Uusi aamupala kreikkalainen jogurtti, banaani plus Corn Flakes

16.11.2016 - 12:06

Tällä viikolla on tullut kokeiltua uutta aamupalaa minkä olen syönyt tällä viikolla joka aamu myöskin keskiviikkona jolloin en mennyt aamulla treenaamaan. Oikeastaan enemmänkin pieni muutos kuin uusi aamupala vaikka uudeksi aamupalaksi tuota voi kyllä sanoa. Kreikkalaisen jogurtin ja banaanin joukkoon olen laittanut tällä viikolla Corn Flakes muroja eli käytännössä lisännyt hieman hiilaria. Olen muutamia kertoja aikaisemmin kokeillut kreikkalaista jogurttia sekä corn flakes keskenään, mutta maanantaista alkaen olen kokeillut banaania ja Corn Flakes jotka olen "kastanut" kreikkalaisella jogurtilla. Mitään sen ihmeellisempää syytä tähän lisäykseen en hakenut, mutta olen nyt katsonut miten pienen hiilarimäärän lisääminen aamupalaan on vaikuttanut aamutreeniin vai onko sillä mitään merkitystä. Yleisellä tasolla kourallinen Corn Flakes murojen lisääminen tuohon aamupalaan ei ole suurentanut aamupalaa merkittävästi tai en ole ainakaan huomannut tulevani liian täyteen. Aamupalan koko nyt ihan riippuu muutoinkin siitä paljonko kaikkea laittaa lautaselle tai kulhoon mistä ikinä tuota syökin. Banaanit ovat eri suuruisia ja muroja voi laittaa oman mielensä mukaan kuten myöskin jogurttia mitä itse olen laittanut hillitysti. Itse olen käyttänyt jogurttia lähinnä "kastamiseen" kastikkeen tapaan eli suhteellisen vähän.

 

 

#breakfast #cornflakes #banana #greekjoghurt #expresso #gymbreakfast #gymfood

Kuva, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

En niinkään ole tarvinnut "tukevampaa" aamupalaa tai muutenkaan enempää hiilaria aamupalaan vaan tämä on ollut tälläinen testi ja mielestäni hyvä selainen. Aamutreenit ovat kyllä kulkeneet joten tuonkaan puolesta en olisi tarvinnut hiilari lisäystä mutta kyllä mitä tukevampi aamupala tai yleiseti ruokailu on ennen aamutreeniä niin se on parempi. Näin siis ainakin kuntosalin puolella mutta en lähtisi syömään tämänkaltaistas aamupalaa ennen aamulenkkiä tai aerobista treeniä kuntosalilta. Ennen aerobista tai juoksua en itse söisi välttämättä mitään tai sitten jos söisin niin se olisi banaani.

Enemmänkin tuo hiilarin lisääminen aamupalaan on vaikuttanut siihen, että minulla ei ole ollut ihan niin suuri nälkä treenin jälkeen. Välillä kun olen syönyt pienen aamupalan ennen treeniä niin treenin jälkeen minulla on ollut suurempi nälkä. Minkä johdosta olin alkanut miettimään lounaan syömistä treenin jälkeen ja aamupala kakkosen eli tässä tapauksessa sitten välipalan syömistä lounasaikaan. Tämä on kyllä vieläkin pyörinyt päässä vaikka tein aamupalaan muutoksia, mutta olen vain miettinyt yleistä jaksamista. Loppuisiko aikaisesta lounaasta energia päivän aikana liian aikaisin? Pitäisikö minun tämän seurauksena aikaistaa myöskin päivän toisen suuremman aterian aikataulua?

Ravintoarvot (per 100g):

  • Kreikkalainen jogurtti
    • Hiilihydraatit 4,8 g
    • Proteiini 5,8 g
  • Banaani
    • Hiilihydraatit 18,3 g
    • Proteiini 1,1 g
  • Corn Flakes
    • Hiilihydraatti 84 g
    • Proteiini 8 g

Keskiviikkoiltana ja perjantaiaamuna erilaiset olkapäätreeni sekä perjantai-iltana käsitreeniä

Yritin keskiviikkona tehdä tietoisesti erilaisen olkapäätreenin mitä olen tehnyt vähään aikaan. Puolestaan perjantaiaamuna tein hyvinkin erilaisen treenin mitä keskiviikkona ihan vain siksi, että sain erilaiset treenit. Keskiviikkona tein paljon pystypunnerrusta kun tein 45kg, 40kg sekä 35kg käsipainoilla yhteensä noin seitsemän tai kahdeksan sarjaa. Tyyli oli siis kymmenen toistoa per sarja ja kun huomasin etten jaksa tehdä enään kyseisillä painoilla kymmentä toistoa niin sitten otin pienemmät. Tosin 35kg päästyäni lopetin tekemisen toisen sarjan jälkeen kun huomasin sen asian, että olin takonut pystypunnerrusta jo kauan ja halusin toisaalta tehdä muutakin kun pystypunnerrukseen oli mennyt aikaa suhteellisen paljon. Vastaavasti perjantaiaamuna en tehnyt yhtään pystypunnerrusta tai saati etuolkapääpainotteista liikettä treenin aikana vaan perjantain treeni oli enemmänkin vipunostoja.

Ennen keskiviikona pystypunnerruksia otin taas takaolkapäille lämpöä minkä olen huomannut olevan hyvä asia. En nyt muista kenen Youtube-videosta tuonkin neuvon olen kuullut, mutta hyvä se mielestäni on. Takaolkapääliikkeet eivät vie yhtään voimia pystypunnerruksen tekemisestä ja antavat olkapäille vaan hyvää lämpöä minkä jälkeen pystypunnerruksen tekeminen on helpompaa ja loukkaantumiskynnys on pienempi. Lihakset toimivat paremmin kun ne ovat enemmän lämpimämmät ja liike ottaa myöskin enemmän perille kun pohjalle on tehnyt liikkeitä. Tällä kertaa tein normaaliin tapaa vipunostoja takaolkapäille kolme sarjaa minkä lisäksi väliin tein yhden sarjan yhden käden vipunostoja taljassa selän taakse. Pieniä painoja käyttäen eli vipunostoissa takaolkapäille käytin 5kg painoja ja taljassa oli varmaan samaa luokkaa. Tarkoitus ottaa siis lämpöä eikä rieuhtoa mitään ylimääräisiä ja teenhän yleisesti muutenkin takaolkapäitä pienillä painoilla jolloin liikkeet menevätkin takaolkapäille.

Olkapäätreeni keskiviikkoilta

  • Vipunostot takaolkapäille
  • Pystypunnerrus
  • Vipunostot istuen
  • Facepull
  • Olankohautukset käsipainoilla

Olkapäätreeni perjantaiaamu

  • Takaolkapäälaite
  • Vipunostolaite
  • Yhden käden vipunosto vinosti tuettuna
  • Yhden käden vipunosto talja selän takaa
  • Ristikkäistlja takaolkapäille

Perjantai-iltana tuli sitten vedettyä käsitreeniä ja tällä kertaa pidemmillä suorilla sarjoilla. Yritin keskittyä joka liikkeen kunnolla ja varsinkin hauiksen puolella yritin pitää kädet siten, että alhaalla ne eivät menisi lepotilaan ja ylhäällä en veisi niitä liian ylös vaan jättäisin ne sopivasti. Tällöin pysyy pumppi helpommin päällä ja saa muutenkin pidettyä liikkeen hauiksella kokoajan. Ei vie kättä alhaalla ihan suoraksi lukkoon ja ylhäällä sitä kättä ei tarvitse viedä loppuun asti ylös vaan se riittää kun se on hieman sen yli 90 astetta. Tällöin hauiksen saa helposti tuntumaan jokaisella toistolla eikä tule vastaan etteikö toisto ottaisi perille. Hieman liikaa näkee sitä, että käden pidetään alhaalla suorana ja ylhäällä viedään käsi yliaseantoon jolloin tulee mukaan myöskin kyynerpään vienti eteen. Eli kun kättä ei viedä liian ylös niin silloin myöskin kyynerpää pysyy samassa kohtaan kokoajan ja tällöin ei pitäisi myöskään tulla yleistä svengausta eli niin jumalatonta heilumista. Tähän kaikkeen auttaa vielä se, että tehdään hauista pienillä painoilla eikä egopapinoilla.

Käsitreeni

  • Scott-hauiskääntö
  • Ranskalainen punnerrus maaten
  • Yhden käden hauiskääntö scott-penkissä
  • Ojentajapunnerrus naru
  • Hauiskääntö käsipainoilla
  • Yhden käden ojentajapunnerrus

Torstaiaamuna rintatreeni flyes-liikkeillä ja illalla selkätreeni maastavedolla

Maanantaina tuli tehtyä rintatreenissä penkkiä ja vinopenkki käsipainoilla. Ajattelin torstaiaamulle viikon alussa vielä tehdä sellaisen hauskan giantsetin penkkiliikkeinä käsipainoilla, mutta suunnitelmat olivat nyt eri. Halusin ja kokeilin tehdä torstainaamuna rintatreenin pitkästä aikaa ilman punnerrusliikkeitä. Tällä kertaa tein kahta eri peck-deckiä minkä lisäksi tein myöskin ristikkäistaljan. Liikkeet olisivat voineet olla hieman eri ja varsinkin toinen peck-deck olisi voinut olla muu liikee. Kuitenkin nuo kaksi peck-deckiä vain erovat toisistaan sen verran, että saan kummallakin hyvän ja erilaisen tuntuman. Aluksi tein normaalimman deck-deckin mitä seurasi "kapula" peck-deck minkä tein myöskin seisten eli hain siihen hieman muuttujia poikkeamaan liikettä. Näiden peck-deckin jälkeen tein vielä ristikkäistaljaa mikä olikin sitten treenin se runttausliike sillä otin aamun maksimipainot tähän liikeeseen. Eihän ne painot nyt niin suuret olleet, mutta aamun kuntoon nähden olivat sillä tekniikka oli enemmänkin runttausmoodissa kuin perus tekemisessä.

Rintatreeni

  • Peck-deck
  • Peck-deck kapula seisten
  • Ristikkäistalja

Ilalla olikin sitten vuorossa selkätreeni missä tein maastavetoa muutamien viikkojen jälkeen ja voi, että kun se meni surkeasti omasta mielestäni. 220kg painoilla kolme toistoa mitä seurasi yhden toiston raapaisu ja tämän jälkeen tein vielä 200kg painoilla kolmen toiston sarjan. Olin tuohon pettynyt vaikka ei oikein saisi olla kun olihan viime kerrasta jo viikkoja. Toisaalta syy on enemmänkin ruokailussa kun olen vetänyt tämän viikon kevyellä ruokavaliolla niin sanostusti diet moodilla. Huomasin tämän hyvin maastavedon aikana kun sarjojen jälkeen sai ottaa aika paljon happea ja huilata hyvin. Muistan kyllä kesän diet ajoista sen, että maastavedon tekeminen dietillä on tuskaista ja asia mitä ei välttämättä kannata tehdä.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Pullover tanko leveä
  • Ylätalja niskan taakse viistosti tuettuna vinopenkissä
  • Kulmasoutu käsipainolla
  • Ylätalja

Diettiä on nyt takana kolme täyttä viikkoa ja vaa'an mukaan tilanne on plus miinus nolla. Kun vertaan dietin kehittymistä vaakaan niin kolmen viikon kuluessa ei ole näin ollen tapahtunut mitään. Minun onnekseni en asettanut mitään painoon liittyviä tavoitteita ollenkaan enkä oikeastaan käy vaa'alla useasti. Aina välillä kolmen - neljän päivän välein olen käynyt vaa'alla joko illalla tai aamulla. Nämäkin painot ovat olleet aikalailla samoja joten aamun ja

Dietin aloittamiseen, pitämiseen ja onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Yleisesti pitää olla motivaatiota ja halua diettiä kohtaan. Tähän taas vaikuttaa moni pienempi asia millä saa pidettyä motivaatiota ja halua yllä dietin ajan. Dietin epäonnistuminen voikin näin ollen johtua monista asioista joista suurin on motivaation ja halun loppuminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja teen tässä pienen listan asioista mitä itse olen omalla kohdallani huomannut. Enemmänkin

Nyt on ollut hieman sellainen trendi treenien saralla, että yleisellä tasolla olen mennyt bodaus linjalla eli pidemmillä sarjoilla joko ihan suorilla tai sitten liike yhdistelmillä supersarjat tai giant-setit. Pidempien sarjojen ohessa olen tehnyt lyhyempiä sarjoja massaliikkeissä kuten kyykky, penkki tai maastaveto. Tykkään vain sekoitella lyhyempiä ja pidempiä sarjoja keskenään jotta treeniin tulee hyvin vaihtelevaisuutta ja treeni ottaa erilailla lihaksiin

Dietti menee ja kulkee "raiteillaan", mutta "cheat-päivät" aloitin ehkä hieman etuajassa. Dieettiä takana nyt hieman yli pari viikkoa ja jo molempina viikkoina olen pitänyt yhden cheat-päivän tai oikeastaan cheat-mealin eli aterian. Toissa viikolla se oli purkki jäätelöä ja viime viikonloppuna hain pizzan sekä ostin pari pussia aakkosia. Oikeaoppisesti tai mikä nyt on oikeaoppista tai oikea tyyli niin tankkauspäivä / cheat-päivä pidetään ensimmäisen kerran

Joo taas se nähtiin kun aloin kaupassa katsomaan murojen ravintoarvoja niin nämä "fitnesstuotteet" ruokakaupassa eivät ole kyllä ihan fitness. Fitness ruokakaupassa purkin tai paketin kyljessä tarkoittaa vain bisnestä ruoka-aineiden valmistajille sillä mitään todellisia fitnesstuotteitana ne eivät ole. Tämä on nyt tullut nähtyä Nestlen kuin Valion "fitnesstuotteiden" kohdalla. Olin tällä kertaa ostamassa muroja ja huomasin Corn Flakesin ja Nestlen fitness

Huomasin tai oikeastaan tajusin alkuviikosta pari asiaa liittyen diettiin. Lähinnä dietti tyylillä jolla olen diettiä nyt suorittanut. Kun en laske rasvoja, hiilareita tai ylipäätänsä makroja tällä hetkellä vaan menen enemmänkin "fiiliksen" mukaan niin kaikkia asioita ei vain huomaa. Kun laskee päivän makroja ja on yleisesti kaavoittanut syömiset "optimaalisesti" niin tällöin ongelma kohdat ovat helpommin korjattavissa tai muutettavissa. Se mitä nyt olen

Viikko dietistä takana päin eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut minkään asian suhteen. Vielä on aikaista nähdä mitään muutosta missään sillä muutokset näkyvät vasta viikkojen päästä. Oikeastaan nyt viime viikon puolella "uskalsin" mennä ensimmäistä kertaa vaa'alle pitkään aikaan. Lähinnä nuo jouluviikon "läskiviiko(t)" alkoivat pelottamaan vaa'alla käyntiä sillä tuona aikana tuli syötyä lähes kaikkea. Suklaata, vihreitä kuulia, pizzaa ja jouluruokia

Loppu viikon treenit eivät nyt niinkään ole mennyt ihan niin kuin olisin suunnitellut tai kuvitellut. Ei siis missään huonossa tai negatiivisessa valossa. Lähinnä pari asiaa ovat olleet hieman erona ja "ihmetyksenä" siihen mitä olisin kuvitellut tai mahdollisesti suunnitellut. Ensinnäkin en ole vielä tällä viikolla tehnyt jalkatreeniä vaikka se oli tarkoitus tehdä torstaina - lauantaina. No tätä kirjoittaessa vielä lauantain treeni on vielä tekemättä, mutta

Viime vuosi päättyi "läskiviikkoihin" ja uusi vuosi alkoi dietillä. Mitä tarkoitan tällä "läskiviikoilla" niin paremminkin bodaus mielessä tankkauksella ja yleisellä tasolla eli normaalisti vapaalla syömisellä. Olin noin puolitoista viikko reissussa Vammalassa ja tänä aikana en miettinyt tai laskenut mitä syön enkä myöskään siitä murehtinut. Tällöin tuli vedettyä ihan perus jouluruokaa laatikoineen, muutamat pizzat joulun jälkeen, suklaata, vihreitä kuulia sekä

Kävin sitten “suunnitellusti” lauantaina sekä sunnuntaina kuntosalilla joten viime vuoden viimeisenä päivänä että tämän vuoden ensimmäisenä päivänä tuli treenattua. Lauantaina eli viime vuoden viimeisenä treeninä tuli tehtyä selkätreeni maastavedolla. Samalla tuo tarkoitti sitä, että tein viikon sisään kahdessa selkätreenissä maastavetoa. En muistaakseni oli näin tehnyt ennen, että tekisin viikon sisään kaksi kertaa maastavetoa. Tälläkin kertaa ennen treeniä