Voimapenkissä pyramiidisarja, vastustusnauhoja ja pakkotoistoja

07.12.2025 - 10:57

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Videolla käyn läpi tarkemmin tuon pyramiidisarjan ja mitä minun oli tarkoitus tehdä ja miten siitä nyt tulin selviytymään. Tuossa samassa treenissä jatkoin treeniä tuon pyramiidisarjan jälkeen muutamilla suorilla sarjoilla mutta olin jo tuossa vaiheessa niin väsynyt että eihän siitä meinannut tulla yhtään mitään. Samaa voi sanoa myös viikon toisesta treenistä sillä vaikka sain ihan hyvin treenin tehtyä niin eräällä tapaa tuo pyramiidisarja oli painamassa kyllä viikon toista treeniä torstaina.

Pari viikkoa sitten tuli tehtyä taas vähän ei normaalia treeniä kun minun oli tarkoitus tehdä voimapenkkiä slingshotilla ja pakkotoistoilla vähän isommilla painoilla pidempiä sarjoja mitä yksin normaalisti pystyisi. Tuo treeni meni vähän heikosti ja olin kuvitellut sen menevän paljon paremmin. En nyt muista oliko minulla vain huono päivä suhteessa muihin treeneihin vai oliko syy vain tuo keltainen slingshot mikä ei enään hirveästi auta. Nykyään kun painoni on tippunut ja kroppani on kiristynyt niin tuo minun ensimmäinen keltainen slingshot tuntuu nykyään niin suurelta minkä lisäksi sen jäykkyys on totaalisesti kadonnut.

Tuon keltaisen slingshotin teho eli jäykkyys on jo kauan sitten tuntunut hävinneen eli se ei ole auttanut enää oikeastaan paljon mitään. Se onkin ollut sinällään hyvä apu treeniin että siitä on saanut hieman apua mutta ei merkittävää. Päädyin kuitenkin keltaiseen slingshottiin sillä tuo uudempi musta slingshot on vielä jäykkä ja auttaa oikeasti sen mitä slingshotin pitäisi auttaa. Halusin kuitenkin slingshotista vähemmän apua kuin mitä tuo musta auttaa sillä sillä treenistä olisi tullut helpompi.

Kuitenkin tuo slingshot plus pakkotoistot oli hyvää vaihtelua viikon ensimmäiseen voimapenkki treeniin mikä tuli tehtyä vastustusnauhojen kanssa. Ensimmäinen treeni oli vastustusnauhojen vuoksi raskas vastustusnauhojen avulla ja tämä viikon jälkimmäinen oli sinällään kevyempi mutta kuitenkin toisaalta raskas treeniä kun tarvitsin slingshottia ja pakkotoistoja. Kuitenkin tuollaiset erilaiset treenit ovat hyviä tasapainottamaan treenejä jotta niistä ei tule samankaltaisia jolloin motivaatio ja erilaisuus treeneihin säilyy.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.

Minulla on ollut nyt tasan kolme viikkoa aamupaino joka aamu alle 100kg. En nyt tiedä mikä on muuttunut tai tapahtunut? Minulla oli pitkään aamupaino 105kg kunnes pikkuhiljaa se aleni kilo kilolta. Aamupaino oli todella pitkään tosiaan 105kg minkä jälkeen se taisi olla mielestäni pitkään 104kg käyden 103kg:ssa kunnes se vain yhtäkkiä tippui 102kg, 101kg jälkeen 100kg missä olin muutamia viikkoja.

Tein tällä viikolla ensimäistä kertaa ikinä voimapenkkiä mikä on aikaisemmin tunnettu sotilaspenkkinä. Voimapenkki on penkkipunnerrus jalat ylhäällä ja sitten on vielä Larsen penkki mikä taitaa olla vain jalat suorana irti maasta. Kyllä noita erilaisia penkkipunnerruksen variaatoita siis löytyy ja olen niitä valtavasti tehnytkin mutta voimapenkki eli entinen sotilaspenkki on vain jäänyt tekemättä vaikka olen ollut siitä tietoinen aina siitä lähtien kun kuntosalilla aloin käymään.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.