2x20 maastavetoa kertoo olennaisen

16.11.2016 - 12:06

Tein tänään tempun mitä olen välttänyt. En suosittele sitä, koska se laittaa kropan koville. Sykkeet nousevat ja ilman saanti voi olla vaikeaa. On rankkaa ja tekee mieli lähteä jo pois. Maastavedon tekeminen kahdenkymmenen toiston sarjoilla on jotain mitä olen aina yritellyt välttää. Itselleni jo kymmenen toiston sarjat laittavat kropan lujille ja tähän kun lisätään toiset kymmenen toistoa niin lopputulos on kamala. Oliko minulla liikaa painoja vai onko liike todellakin vain niin raskas? Vastaus on molemmat. Minulla oli tänään hieman liikaa painoja kahdenkymmenen toiston sarjoille, mutta ongelmana oli vähän se kun en ole tehnyt ikinä näin pitkiä sarjoja. Yleisesti teen maastavetoa 5 - 7 toiston sarjoilla ja tähän tottuu vähän liiankin hyvin. Sen huomaa heti kun tekee välillä kymmenenkin toiston sarjan, että puhti on heti pois. Painoja puolestaan saa vähentää huomattavasti kymmenen toiston sarjoja varten. Joku niin sanottu ennätykseni taitaa olla 200kg:lla seitsemän toiston sarja ja näitäkin yksi kappale. Sitä en muista kuinka paljon minulla oli painoja kun olen tehnyt viimeksi kolme kymmenen toiston sarjaa, mutta epäilisin 140 - 160kg.

120kg ja kahdenkymmenen toiston sarjat vievät tästä miehestä kaiken mehun. Tarkoituksena oli alun perin tehdä kolme sarjaa, mutta eipä tästä mitään tullut. Jo ensimmäisen sarjan jälkeen tein jo vähän "kuolemaa" tai siis sykkeet olivat korkealla ja puuskutti. Toinen sarja oli vaikeampi ja jouduin pitämään toistojen välissä taukoja. Aluksi yritin tehdä viisi toistoa ja sen jälkeen pieni happitauko ja jatkaa, mutta loppua kohden täytyi ottaa näitäkin tiheämmin. Pienemmillä painoilla asia olisi ollut helpompaa, mutta päädyin jostain syystä juuri 120kg painoihin kun oletin sen menevän. Ehkä joku 80kg olisi voinut olla lähellä oikeaa lukua, mutta seuraavalla kerralla sitten tietää jos sellaista enään tulee. Ei ollut meinaan kovin mieluisa kokemus.

Kokemuksena kahdenkymmenen toiston sarjat maastavedossa oli kamala. Ei paljoa hymyä irronnut sillä aikaa kun maastavetoa tein ja pidin taukoja. Liikkeen tekeminen oli todella raskasta jo heti ensimmäisistä toistoista. Mitä enemmän toistoja oli takana niin sitä enemmän myös asento rikkui. Alussa toistot olivat vielä puhtaita, mutta kymmenen jälkeen yksikään toisto ei tainnut ollu ihan puhdas. Kyllä siinä väkisinkin selkä alkoi mennä kaarelle, mutta liike ei kuitenkaan niin pahasti hajonnut että selkä olisi tullut kipeäksi tai olisin satuttanut selkää. Tässä täytyykin olla varovainen ja tietää mitä tekee, koska maastaveto pitkillä sarjoilla voi olla turmio selälle juuri sen takia, kun liikettä on vaikea pitää kasassa.

Selkätreeni

  • Maastaveto 2x20 120kg
  • Kulmasoutu tanko 3x20 60kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 3x20 30kg
  • Alatalja 3x20 50kg

No niin nyt pääsen vihdoin oikeaan hetkeen myöskin kirjoituksien osalta kun kirjoitus hetken sunnuntai-iltana olen saanut päätökseen yhdeksännen viikon kolme penkki treeniä viikkoon. Se että koska sitten julkaisen tämän niin on asia erikseen mutta tulen tämän kuitenkin julkaisemaan ennen kuin saan tehtyä kymmenen viikon kolme penkki treeniä viikkoon. Tämä yhdeksäs viikko oli erikoinen ja historiallinen vaikka edellisellä viikolla eli kahdeksannella viikolla minulla alkoi tuntumaan olemaan motivaation kanssa ongelmia.

Kahdeksas viikko kolmen penkki treenin viikolla tuotti jälleen kerran ennätyksiä mutta myöskin epäonnistumisen. Sain juuri eilen kirjoitus hetkestä tehtyä yhdeksännen viikon ja nyt siis kirjoitan tätä kahdeksatta viikkoa eli pian olen saanut blogin kirjoitukset kiinni oikeaan aikaan. Kahdeksas viikko oli nyt myös ensimmäinen viikko kun oikeasti aloin huomaamaan henkistä väsymistä kolmen penkki treenin viikoissa. Lähinnä siltä kannalta että aloin huomaamaan motivaation puutetta tehdessäni ja meniessäni tekemään penkki treeniä.

Yritetään nyt ottaa oikeaa aikaa kiinni tässä kolme penkki treeniä viikkoon kirjoituksissa. Sain nyt perjantaina päätökseen kahdeksannen viikon kun teen kolme penkki treeniä viikkoon. Nyt eletään sunnuntaina kun kirjoittelen tätä kirjoitusta. Kirjoitin tuossa aamupäivällä jo kuudennen viikon yhteenvedon kolme penkki treeniä viikkoon ja päätin nyt sitten samalla kun pihalla on lämmin ja pääsen kirjoittamaan ensimmäistä kertaa aikoihin parvekkeella että kirjoitetaan yksi vielä. Eilen lauantaina avasin jalkatreenin jälkeen parvekekauden syömällä pizzan treenin jälkeen parvekkeella ja nyt sunnuntaina kirjoittelen tätä kirjoitusta minkä kyllä saatan julkaista sitten seuraavalla viikolla mutta kirjoitan sen joka tapauksessa ennakkoon.

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.