Suunnitelmat vaihtuivat nopeasti maanantaiaamuna tuplatreeneihin

16.11.2016 - 12:06

Se mitä suunnittelin ja pohdin tälle viikolle ei toteutunut kyllä. Ehkä minulla oli vielä sunnuntaina liikaa suunnitelmia joista kyllä päädyin yhteen. Minulla siis oli suunnitelma kun menin nukkumaan sunnuntaina ja kun heräsin maanantaina. Suunnitelmani oli käydä varmaankin kolmena aamuna tällä viikolla aamulenkillä minkä lisäksi normaalit salitreenit. Maanantaiaamuna heräsinkin aamulenkkiä varten mutta hyvin nopeasti muutin tuon suunnitelman aamulla kuntosalille menemiseen.

Minulla on ollut jalkojeni kanssa pieniä "ongelmia" tai hieman pieniä kipuja. Johtuen jalkatreeneissäni käyttämistäni sadan toiston sarjoista. Huomasin maanantaiaamuna aika nopeasti jalkani olevan ei juoksu kunnossa. Tästä johtuen vaihdoin aamulenkin aamulla kuntosalille menemiseen. Samalla kun tein tämän ratkaisun niin se tiesi tuplatreenien alkamista tai ainakin tekemistä. Asia minkä päätin siirtää syksymmälle.

Jotta asiat eivät olisi olleet vielä niin yksinkertaiset niin aloin aamulla pohtimaan mille kuntosalille menen aamulla. Aloin meinaan miettimään Salmisaareen menemistä jotta voisin treenata selän ja päästä tekemään Hammer Strenghtin vipuvarsilaitetta. Tätä asiaa pohdin oikeastaan aina kuntosalille menemiseen asti sillä en osannut päättää mille salille aamulla suuntaan. Vasta autossa matkalla kuntosalille tein päätöksen mennä tekemään selkätreenin Salmisaareen.

Tälläistä siis minulla heti maanantaina. Juokseminen vaihtui yhtäkkiä kuntosalitreeniin ja Länsiväylä Salmiaaareen. Tuntuu varmaan monelle että tuollainen sotkee treenaamista ja keskittymistä treeniin. Minulle tälläinen on jo tuttua joten osaan toimia vaihtelevissa tilanteissa. Hieman liikaa kyllä säätöä mutta ei tuo vaikuttanut yhtään maanantain treeneihin. Päin vastoin sain tekemiseen vaihtelevaisuutta vaikka sitä olenkin saanut viimeaikoina jo muutenkin. Ihan jokakertainen tälläinen sählääminenkään ei ole hyväksi ja mitä maanantaiaamuna sähläsin tuli vaikuttamaan koko viikkoon tai oikeastaan muutamaan viikkoon.

Maanantaiaamun selkätreeni

  • Ylätaljalaite
  • T-soutu
  • Alatalja naru

Maanantain ilta rintatreeni

  • Penkki käsipainoilla
  • Ristikkäistalja
  • Peck-deck

Tiistain välipäivä muuttuikin olkapäätreeniin illalla

Tiistaina piti olla välipäivä. Maanantaina tuli mietittyä treeniviikon etenemistä. Minulla oli erilaisia suunnitelmia ja useissa niissä suunnitelmissa oli tiistaille treenipäivä. Lopulta päädyin maanantaina sellaiseen suunnitelmaan, että treenaan jokatoinen päivä tuplan ja jokatoinen on väli. Kuitenkin tiistaina päädyin suunnittelemaan ratkaisun, että jokatoinen päivä teen yhden treenin ja jokatoinen tuplan. Saa nyt nähdä kuinka tämä suunnitelma etenee ja missä välissä tulen pitämään väliä sillä pidemmän päälle tälläistä ei jaksa ilman kunnollista lepopäivää. Kun nyt sitten päädyin tekemään yhden treenin tiistaina ja torstaille olisi sama suunnitelma niin päädyin olkapää sekä käsitreen ratkaisuihin. Olkapäätreeni tiistaina ja käsitreeni torstaina tupla jalkatreenin jälkeen. Tämän jälkeen sitten perjantaina mahdollisesti viikko alusta rinta- & selkätreenin kera. Jokin logiikka sentään eikä vain treeniä summamutikassa.

Tiistaina tein treenin keskustassa Elixia Citycenterissä ja huomasin sen asian mitä olen jo pidempään tiennyt. Heti ensimmäisestä treenistä asti Elixia Citycenterissä huomasin ettei kuntosali olisi minulle ainakaan ykkös valinta kuntosaliksi. Citycenter on ihan muuten hyvä paikka ja tykkään kyllä siellä treenata, mutta laitekanta on oleman. Kyllä välillä tykkäisi tehdä jotain laitteita kun itselläni treenit Citycenterissä ovat olleet käsipaino, tanko ja talja painotteisia. Onhan siellä muutava ihan hyvä laite mutta kyseessä on muutama ja käytännössä yksi per lihasryhmä. Jalkalaitteista en sano sen enempää kun ei niistä edes tarvitse. Lähinnä tämäkin kerta oli vain erilaisuuden hakemista mitä olen kyllä saanut ihan tarpeeksi kesälomani aikana treenatessani Tukholmassa, Turussa sekä Vammalassa.

Olkapäätreeni

  • Pystypunnerrus smith
  • Vipunostot takaolkapäille
  • Vipunostot sivuille istuen yhden käden tuettu
  • Vipunostot sivuille istuen ilman tukea
  • Pystysoutu talja

Keskiviikkona tupla jalkatreeni pitkästä aikaa

Keskiviikkona oli vuorossa tupla jalkatreeni minkä päätin heti maanantaina kun päädyin tekemään tuplatreenejä. Tällä kertaa aloitin takareidet aamulla ja etureidet illalla. Yleensä olen käyttänyt paljon treenejä juuri toisinpäin vaikka olen vaihdellut järjestystä välillä. Tälläkin kertaa meinasin aluksi tehdä etureidet aamulla ja takareidet illalla. Tulin kuitenkin hyvin nopeasti siihen tulokseen, että minun kannattaa tehdä takareidet aamulla ja etureidet illalla. Aamu on kuitenkin aamu ja ilta on aika jolloin jaksan itse paremmin treenata. Näin olla saan liikkeisiin "paremmat" painot tai ainakin yleinen jaksaminen on parempi. Olen ollut aamuisin aika heikossa kunnossa kun olen suorittanut kyykkyä. Tuon takia on sinällään parempi tehdä etureidet illalla kun on enemmän energiaa. Muutoinkin etureisiliikkeet ovat raskaampia kuin takareisitreenit tai ainakin jos treenaa takareisiä eikä suuntaa antavasti takareisiä.

Minulla on ollut muutoinkin jalat aikas heikossa kunnossa siinä mielessä, että eivät ne normaalit ovat olleet. Syy on ollut muutamien takaiset jalkatreenit sadan toiston sarjoilla. Myöskin tämän johdosta en halunnut treenata etureisiä aamulla. En meinaan halunnut nähdä sitä mitä tapahtuu kun kyykkää ensimmäisä toistoa. Nouseeko koko äijä enään vai jääkö pohjaan kun reidet paukkuvat? Huomasin meinaan aamulla bulgarialaista askelkyykkyä tehdessä, että takareidet olivat aika heikossa kunnossa tai ainakin niihin helposti otti. Välillä tuntui jopa sille, että suurempi rasitus ja reidet sanoo poks.

Muutoin tupla jalkatreeni oli perus treeniä ja ehkä jopa "liian" perus tekemistä. Aamulla takareisille kaksi liikettä ja pohkeet kun taas puolestaan illalla tuli tehtyä etureisille pelkästään kyykky ja jalkaprässi. Viisi liikettä siis kahteen treeniin minkä voisi hyvin suorittaa yhdelläkin kertaa. Treenien kestot taisivat olla jotain 45 minuuttia plus 50 minuuttia suuntaan tai toiseen. Aamun ajoista en ole niinkään tietoinen kun en kelloa hirveemmin katsellut. Illalla kelloa tuli hieman katsottua lähinnä siltä kannalta kauanko olen tehnyt liikettä. Sinällään ihmeellistä touhua, että treeni kesti illalla 50 minuuttia ja tein "vain" kaksi liikettä. Kyykyssä tein yhteensä seitsemän sarjaa lämmittely mukaan lukien, mutta jalkaprässin sarjamääriä en laskenut enkä ole jälkeenpäinkään niitä laskenut. Tulin tällä kertaa kuvanneeksi kaikki sarjat aina lämmittelyistä viimeisiin sarjoihin ihan vain sen takia, että minun olisi tarkoitus näin jälkeenpäin tarkistaa tekniikat.

Keskiviikkoaamun takareisitreeni + pohkeet

  • Bulgarialainen askelkyykky smith
  • Takareidet maaten
  • Pohkeet seisten

Keskiviikko illan etureisitreeni

  • Kyykky
  • Jalkaprässi

Tänään oli vuorossa tupla jalkatreeni mikä oli myöskin ensimmäinen tupla jalkatreeni kun nyt aloin tekemään tuplatreenejä. Viime viikolla tuli tehtyä tupla selkätreeni sekä tupla rinta- & ojentajatreeni. Tänään tuplat jatkuivat jaloilla ja huomenna on vuorossa kädet. Näiden treenien jälkeen olkapäät jäävät ainoaksi lihasryhmäksi jota en ole tehnyt tuplana ja ojentajat tein pari kertaa. Muutoin olisin saanut kaikki lihasryhmät tehtyä tuplana jos en olisi tällä

Viime viikon tiistaina tuli tehtyä selkätreeni tuplatreeninä jolloin aamulla tein soutupainotteisin selkätreenin ja illalla oli vuorossa enemmän taljoja. Eilen tiistaina selkätreeni alkoikin sitten jälleen kulmasoutuliikkeillä joiden jälkeen tuli tehtyä vielä taljaliikkeitä. Maastavetoja en ole tehnyt useaan viikkoon aina siitä lähtien kun aloin valmistautumaan Vantaan puolimaratonille. On siis mennyt kolme viikkoa eli kolme selkätreeniä ilman maastavetoa

EIlen tuli käytyä ensimmäistä kertaa lenkillä sitten Vantaan puolimaratonin. En ole tehnyt oikein mitään aerobistatreeniä puolimaratonin jälkeen ellei heti puolimaratonin jälkeen tai puolimaratonista seuraavan päivän kevyitä ja nopeita kuntopyöriä ja juoksumatolla kävelyitä lasketa. Muutoin treenit ovat olleet kuntosalipainotteisia ja sielläkin enemmän ei arobistatreeniä. Tämän pohjalta odotukset ensimmäiseen lenkkiin puolimaratonin jälkeen eivät olleet suuret

Ajattelin aluksi tehdä hieman kevyemmän jalkatreenin sillä vielä tällä viikolla viime lauantaina hack-kyykyt tuntuivat jaloissa. Kun jaloissa tai nyt siis lähinnä etureisissä tuntui vielä viime jalkatreeni niin ajattelin ottaa hieman varoen juuri sen takia etteivät ne nyt menisi ihan kamalaan kuntoon. Toisaalta ajattelin myöskin asiaa toisinpäin eli jalkatreeni voisi aukaista jalat kuten monet kerrat seuraava treeni on aukaissut paikat jotka ovat olleet jumissa

Viikon toinen tuplatreenipäivä ja samalla viikon viimeinen tuplatreenipäivä. Tein tänään aamulla jo muutamia asioita erilailla kuin tiistaina jolloin oli tämän viikon ensimmäinen tuplatreenipäivä. Tämän aamun ero tiistaihin verrattuna oli expressojen jättäminen väliin sekä proteiini- & aminojuoman varttia aikaisemmin kuin tiistaina. Alkuvuodesta jolloin treenasin ensimmäisiä kertoja aamuisin kuntosalilla minulla ei silloin ollut käytössä minkäänlaista

Aamulla tuli käytyä pitkästä aikaa aamulla kuntosalilla. Alunperäin ajattelin mennä eilen tekemään jo tuplatreeni, mutta päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että en nyt ala käymään ainakaan toistaiseksi joka aamu jolloin käyn illalla kuntosalilla. Tämän aamun kuntosalille meno tarkoitti käytännössä sitä, että aloitin jo eilen ilalla valmistautumisen aamun kuntosalille menoa varten. Otin eilen illalla valmiiksi joitakin tavaroita joita mitä tarvitsin joko

Eilen mietin tänään aloittavani tuplatreenien tekemisen kuntosalilla. Olin jo oikeastaan viime viikolla asiaa suunnitellut tai ainakin osittain. Viime perjantaina kuitenkin tulin huomanneeksi etten ollut asiaa ihan niin perusteellisesti suunnitellut kuin olin ajatellut. Tämän johdosta ajattelin sitten viikonloppuna suunnitella niitä asioita mitä en ollut vielä suunnitellut tuplatreenien varalta. Nämä suunnittelemattomat asiat koskivat lähinnä ruokailupuolta

Tänään vuorossa on ensimmäinen jalkatreeni varmaan kuukauteen johtuen Vantaan puolimaratonista ja siihen valmistautumisesta. Viimeisin jalkatreeni on 26.9. eikä sitäkään voi sinällään pitää jalkatreeninä koska jo tuolloin otin jalkatreenin kevyemmin. 26.9. tehty jalkatreenin kesto taisi olla 15minuutin paikkeilla ja se sisälsi "vain" neljän liikkeen kombon jossa tein neljä jalkaliikettä käsipainoilla putkeen. Tällä viikolla minun oli siis tarkoitus pitää

Ihmettelin aamulla herätessäni, että minun vatsalihaksissa tuntui keskiviikkona tekemäni vatsarulla toistot. Olisin kuvitellut keskiviikkoisten vatsojen tekemisien tuntuvan kropassa seuraavana päivänä, mutta eilen torstaina vatsalihaksissa ei tuntunut mitään. Tämän johdosta ajattelin päässeeni "vatsatreenistä" ilman jälkituntumaa mikä sinällään hieman laittoi ihmetyttämään sillä tein kuitenkin vatsoja loppuun saakka. Keskiviikoiltana minulle tuli pieni tarve

Maanantaina kun suunniteltu kevyempi viikko muuttui sitten ei kevyeksi viikoksi niin eilen jatkoin tätä samaa trendiä. Ainoa asia mitä olin eiliseen selkätreeniin suunnitellut oli maastavedon väliin jättäminen. Vaikka kevyt viikko oli muuttunut normaaliksi treeniviikoksi niin tästä huolimatta olin päättänyt jättää maastavedon väliin. Olen myöskin ajatellut, että vähentäisin yleisesti maastavedon tekemistä toistaiseksi kun pidän kuntosalitreenit kerran päivässä