Uusia painoja hack-kyykyssä & penkkikyykyssä sekä uusi takareisiliike

16.11.2016 - 12:06

Treeniviikko takana ja mitä olen taas saanut siitä? Olen yleisesti väsynyt ja jaloissa tuntuu kipua eli ihan normaalia meininkiä kun treenit on tehty kunnolla tai hieman yläkanttiin. Huomasin tänään jalkoja tehdessä heti ensimmäisien sarjojen jälkeen hack-kyykyssä, että oikeassa jalassa alkoi tuntua jotain kipua. Huomasin kyllä kivun, mutta en antanut sen vaikuttaa niin hack-kyykyn jatkamiseen kuin seuraavien liikkeiden valintaan ja tekemiseen. Välillä ehkä kannattaisi hieman muuttaa treeniä helpompaan suuntaan kun jotain kipua tuntuu, mutta tämä ei oikein mene niin itselläni. Vaikka jotain kipua tuntuisikin niin kyllä treeni jatkuu niin kuin ilman kipuakin. Tämän jälkeen paikat voivat olla entistä enemmän kipeämmät tai jopa paremmassa kunnossa.

Treenin aikana sekä treenin jälkeen huomasin varsinkin oikeassa jalassa jotain kipuja, mutta käydessäni kävelemässä jonkin parin kilometrin palauttavan kävelyn heti treenin jälkeen tämä auttoi. Olen nyt muutoinkin parin - kolmen viikon aikana käynyt suhteellisen aktiivisesti kävelemässä pari - kolme kilometriä kuntosalitreenin jälkeen. Vielä viime kesänä taisin käydä juoksemassa kuntosalitreenin jälkeen jos mieli teki mennä vielä hieman tekemään jotain. Kolmen ja puolen kilometrin aamulenkit ovat riittäneet minulle juoksuiksi ja jos ilalla kuntosalitreenin jälkeen on tehnyt vielä tehdä jotain niin oleen käynyt tekemässä tuon kävelyn. Ehkä tuo kävely hieman vastaa sitä kun olen käynyt Espossaa kuntosalilla kävellen jolloin ennen sekä jälkeen kuntosalitreenin on tullut puolitoista kilometriä. Tosin olen nyt jo pidempään käynyt autolla kuntosalilla muutamista erilaisista syistä.

Yritin tänään uusilla painoilla hack-kyykkyä sekä penkkikyykkyä

Kun minulla on vielä mahdollista tehdä hack-kyykkyä niin sitä tehdään. Olen nyt jättänyt monien variaatioiden tekemiset väliin ja olen pari viikkoa tehnyt "vain" perus hack-kyykkyä. Tämä sen johdosta, että olen tehnyt sitten jonkin kyykky liikkeen hack-kyykyn lisäksi. Jos teen useamman variaation hack-kyykkyä niin tällöin olen jättänyt kyykkyliikkeet tekemättä. Olen vain katsonut minkään kyykkyliikkeen olevan silloin liikaa kun olen tehnyt kaksi tai kolme variaatiota hack-kyykkyä. Vaikka välillä olen tehnyt kyykyn, etukyykyn sekä yhden jalan jalkaprässin niin olen kyllä huomannut tuonkin olevan välillä liikaa. Pari kyykkyliikettä / jalkaprässiä kyllä riittää jalkatreeniin pohje- / reisiliikkeiden lisäksi.

Hack-kyykyssä tunsin tänään kipua oikeassa jalassa, mutta tästä huolimatta en lähtenyt muuttamaan mitään. Jatkoin myöskin ihan normaalisti painojen lisäämistä sarjojen jälkeen vaikka kipua tuntuikin. Tänään päätin sitten lopulta nostaa painot 130kg mikä tarkoitti itselleni hack-kyykyssä suurimpia painoja joilla olen tehnyt. Edellinen suurin paino oli 120kg millä tein esimeriksi viimeviikolla. Tänään tulin tehneeksi kaksi viiden toiston sarjaa 130kg painoilla, mutta kolmatta sarjaa en tullut tehneeksi. Pari ensimmäistä sarjaa olivat jo aika raskaita ja ehkä minulla jotenkin saattoi kuitenkin painaa mielessä jaloissa tuntuneet kivut, etten nyt ihan välttämättä lähtenyt nostelemaan kolmatta sarjaa.

Hack-kyykyn jälkeen jatkoin jalkatreeniä penkkikyykyllä mitä tein kanssa viime viikolla. Tällöin kyseessä oli ensimmäinen kerta kyseisen liikkeen tekemisestä ja tänään päätin jatkaa liikkeen tekemistä. Mietin myös tänään penkkikyykyn sijasta myöskin etukyykkyä, mutta päädyin kokeilemaan lisää penkkikyykkyä. Tähän väliin kaksi erilaista kyykkyliikettä olisi ollut kyllä liikaa joten päädyin tekemään "vain" penkkikyykkyä. Tänään päätin hack-kyykyn tapaan kokeilla uusia painoja penkkikyykyssä. Ensimmäisellä kerralla tein 60kg sekä 100kg painoilla kuten aloitin myöskin tänään penkkikyykyn tekemisen. Ensimmäisen 100kg tehdyn sarjan jälkeen päätin kuitenkin yrittää nostaa painot 120kg, jotka olivat minulle siis uudet ennätyspainot.

Lähdin yrittämään jotain viiden - seitsemän toiston sarjaa 120kg painoilla. Päädyin kuitenkin tekemään kymmenen toistoa mikä tuli ihan yllätyksenä. Sarjan jälkeen tiesin etten jaksaisi tänään toista sarjaa 120kg painoilla joten päätin laskea painot takaisin 100kg joilla tein vielä yhden kymmenen toiston sarjan. Kun tein uusilla painoilla niin halusin tänään kuvauttaa tekemisen kahdesta syystä. Halusin nähdä jälkeenpäin kuinka voimakkaasti laskeuden penkille istumaan sekä miten se selkä sieltä nousee.

Jo toistoja tehdessä huomasin väsymyksen lisääntyvän toisto toistolta ja tajusin jokaisen noston olevan vain raskaampi. Tästä syystä kun huomasin saavani enemmän kuin seitsemän toistoa laitoin tähtäimeksi nostaa kymmenen toistoa täyteen. Vaikka liikettä tehdessä itse olin katsovinani laskujen olevan suhteellisen pehmeitä penkille niin video paljasti asian olevan toisin. Myöskin selän asennon huomasin olevan huonompi miltä se tuntui sarjaa tehdessä. Asioita joita ei vain huomaa miten ne oikeasti ovat kun tekee liikettä. Tästä syystä olisikin hyvä välillä kuvata liikkeiden tekemistä sarjapainoilla jotta voi tutkia mahdollisia tekniikka korjauksia. Kuten tänäänkin 120kg teon jälkeen huomasin, että laskeminen penkille voisi mennä rauhallisemmin sekä ainakin tänään 120kg painot olivat minulle hieman liikaa. Ehkä molempiin asioihin vaikutti kuitenkin tänään hack-kyykky paljon kun tein sitä kuitenkin sellaisilla painoilla joilla en ollut aikaisemmin tehnyt.

Näiden kahden liikkeen jälkeen pohkeet menivät tänään tavoilla joilla ne ovat muutoinkin nyt menneet. Aluksi jalkaprässissä jota seurasi smith-laitteessa seisten tehdyt pohkeet. Tänäänkin tein viime viikkoiseen tapaan pohkeet kengillä jolloin sain enemmän painoja liikkeisiin kuin mitä sukkasiltaan saisi. Pohkeidenkin jälkeen seurasi perus tekemistä takareisien tekeminen bulgarialaisella askelkyykyllä käsipainoilla. Tänään meiasin tehdä takareisiä takareisilaitteessa, mutta pidättäydyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa tehdä bulgarialainen askelkyykky.

Bulgarialaisen askelkyykyn jälkeen minun oli tarkoitus lopettaa jalkatreeni rentoon etureisien tekemiseen etureisikoneella. Etureisikoneelle päästyäni päätin kuitenkin jatkaa takareisien tekemistä yhden jalan takareisillä etureisikoneessa. Tälläinen idea tuli mieleen ihan siitä kun olin nähnyt muutaman viden Instagrammissa jossa etureisikoneessa tehtiin takareisiä ja tänään halusin sitten kokeilla kyseistä asiaa. Painot olivat pienet ja tekniikka oli pahasti hakusessa, mutta sain liikkeen tuntumaan takareisissä. Tätä liikettä pitää vielä tehdä enemmän jotta saan tekniikan paremmaksi ja samalla saisin tiedon siitä kuinka hyvä liike on kyseessä. Tämän erikoisliikkeen jälkeen jatkoin etureisikoneella kun tein vielä rennosti normaaleita etureisiä pienillä painollla. Katsoin kuitenkin hack-kyykyn riittävän enemmän kuin hyvin etureisiin niin tämän takia en sitten tehnyt kunnon painoilla.

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky 25kg x10, 50kg x10, 75kg x10, 100kg x10, 130kg 2x5
  • Penkkikyykky 60kg x10, 100kg x10, 120kg x10, 100kg x10
  • Pohkeet jalkaprässi 140kg 3x10
  • Pohkeet seisten smith 100kg x10, 140kg 3x10
  • Bulgarialainen askelkyykky käsipainoilla 24kg 3x10
  • Yhden jalan takareisi etureisikoneessa 15kg 3x10
  • Etureidet 40kg 3x15

Viime viikon maanantaina sain tehtyä maastavedossa uuden ennätyksen minkä jälkeen tiistaina penkki ja keskiviikkoa kyykky tuntui menevän huonosti. Osa syy voi olla, että olin väsynyt maanantain maastavedosta, mutta luulen syyn olleen henkinen kuten aina ennätyksien ja hyvin treenien jälkeen. Henkisesti syy voi olla, että henkinen tankki meni tyhjäksi tai sitten se "oikea" syy eli odotuksien nouseminen. Minulle hyvin yleistä on se, että ennätyksien jälkeen

Maanantaina sain nostettua ensimmäistä kertaa maastavedossa 270kg joka on samalla uusi ennätykseni. Ennätys parani kymmenen kiloa entisen ennätyksen ollessa 260kg. Olen kerran kokeillut nostaa 265kg ja 270kg jotka eivät ole nousseet maasta oikeastaan yhtään. Näiden lisäksi olen kyllä saanut nostettua 270kg kaksi toistoa mutta tuo tuli tehtyä kuminauhojen avulla joten sitä ei voida laskea mihinkään. Myöskään en ole nyt niinkään hakenut tarkoituksella uutta

Kesäloman jälkeen aloittamani "kyykky projekti" on tuottanut tulosta puolessa vuodessa. Halusin parantaa perus tuloksia kyykyssä niin aloitin kyykkäämisen "alusta". Ajattelin parantaa perustekniikkaa ja sitä myöden pikkuhiljaa nostaa kyykyssä painoja. Olen tätä tehnyt aikaisemminkin muutaman kerran, mutta tuolloin olen nostanut painoja liian aikaisin jolloin tekniikka on kärsinyt. Mielestäni hyvin yleinen ongelma kyykkäämisessä nostaa painoja tekniikan

Yleensä "kovempi" treeni on saattanut aiheuttaa sen, että hieman treenin jälkeen alkaa tulemaan huono tai heikompi olotila. Tämä on yleisesti "kovan" treenin seuraus eli kroppa on mennyt eräänlaiseen ylirasitustilaan mistä voi seurata erilaisia vaikutuksia yhtäaikaa kuten ruokahaluttomuus, erilaiset säryt ja tietenkin väsymys. Näiden lievempien tapausten lisäksi voi myös oksettaa ja tehdä välillä todella pahaa. Tämänkaltaiset sivuvaikutukset treenistä on ihan

Olen oikeastaan vasta viimeaikoina alkanut tekemään alavinopenkkiä vapalla tangolla kun yleisesti olen tehnyt alavinopenkkiä käsipainoilla tai smith-laitteessa. Olen jostain syystä "jämähtänyt" tekemään normaalin penkin ihan nomaalissa penkissä ja suosinut vinopenkissä sekä alavinopenkissä enemmänkin käsipainoja. Aina välillä vaihtelun vuoksi olen sitten tehnyt vinopenkin tai alavinopenkin smith-laitteessa. En tiedä miksi olen vinopenkissä sekä alavinopenkissä

Olen nyt viime aikoina alkanut käyttämään jonkin verran kuminauhoja kyykkyä tehdessä. Lähinnä suuremmilla painoilla muutamia sarjoja per treeni. En ole käyttänyt kuminauhoja fitness tyyliin polvien yläpuolella reisien välissä vaan kiinnittänyt kaksi kuminauhaa yhäältä päin tankoon jolloin olen saanut saman asian tehtyä kuin Slingshotilla penkin puolelta. Lähinnä olen kokeillut tätä tyyliä sen takia, että saisin apua alhaalta lähtöön. Tämä onkin toiminut todella

Pieni flunssan tynkä ollut päällä viime viikonlopusta asti. Lähinnä nenä on vuotanut mutta viikonlopun jälkeen paljon vähemmän. Tämän lisäksi päässä on alkanut tuntumaan jonkinlaista väsymystä tai jotain oloa heikentävää mitä pidemmälle päivä on mennyt. Aamulla on siis ollut yleisesti parempi olotila kuin puolen päivän jälkeen. Tästä huolimatta en ole jättänyt treenejä väliin kun olotila ei ole ollut ihan niin huono ja mikä tärkeämpi asia niin minulla ei ole

Minulle on nyt Instagramissa alkanut tulemaan ainakin enemmän videoita ja kuvia miten liikkeitä ei kannata tehdä vaan miten liike pitäisi tehdä. En ole nyt varma onko tämä jokin uusi trendi vai onko niitä alkanut nyt vain tulemaan silmille enemmän? Ennen Youtubessa tuli jo vastaan videoita joissa mainittiin liikkeitä mitä ei kannata tehdä. Nämä menevät nyt hieman samaan kategoriaan minun mielestäni ja tämä kategoria on turhuus. Näin siis yleisellä tasolla sillä

Jalkatreenin voi tehdä monella eri tavalla eikä siihen ole yhtä tiettyä tai oikeaa tapaa. Jalkatreeniin vaikuttaa oikeasti niin monia asia ja vielä suuremmin oikeastaan kuin mihinkään muuhun lihasryhmään. Ensinnäkin se vaikuttavin tekijä eli mitä jalkalaitteita löytyy kuntosalilta? Jos kuntosalilta ei löydy jalkatreeniin soveltua laitteita niin silloin pitääkin tehdä jalkatreenit tankoja ja käsipainoja käyttäen jolloin löytyviä laitteita voi käyttää apuna

Treenin onnistumiseen vaikuttaa moni muuttuva tekijä mitä ei voi aina ottaa huomioon. Nämä asiat vaikuttaa myöskin yksittäisiin nostoihin sekä sarjoihin mutta mielestäni yksittäisiin nostoihin ja sarjoihin on helpompi valmistautua. Se treenaatko aamulla, päivällä, iltapäivällä tai illalla ei ole niinkään merkittävä tekijä sillä ennen treeni ehtii tapahtua monia asioita. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen ja näin ollen et voi mitenkään valmistautua kaikkeen