Olen tehnyt jo jonkin aikaa silloin tällöin airfyerillä kanafilettä. Tuolloin olen ollut enemmänkin hieman laiska ottamaan paistinpannua ja tekemään kanafileen paistinpannulla. Kuitenkin nyt tänä kesänä aktivoiduin tekemään ruuan pelkästään airfryeria käyttäen. Tein lähinnä lihapullia jauhelihalla mikä löytyi vielä pakastimesta mutta jauhelihan loputtua jatkoin airfryerin käyttöä kanafileen kanssa. Yksinkertaisesti sen takia että asunnossa oli muutenkin niin kuuma ja paistaminen lämmitti huonetta airfryeria enemmän.

Pitkään huhuiltu Nintendo Switch Mini on nyt virallisesti julkaistu Nintendon toimesta nimellä Nintendo Switch Lite. Nintendo Switch Lite on lyhykäisyydessään kerrottuna Nintendo Switch:n käsikonsoli versio ilman tukea kytkeä konsolia televisioon. Nintendo Switch Lite on hieman pienempi kuin normaali Nintendo Switch sillä Nintendo Switch Lite ei sisällä Joy-Con ohjaimia ja näyttö on normaalin Switch:n 6,2 tuuman sijasta 5,5 tuumaa. Nintendo Switch Lite

Jouduin aikaistaan kesälomaa parilla viikolla joten se hieman muutti suunnitelmia mutta yhtä asiaa se ei kuitenkaan sulkenut pois eli viikon taukoa kuntosalista. Laitoin normaalin salikortin loman ajaksi kuukauden jäähylle mikä käytännössä tarkoitti sitä, että minun oli päätettävä olenko käymättä salilla ennen lomaa vai loman päätteeksi. Kesäloma kun on lyhyempi kuin 30 päivää. Päätös oli helppo eli ottaa mielummin loman alkuun taukoa salista kuin loman loppuun

Kävin torstaina katsomassa Spider-Man: Far From Home ja täytyy sanoa, että siinä oli paljon asioita. Ensinnäkin elokuva oli hyvä aivan kuten Spider-Man: Homecoming oli. Spider-Man: Homecoming oli itselleni positiivinen yllätys mutta Spider-Man: Far From Home oli elokuva jolta oli lupa odottaa. Seuraavaksi pääsenkin seuraavaan asiaan mikä hieman mietitytti eli Mysterio. Asia mikä voi pilata elokuvan luoda Spidermanin vihollinen huonosti (Spiderman 3 Venom)

Viikonloppuna tuli ostettua Gigantista Super Mario Maker 2 & Final Fantasy X/X-2 HD Remaster Nintendo Switch:lle. Mario Maker 2 tuli ostettua nyt ihan sen takia, että se oli pienoisessa tarjouksessa ja myöskin Final Fantasy X / X-2 HD Remaster oli noin kymmenen euroa halvempi kuin muualla. Mario Maker 2 oli kyllä omalla ostoslistalla, mutta kun olin juuri ostanut Crash Team Racing Nitro-Fueled pelin niin sinällään Mario Maker 2:lla ei ollut kiire. Final Fantasy

Viime viikolla tein perus virheen viikon ensimmäisessä jalkatreenissä mikä lopulta pilasi koko treenin. Siirryin kyykyssä aivan liian suuriin painoihin suhteessa päivän kuntoon minkä johdosta kyykky meni todella huonosti. Samalla kun kyykky menee huonosti niin silloin myös jalkatreeni menee huonosti vaikka itseasiassa loppu treeni menikin todella hyvin. Sain treenattua laitteilla jalat niin etureiden kuin takareiden osalta todella hyvin maltillisilla painoilla

Venyttely on minulle sellainen asia mitä olen lähes ikuisuuden vältellyt ja jättänyt väliin. Tämä on sitten monessa asiassa kostautunut minulle niin yleisesti kuin treenatessa kun en ole viitsinyt venytellä. Kuitenkin nyt viimeisen parin viikon aikana olen alkanut pikkuhiljaa venyttelemään minkä hyödyt aloin huomaamaan lähes heti. Joskus aikoinaan nuorempana aloin ihan kunnolla venyttelemään ihan vain sen takia, että sain venyttely testeistä erittäin heikkoja

Tuli tuossa keskiviikko iltana pongattua paikallisen Citymarketin elektroniikkaosastolta Crash Team Racing Nitro-Fueled Nintendo Switch versio. Tämä tuli itselleni yllätyksenä sillä olin viimeksi lukenut jotain siihen liittyvää, että Crash Team Racing Nitro-Fueled Nintendo Switch versio myöhästyy eikä sitä julkaista samaan aikaan PS4 ja Xbox Onen kanssa. Vielä keskiviikkona en kyseistä peliä vielä ostanut vaan halusin ensiksi katsoa hieman Youtube videoita

Kyykky on minulle liikkeistä se kaikista pahin ja huonoin. Niin sarjapainot kuin ennätykset ovat selvästi penkkiä ja maastavetoa heikommat. Siis suhteessa näihin ja tiedän kyllä, että minun penkki on muita parempi suhteessa muihin. No jokat apauksessa en ole tyytyväinen kyykkyyn sitten yhtään. Kyykky on myöskin liikkeistä se liike mikä heittelee treeneistä toiseen eniten. Välillä saan tehtyä 200kg painoilla ja välillä 180kg tuntuu niin pahalta että huh huh

Tuli tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina tehtyä räkkivedossa uusi maksimiennätys ja samalla sarjaennätys kun 290kg nousi kaksi kertaa. Räkkivedo on minulle itselleni sellainen liike mitä en ole oikein ikinä tehnyt useasti tai pitkäjänteisesti. Räkkiveto on sellainen liike mitä satun tekemään sitten kun sitä satun tekemään. Tämän johdosta tuloskehitys ja tekniikka ei oikein pääse kehittymään sillä maastaveto ja räkkiveto ovat kuitenkin eri liikkeet

Jos dieetti ei ole oikein kulkenut missään vaiheessa tätä vuotta niin treenit puolestaan ovat. Jos tämän vuoden treenejä vertaa viime vuoden puolella pidettyyn massakauteen niin ero dieetin / puhtaan syömisen eduksi. Voi myös olla, että asetin viime vuoden puolella treeneille liian kovat tavoitteet mutta tämän vuoden puolella olen kuitenkin tehnyt penkissä uuden ennätyksen sekä maastavedossa useita sarjaennätyksiä. Kuitenkaan en ole saanut kohotettua tästä

Minulta kysyttiin töissä tällä viikolla olenko dieetillä? En oikein osannut vastata tuohon heti vaan vastaus taisi olla enemmänkin en osaa sanoa. Tuo kysymys laittoi minut miettimään missä tilassa olen dieetin kanssa? Olenko enää dieetillä missä olen alkuvuodesta ollut, olenko semidieetillä vai kenties normaalissa moodissa? Myöskin kun tällä viikolla tuli kysymys miten dieetti etenee niin niin... Olin alkuvuodesta dieetillä ja sitä kesti muutaman kuukauden

Nintendo piti eilen oman E3 "tilaisuutensa" minkä katsoin jälkikäteen illalla treeneistä päästyäni. Olin ollut jotenkin ajatuksessa että kyseinen Nintendo Direct olisi tullut vasta torstaina minkä johdosta olin päättänyt tehdä jalkatreenin tiistaina. Jalkatreeniin kun varaan enemmän aikaa kuin muihin treeneihin niin tästä johtuen en katsonut Nintendo E3 Directiä suoraan, mutta eihän tuo vaikuttanut yhtään mihinkään.

Pari päivää sitten Nintendo julkaisi Pokémon Direct 6.5.2019 missä näytettiin lisää tulevista Pokémon peleistä Pokémon Sword & Pokémon Shield. Itselleni Pokémon Direct ei ollut mikään mikään wouw Direct, mutta kuitenkin sellainen mistä sai hieman enemmän selkoa mitä Pokémon Sword & Pokémon Shield pitävät sisällään. Kuitenkin paras asia oli se, että Pokémon Sword & Pokémon Shield eivät näin ollen tule viemään Nintendon E3 Direct:stä aikaa. Viime vuonna Super

Viime viikolla ilmestyi uudesta Terminator-elokuvasta traileri ja täytyy kyllä sanoa, että en odottanut yhtään mitään eikä traileri antanut yhtään mitään. The Terminator (1984) sekä Terminator 2: Judgment Day (1991) ovat loistavia elokuvia joita ei ole seurannut vain yhtään hyvää jatko-osaa. Jostain kumman syystä kävin katsomassa viimeisimmän osan Terminator Genisys (2015) elokuvissa vaikka sitä aikaisempaa Terminator Salvation (2009) en käynyt. Ainoa asia mitä

Pelialan suurin tapahtuma on vuorossa taas reilun viikon päässä. Katsoin tulevia konferenssi aikatauluja ja samalla listasin sen tänne muistiin. Aikalailla samoja aikatauluja kuin viime vuonna. Se onko E3 muuttumassa pienemmäksi tapahtumaksi tästä edes niin sen vain aika näyttää. Sony kun on siirtynyt Nintendon Nintendo Direct:ien tapaan pitämään pienempiä State of Play julkistustapahtumia. Sen missä Sony julkaisee ensi vuonna Playstation 5 niin saapa nähdä