Viikon viimeinen treeni kovempi kun viikon tehnyt kevyempiä treenejä

15.10.2023 - 11:27

Tällä viikolla tein kevyempiä ja normaalista poikkeavia treenejä ihan vain sen takia että halusin säästellä kroppaa. Sen johdosta päädyin myöskin tällä viikolla jättämään normaalit PTVGYM käynnit pois ja kävin poikkeuksellisesti maanantaista - perjantaihin lähisalilla. Torstaina päätin mennä lähisalille vaikka tarkoitus oli mennä PTVGYM:lle kun ajattelin että voin tehdä kyllä saman treenin sielläkin. Perjantaina olin valmistelemassa menoa PTVGYM:lle kunnes ajattelin että yhtä hyvin voin mennä lähisalille kun kerran olen tekemässä kevyemmän treeenin? Katsoin myös kelloa ja huomasin että kello ei ole ihan niin paljoa että sen puolesta kerkiän treenaamaan lähisalille.

Torstaina ja perjantaina kun minun piti mennä PTVGYM:lle niin kuin normaalisti olen nyt käynyt niin vaihdoin menemisen tosiaan lähisalille ihan sen takia kun halusin tehdä kevyemmät treenit. Tiedän itsestäni sen että jos ja kun menen hieman paremmalle salille niin silloin tulee vain tehtyä tehokkaampia treenejä vaikka isoja liikkeitä ei välttämättä tekisi. Näin on usein käynyt PTVGYM:llä, Vantaan Loaded:lla sekä Tampereen Loaded:lla. Yleensä kyllä olen tehnyt penkin, kyykyn tai maastavedon pääliikkeenä kyseisillä saleilla mutta eihän ne aina nyt niin suju kuin haluaisi. Sen jälkeen olen vain alkanut tekemään muita liikkeitä mutta saanut niistä paljon enemmän irti kuin lähisalilla.

Jos minulla on ollut esimerkiksi selkätreeni ja maastaveto on mennyt alakanttiin niin sen jälkeen soutu- ja vetoliikkeet olenkin tehnyt kunnolla ja saanut niistä paljon enemmän irti kuin normaalisti. Sama koskee myös jalkatreenejä joissa kyykky on jäänyt heikoksi eli ei ole mennyt niin kuin olisin sen halunnut menevän. Tämän jälkeen olenkin sitten keskittynyt kunnolla vyökyykkyyn, hack-kyykkyyn ja heiluri hack-kyykkyyn ja saanut tehtyä lopulta todella hyvän ja raskaan treenin. 

Kokemuksieni perusteella tiedostin sen asian että menemällä torstaina ja perjantaina PTVGYM:lle niin olisin innostunut tekemään treenit kunnolla ja normaalisti. Kun menin tekemään kyseiset treenit vain lähisalille niin silloin pystyin pitämään ne helpommin kevyempinä. Tämä johtuu vain yksin siitä että saan oikeasti PTVGYM:llä itsestäni enemmän irti kuin lähisalilla. Mikä johtuu taas siitä että PTVGYM:llä myös muut treenaajat treenaavat kun taas lähisalilla kuseillaan ja rämpälään sitä puhelinta suurimmaksi osaksi.

Lauantai kuitenkin pysyi suunnitelmissa että menen PTVGYM:lle ihan normaalisti ja tällä kertaa sain mukaani pari kaveria. Tämä oli suuri ihme sillä olen yrittänyt saada kumpaakin mukaani monet kerrat mutta kun ei vaan lähde niin ei vaan lähde mukaan. Samalla sitten päätin että kun kerran menenen PTVGYM:lle ja pari kaveria lähtee mukaan niin treenaan myös kunnolla. Ei siinä vaiheessa edes viitsi sitten mitään kevyttä jumppaa mennä tekemään kun kerran viimein olen saanut jampat mukaan PTVGYM käynnille.

Lauantaina oli vuorossa poikkeuksellisesti selkätreeni vaikka juuri perjantaina tein selkätreenin ja normaalisti lauantaisin olen tehnyt jalkatreenin. Selkätreeni alkoi lohko maastavedolla ja päädyin lopulta tekemään 280kg painoilla kolme toistoa. Täytyy kyllä sanoa että lohko maastavedon tekeminen tuntui todella raskaalle kun pääsin yli 200kg painojen. Tämä johtui yksin omaan siitä että olin tehnyt koko viikon kevyempää jumppaa päivästä toiseen eikä kroppa ollut tottunut suuriin painoihin. Niin no toisaalta 280kg on aika paljon painoja ja sai lopulta aika helpon kolmen toiston sarjan vaikka aluksi tekeminen tuntui vaikealta.

Tämän jälkeen tulikin sitten tehtyä kolme eri soutuliikettä, pullover laitetta ja paria eri ylätalja liikettä. Sinällään se yllätti minut että jaksoin tehdä ihan normaalisti selkätreeniä lauantaina vaikka olin juuri tehnyt selkätreenin edellisenä päivänä. No toisaalta lauantain selkätreeniä helpotti se että olin perjantaina tehnyt selkätreeniä kevyemmin ja ilman mitään räkkivetoja tai maastavetoja. Kuitenkin se että viikon tekee kevyemmin ja sitten yhtäkkiä tekee normaalin raskaan treenin niin huomasin että oikeasti siihen piti taas hieman totutella. Lähinnä että kroppa oli siihen valmis ja täytyy kyllä sanoa että olin kyllä myös henkisesti jo tottunut tekemään kevyempiä treenejä.

Eilen olin ennen nukkumaan menoa todella väsynyt aamun juoksusta sekä illan kuntosalista. Kuitenkaan tämä väsymys ei näkynyt tänään kuntosalilla vaan treeni meni normaalisti. Taas olen tällä hetkellä kovin väsynyt treenistä. No eipä tämä väsymys ole mitään uutta vaan ihan normaalia. Tein sitten treenit normaaleilla 3x10 seteillä tai nyt näillä pidemmillä niin ainakin loppuviikosta väsymys ei ole mikään ihme. Onneksi huomenna on välipäivätreenistä vaikka olen

Mitä viime viikolla kokeilin sitä tällä viikolla jatkoin. Asia mitä olin vältellyt näillä kahdenkymmenen toiston viikoilla. Maastavedon tekeminen kahdenkymmenen toiston sarjoilla mitä viime viikolla kokeilin ja ajattelin tämän jäävän yhden kerran kokeiluksi. Viime kerrasta olin oppinut sen, että tein liikettä liian suurilla painoilla sekä liikkeen tekeminen oli todella raskasta. Tänään vähensin painoja 120kg:sta 80kg joka oli juuri oikea painomäärä. Tällä

Perjantain jälkeen mietin hieman miten jatkan treenaamista. Oikeastaan vaihtoehtoja oli kaksi: jatkkaa kahdenkymmenen toiston sarjoilla tai pitää hieman kevyempi viikko jonka jälkeen olisi parempi aloittaa kymmenen toiston sarjat. Suoraan kahdestakympistä kymppiin vaihtaminen ei käynyt mielessä, koska muutenkin palautuminen on ollut välillä mitä on. Oikeastaan ainoa asia minkä takia mietin sarjojen pituuksien vaihtamista oli maksimipainojen mahdollinen

Eilen perjantaina päättyi viides viikko pidemmillä kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Ensimmäisillä parilla viikolla jaksoin mielestäni paremmin ja kolmannesta viikosta lähtien treenaaminen on ollut hieman väsyneempää. Luulisin kuitenkin näiden kolmen viimeisemmän viikon olevan lähempänä todellista tasoa. Ensimmäisillä parilla viikolla jaksoin hyvin, mutta olihan siinä myöskin parin viikon taukokin takana. Nyt rytmiin on jo tottunut ja huomannut, että välillä

Tein tänään tempun mitä olen välttänyt. En suosittele sitä, koska se laittaa kropan koville. Sykkeet nousevat ja ilman saanti voi olla vaikeaa. On rankkaa ja tekee mieli lähteä jo pois. Maastavedon tekeminen kahdenkymmenen toiston sarjoilla on jotain mitä olen aina yritellyt välttää. Itselleni jo kymmenen toiston sarjat laittavat kropan lujille ja tähän kun lisätään toiset kymmenen toistoa niin lopputulos on kamala. Oliko minulla liikaa painoja vai onko liike

Kierrätin tänään jalkatreenissä muutamia liikkeitä ja huomasin vaikutuksia toisiin liikkeisiin. Vauhdoin syväkyykyn yhden jalan prässiin sekä jätin tällä kertaa tasajalkahypyt väliin. Kaksi viimeistä jalkatreeniä olin aloittanut syväkyykyllä joten päätin tällä kertaa aloittaa jalkatreenin yhden jalan prässillä. Ja miksi yhden jalan prässillä eikä normaalilla jalkaprässillä? Siksi, että en ole tehnyt aikoihin normaalia jalkaprässiä enkä ole sitä tekemässä. Ihan

Viides kuntosaliviikko sitten loman alkoi tänään. Saman verran viikkoja kahdenkymmenen toiston sarjoilla sekä rintatreenissä ilman normaalin penkin tekemistä. Hyviä saavutuksia, mutta varsinkin todella hyviä muutoksia kuntosalitreeniin. Kahdenkymmenen toiston sarjoilla tekeminen on hieman yllättänyt pidemmällä aikavälillä. Lähinnä palautuksien kanssa on tullut hieman yllätyksiä joita en tullut miettineeksi. Ajattelin palautuksien olevan samanlaisia kuin

Torstaina oli kuntosaliviikon päättävä treeni ja eilen oli ensimmäinen juoksu sitten viime maanantain. Jos nyt lähdetään juoksu asioista liikkeelle niin parin viikon aikana en ole paljon yhtään käynyt juoksemassa ihan sen takia, koska olen tällä välin käynyt paljon pyörällä töissä. Kun olen polkenyt 3 - 4 kertaa viikossa töihin ja tehnyt kahdenkymmenen toiston sarjoja kuntosalilla niin olen jättänyt juoksemista vähemmälle. Ihan vain sen takia kun olen huomannut

Kun olin tehnyt tänään treenin viimeisen sarjan tuntui, että olin vasta tullut kuntosalille. Epänormaali kuntosalipäivä sekä hieman aikaisempi kellonaikana saattoivat sekottaa keskittymistä sekä treeniä. Näin ei pitäisi olla, mutta luulen näiden asioiden vaikuttaneen päivän treeniin. En katsonut tarkkaa kellonaikaa monelta aloitin treenaamisen, mutta yhteensä treeniin ei tainnut kulua aikaa edes 40 minuuttia. AIka on minun treeneilläni vähän enkä ole näin

Meinasin äsken kirjoittaa maanantaina pitkästä aikaa kuntosalilla, mutta eihän se pidä paikkaansa. En ajatellut lomaani jolloin taisin käydä kolmena maanantaina kuntosalilla tai ainakin kahtena. Normaalisti olen koittanut välttää menemästä maanantaisin kuntosalille, koska olen kuullut hieman juttuja väen paljoudesta. Kun yleensäkkin kuntosaleilla käy maanantaisin eniten väkeä niin ei se kyllä ole mikään yllätys. Maanantai on sellainen päivä jolloin treenaavat