Selkätreenin jälkeen rinta- & ojentatreeni

16.11.2016 - 12:06

Tälle viikolle neljäs kerta kuin menin polkupyörällä töihin. En tiedä oliko jo tänään hieman raskaampaa vai tuntuiko se vaan. Vai mahtoiko eilinen selkätreeni painaa kun poljin aamulla polkupyörällä töihin? Mielestäni aamu aamulta polkeminen on jotenkni tuntunut hieman raskaammalta tai sitten luulen vain. Voi myöskin olla tuulen puuskat mitkä ovat olleet erilaisia eri päivinä, mutta luulisin tuulen vaikuttaneen vain iltapäivisin polkemisen raskauteen.

Polkemisen johdosta en ole käynyt tällä viikolla juoksemassa yhtään. Suunnittelin hieman sellaista, että olisin mennyt pöyrällä töihin jonka jälkeen olisin lähtenyt juoksemaan, mutta ajattelin tämän olevan liikaa. Pyörällä töihin, tämän jälkeen juoksemaan, iltapäivälä pyörällä kotiin ja illalla kuntosalille. Hieman liikaa yhdelle päivälle. Tälläinen voisi onnistua jotenkin lyhkäsillä lenkeillä hiljaa juostessa sekä ilman kuntosalitreenejä.

Kun ole mennyt aamuisin pyörällä töihin niin olen myöskin samalla käynyt aamusaunassa. Neljästä kerrasta puolet olen päässyt saunomaan yksin ja puolet taas kun siellä on ollut aamuisin sama tyyppi. Tiistaina sekä keskiviikkoa jouduin menemään saunaan kun tämä tyyppi oli siellä ja tämä pilasikin minun aamu saunani. Hän kuin oli minua ennemmin saunassa joten hänellä oli löylyvehkeet. Ei siinä mitään, mutta jos heittää vähän vettä kiukaalle jonka jälkeen odottaa, että sauna on melkein kylmillään kun heittää seuraavan kerran ei ole vain minun tyyliseni saunassa käynti. Tätä kun joutui kestämään pari päivää niin en oikein tykännyt asiasta. No onneksi illalla kuntosalilla pääsi sitten saunaan ja siellä sai kunnon löylyt ja olla ihan normaalisti. Tänään pukuhuoneelle tuli sama tyyppi, mutta onneksi hän tuli vasta kun olin itse lähtemästä pukuhuoneesta niin sain olla tänään aamusaunassa ihan normaalisti. Yleissaunan yleinen ongelma on juuri tuo, että löylyä heitetään joko liian vähän ja harvoin tai sitten liikaa.

EIlen ajattelin kuntosalin jälkeen mennä ensimmäistä kertaa infapunasaunaan, mutta aamun pilalle mennyt saunominen johti siihen, että en miettinyt infapunasaunaa sen enempää. Halusin saada kunnon löylyt sen jälkeen kun aamulla en oikeastaan saunaa kokenutkaan minkä johdosta en sitten infapunasaunaa edes lähtenyt kokeilemaan. Voisi tänään hieman miettiä olisiko esimerkiksi tänään hyvä aika kokeilla infapunasaunaa. Tietenkin ainoa pieni ongelma on siinä, että kun menen myöhempään kuntosalille ja infapunasaunassa pitäisi olla sen 30min - 45min niin kuntosalilta lähteminen menisi hyvi lähelle kello 22.00.

Rinta- & ojentatreeni selkäpäivän jälkeisenä päivänä

Tänään saa nähdä miten olen ehtinyt palautua eilisestä selkätreenistä kun tänään on vuorossa rinta- & ojentajatreeni. Minulla on ollut jo pidempään selkätreenien jälkeen välipäivä ja vain yksittäisiä päiviä on ollut jolloin selkätreenin jälkeen on ollut treenipäivä. Eilen selkätreenissä tuli kuitenkin tehtyä maastavetoa normaalilla tyylillä suuremmilla painoilla sekä sumo maastavedossa viiden toiston sarjoja. Myöskin liikemäärät olivat jälleen kerran enemmän kuin neljä tai viisi. Tänään ainakin alaselässä on tuntunut eilinen treeni, mutta yleisesti kroppa tuntuu hyvältä. Toisaalta näin on ennenkin ollut ennen treeniä, että raskaan treenin jälkeen kropassa ei ole oikein tuntunut mitään ihmeellistä, mutta kun olen aloittanut treenin niin treenaaminen on ollut raskasta. Näin se tulee myöskin tänään olemaan eli vasta ensimmäisen liikkeen aikana huomaan kuinka hyvin olen oikeasti palautunut eilisestä.

Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa uutta "välipalaa" töiden ja kuntosalille menon välissä. Olen tähän kellon aikaan kokeillut muutamia erilaisia ruokia / välipaloja, mutta mitään varsinaista "vakiota" en ole löytänyt. Kävin eilen kaupassa ja satuin nyt ensimmäistä kertaa ostamaan puuroa mitä olen jo suunnitellut pitkään. Lähinnä olen miettinyt puuron ostamista aamua varten, mutta nyt tuli vastaan Elovenan puuro mitä ainakin markkinoitiin puhti hetki eli päivän aikana syötäväksi energian lähteeksi. Itseäni hieman alkoi mietityttämään se asia, että söisin puuroa päivällä kun olen tottunut syömään puuroa vain aamuisin. Todella harvoin kun olen syönyt puuroa päivällä tai illalla. Elovena Kaura & Kuitu puuroa olen nyt kahtena treenipäivänä syönyt ennen treeniä yhdessä Quest Bar patukan kanssa ihan testi mielessä. Sopivan kokoinen annos ja nopeasti tehtävä mihin voidaan sekoittaa tarvittaessa kailenlaista.

[[{"fid":"503","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":460,"width":332,"class":"media-element file-default"}}]]

En suunnitellut yhtään treeniä etukäteen enkä oikein osannut edes odottaa millainen treenistä tulisi. Taisin ehkä kuvitella tekeväni ihan perustreenin kolme sarjaa kymmenellä toistolla, mutta tänään treeni oli vaihteeksi aivan erilainen. Tein yhteensä kolme liikettä pakkotoistoille asti jolloin sain sarjoihin täydet pituudet. Tämän lisäksi käytin näissä liikkeissä erikoissarjoja. Näiden lisäksi loput liikkeet menivät ihan perus kolme kertaa kymmenen toistoa.

Aloitin treenin tuttuun tyyliin penkillä ja kun en yhtään osannut arvioida eilisen selkätreenin vaikutusta tämän päivän treeniin niin se tiesi sitä, että aloin pikkuhiljaa katsomaan päivän kuntoa. Pienemmillä lisäyksillä yritin vain tunnustella päivän kunnon ja päättää niiden mukaan tekemisen. Päädyin tekemään 150kg painoilla viiden sekä neljän toiston sarjat jota seurasi kahden painon tiputussarja millaista en ollut ennen tehnyt penkissä. Penkissä tehdyt tiputussarjani ovat aina olleet yhden painon tiputuksia enkä ole aikaisemmin käyttänyt kahden painon tiputusta eli yhteensä kolmen painon käyttöä penkissä. Vielä tähän kun lisää sen, että jokaisella painolla tehtiin pakkotoistona autettuina täydet kymmenen toistoa per paino niin ei voi sanoa tiputuksen menneen huonosti. 130kg, 100kg sekä 70kg olivat painot joilla tein penkin tiputuksen.

Penkin jälkeen vuorossa oli ranskalainen punnerrus jossa päätin tehdä tänään liikkeen maasta kun en ole kyseisellä tyylillä sitä tehnyt vähään aikaan. Ensimmäinen sarja oli hieman hakemista ja sain kerran osuttua hieman päähäni tangon kanssa kun laskin sen hieman liian lähelle päätä. Painoja ei ollut paljon sekä laskin tangon rauhallisesti niin tämä ei sinällään tuntunut missään, mutta samalla tämä laittoin minun laittamaan tankoa vain taakse päin hieman enemmän. En tiedä johtuiko päivästä vai oliko tämä vain hyvä variaatio sillä sain todella hyvän poltteen ja pumpin ojentajiin.

Tämän jälkeen treeni jatkui vinopenkissä neljän toiston sarjoilla ja kymmenen sekuntin palautuksilla. Samaa mitä loman aikana tein pari kertaa. Niin paljon sarjoja kuin vain jaksaa pakotettuina sillä viimeisessä sarjassa taisin jaksaa yhden toiston kunnolla itse. Tämä tyyli on kyllä sellainen vaikka tein tätä tänään smith-laitteessa ja loman aikana vapaalla tangolla, että liikkeen teossa käytännössä tarvitsee varmistajan jotta liikkeestä saa hyödyn irti. Tällä tavalla kuin tehdään loppuun asti sarjojen määriä niin tälläisen jättää helposti kesken heti kun alkaa tuntumaan vaikealta ja tässä tyylissä se alkaa tuntua nopeasti.

Tätä seurasi sitten päivän viimeinen liike jossa käytin pakkotoistoja viimeisessä sarjassa. Tein tänään ojentajapunnerruksen superina narun sekä v-tangon kanssa. Kymmenen toistoa per tyyli minkä jälkeen nostin painoja viidellä kilolla seuraavaan sarjaan. Tätä tein sitten niin paljon kun pääsin sellaisiin painoihin joissa tarvitsin apua toistojen saamisessa loppuun asti. Lisäksi viimeisen sarjan narun jälkeinen v-tanko tehtiin ihan loppuun asti jossa syntyi viisitoista toistoa enemmän tai vähemmän nätisti, mutta ainakin tuli tehtyä failureen asti.

Tämän jälkeen tein vielä kolme liikettä jotka olivat sitten enemmän tai vähemmän käyttämiäni liikkeitä.

RInta- & ojentajatreeni

  • Penkki 70kg x10, 120kg x5, 150kg x5, x4 sekä tiputussarja 130kg x10, 100kg x10, 70kg x10
  • Rankalainen punnerrus maasta 27,5kg x10, 37,5kg 3x10
  • Vinopenkki smith 10s palautuksilla 80kg 6x4
  • Supersarja ojentajapunnerrus naru + ojentajapunnerrus v-tanko 5kg korotuksilla 50kg -> 70kg 10 toistoa per liike ja viimeinen v-tanko 15 toistoa pakkoina
  • Ristikkäistalja taljan tasossa 30kg x10, 40kg 3x10
  • Ojentajapunnerrus pään yli istuen alataljasta 40kg x10, 50kg 3x10
  • Peck-deck 70kg 3x10

Eilen juoksin ensimmäistä kertaa sitten pienen rasitusvamman. Lenkin aikana ei tuntunut mitään ihmeellistä, mutta ihan kuin lenkin jälkeen olisi hieman tuntunut jotain. Tätä ei kuitenkaan kauaa kestänyt, mutta siitä huolimatta päätin jättää tänä aamuna lenkin väliin. Illalla oli kuitenkin vuorossa jalkatreeni joten katsoin paremmaksi jättää lenkin väliin jotta rasitusvamma ei uusiutuisi. En ole ihan varma minkä takia tuo rasitusvamma viimeviikolla tuli, kun en

Menin vaihteeksti kävellen kuntosalille pyöräilyn sijasta. AJattelin olevani ainakin hieman enemmän virkeämpänä kun aamupäivän olin lähinnä katsellut televisio-ohjelmia ja ollut hiekan tietokoneella. Toisaalta ajatttelin mennä pyörällä, koska se olisi ollut kevyempi ja nopeampi tapa mennä kuntosalille. Ihan vain senkin takia, koska vasemmassa jalassa on vielä hieman rasitusvammaa. No jokatapauksessa menin kuntosalille kävellen ja siinä matkalla keksin miten

En ollutkaan eilen niin puhki mitä olen ollut lauantaisin torstain selkä sekä perjantain olkapää- & hauistreenin jälkeen. Se hieman yllätti ja siksi illalla kuntosalille menemistä pystyi helpommin harkitsemaan. Aluksi tosin mietin, että olisin mennyt "vasta" tänään vaikka siellä on avoimet ovet ja olisin saanut eilisen vapaaksi. Mitä pidemmälle päivä kului niin sitä enemmän aloin miettimään menemistä kuntosalille ilalla ja saadessani välipäivän lauantaille

Aamulla jätin aamulenkin väliin ihan vain sen takia, kun näin paremmaksi nukkua pidempään. Tästä johtuen kåvin sitten juoksemassa kun pääsin toimistolta kotiin. Käytännössä lähdin lenkille suoraan tultuani kotiin. Juuri ennen lenkille lähtöä söin Alpenin välipalapatukan kun jotain piti saada suuhun ennen lenkkiä. Illalla oli kuitenkin vuorossa kuntosalitreeni joten lenkin ja kuntosalin väliin ei jäänyt hirveästi aikaa joten lenkin piti mennä suhteellisen

Kun treenipäivät on nyt vaihdellu olen ollut välillä päivistä sekaisin. Maanantaina ajattelin kokoajan, että on tiistai ja tänään olen ollut usein torstaissa. Yksi sivuvaikutus minkä olen huomannut "kaavamaisesta" treeniohjelmasta jossa päivät on vähän kuin lyöty lukkoon. Kun olen nyt suurinpiirtein käynyt monia vuosia samoina päivinä kuntosalilla niin niistä poikkeaminen välillä sekoittaa päivät. Ei siis mitenkään suuresti, mutta välillä pienemmät asiat

Rukkailin "hieman" treeniohjelmaa seuraavalle parille viikolle. Tämä tarkoitti tänään menemistä kuntosalille mitä kyllä hieman emmin vaikka olen hieman miettinyt sunnuntain siirtämistä takaisin maanantaille. Tämä päivä muistutti jälleen miksi alunperin siirsin maanantain sunnuntaille. Ajattelin alunperin mennä kuntosalille lähempänä kahdeksaa, mutta illalla ei ollut enään oikein mitään järkevää tekemistä ja muutenkin vain ajan kuluttaminen muuten tuntui

Jos olisin eilen arvannut miten tämän päivän treeni menisi niin olisin ollut todella väärässä. Eilen kroppassa tuntui torstain sekä perjantain treenit, mutta en sinälläänkään ollut väsynyt. Minulla kävi eilen jopa mielessä vaihtaa sunnuntain treeni maanantaille ihan vain sen takia, että olisin saanut ylimääräisen lepopäivän. Muutenkin sunnuntain vaihtaminen maanantaihin kävi mielessä ihan yleisellä tasolla. Olen tätä asiaa hieman miettinyt viimeaikoina, mutta

Heilureita, kesävaatteita, olkapää kipua sekä kunnon pumppi. Siinä on muutamia asioita mihin kiinnitin tänään huomion kuntosalilla. Aamullahan en mennyt lenkille jonka suunnittelin illalla jättäväni väliin. Tästä syystä sain myös nukkua pidempään. Kuntosalilla on nyt huomannut ilmojen viilentyessä ulkona kuntosalilla olevan vähemmän treenaajia. En nyt sitä sano, että ulkoilmalla on sinälläänkään vaikutusta asiaan tai jos on niin ei hellurei. Kesän

Tämän aamun aamulenkki meni sitten ilman Garminia kun se oli jäänyt kotiin. Ei sillä nyt muuten olisi ollut niin väliä, mutta minun oli tarkoitus mennä lenkki rauhallisesti illan kuntosalitreeniä ajatellen. Lenkin vauhti piti vain osata ja katsoa ettei nyt tuntuman mukaan juossut liian kovaa. Lenkin ajan katsoin sisällä olevasta kellosta eli lenkkiin kulunut aika oli vain arvio eikä hirveän tarkka. Minuutti tarkkuudella kuitenkin, mutta saattoi siinä 1 - 2

Otin pienen riskin ennen tämän päivän jalkatreeniä sillä kävin eilen kaksi kertaa lenkillä ja tänä aamunakin kävin aamulenkillä. Eilinen aamulenkki oli ihan suunniteltu kun halusin käydä aamulla saunassa. Eilinen iltalenkki oli kai jossain vaiheessa "suunnitelmissa", mutta kävin loppujenlopuksi lenkillä. Aamulla lenkin pituus oli noin 6.4km ja illalla lenkin pituus oli noin 5.6km. Aamulenkin keskivauhti oli 6.37min / km ja illalla 6.16min / km joissa ajattelin