Toiset ihmiset vain haisevat todella pahalle

17.01.2024 - 22:59

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.

Tänään kuntosalilla muistui mieleeni todella vanha tapaus Vammalasta kun vielä siellä asuin ja tuli treenattua. Noista ajoista on todella kauan aikaa ja ne sijoittuvat aikalailla alkuvuosiin mutta en nyt osaa yhdistää milloin ja kauanko sitä silloin kesti. Aikoinaan kuntosalilla kävi "puutarhuriksi" kutsuttu kaveri aktiivisesti treenaamassa. Se miksi häntä monet kutsuivat "puutarhuriksi" oli se että hän treenasi puutarhahanskat kädessä. Jamppa oli muistaakseni aikalailla samaa ikää kuin mitä itse olin ja se miksi hän jäi mieleen ei ollut puutarhahanskat vaan se että hän haisi todella pahalle.

Tänään kun olin lähiketjusalilla treenaamassa ja tein takareisi istuen laitetta niin viereeni tuli yksi omaperäinen jamppa kuka on siellä salilla jo vuosia "treenannut". Jamppa on yksi omaperäisimmistä siellä salilla ja kun hänestä kenelle tahansa mainitseekaan niin kaikki tietävät kenestä on kyse. No jokapauksessa hän tuli viereeni tekemään etureisilaitetta istuen. Hyvin nopeasti kuitenkin haistoin ihan kamalan hajun mikä hänestä lähti. Päätin lähteä ja siirtyä laitteesta tekemään seuraavaa liikettä.

Onneksi olin jo takareisiä istuen laitetta tehnyt jo ihan tarpeeksi ja olisin vain vielä tehnyt yhden sarjan lisää. Kuitenkin kun huomasin kyseisen hajun niin minun ei tehnyt mieli olla siinä kyllä hetkeäkään enempää. Saman huomasin myöhemmin kun kuljin hänen ohitseen että tuoksu ei ollut mistään parhaimmasta päästä ja vielä sekin että vaikka hän oli sitten lähtenyt kyseisestä laitteesta jo niin kun menin siitä hetken kuluttua ohi niin haju oli jäänyt siihen leijumaan.

Tästä pääsenkin takaisin "puutarhuriin". Hän haisi niin pahalle että hänen viereensä ei kerta kaikkiaan viitsinyt mennä. Kaiken lisäksi se paikka tai laite missä "puutarhuri" oli treenannut niin se haju pysyi siinä kohtaan parikymmentä minuuttia. Vaikka siis "puutarhuri" vaihtoi liikettä tai siirtyi paikasta toiseen niin itse kannatti odottaa ihan vielä reilu tovi ennen kuin siihen meni itse tekemään kyseistä liikettä.

Niin en sitten tiedä mikä on paras ratkaisu tämänlaiseen tapaukseen? Olla vaan hiljaa niin kuin itse olin ja siirtyä muualle. Itse olin kyllä kanssa kuullut vastaavia puheita muilta ihmisiltä että joku toinen on haissut niin paljon että hän on siirtynyt tekemään muualle tai muuta. Sitten on näitä toisia tapauksia mutta nykyään itse olen huomannut niitä vähemmän eli että joku nainen on käyttänyt hieman liikaa hajusteita. Tällöin itseäni on jopa alkanut silmissä kirvelemään ja se hajusteiden hajupilvi kun pysyy niin pitkään siinä paikoillaan.

Tuossa puolisen toista viikkoa sitten minulle tuli vastaan Instagramissa Smartshake -50% tarjous mainos https://smartshake.com missä ne ovat vieläkin tarjouksessa. Menin sitten ihan mielenkiinnosta klikkaamaan linkkiä ja katsomaan valikoimaa. Täytyy sanoa, että valikoiman koko yllätti minut kun siellä oli erilaisia materiaaleja, värejä sekä teemoja. En ole itse ostanut shakeria vuosikausiin kun vanhoina hyvinä aikoina niitä sai lisäravinne tilauksien yhteydessä

Eilen lauantaina tein ensimmäisen jalkatreenin tiistain hieronnan jälkeen. Tiistain hieronnassa käsittelyssä oli takareidet sekä etureidet mitkä olivat todella kireät. Varsinkin etureisien hierominen tuntui todella kipeälle ja ei mukavalle. Molemmat etureidet todellakin muljahtivat kun niitä hierottiin mutta takereisien kanssa näin pahalle ei ihan tuntunut. Ainoastaan ilmeisesti vain vasemman takareiden ulkopuoli oli todella kireä mutta muuten ne olivat

Eilen Pitäjänmäen PTVGYM:llä tuli tehtyä maastaveto treeni minkä tein kesän aikana ensimmäistä kertaa ikinä Tampereen Loaded:lla. Ensimmäiseksi tein normaalia maastavetoa ketjuilla ihan normaalisti niin paljon kuin jaksoin enkä säästellyt vaikka tiesin jatkavani maastavedon tekemistä boxien päältä. Olen näin myös tehnyt kerran pari räkkivedon kanssa minkä olen tehnyt maastavedon jälkeen. Tuo kesällä tehty treeni Loaded:lla oli kyllä hieman extemporeen päätetty

Perjantaina kävin testaamassa PTVGYM Turun missä tuli vedettyä noin kolmen tunnin selkätreeni ja mistä kirjoitin PTVGYM Turku kokemuksia. Olin tuon kolmen tunnin treenin ja puolentoista tunnin ajon jälkeen todella väsynyt. Lauantaiaamuna olikin sitten vuorossa pakkaaminen ja paluu kuuden viikon maalla olon jälkeen kotiin. Hieman reilun parin tunnin ajo, kamojen purkaminen ja laittaminen paikoilleen sekä kaupassa käynti kun jääkaappi oli tyhjä. Illalla olikin

Eilen perjantaina tuli käytyä ja kokeiltua PTVGYM Turku missä olisin käynyt jo noin vuosi sitten mutta silloin kuntosali ei ollut vielä auennut. Olin muutamalta ihmiseltä kuullut hyviä kokemuksia PTVGYM Turusta ketkä siellä olivat käyneet joten sen pohjalta oli pieni "hype" päällä. Aktivoiduin tämän vuoden puolella käymään pari kertaa viikossa Pitäjänmäen PTVGYM:llä eli PTVGYM:it ovat tulleet tutuiksi ja tuossa nelisen viikkoa sitten kävin ensimmäistä kertaa

Olen aktivoitunut viime viikkoina tekemään deficit maastavetoa kun normaali maastaveto tuntuu jämähtäneen jälleen kerran paikoilleen. Viikosta toiseen tuntuu sille, että painot ja toistomäärät ovat pysyneet samoissa määrissä. Välillä on tullut onnistumisia että olen saanut joko tehtyä suuremmilla painoilla tai jollain painoilla on tullut enemmän toistoja tai sarjoja. Kuitenkin hyvin nopeasti tuon onnistumisen jälkeen on taas palattu niihin samoihin millä olen

Viime viikolla olin käymässä kotona ei suunnitellusti. Minun oli tarkoitus olla vielä täällä maalla parisen viikkoa putkeen minne jälleen palailin viime viikon lauantaina. Tämän johdosta kävinkin sitten treenailemassa Pitäjänmäen PTVGYM:llä keskiviikkona jalat sekä perjantaina selän missä molemmissa treeneissä käytin tietenkin ketjuja. Sunnuntaina oli vuorossa sitten ihan suunniteltu Tampereen Loaded keikka missä tein myös jalkatreenin ja kyykyn ketjuilla

Perjantaina kävin tekemässä "normaaliin" tapaan selkätreenin Loaded:lla ja lauantaina oli vuorossa sitten jalkatreeni. Tämä trendi on nyt jatkunut kolmisen viikkoa ja treenitkin ovat menneet aikalailla samoin mutta kuitenkin eri. Kuten viime viikolla niin tälläkin kertaa en oikein tiennyt mitä odottaa. Alla painoi kuitenkin selkätreeni minkä jälkeen olin todella väsynyt kun olin nukahtanut television ääreen. En oikein tiennyt mitä odottaa ja kävisikö taas

Perjantaina kun menin taas vaihteeksi Tampereen Loaded:lle treenaamaan niin minulla oli yksi tavoite suunniteltuna. Tehdä deficit maastavetoa 260kg painoilla plus ketjut ja vielä jopa sarjoja. Viimeksi viikko sitten Loaded:lla tein deficit maastavetoa 240kg painoilla plus ketjut pari kolmen toiston sarjaa mitä sitten seurasi pari hassua vastustusnauha rimpuilua. Sen jälkeen pari kyykky treeniä meni hyvin kun sain ensiksi tehtyä 205kg plus ketjut uudeksi

Tämän viikon keskiviikkona sain ensimmäistä kertaa tänä vuonna kyykättyä 230kg ja tein sen kahdesti. Olen tuota 230kg "hakenut" jo jonkin aikaa kun olen saanut 225kg kolme vai neljä kertaa tämän vuoden puolella. Lisäksi olen saanut tehtyä 210kg painoilla kolmosia sekä ketjuilla 200kg muutaman kerran sekä nyt viime viikon lauantaina 205kg uudeksi ketjukyykky ennätykseksi. Oikeastaan juurikin tuo 205kg ketjuilla motivoi nyt keskiviikkona lähteä valmistautumaan