäässä ja olen käynyt päivittäin PTVGYM:llä. PTVGYM:in lisäksi olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lle minne minulla oli kymmenen kerran kortista jäljellä pari kertaa eli se on nyt myös käytetty loppuun ennen kuin kortti vanheni ensi kuun alkupuolella. Ennen tätä paria viikkoa niin treenasin maalla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jolloin olin käymässä kotona ja kävin tekemässä muutaman treenin PTVGYM:llä.

Kesälomaa ennen toukokuusta - kesäkuuhun aktivoiduin käymään Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun tajusin ja huomasin että minulla tulee hieman kiire ellen pikkuhiljaa ala käymään siellä. Kesäloman jälkeen minulle jäi pari kertaa jäljelle jotka nyt käytin sillä halusin käyttää ne mahdollisimman nopeasti. Viime viikon lauantaina kävin Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreenin ja tämän viikon perjantaina kävin tekemässä selkätreenin. 

Eilen maanantaina en ollut ajatellut sen enempää illan treeniä kuin että PTVGYM:lle menisin tekemään maastaveto ja selkätreenin. Siinä jossain vaiheessa ennen kuin aloin pakkaamaan kamoja salilaukkuun ja muutenkin kun aloin preppaamaan itseäni salille lähtöön niin aloin miettimään. Mietin lähinnä sitä mitä tein lautaina. Lauantaina tein ensimmäistä kertaa ikinä kyykyssä 200kg painoilla plus ketjut kolme toistoa sekä muutenkin suhteellisen kovan jalkatreenin. Aloin siinä ennen salille menoa sitten miettimään olisiko nyt parempi ottaa hieman rauhallisemmin?

Miten ihmeessä vatsarullan tekeminen lauantai-illan treenin päätteeksi tuntui kropassa vasta tänään maanantaina? Kävin lauantaina pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreenin missä tein kolme liikettä plus pohkeet. Treenin päätteeksi kun olin tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuus harjoittelun niin päätin tehdä vatsoille vatsarullaa. Olen nyt kesän aikana ja varsinkin loman aikana tehnyt jonkin vartsaliikkeen kuntosalitreenin päätteeksi kun olen tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuusharjoittelun. 

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä treeni pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla. Ennen kesälomaa siinä toukokuussa - kesäkuussa aktivoiduin käymään Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun tajusin että 10-kerran korttini loppuu hyvin pian sitten lomien jälkeen. Kävin Vantaan Loaded:lla perjantaisin tai lauantaisin riippuen siitä halusinko tehdä selkä- vai jalkatreenin. Näin ihan vain siksi että mitään penkkitreeni en jaksa oikein mennä Vantaan Loaded:lla tekemään. Myöskin jos vertaa Pitäjänmäen PTVGYM:iä ja Vantaan Loaded:ia keskenään niin Vantaan Loaded vie Pitäjänmäen PTVGYM:iä selkä- ja jalkatreenien osalta 90 - 10.