Vyöttömässä maastavedossa uusi ennätys

26.01.2019 - 11:15

Viime maanantaina sain tehtyä vyöttämässä maastavedossa uuden ennätyksen nostettuani 280kg. 280kg on sama tulos minkä olen saanut nostettua vyön kanssa eli nyt olen saanut saman tuloksen vyön kanssa sekä ilman vyötä. Mitä tämä kertoo muutaman asian mutta mikä niistä on oikea ja mikä väärä? Olen kehittynyt maastavedossa? Minulla on tekniikka ongelmia vyön kanssa? Vyö on ollut vain henkinen tuki maastavetoa tekiessä? Vyöstä ei ole ollut oikeasti apua?

Oli syy mikä tahansa edellä olevista asioista niin teen jotain asioita oikein ja jotain asioita tulee tehtyä väärin. Tämän hetkinen dieetti on kuitenkin vaikuttanut myös treeneihin positiivisesti sillä olen saanut tehtyä erilaisia ennätyksiä ja tämä oli yksi niistä. Tämä ei ole mitenkään uutta että saan tehtyä hyviä tuloksia dieetin aikana varsinkaan vielä tässä vaiheessa dieettiä missä en mene matalilla hiilareilla. Kun paino tippuu pikkuhiljaa ja syöminen on puhdasta niin jotenkin se vain sopii paremmin treeneihin kuin mitä viime vuoden puolella pitämäni massakausi.

Dieetti ei tarkoita heti sitä, että tulokset alkavat tippumaan ja treenien pitäisi olla pitkillä sarjoilla tehtäviä treenejä ja tai lyhyillä palautuksilla tehtyjä. Tietenkään dieetillä ei kannata tehdä myöskään koko aikaa isoilla painoilla tehtäviä ykkösiä tai muuten lyhyitä kolmen - viiden toiston sarjoja vaan hyvä yhdistelmä on avain onnistumisiin. Kun treenaa pitkillä sarjoilla ja lyhyillä sarjoilla koko dieetin aikana niin tällöin lihaksien polttaminen rasvan ohessa on riski. Lihaksien ylläpito dieetin aikana onnistuu paremmin käyttämällä ainakin välillä suurempia painoja ja lyhyempiä sarjoja.

Tällä hetkellä dieettini selkätreenit ovat alkaneet maastavedolla missä olen tehnyt hieman erilaisia treenejä mutta kuitenkin käyttäen suurempia painoja. En ole kuitenkaan joka treenissä mennyt maksimi ykkösiin vaan olen koittanut löytää sopivan yhdistelmän tekemällä kolmen - viiden toiston sarjoja joko normaalisti tai esimerkiksi levypainon päältä korotettuna. Maastavedon jälkeen olen siirtynyt tekemään sitten muita liikkeitä käyttäen suhteessa paljon pienempiä painoja mutta kuitenkin sellaisia painoja, että ne ovat olleet raskaita. Ei niinkään tuntumalla tekoa mutta ei myöskään mitään runttauksia vaan jostain niiden välimaastosta. Kuitenkin dieetin ollessa päällä niin lähes kaikki energia on mennyt maastavedon tekemiseen ja kaikki muu on ollut niin sanotusti plussaa.

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli

Lisäsin tälle viikolle hieman hiilareita lähinnä lounaan yhteyteen. En oikein tätä asiaa sinällään miettinyt etukäteen vain tälläin lähinnä vain tapahtui. Käytännössä ratkaisu tapahtui lauantaina kauppareisulla kun tulin ostaneeksi kanasuikaleita tarjouksesta. Parin viime viikon ajan olen käytännössä jättänyt hiilarit lounaalta pois syöden vain kanaa ja kananmunaa. Kanasuikaleiden kanssa vain ajattelin ottaa sen pienen kasan riisiä joukkoon. Alle 100g riisiä ei

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa

Väsymisen merkkejä taitaa olla ilmassa ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana tai sitten vain yritän hieman liikaa. Huomasin tämän tiistai-iltana kuntosalilla aloittaessani olkapäätreenin pystypunnerruksella käsipainoilla. Normaaliin tapaan otin sitten lämmittelyn jälkeen 45kg käsipainot suorilta. Tällä kertaa en ottanut aluksi edes 40kg käsipainoja vaan suoraan 45kg käsipainot joilla oletin saavani kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämähän nyt feilas komeesti ja

Viikko alkoi aamulla aamulenkillä sekä illalla selkätreenillä. Tämän lisäksi päätin myöskin nyt "virallisesti" jatkaa dieettiäni juhannukseen saakka. Minun oli tarkoitus pitää dieettiä vielä pari viikkoa, mutta päätin lisätä tähän vielä kolme viikkoa lisää. Näin ollen dieettini kestää vielä viitisen viikkoa. Vielä kun sitten jatkoin dieettiä käytännössä kolme viikkoa eteenpäin niin nyt otan myöskin varmaan tälle viikolle tankkauspäivän. Tankkauspäiviä en ole

Aamupainot nyt vaihtelevat joka aamu, mutta jos nyt perjantaiaamun painolla mittaa dieetin kulkua niin se on noin neljä kiloa. Pari viikkoa ajattelin vielä dieetillä mennä ja tällä hetkellä näyttää siltä että muutos on kolme - neljä kiloa vaa'an mukaan. Ennen dieetin alkamista halusin painon olevan vain alle 100kg, mutta jo ensimmäisessä mittauksessa paino oliko jo melkein alle 100kg. Tästä johtuen minulla ei ollut oikein mitään varsinaista tavoitetta dieetille

Tiistaina pidinkin välipäivän vaikka jossain kohtaan olin suunnitellut treenaavani silloin ja pitäväni keskiviikkona välipäivän. Olin kyllä jossain vaiheessa myöskin miettinyt asian siten, että pitäisin tiistaina välipäivän ja keskiviikkona treenipäivän. Kuitenkin vielä maanantaina ainakin ennen iltatreeniä olin melkein vielä tiistaina treenipäivä ajatuksessa. Kuitenkin olin kokoajan kallistunut enemmän tiistaina välipäivän puolelle mikä vain vahvistui mitä

Tällä viikolla alkoi jälleen tuplatreeniviikko sekä otin dieettiin hieman "kovempia" muutoksia käyttöön. Ei ihan tälläin sitä miettinyt kun normaaliin tapaan en miettinyt mitään. Päivän jälkeen on vaikea sanoa mitään vaikutuksia, mutta olisi varmaan kannattanut tehdä vain toinen asia. Tosin dieettiäni koskevat muutokset eivät ole hirveän suuria, mutta muutoksia kuitenkin. Kun alan muuttamaan ruokavalioitani niin en tiedä miten nämä muutokset vaikuttavat