Star Nutrion lisäravinteita ensi käytössä sekä hieman erilaista treeniä supersarjojen lisäksi

16.11.2016 - 12:06

EIlen tuli käytyä ensimmäistä kertaa lenkillä sitten Vantaan puolimaratonin. En ole tehnyt oikein mitään aerobistatreeniä puolimaratonin jälkeen ellei heti puolimaratonin jälkeen tai puolimaratonista seuraavan päivän kevyitä ja nopeita kuntopyöriä ja juoksumatolla kävelyitä lasketa. Muutoin treenit ovat olleet kuntosalipainotteisia ja sielläkin enemmän ei arobistatreeniä. Tämän pohjalta odotukset ensimmäiseen lenkkiin puolimaratonin jälkeen eivät olleet suuret. En edes oikein tiennyt miten ajatella ja mitä odottaa lenkiltä.

Lähdin sunnuntaina lenkille ihan rennoin fiiliksin ja siitä kertonee myös treenivarustus mikä oli poikkeva siitä millä olen nyt kolmisen vuotta juossut. Käytännössä pohjalle otin lyhyet trikoot joiden päälle collegehousut ja tekninen t-paita jonka päälle tuli laitettua huppari. Otin myöskin kuulokkeet päähän kun kuuntelin musiikkia. Osittain varustukseen vaikutti se, että olin suuntaamassa kuntosalille heti lenkin jälkeen. Oikeasti suunnittelin lenkin siten, että juoksin kuntosalille hieman pidemmän kautta ja kun en halunnut ottaa mitään reppua niin päätin ottaa rennommat juoksuvaatteet. En meinaan kuitenkaan halunnut pyöriä sunnuntaina kuntosalille juoksutrikoilla vaikka meninkin sinne tekemään jonkin sortin vatsa- / kylkitreeniä.

Sunnuntain lenkki meni mainiosti, mutta samaa ei voi sanoa kuntosalitreenistä mikä oli täysi farssi. Olisi ollut vain mennä pelkästään lenkille ja jättää kuntosalille meno väliin tämän jälkeen. Juoksu oli rentoa alusta saakka ja myöskin kello alkoi näyttää samaa sillä pacet olivat itselleni nopeat. Tällä kertaa ei käynyt sitä, että vaikka juoksu tuntui rennolta niin ajallisesti se oli myöskin nopeampaa. Periaatteessa juoksukunto vaikutti samalta kuin puolimaratonilla, mutta kestävyys puoli ei ollut ihan samalla tasolla. Tietenkin minulla painoi taustalla jo muutaman viikon kuntosalitreenit joten eipä ihme. Juoksu kuitenkin yllätti positiivisesti sillä odotin paljon vaikeampaa lenkkiä ja tulin vain huomanneeksi, ettei minun juoksu kuntoni ole vielä kadonnut mihinkään.

Star Nutrition lisäravinteet

Viime viikolla tulin testanneeksi ensimmäistä kertaa Star Nutrition Whey-80 Double Rich Chocolatea ja tänään tuohon listaan voi lisätä Intensity Power, 300 g sekä BCAA 4:1:1 90%, 400 g. Wheyn Double Rich Chocolate ei ollut viikon jälkeen muuttunut mihinkään suuntaan vaan edelleen maku oli mielestäni liian makea. Maistuu varmaan sille mille sen pitäisi ja kyllä siinä suklaan maistankin, mutta maku on vain itselleni liian makea. Onneksi tätä makua tuli ostettua vain 1kg pussi tai oikeastaan se tuli 4kg pussin kylkenä ilmaiseksi. BCAA:n makuna minulla oli Lemon Lime, mutta sekoittaessani tämän Wheyn Double Rich Chocolaten sekaan tulin maistaneeksi vain Wheyn makean suklaan. Intensity Power olikin sitten kiivin makuinen ja tämä kyllä maistui ihan kiiviltä vaikka aluksi maku oli hakusessa niin loppua kohden kiivi alkoi maistumaan enemmän. Vielä kun en ole kamalasti mikään kiivin ystävä niin tuo loppumaku oli itselleni kamala. Sama asia oli aikoinaan iBCAA:n Lemon Limen kanssa joka lopulta osoittautui hyväksi mauksi joten saa nyt nähdä totunko kiiviin vai en.

Whey-80 sekä BCAA sekoituksen join noin 45 minuuttia ennen treeniä ja Intensity Powerin 30 minuuttia ennen treeniä. Intensity Power ohjeissa luki juo 30 minuuttia ennen treeniä joten näin tein ja Whey-80 plus BCAA mixin join sen takia ihan 45 minuuttia ennen jotta se ehtisi laskea. Minulla kun on välillä tuntunut siltä ettei Whey & amino kombo välttämättä laskeudu niin nopesti, että sen voisi juoda 30 minuuttia ennen treeniä. Kun testasin purkin Mass Pumppia niin sen ohjeissa oli juoda juoma 15 minuuttia ennen treeniä joten näiden kaden laturin ero ajallisesti on 15 minuuttia. Sitä en oikein itse osannut ainakan Mass Pumpin osalta vielä itse katsoa oliko tuo 15 minuuttia hyvä aika vai olisiko pitänyt juoda se jotenkin toisin. Tosin ei tuo 15 minuuttia nyt aina minulla mennyt ihan 15 minuuttiin vaan se taisi olla noin kymmenen - kahdenkymmenen minuutin välimaastossa. Ei niillä nyt pitäisi niin tarkkaa aikaa olla sillä ei tuota voi aina ajastaa ihan tarkkaan muuten kuin mennä kuntosalin respaan juuri niin paljon aikaisemmin kuin juoma pitäisi juoda ja odottaa siitä sen verran.

[[{"fid":"522","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"}}]]

Ennen treeniä sekä treenin jälkeen otettujen lisäravinteiden ravintoarvot

Whey-80

Ravintosisältö per 100 g

  • Energiaa (Kcal) 399g
  • Rasvaa 8 g
  • Hiilihydraatteja 5 g
  • Proteiinia 76 g
  • L-Leusiini 9,2 g
  • L-Isoleusiini 4,9 g
  • L-Valiini 5,0 g

BCAA 4:1:1 90%

Per 1 annos (6,6 g)

  • L-Leusiini 4 g
  • L-Isoleusiini 1 g
  • L-Valiini 1 g
  • BCAA yhteensä 6 g

Intensity Power

Per 1 annos (16 g)

  • Energiaa 150 kJ/35 kcal
  • Hiilihydraatteja 5 g
  • Proteiinia 2,5 g

Kivennäisaineet

  • Fosfori    73 mg (10,4%*)
  • Kalsium    144 mg (18%*)
  • Kloridi    212 mg (27%*)

Muut ainesosat

  • Beeta-alaniini 1500 mg
  • Arginiini 1200 mg
  • L-tyrosiini    1000 mg
  • Kre-alkalyn    750 mg
  • Agmatiinisulfaatti 500 mg
  • Tauriini 500 mg
  • L-fenyylialaniini 200 mg
  • Kofeiini 200 mg
  • L-histidiini 100 mg

Mass Recovery

Ravintosisältö per 70 g

  • Energiaa 263kcal / 1107 kJ
  • Proteiini 28,8 g
  • Hiilihydraatteja 31,4 g
  • Rasvaa 3 g
  • Kreatiini 3,5 g

Rinta- & olkapäätreeni rinta painotteisena

Viimeaikoina kun treenit on tullut tehtyä lähinnä supersarjoja tehdessä niin tänään tuli haettua treeniin hieman erilaisuutta. Tämän johdosta kaikkia liikkeitä ei tullut tehtyä supersarjoina vaan sekaan tuli tehtyä hieman muuten erilaisia settejä. Periaatteessa treeni ei sisältänyt yhtään perussettiä vaan liikkeet tulivat tehtyä joko supersarjana tai muulla erikoistekniikalla. Tänään tuli käytettyä esimerkiksi max 45 sekunnin taukoja, viiden sekunnin pidolla sekä yksi setti neljän toiston sarjoilla niin pitkään kuin vain jaksaa tehdä.

Käytännössä suurempia painoja tuli käytettyä rinnan puolella vaikka siinäkin liikkeiden painot eivät olleet mitään kovinkaan suuria. Olkapääliikkeissä puolestaan painot olivat rintaakin pienemmät ja toistoja tuli tehtyä välillä ihan loppuun saakka. Oli hauska huomata, että vaikka olkapääliikettä tehdessä painot saattoivat aluksi tuntuia hieman pieneiltä niin loppua kohden huomasi painojen olevan sopivat. Jos liikkeissä olisi ollut tänään enemmän painoja niin treeni olisi pahasti epäonnistunut sillä liikkeiden tekniikat olisivat huonontuneet jolloin liikkeet eivät olisi menneet tekevälle lihakselle.

Käytännössä tänään treenin pääpaino oli saada heti kahdella ensimmäisellä liikkeellä rinnalle kunnon pumppi sekä voivat pois. Pysäytyspenkkiä max 45 sekunnin tauoilla sekä tätä seurasi vinopenkkiä smithissä missä tuli tehtyä neljän toiston sarjoja niin paljon kuin vai jaksoi max 15 sekunnin tauoilla. Tämän jälkeen loput rintaliikkeet olivat "plussaa" sillä hain, että parin ensimmäisen liikkeen jälkeen rinta ei oikein jaksaisi enään tehdä mitään ihmeellistä.

Samalla kun pariin ensimmäiseen liikkeeseen oli haettu rinnalle hyvä pummpi sekä voimat pois niin tämä tarkoitti samalla myös sitä, että olkapääliikkeisiin sai ottaa pienempiä painoja sekä suuret massaliikkeet sai jättää pois. Tämä oli ihan suunniteltu asia mitä hain tämän päivän treeniin. Itseasiassa olin suunnitellut hieman "pahempaa" aloitusta, mutta tulin vain todenneeksi ettei siinä olisi ollut mitään järkeä kun toistot olisi pitänyt tehdä varmaan pakkotoistoilla alusta lähtien eikä omia toistoja olisi välttämättä tullut juuri mitään. Tämän johdosta muokkasin treenin aloitusta hieman siitä mitä olin alunperin suunnitellut.

Rinta- & olkapäätreeni

  • Pysäytyspenkki 5x8 max 45s tauko
  • Vinopenkki smith 4x niin paljon kuin meni max 15s tauko
  • Supersarja 4x Pystypunnerrus smith eteen x10 + Pystypunnerrus smith niskan taakse x10
  • Takaolkapääsoutu selän takana smith 4x 10-12 toistoa sekä 10kg tiputussarja
  • Supersarja 3x ristikkäistalja x10 + Ristikkäistalja taljan tasossa kädet maahan x10
  • Supersarja 3x Yhden käden heijari vipunosto x10 + Vipunostot 5kg levypainot
  • Peck-deck 3x 10 5s pidot edessä

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ikinä kehonkoostumusmittauksessa mikä sattui vain juuri tulemaan oikeaan aikaan. Tällä viikolla laskiskelin painoindeksiä sun muuta ja mietin kehonkoostumusmittausta. Sattumoisin torstaina kuntosalilla asia tuli esille ja minulle kerrottiin, että lauantaina olisi ilmainen kehonkoostumusmittaus. Itse en nähnyt saati olisi nähnyt kyseistä ilmoitusta asiasta ja se olisi mennyt ohi. Kuinka tämä nyt sattuikin samalle viikolle jolloin

Eilen perjantaina tein sellaisen jalkatreenin mitä olin hieman suunnitellut, mutta toisaalta sen raskaus yllätti minut. Osassa liikkeitä käytin isoja painoja ja osassa pienempiä. Tein kyykyn normaalilla tyylillä, mutta tämän jälkeen käytin reisiliikkeissä supersarjoja sekä pohkeissa tiputussarjaa. Mielestäni hyvä rakenne tehdä jalkoja siten, että aluksi tehdä muutama yksittäinen liike normaalimpana jonka jälkeen alkaa runttaamaan reisiä supersarjoina. Tällöin

Tämän viikon treenipäivät juoksujen osalta ovat olleen "arpomista", mutta kuntosalitreenit ovat menneet normaaliin tapaan ainakin tähän päivään saakka ja kyllä se huominenkin menee. Olen käynyt tällä viikolla aamulenkillä maanantaina, keskiviikkona sekä tänään torstaina, mutta huomisen sekä viikonlopun juoksuista en ole vielä päättänyt. Sama koskee kuntosalin osalta viikonloppua jonne voisin sijoittaa yhden vatsa / kylkitreenin kun viimeisestä on muutamia

Olin eilen illalla suhteellisen väsynyt kuin pääsin kuntosalilta kotiin ja puolestaan tänä aamuna suhteellisen virkeä kun heräsin. Tämän aamun vireyteen vaikutti tietenkin se, että en mennyt aamulenkille tänään ja kun menin siitä huolimatta eilen "normi" aikaan nukkumaan. En siis lähtenyt valvomaan eilen illalla vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus kun aamulla ei ollut treeniä. Heräsin tänään jopa vartin ennen herätys kelloa mikä ei ole sinällään ihmeellistä

Neljän päivän lepo takana eli olin neljä päivää ilman ainuttakaan treeniä. Ei juoksua, ei kuntosalia eikä vatsa / kylkitreeniä. Nyt ei edes muistu mieleen, koska viimeksi on ollut näinkin pitkä tauko treeneistä, mutta tämä teki toisaalta vain ihan hyvää. Aamulla käydessäni juoksemassa tämä neljän päivän lepoputki päättyi. Samalla kävin juoksemassa yli viikon tauon jälkeen mikä oli sinällään myös ihmeellistä sillä pääsin juoksemaan ehjällä kropalla. Missään ei

Jälleen erikoisempi treeniviikko takana lähinnä treenipäivien osalta. Tänään keskiviikkona tuli käytyä kuntosalilla ja tehtyä rinta- & ojentajatreeni minkä teen yleensä torstaina. Samalla tämän viikon kuntosalitreenit päättyivät tähän ja loppuviikko on treenivapaata. Viime viikolla treenasin normaalia erilaisemmin sekä treenipäivät erosivat normaaleista. Aluksi olin suunnitellut tekeväni kevyemmän treeniviikon, mutta viikosta tuli ennemminkin pumppiviikko

Tänään treeni meni normaalimpaan tapaan ilman mitään suurempia ihmeellisyyksiä. OIkeastaan tein kaikki muut liikkeet normaalina paitsi ylätaljan kapealla kahvalla jossa tein korotus- & tiputussarjan. Maastavedossa kokeilin tänään uutta ennätyspainoa 250kg, mutta sain sen vain nostettua hieman polven alapuoelle. 220kg nousi tänään suhteellisen kevyenoloisesti joten päätin kokeilla 250kg vaikka periaatteessa tiesin ettei se onnistu. Kun on hieman kipeä /

Eilen maanantaina kävin treenaamassa normaalia poikkeavalla kuntosalilla sillä kävin treenaamassa Elixia Kampissa. Tämä oli hieman pidempään ollut suunnitelma mitä tulin miettineeksi ainakin viikon verran ja oikeastaan tuolla oli tarkoitus käydä aikaisemminkin. En ollut vain saanut itsestäni riittävästi irti siinä mielessä, että menisin jollekkin toiselle kuntosalille kuin missä normaalisti käyn. Eilen olin vain menossa illalla syömään Stones nimiseen paikkaan

Tänään lauantaina oli poikkeuksellinen treenipäivä sillä eilen perjantaina en päässyt kuntosalille, koska olin Tallinnassa työasioilla. Vaikka tälle päivää oli sinällään suunniteltu kuntosalille meno niin tämän päivän treeni ei ollut missään nimessä varma. En tiedä olenko ollut kipeä vai olinko vasta tulossa kipeäksi sillä tämän viikon puolen välin jälkeen öisin olen ollut suhteellisen märkä mikä viittaisi lämpöön sekä kurkkuni on ollut kipeä. Myöskin ainakin

Tämän päivän treeni meni melkein samalla kaavalla kuin eilinen treeni jossa tein selkätreenin kahdella tiputussarjalla, yhdellä normi kahdenkymmenen toiston sarjalla sekä kahdella supersarjalla. Tänään rinta- & ojentatreeni tuli tehtyä neljällä supersarjalla sekä kahdella triplasarjalla. Kaksi supersarjaa sekä yksi triplasarja per lihasryhmä vaikka en todellakaan tälläistä treeniä suunnitellut saati tuota asiaa, että molemmille lihasryhmille tuli samanlaiset