Toisen kerran ikinä 300kg räkistä

25.06.2022 - 13:29

Kirjoittelin tuossa vähän aikaa sitten kuinka neljä viimeistä maanatain treeniä ei ole sujunut tein sitten selkätreenin tai rintatreenin. Nyt tämän viikon maanantaina sain karistettua huonot maanantait kuntosalilla ja sain tehtyä vaihteeksi hyvän ja onnistuneen treenin. Täytyy kyllä sanoa, että treenin aikana minulla oli yksi tavoite eli saada pitkästä aikaa onnistunut treeni.

Oikeastaan mikään ei vaikuttanut onnistumisen suuntaan fyysisesti. Henkisesti olin tasas paremmassa ikussa ja minulla oli hyvä fiilis. Aina kuitenkaan hyvää henkistä fyiilistä ei saa muutettua hyväksi fyysiseksi treeniksi vaikka kuinka haluaisi. On se sinällään ihmeellistä että välillä toimii pää ja välillä kroppa ja aina silloin tällöin kummatkin tai sitten ei kummatkaan.

Edellisenä perjantaina ”taistelin” ihan ok maastaveto treenin vaikka alaselässä ei tuntunut ihan 100%:lta ja lauantaina tuli tehtyä ihan ok kyykky treeni PTVGYM:llä. Sunnuntaina tuli käytyä tekemässä nopeanko hömppä treeni sillä lähdin salilta aikaisemmin kuin ajattelin. Pohjalla oli siis aika normaalit viikonlopun treenit siis mitä viime aikoina on tullut tehtyä. Ei siis mitään säästelyä.

Kun perjantaina tuli tehtyä maastavetoa ja tiesin tekeväni keskiviikkona kyykkyä Loaded Gym:llä Tampereella niin maanantaina oli luvassa räkkivetoa. Alkuun painot alle 260kg tuntui kevyelle ja tein muutaman ”ylimääräisen” sarjan ihan vain varmuuden vuoksi. Henkinen tunne oli tässä vaiheessa kuitenkin hyvä koko ajan. 220kg jälkeen siirryin 260kg painoihin millä tein yhden toiston. Tuo ei nyt ihan niin kevyeltä tuntunut kuin halusin mutta tästä huolimatta laitoin tankoon 300kg.

300kg nousi lopulta mikä oli toinen kerta ikinä mutta tämä kerta oli mielestäni vaikeampi kuin ensimmäisellä kerralla. Kun sain vedettyä räkistä ensimmäistä kertaa ikinä 300kg niin se tuntui jopa helpolta. Tuolloin olisi noussut ainakin 310kg mutta tällä kertaa luulin noston jäävän polviin. Kuitenkin kun katsoin noston videolta niin se näytti siinä paljon kevyemmältä. Tuon 300kg noston jälkeen päädyin tekemään vielä muutaman sarjan 260kg painoilla.

Dieettaaminen ei tarkoita sitä, etteikö kuntosalitreeneissä voisi käyttää "normaaleita" painoja tai jopa suuria painoja. Olen tämän asian todennut jo monesti kun olen ollut dieetillä tai syönyt muutoin vain vähän. Minulla ei ole ollut pohjalla mitään tankkauspäivää vaan ihan normaali dieetti on ollut menossa kun olen saanut nostettua liikkeissä ennätyksiä tai lähelle ennätyksiä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että voimataso ei heikkene kun olen dieetillä vaan

Tämän viikon treeniviikko on ollut siinä mielessä "vuoristorataa", että yhtenä päivänä kulki hyvin, toisena hieman "säästelin" ja kolmantena meni huonosti. Viikko alkoi hyvin maanantaina kun sain tehtyä maastavedossa 250kg painoilla kahden toiston "sarjan" eli nykyisellä ennätyksellä kaksi toistoa. Saman tein seuraavana päivänä penkissä eli 210kg painoilla kaksi toistoa mutta tuo ei tuntunut yhtä hyvälle sillä reservissä tuntui olevan mahdollisuuksia enempään

Samalla kaavalla mennään treenien osalta eli penkki, kyykky ja maastaveto suurilla painoilla enemmän powerlift-tyyliin ja treeniin muut liikkeet enemmänkin sitten bodaus-tyylin. Vaikka olenkin nyt keskittynyt tekemään penkin, kyykyn sekä maastavedon voimapainotteisesti niin treenin muissa liikkeissä en ole ajatellut treenin pääliikettä käytännössä yhtään. En ole siis käyttänyt hyväkseni pääliikkeen apuliikkeitä ainakaan vartavasten tietoisesti lopputreenissä

Tässä on nyt tullut treenattua hieman yli viikko viikon tauon jälkeen ja täytyy kyllä sanoa tuon viikon tauon olleen vain hyvästä. Voimatasot ei ehtinyt tippumaan yhtään kun kyseessä oli "vain" viikon mittainen tauko. Päinvastoin tuntui sille, että voimatasot olisivat nousseet tuon tauon aikana kun kroppa pääsi oikeasti lepäämään. Aloitin jatkoin treenien saralta täsmälleen siten kuin ne ennen taukoa päätinkin enkä ottanut mitään "ihmeellistä" takaisin

Treenitauko tekee oikeasti hyvää monellakin tapaa. Ainoa asia mikä toisille kuten itselleni on vaikeaa on juurikin pitää treenitaukoa. Itselläni treenitauko tulee lähinnä "pakosta" kuten tälläkin kertaa viikon tauko työreissun vuoksi. Kävin kylläkin kahteen työreissun aikana pari kertaa treenaamassa mutta treenit eivät olleet lähellekkään mitään normaaleja. Enemmänkin ylläpitävää treenaamista. Ensimmäisessä treenissä tein rinnan sekä olkapäitä ja jälkimmäisessä

Viime lauantain jalkatreenissä kyykky ei mennyt enään progressiivisesti nousten vaan hyvä kun sain pari toistoa samoilla painoilla millä viimeksi monta sarjaa. Aloin tuon treenin jälkeen jo miettimään onko tässä alkamassa laskukausi tuloksissa vai oliko tuo vain yksi treeni mikä ei mennyt oikein sillä tavalla kun halusin. Laskukausi ei ainakaan tällä viikolla alkanut vaan jo maanantaina maastaveto meni hyvin sekä tiistaina penkki meni myöskin hyvin. Maanantaina

Olen nyt treenannut muutamia viikkoja siten, että olen tehnyt penkin, maastavedon ja kyykyn enemmänkin powerlift-tyyliin ja treenin muut liikkeet tekniikalla eli bodaus-tyyliin. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen treenannut penkkiä, maastavetoa sekä kyykkyä suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Toistomäärät ovat olleet kahdesta toistosta viiteen toistoon penkissä sekä kyykyssä ja maastavedossa olen käyttänyt enemmänkin kahden - kolmen toiston

Päädyin sitten lopulta ostamaan Strong knee sleeves - polvilämmittimet samasta paikasta josta ostin penkkiin Slingshotin. Olisin tietenkin säästänyt aikaa ja postikuluja jos olisin ostanut Strong knee sleeves - polvilämmittimet samalla kertaa kuin Slingshotin, mutta juuri tuolloin en niitä ostanut. Polvilämmittien hankinta oli itselläni vasta enemmänkin alussa tuolloin kun tilasin Slingshotin. Tuolloin tutkin vaihtoehtoja enkä ollut vielä päättänyt minkälaiset

Tällä hetkellä treenaan ilman välipäiviä ja katson kuinka pitkään kroppa kestää. Jotenkin tämä lähti sellaisesta asiasta liikkeelle kun minulla tulee olemaan yli viikon työreissu syyskuun lopulla niin ajattelin vetää siihen saakka treeniä vaan ilman välipäiviä. Ajattelin palautuvani sitten työreissun aikana kun ei treenaa yli viikkoon mutta tuohon voi olla tulossa muutos sillä hotellin vieressä on hyvä kuntosali johon hotellin asiakas pääsee halvalla /

Olen ottanut käyttöön viime viikkoina jalkatreeneissä hieman erilaisen lähestymistavan. Tällä hetkellä jalkatreenit menevät kyykky edellä ja muut liikkeet enemmän tekniikalla kuin painoilla. Teen viikoon sisällä kaksi jalkatreeniä joista kumpikin jalkatreeni alkaa käytännössä kyykyllä minkä jälkeen teen mitä teen. Yleisesti minulla on keskiviikkoisin ja lauantaisin jalkatreenit ja maastavedot olen tehnyt maananataisin niin omasta mielestäni tuo toimii ihan