Treenin jälkeinen ylirasitustila jolloin ruoka ei maistu ja olotila on huono

13.02.2018 - 11:07

Yleensä "kovempi" treeni on saattanut aiheuttaa sen, että hieman treenin jälkeen alkaa tulemaan huono tai heikompi olotila. Tämä on yleisesti "kovan" treenin seuraus eli kroppa on mennyt eräänlaiseen ylirasitustilaan mistä voi seurata erilaisia vaikutuksia yhtäaikaa kuten ruokahaluttomuus, erilaiset säryt ja tietenkin väsymys. Näiden lievempien tapausten lisäksi voi myös oksettaa ja tehdä välillä todella pahaa.

Tämänkaltaiset sivuvaikutukset treenistä on ihan normaalia kunhan tätä ei tapahdu jokaisen treenin jälkeen tai edes useasti sillä tämänkaltaiset vaikutukset treenin jälkeen on tieto siitä, että treeni on todellakin vedetty loppuun asti. Pidemmässä juoksussa tästä seuraa vain huonoa yleiselle terveydelle eikä missään treenaamisen muodossa tämä ole "normaalia" vaan tieto ylirasituksesta.

Tämä on siis minulle tuttua ja olen monia kertoja huomannut näitä oireita olin sitten juossut tai tehnyt kuntosalilla jonkin kovemman treenin. Ei tuossa mitään ihmeellistä, mutta minulle on alkanut tulemaan näitä oireita sellaisten treenien jälkeen mitä itse en ole pitänyt kovina kuten viime viikon lauantain jalkatreeni mikä ei ollut mielestäni mikään niin "raskas". Treeni sisälsi raskaat kyykyt ja muutaman raskaan jalkaprässi sarjan mutta muutoin treenin liikkeet ja painot olivat suhteessa normaalit. En siis vetänyt koko treeniä mielestäni ihan niin kovaa alusta loppuun, että olisin "ansainnut" huonon olotilan treenin jälkeen.

Näin minulle on käynyt viime aikoina ennenkin. Olen tehnyt mielestäni "tasapainoisen" treenin raskaammilla liikkeillä ja painoilla sekä kevyemmillä liikkeillä ja pienemmillä painoilla. Tällä tavalla yritän tasapainottaa treeniä siinä mielessä, että se ei menisi "yli" tai ettei treenistä tulisi hirveetä runttaamista ja väkisin tekemistä alusta loppuun. Kuitenkin tämä minun tasapainottaminen on vain välillä aiheuttanut sen, että hieman treenin jälkeen minulle on tullut hieman huono olotila tai ruoka ei ole meinannut maistua vaikka minulla on ollut nälkä. Onko tämä sitten vain sitä, että olen kadottanut "todellisuuden" kevyemmästä tai tasapainoisemmasta treenistä vai onko minun kovemmin vedetyt sarjat vain suhteessa kovempia kuin jokin aika sitten?

Luulen kuitenkin suurin syy olevan se, että en osaa helposti tiedostaa mikä on oikeasti raskas treeni ja mikä ei. Tähän suurin syy on varmasti parantunut kyykky jalkatreenissä sekä parantunut maastaveto selkätreenissä. Kun tulokset nousevat ja saan tehtyä enemmän suuremmillakin painoilla niin en osaa suhteuttaa treenin "tasoa" enään kunnolla. Luulen vertaavani treenejä aikaisempiin vuosiin jolloin minulla oli käytössä pienemmät painot tai sain yleisesti tehtyä vähemmän. Olen ajatellut, että kaikki asiat menee yksi yhteen kuten ennenkin mutta todellisuudessa näin ei ole.

Ylirasitustilasta pois pääseminen tai mitä silloin kannattaa tehdä kun on ylirasitustila

Itse yritän vain levätä ja jos mahdollista niin mennä ihan nukkumaan. Yritän mahdollisuuksien mukaan syödä ja juoda mutta jos olen menettänyt ruokahalun niin yrittän vain syödä todella kevyttä ja mahdollisesti nestemäistä ruokaa. Tietenkin kannattaa varoa ruuan suhteen siinä mielessä, että se voi tulla ylös hyvinkin nopeasti mistä minulla on myöskin omia kokemuksia. Lepo on avainsana ja yrittää vain olla hirveästi liikkumatta. Ainakin omalta kohdaltani nämä ylirasitustilat treenin jälkeen ovat menneet todella nopeasti pois eli seuraavana aamuna olen ollut viimeistään normaalissa kunnossa.

Parin viikon ajan olen juossut vallan seitsemän kilometrin aamulenkkejä. Alkuvuodesta hallissa tulin juokseneeni aina vähintään kymmenen kilometriä. Miksi sitten olen vähtentänyt juoksulenkkien pituuksia alkuvuoden hallijuoksuista? Ensinnäkin halli kerrat maksavat jolloin hinnasta pitää ottaa kaikki "hyöty" irti ja juosta mahdollisimman paljon mutta pääsyy seitsemän kilometrin maksimi aamulenkin pituuksiin on ollut dieetti. En ole uskaltanut lähteä juoksemaan

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli

Lisäsin tälle viikolle hieman hiilareita lähinnä lounaan yhteyteen. En oikein tätä asiaa sinällään miettinyt etukäteen vain tälläin lähinnä vain tapahtui. Käytännössä ratkaisu tapahtui lauantaina kauppareisulla kun tulin ostaneeksi kanasuikaleita tarjouksesta. Parin viime viikon ajan olen käytännössä jättänyt hiilarit lounaalta pois syöden vain kanaa ja kananmunaa. Kanasuikaleiden kanssa vain ajattelin ottaa sen pienen kasan riisiä joukkoon. Alle 100g riisiä ei

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa

Väsymisen merkkejä taitaa olla ilmassa ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana tai sitten vain yritän hieman liikaa. Huomasin tämän tiistai-iltana kuntosalilla aloittaessani olkapäätreenin pystypunnerruksella käsipainoilla. Normaaliin tapaan otin sitten lämmittelyn jälkeen 45kg käsipainot suorilta. Tällä kertaa en ottanut aluksi edes 40kg käsipainoja vaan suoraan 45kg käsipainot joilla oletin saavani kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämähän nyt feilas komeesti ja

Viikko alkoi aamulla aamulenkillä sekä illalla selkätreenillä. Tämän lisäksi päätin myöskin nyt "virallisesti" jatkaa dieettiäni juhannukseen saakka. Minun oli tarkoitus pitää dieettiä vielä pari viikkoa, mutta päätin lisätä tähän vielä kolme viikkoa lisää. Näin ollen dieettini kestää vielä viitisen viikkoa. Vielä kun sitten jatkoin dieettiä käytännössä kolme viikkoa eteenpäin niin nyt otan myöskin varmaan tälle viikolle tankkauspäivän. Tankkauspäiviä en ole

Aamupainot nyt vaihtelevat joka aamu, mutta jos nyt perjantaiaamun painolla mittaa dieetin kulkua niin se on noin neljä kiloa. Pari viikkoa ajattelin vielä dieetillä mennä ja tällä hetkellä näyttää siltä että muutos on kolme - neljä kiloa vaa'an mukaan. Ennen dieetin alkamista halusin painon olevan vain alle 100kg, mutta jo ensimmäisessä mittauksessa paino oliko jo melkein alle 100kg. Tästä johtuen minulla ei ollut oikein mitään varsinaista tavoitetta dieetille

Tiistaina pidinkin välipäivän vaikka jossain kohtaan olin suunnitellut treenaavani silloin ja pitäväni keskiviikkona välipäivän. Olin kyllä jossain vaiheessa myöskin miettinyt asian siten, että pitäisin tiistaina välipäivän ja keskiviikkona treenipäivän. Kuitenkin vielä maanantaina ainakin ennen iltatreeniä olin melkein vielä tiistaina treenipäivä ajatuksessa. Kuitenkin olin kokoajan kallistunut enemmän tiistaina välipäivän puolelle mikä vain vahvistui mitä