Tein tänään ajatuksissani rintatreenin lisäksi hauista enkä ojentajia

16.11.2016 - 12:06

Valtaosa treenistä superina ja väliin hieman triplaa. Kolme supersettiä ja yksi triplasetti rinnalle sekä kolme supersettiä hauikselle oli tämän päivän kokonaisuus. Suunnittelin hieman treeniä etukäteen, mutta lopulta tein toisin. Erilaiset asiat vaikuttivat tämän päivän treeniin ja lopulta treenistä synti sellainen millainen siitä tuli. Ehkä treeni oli parempi mitä etukäteen suunnittelin tai ehkä ei. Toisaalta suunnitelmassa oli enemmän kysymyksiä kuin varmuutta. Suunnitalma meinaan koostui voisin tehdä ehkä tuota ja jos teen tuon liikkeen niin sitten teen tuon ja jos en tee tuota liikettä niin sitten voisin tehdä tuon toisen. Tälläinen oli siis tämän päivän treenisuunnitelma.

Ajattelin treenatessa, että menikö kaikki ihan oikein kun ajattelin jotain olevan erilailla. Lopulta vasta treenin päätyttyä kotio päästyäni huomasin, että minunhan piti tehdä tänään rinta- & ojentajatreeni ja teinkin rinnan lisäksi hauiksen. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun olen kyseisen kämmin tehnyt, mutta tämän johdosta joudun muuttamaan jotain. Kun tein tänään jostain syystä hauiksen niin tämän johdosta tälle viikolle tuli kaksi hauistreeniä. VIimeksi "korjasin" tämän asian tekemällä seuraavalla viikolla kaksi ojentatreeniä, mutta tarvitseeko tuota nyt ihan tuolla tavalla tasapainottaa?

Ajattelin tässä äsken, että voisin käydä tekemässä viikonloppuna pelkän ojentatreenin tai sitten rukkaan ensi viikolla aamu- / iltatreeneihin jotain extraa. Voi siis olla, että voisin käydä lauantaina tekemässä ojentatreenin tai sitten voisin tehdä ojentajat periaatteessa huomenna. Huomenna olisi tarkoitus treenata jalkoja kaksi kertaa, mutta periaatteessa voisin tehdä jalat aamulla / ilalla ja sitten ojentajat aamulla / illlalla. Toisessa treenissä jalat ja toisessa ojentajat, mutta tarkoitus olisi kuitenkin tehdä huomenna aamulla joko etureisi- tai takareisi painotteinen treeni ja illalla sitten toisinpäin.

Minulla on nyt kuitenkin ollut suunnitelmissa mennä viikonloppuna tekemään vatsatreeni kuntosalille niin voisin yhtä hyvin vääntää ojentajia silloin. Näin ollen "turhaa" eli ylimääräistä käyntiä ei tulisi. Voi myös olla, että lisään ensi viikon johonkin aamutreeniin ojentajat tai sitten meen jonain aamuna tekemään aamutreenin vaikka näin en suunnitellisi. En ole siis vielä päättänyt miten tulen ensi viikolla treenaamaan.

Rinta- & hauistreeni

  • Penkki x10 + Vinopenkkilaite x10
  • Kolmen variaation hauiskääntö istuen 3x vastaote x8 + vastaote hitaasti alas x4 + hammer ylös ja vastaote alas x6
  • Supersarja 3x Alavinopenkki käsipainoilla x10 + Vipunostot vinopenkissä x10
  • Supersarja 3x Hauiskäännön taljassa tangolla selkätuettuna vinopenkissä x10 + Hauiskääntö käsipainoilla x10
  • Supersarja 3x Ristkkäistalja x10 + Alaristikkäistalja x10 + Ristikkäistalja taljan tasossa kädet maahan x10
  • Supersarja 3x Hauiskääntö z-tanko tuettuna vinopenkissä + Hauiskääntö taljassa naru x10
  • Supersetti 4x Peck-deck x10 + Rintaprässi kädet pystyasennossa x10

Sunnuntain olkapäätreeni oli aika normaalia suorien sarjojen tekemistä alun vipunostoja lukuunottamatta. Tälläkin kertaa jätin pystypunnerruksen käsipainoilla tekemättä ihan sen takia, että olen nyt säästellyt olkapäitä. Tästä huolimatta olen saanut tehtyä hyviä olkapäätreenejä joissa olen alkanut käyttämään paljon vipunoston eri variaatioita. Tällä kertaa tein normaalissa vipunostossa sivuille tiputussarjan sekä istuen vipunostoissa joka kolmas pidoilla

Tuli tehtyä kolme hieman erilaista treeniä. Näitä treenejä ei tullut suunniteltua yhtään etukäteen niin tämä ei ollut mitenkään suunniteltu asia. Treenit kulkivat omia reittejään alusta loppuun saakka ihan vain sillä periaatteella mitä päähän juolahti mieleen. Keskiviikkona tuli tehtyä olkapäätreeni mikä tuntui aika kevyeltä siinä mielessä, että mitään hirveää poltetta ei tuntunut. Tekeminen vain hiipui kokoajan alusta loppuun pikkuhiljaa. Alkuun supersarja

Viimeaikaisissa treeneissä tai oikeastaan loman aikaisissa treeneissä meno on ollut välillä enemmän crossfitin tapaista. En tiedä crossfitistä muuta kuin sen, että siinä on tarkoitus saada paljon toistoja. En tiedä crossfitistä enempää sen takia kun näin joskus kolme vuotta sitten yhden crossfit videon. Yksi video riitti siihen, että en halunnut nähdä / tietää crossfitistä yhtään sen enempää. Kyseisellä videolla tehtiin ”paljon” leuanvetoja tai siis crossfit

Maanantaina oli välipäivä treeneistä ja käytännössä tuo päivä sujui Tukholmaan mentäessä. Tiistaista - torstaihin tuli sitten treenattua tuplatreenipäiviä. Tämän jälkeen alkuperäinen suunnitelma oli tehdä jalkatreeni perjantaina sekä sunnuntaina x treeni. Tuo x treeni oli ilmeisesti tarkoitus olla olkapäätreeni. Kuitenkin kun tulin tehneeksi Tukholmassa kahdesti rintatreenin sekä selkätreenin niin halusin ”tasapainottaa” treeniviikkoa. Perjantaihin ei tullut

Kolmen päivän Tukholman keikka takana. Noin kolme kuukautta sitten olin neljä päivää Tukholmassa ja nyt kolme. Kun olin jo käynyt Tukholmassa jo kerran niin paikat olivat tuttuja. Päätin käydä tekemässä treenit samoilla saleilla millä kävin viimeksi sekä päätin myös mennä samaan hotelliin kuin viimeksi. Muutoin tein asioita erilailla kuin viimeksi. Tein asioita käytännössä paljon paremmin, mutta tuo viime reissu auttoi asiaan paljon. Viimeksi lähdin Tukholmaan

Lauantaina vuorossa oli kymmenen kilometrin lenkki. Ajattelin tämän menevän paremmin kuin viimeksi viidentoista kilometrin lenkillä jolloin kymmenen kilometrin kohdalla alkoi reisissä tuntumaan. Ajattelin viiden kilometrin lyhyemmän matkan olevan ihan normaali juosta. Ajattelin ongelman olevan lähinnä juuri tuon yli kymmenen kilometriä. Toisin kuitenkin kävi sillä kymmenen kilometrin lenkillä jossain puolessa välissä neljän, viiden tai kuuden kilometrin

En nyt tiedä mistä tuli mieleen tehdä tällä viikolla hack-kyykyssä sadan toiston sarja. Tämä tuli mieleen jo keskiviikkona kun jalkatreeni oli luvassa torstaina. Vielä kun aloin "mainostamaan" tuota sadan toiston sarjan tekemistä niin se myöskin sitten piti tehdä. Kaikki muu tekeminen oli vielä auki ennen jalkatreenin aloittamista ja päätin treenin loput tekemiset vasta kuntosalilla. Näin kyllä tapahtuikin ja tein taas asiat hieman vaikeamman kautta. Olin

Pari hieman erilaista treeniä vaikka hieman niissä oli samaakin. Tiistaina oli vuorossa käsitreeni missä tuli tehtyä hauista ja ojentajia vuorotellen joko perusliikkeenä tai supersarjana. Keskiviikkona vuorossa oli rintatreeni missä tuli käytettyä enemmän perussarjoja vaikkakin pakkotoistojakin tuli käytettyä. Se mitä yhteistä näillä treeneillä oli olivat failureen tekeminen sekä myöskin pidemmät sarjat. Keskiviikon rintatreenissä vinopenkki tuli tehtyä

Dieettini on nyt "virallisesti" ohi. Ihan testi mielessä pidin dieetin mikä alkoi huhtikuun alusta ja päättyi nyt juhannuksena. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun tulin pitäneeksi dieettiä ja tämän dieetin tarkoitus oli lähinnä katsoa mitä tapahtuu. Mitään varsinaisia tavoitteita en laittanut dieetille enkä mitään varsinaista dieettiohjelmaa. Kaikki suunnitelmat ja ruokailut tein ihan itse ja käytännössä aina edellisenä viikonloppuna katsoin hieman seuraavan

Tiistaina poikkeuksellisesti oli vuorossa aamutreeni mutta siitä huolimatta kyseessä ei ollut tuplatreenipäivä vaan pelkästään aamutreeni. Siirsin tiistain treenin ihan vain aikataulutuksen takia illasta aamuun. Minun oli parempi, että iltapäivä / ilta oli ihan vapaana joten tämän takia kävin tekemässä käsitreenin aamulla. Tietenkin treenin olisi voinut jättää väliinkin, mutta tällöin olisin tehnyt tämän treenin nyt loppuviikosta. En halunnut kuitenkaan tätä