Aika perus olkapäätreeniä sekä selkätreeniä

16.11.2016 - 12:06

Sunnuntain olkapäätreeni oli aika normaalia suorien sarjojen tekemistä alun vipunostoja lukuunottamatta. Tälläkin kertaa jätin pystypunnerruksen käsipainoilla tekemättä ihan sen takia, että olen nyt säästellyt olkapäitä. Tästä huolimatta olen saanut tehtyä hyviä olkapäätreenejä joissa olen alkanut käyttämään paljon vipunoston eri variaatioita. Tällä kertaa tein normaalissa vipunostossa sivuille tiputussarjan sekä istuen vipunostoissa joka kolmas pidoilla.

Normaalissa vipunostossa käytin 18kg, 14kg sekä 10kg painoja. Aloitin kuudesta toistosta minkä jälkeen lisäsin aina kaksi toistoa per tiputus. Seuraavalla sarjalla nostin aloitus toistomäärän kahdella ja tein näin kaksi kertaa minkä jälkeen palasin lähtö tilanteeseen. Näin sain eräänlaisen pyramiidin tiputuksena kun lähtö toistomäärät olivat 6, 8, 10, 8 ja 6 jolloin lopetuspainot olivat 10, 12, 14, 12 sekä 10. Yhteensä tein siis 5 tiputusarjaa joiden välissä pidin taukoa enkä siis tehnyt putkeen tätä koko systeemiä.

Tämän jälkeen istuen vipunostot tein yhdeksän toiston sarjoilla joissa joka kolmas oli pieni pito ylhäällä. Tätä varten tarvitsin varmistajan joka piti tuon pidon sillä tämä tekniikka ei toimi yksin. Tuo ylhäällä pito ei vain onnistu mitenkään yksin vaan siihen tarvitsee auttajan joka pitää painot ylhäällä. Tietenkin jollain todella pienillä painolla tuo onnistuisi yksin mutta onko siinä mitään järkeä? Itse käytin ainakin itselleni maksimi painoja joilla sain tehtyä puhtaita normaaleita toistoja.

Olkapäätreeni

  • Vipunostot sivuille
  • Vipunostot sivuille istuen
  • Pystypunnerruslaite
  • Yhden käden pystypunnerrus smith sivuttain istuen
  • Facepull tuettu

Kolma sarjaa maastavetoa ja muutoin aika perus selkätreeni

Maanantaina tuli tehtyä aika peruskaavan mukaan selkätreeni. Treeni alkoi maastavedolla minkä jälkeen tein kulmasoudun. Tämän jälkeen seuraavana vuorossa oli ylätalja sekä alatalja. Bonuksena päälle tein vielä treenin loppuun t-soudussa tiputussarjan. Vielä kun sarjat menivät viimeistä liikettä huomioon ottaen normaaleilla suorilla sarjoilla niin aika ”perus” selkätreeni tämä oli.

Treeni alkoi maastavedolla missä tein yhteensä kolme sarjaa. Minun olisi pitänyt tehdä neljä sarjaa jolloin koko tekeminen olisi mennyt varmaankin paremmin. Aloitin liian suurilla painoilla ja minun olisi pitänyt aloittaa hieman kevyemmillä. Aloitin meinaan 140kg painoilla ja jälkikäteen on hyvä sanoa, että minun olisi kannattanut aloittaa 100kg painoilla. Oikeastaan tuon aloitussarjan seurauksena koko tekeminen oli raskasta ja hakemista. Näin minulle on käynyt joskus aikaisemminkin. Liian suuren aloituksen jälkeen tekeminen on ollut hakemista ihan vain sen takia etten ole saanut kevyempiä sarjoja alle. Kevyemmillä painoilla saa haettua tekniikan kuntoon sekä tuntuman liikkeen tekemiseen. Puolestaan ainakin itselleni liian pienillä painoilla aloittaminen on turhaa jolloin en saa yhtään tuntumaa liian pienien painojen takia.

Tällä kertaa 100kg aloituspainot olisivat olleet parempi siinäkin mielessä, että minulla on ollut kuitenkin maastavedosta muutamien viikkojen tauko. Maastaveto on myös itselleni sellainen liike jota pitää vain tehdä jotta rytmi ja tekemisen taso säilyy. Pieni muutaman viikon tauko ja maastavedon tekeminen on raskasta ja vaikeaa. Siitä huolimatta tauot ovat suotavia maastavedon tapaiseen liikkeeseen mikä rasittaa käytännössä koko kroppaa ja yleisesti tätä liikettä tehdään muutoinkin suhteessa isoilla painoilla jolloin rasitus on suurempi.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu vastaote
  • Ylätalja väärinpäin istuen
  • Alatalja
  • T-soutu tiputussarja

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.