Tampereen Loaded:lla maastavetoa vastustusnauhoilla sekä lohko maastavedossa 300kg

03.07.2023 - 10:53

Puolitoista viikkoa sitten pääsiäismaanantaina minulla alkoi niin sanotusti "talviloma" ja olin alunperin ajatuksissa käydä ihan normaalisti Vammalassa vetämässä treeni. Olin kuitenkin edellisenä viikkona tehnyt paljon rankemman treenin kuin oikeasti oli tarkoitus sekä oli muutenkin jotenkin väsynyt. En sitten tiedä paljonko se vaikuttaa kun on poissa kotoa ja poissa normaaleista rutiineista. Olin kyllä yllättävän väsynyt ja joka treenin jälkeen illalla olin todella väsynyt ja oikeastaan en ole normaalisti noin väsynyt. Tuossa on pakko olla jotain reissu väsymystä ja rutiinien sekä normaalista poikkeavan ympäristön vaikutuksia.

Kuitenkin siinä sitten kun olin maanantaina tekemässä päivällä kävelylenkkiä niin päätin ihan extemporeen että jos lähtisinkin Tampereen Loaded:lle treenaamaan? Minulla ei ole tässä oikein mitään muutakaan ihmeellistä sekä tunsin olevani väsynyt. Kuitenkin kokemuksesta ajattelin että vaikka lähtisin väsyneenä Loaded:lle treenaan niin siitä huolimatta saisin kunnon treenin aikaan. Tämä vastaava ei tapahdu joka salilla vaan oikeasti aika harvalla nykyään eli jos menen väsyneenä tai ilman minkäänlaista motivaatiota treenaamaan niin ei siitä kyllä tule myöskään yhtään mitään.

Tampereen Loaded on minulle erikoinen mihin oikeasti tykkään mennä treenaamaan. Ilmapiiri sekä tietenkin itse salin valikoima mitä siellä voi tehdä on ihan eri kuin lähes kaikilla muilla saleilla. Saan siellä vain niin paljon helpommin treenistä enemmän irti ja sitä myöden myös itsestäni. En sitten tiedä kuinka paljon sillä on vaikutusta että olen käynyt Loaded:lla treenaamassa useita kertoja. Loaded ei ole itselleni ihan niin tuntematon paikka mutta se ei myöskään ole ihan niin kotoisa vaikka en kyllä kyllä tunne olevani siellä kuin ihan oudossa paikassa. Se minua arvelluttaakin että jos kävisin joka päivä Loaded:lla treenaamassa niin olisiko se saman tuntuinen paikka vai katoaisiko siitä se hohto mitä minulla on Loaded:ia kohtaan?

No joka tapauksesa maanantai-iltana Loaded:lle päätin lähteä ja vuorossa oli selkätreeni. Enhän ole muita treenejä tehnytkään Tampereen Loaded:lla kuin selkä tai jalkatreenejä. Joskus olen näiden treenien ympärille hieman muuta tehnyt mutta pääpaino on ollut selkätreenissä sekä jalkatreenissä. Siksi maanantai-ilta olikin hyvä hetki taas mennä kun minulla oli vuorossa selkätreeni ja maastaveto vaikka tosiaan tunsin olevan hieman väsynyt. Kuitenkin luotin siihen että kun menen Loaded:lle niin saan enemmän irti itsestäni minkä lopulta tein.

Päätin tehdä maastaveto treenin vastustusnauhoilla kun kerran olin Loaded:lla missä on hyvä maastaveto alustat mihin saa vastustusnauhat kiinni. Yleensä joudun säätämään vastustusnauhan kanssa jos haluan käyttää sitä maastavetoa tehdessä seisoen sen päällä. PTVGYM:llä pystyi aikoinaan käyttämään eräänlaista alustaa mihin sai nauhat kiinni mutta nykyään siitäkin puuttuu osia niin se on käyttökelvoton. Näin oli ihan hyvä tehdä maastavetoa vastustusnauhoilla kun kerran pääsi kunnon paikalle sitä tekemään.

Nousin ihan normaalisti painoissa ja kun pääsin 250kg painoihin vastustusnauhoilla niin lähdin hakemaan ihan kahta toistoa ja useampaa sarjaa. Tuohon asti kaikki oli sujunut hyvin ja helposti niin kuin 250kg nostaminenkin alkoi. Vaikeudet alkoivatkin siinä polvien kohtaan missä vastustusnauhat alkoivat kunnolla ottamaan vastaan. Tuntui sille että aluksi tanko oikein nousi kuin se ei olisi painanut mitään mutta sitten se meinasi pysähtyä kunnolla polviin. Taistelin sen kuitenkin ylös mutta jo videolta katsoessani huomasin että se toden totta jämähti polvien kohtaan.

No tuon lopun taistelun seurauksena tein vain yhden toiston vaikka tosiaan lähdin hakemaan kahta. Siinä sitten hetken aikaa mietin syntyjä syviä eli mitä teen seuraavaksi. Miten jatkan treenin tekemistä? Päätin sitten lähteä hakemaan toista 250kg nostoa vastustusnauhoilla kun kerran tiesin useamman toiston olevan todella kiven alla. Jälkimmäinen toisto tuli yleisesti ottaen paremmin ja helpommin. Luulen että osasin varautua nostoon eri tavalla eikä se polviin jääminen tullut näin ollen yllätyksenä. Olin jälkimmäiseen varautunut tekemään yhden toiston minkä myös tein.

Kahden ykkösen jälkeen 250kg painoilla vastustusnauhoja käyttäen lopetin normaalin maastavedon ja siirryin block deadlift aka lohkojen päältä tehtävään maastavetoon. Siinäkin aloitin tekemään treeniä alusta asti aikalailla normaalisti. Ennen ensimmäistä sarjaa pidin kyllä pidemmän tauon vaikka taukoa tuli jo kun purin 250kg pois tangosta, hain ATX:n 15cm lohkot ja laitoin paikat valmiiksi. Kuitenkaan kun väsää ja valmistelee niin se ei ole kuitenkaan täyttä palautumista niin sen jälkeen kun paikat oli valmiina niin pidin tuon extra tauon.

Lähdin normaaliin tapaan liikkeelle 120kg painoilla lohkojen päältä tehtävässä maastavedossa. Sen jälkeen menin aikalailla normaaliksi muodostuneeseen nousuun eli 50kg nousuihin eli120kg, 170kg, 220kg sekä 270kg. Ennen 270kg tekemistä tein jo suunnitelmia tulevasta mitkä olivat kovat mutta oikeastaan jo 270kg tehdessä tekeminen oli taistelua jolloin muutin suunnitelmia. Sain tehtyä 270kg painoilla kolme toistoa mutta jo ensimmäinen toisto tuntui taistelulta. Tämän jälkeen kuitenkin päätin nostaa painot 300kg ja tehdä sen yhden toiston. 300kg lohkojen päältä tehtävässä maastavedossa ei ole minulle kuitenkaan jokapäiväistä ja tämä oli nyt ensimmäinen kerta sille Tampereen Loaded:lla. Tuo 300kg tuli mutta ei mitenkään helposti mutta pääasia oli vain se että se tuli.

Treeniviikko päättyi lauantaina käsitreeniin. Näin ollen tälle viikolle tuli kuntosali käytejä kuutena päivänä. Käytännössä olisin pärjännyt hyvin viidelläkin treenillä, mutta keskiviikkoaamuna tuli käytyä tekemässä maastavetotreeni. En taas ottanut sitä huomioon kun aloin tekemään alkuviikosta treenejä, että tällä tavalla piti käydä ainakin viitenä päivänä viikossa. Tämä johtui ihan siitä, että treenasin lihasryhmät tätä viimeistä treeniä lukuunottamatta yksi

Keskiviikkoaamuna kävin suorittamassa maastavetotreenin. Tällöin tein viisi seitsemän toiston sarjaa 140kg painoilla ja tämä treeni oli kokonaisuudessaan siinä. Samalla tämä treeni nyt hieman vaikutti loppuviikon treeneihin siinä määrin, että aloin nyt hieman suunnittelemaan missä järjestyksessä mitäkin teen. Minulla oli kuitenkin vielä tekemättä olkapäätreeni, jalkatreeni sekä käsitreeni. Keskiviikon maastavetotreeni vaikutti lähinnä eniten jalkatreenin

Olen nyt dieetin aikana huomannut monia erilaisia asioita. Kaksi ehkä sellaista isompaa ja mieleen painuvaa asiaa ovat olleet ruuan laitto sekä se mitä syö. En sitä silloin oikein tajunnut kun suunnittelin aloittavani dieetin, että olen tekemässä jatkuvasti ruokaa. Käytännössä teen päivittäin ruoka-annoksiani mitä syön päivän mittaan. Varsinkin viikonloppuisin olen huomannut tämän hyvin. Tuntuu oikeasti sille, että teen kokoajan ruokaa. Viikolla en tätä

Loppuviikon Vammala reissu takana ja oli jälleen kaikinpuolin mukava reissu. Pääsi olemaan hieman aikaa rauhallisemmassa paikassa poissa kaupungista sekä treenien kannalta opin jälleen uutta. Opin pienempiä asioita sekä suurempia asioita. Suurempia asioita oli uusia liikkeitä ja pienempiä tekniikka viilauksia sekä yleisen tietotaidon karttuminen. Muuten nyt oli mukava olla poissa kaupungista vaikka eihän tuolla pikkukylässä mitään ihmeellistä ole. Tulin jälleen

Vammalan reissun treenit on nyt takana. Alunperin suunnittelin treenaavani viisi kertaa eli joka päivä ollessani täällä. Tähän tuli kuitenkin muutosta hieman siinä mielessä, että pidän välipäivän sunnuntaina. Näin ollen kuntosalitreenejä tuli tehtyä neljä ja kerran tuli käytyä juoksemassa vaikka suunnitelmat olivat toisenlaiset. Kuntosalitreenejä ajattelin tehdä viisi minkä päälle piti vielä hieman enemmän juosta. Kuitenkaan en lähtenyt tekemään mitään

Kirjoittelin tuossa jotain asiaa unen määrästä ennen aamutreeniä ja siltä kannalta kuinka paljon jo puolituntia vaikuttaa. Kun olen alkanut heräämään puolituntia myöhemmin aamun kuntosalille menoa varten niin oikeastaan samaan aikaan löysin mielestäni loistavan aamupalan ennen aamutreeniä. Kun viime vuonna aloitin aamulla suoritettavat aamutreenit kuntosalilla niin samalla aloitin aamupalan miettimisen. Miten paljon ja mitä kannattaisi syödä ennen aamutreeniä

Tälle viikolle jätin tupla kuntosalitreeniviikon väliin ja minun oli tarkoitus ottaa enemmän juoksua mukaan. Käytännössä olin suunnitellut aamulenkille menemistä maanantaista - keskiviikkoon, mutta ainakin nyt tiistaiaamuna jätin kaikki treenit väliin. Huomasin maanantaiaamun aamulenkin jäljiltä pari asiaa joten ajattelin olevan parempi jättää tiistaina aamulenkki väliin. Vaikka juoksin maanantaina ihan rauhallisesti eikä siinä lenkin jälkeen tuntunut vielä

Olen muuttanut muutamia kertoja aamurutiineja ennen aamulla kuntosalille menoa varten. Nyt viimeaikoina tuntuu, että olen löytänyt paremman tavan lähestyä aamun kuntosalitreeniä. Hirveästi en ole muuttanut asioita siitä kun hieman yli vuosi sitten aloin käymään ensimmäistä kertaa aamulla tekemässä ihan kunnon kuntosalitreenin. Oikeastaan muutokset ovat olleet hienosäätöä ainakin aamupalan osalta. Herätyksen suhteen olen tehnyt välillä hieman erilaisia kokeiluja

Olen alkanut vähemmän käymään vaa'aalla mitä pidemmälle tämä minun dieettini on mennyt. Stressaa niin sanotusti vähemmän kun ei käy siellä niin usein. En kyllä mielestäni mieti dieetin kulkua ihan niin paljon, mutta kuitenkin kaikki asiat pyörii sen pohjalta päässä. Yhden aamun aamupaino oli ensimmäistä kertaa alle 98kg eli 97.9kg. En tiedä oliko tuo joku yhden aamun piikki vai kulkeeko paino nyt alaspäin pikkuhiljaa. Päivällä ja illalla painot ovat kuitenkin

Keskiviikko oli epänormaali päivä ja keskiviikko oli pitkäpäivä. Käytännössä lähdin aamulla kuntosalille hieman jälkeen seitsemän ja pääsin kotiin takaisin puoli kymmeneltä illalla. Koko tämän aikaa olin joko kuntosalilla tai töissä. Aamulla lähtiessäni matkaan en ollut ihan ajatellut päivän rakennetta tuolla tavalla vaan päädyin siihen aamupäivän aikana. Minun oli tarkotus tehdä normaalin pituinen työpäivä minkä jälkeen palata kotiin ja tehdä illan työtehtävä