Selkä- & rintatreeni liikuntakeskus Fressi Lippumäessä

16.11.2016 - 12:06

Liikuntakeskus Fressi Lippumäessä tuli siis treenattua torstaina ensimmäistä kertaa ja samalla tutustuin hieman enemmän kuntosaliin. Päätarkoitus oli treenata hauista sekä ojentajia ja samalla siinä sivussa hieman katsella mitä kaikkea ja millaisia laitteita kuntosalilta löytyy. Käsitreeni oli sinällään hyvä tälläiseen niin ei periaatteessa mennyt "turhaa" aikaa kiertelyyn sekä miettimiseen mitä sitä tekisi. Varsinkin kun on tekemässä jotain tiettyä lihasryhmää ja huomaakin jotain puutteita niin siinä voi mennä pidempäänkin ennenkuin treeni jatkuu. Näin ollen pääsin torstaina treenaamaan ilman suurempia katkoja ja sarjojen välissä pystyin hyvin tarkastelemaan yleisesti kuntosalia.

Tietenkin kun pääsin kuntosalille sisään niin heti ensi töikseni kyllä hieman kiertelin ja kaartelin. Halusin kuitenkin pienen tuntuman kuntosaliin ennen kuin aloin tekemään ensimmäistä sarjaa. Hyvin nopeasti huomasin, että suurin osa laitteista oli ainakin tuttuja sillä valmistaja oli minulle entuudestaan tuttu. Toinen puoli laitekannasta olikin sitten itselleni hieman tuntumattomampi kuten myöskin käsipainot. Taljat ja tangot olivat suurinmaksi osaksi samoja mitä olen käyttänyt joten niillä oli myöskin hyvä ja helppo aloittaa treeni.

Huomasin melkein ensimmäisenä kun tarkastelin kuntosalia niin tuetun t-soutulaitteen mitä en ole nähnyt käymilläni kuntosaleilla. Tiesin heti, että jonain tulevana päivänä on vain pakko tehdä selkätreeniä jotta pääsen kyseistä liikettä tekemään. Tuetusta t-soudusta on kulunut itselleni niin kauan aikaa etten muista miten koko treeni menee perille. Olen nykyisin jo pidempään tehnyt t-soutua ihan seisten tangon kanssa ja kun lopulta pääsin perjantaina tekemään tuettua t-soutua niin huomasin heti selvän eron liikkeiden välillä. Käytännössä kun pääsin tekemään tuettua kulmasoutua niin Kuopion reissuni oli siinä mielin jo onnistunut treenien osalta

Perjantain myösäisillassa selkätreeni sillä päästiin kuntosalille "vasta" kello 22 aikoihin

Perjantaina luvassa oli kaikenlaista säästämistä ja ohjelmaa. En ollut edes itse varma jaksaisinko mennä kuntosalille ja jos jaksaisin niin tulisiko siitä mitään? Perjantaina oli sinällään raskas päivä muutenkin kaiken maailman tekemisien johdosta, että treenin olisi voinut jättää sinällään väliinkin. Lopulta päädyimme kuntosalille perjantaina joskus 22 aikoihin mikä oli itselleni selvästi myöhäisin aika mennä kuntosalille. johtuu kyllä siitä, että en ole käynyt ikinä kuntosalilla mikä olisi oikeastaan noin myöhään auki. SatsElixiat menevät kiinni arkisin kello 22 joten tuo on ollit myöhäisin koska olen sieltä lähtenyt, mutta tällä kertaa tuo oli aika jolloin menin kuntosalille.

Siis noin kello 22 aikoihin kuntosalille ja 23 aikoihin pois kuntosalilta eli aika myöhäiseksihän tuo meni. Itse sinällään yllätyin kuinka paljon väkeä kuntosalilla oli vielä tuohon aikaan ja varsinkin kun päivä oli perjantaina niin tuota ihmettelin kyllä todella. Mitä olen itse perjantaisin moneen kertaan ollut muutamalla kuntosalilla siinä kello 19 - 22 välillä niin olen kyllä siellä melkein yksin ollut. En kyllä miettinyt yleisestä väsymystä treenin aikana tai ennen treeniä. Pelkästään jaksamista siltä kannalta mitä päivän aikana olin tehnyt. Tulin kyllä huomanneeksi sen, että mitä pidemmälle treeni meni niin itselläni alkoivat silmät menemään hieman kiinni. En tiedä johtuiko se, että minulla oli univelkoja vai alkoiko minulla vain yleinen väsymys.

Sinällään tuo myöhäinen aika ei vaikuttanut treenin tehoihin sillä mielestäni sain hyvän treenin aikaan. Liikkeitä oli tarkoituksella "vähän" eikä mitään raskaita liikkeitä ollut. Käytännössä ensimmäinen liike oli se raskain missä tuli tehtyä myöskin tiputussarjoja, mutta tämän jälkeen pari liikettä oli taljassa sekä vaakasoutulaitteessa. Ylätaljassa tuli tällä kertaa kokeiltua ihan uutta tapaa tehdä ylätaljaa. Kapealla tangolla mitä yleensä käytetään hauikseen tai ojentajiin. Pelkäsin liikkeen ottavan aluksi helposti käsiin, mutta aloittaessa pienemmillä painoilla ja siirtyessä pikkuhiljaa isompiin niin tekniikkakin kehittyi. Tällä tavalla sain karsineeksi sen, että liike menisi aikanakin liikaa käsille kun tarkoitus oli kuitenkin tehdä selkää. Treenin viimeinen liike oli minulle sinällään tuttu laite, mutta uusi laite. Vaakasoutulaite missä pystyi tekemään kääntäen.

Minun oli tarkoitus kuvata tuettu t-soutu, mutta varsinainen kamera oli jäänyt toiseen laukkuun kun se oli ollut minulla töissä mukana. Siinä tohelluksessa en sitten ollut muistanut vaihtaa kameraa toiseen kassiin vaan se oli jäänyt pois. En sitten jaksanut alkaa säätämään puhelimen kanssa joten päätin heti että jätetään sitten kuvaamatta. Olisin vain halunnut saada tuetun t-soudun videolle itselleni muistoksi sekä olisin myöskin nähnyt siitä tekniikan. No tämä jäänyt toiseen kertaan kunhan pääsen jossain vaiheessa jälleen kuntosalille missä on tuettu t-soutu.

Selkätreeni

  • Tuettu t-soutu
  • Ylätalja kapea tanko
  • Vaakasoutulaite kääntäen

Lauantaina rintatreeniä kuuden toiston sarjoilla

Lauantaina ei tullut tehtyä aamupäivällä ja päivällä käytännössä mitään järkevää ja se oli enemmän tai vähemmän lepäämistä. Siinä sitten syönti minkä jälkeen oli vuoross kauppareissu sekä kuntosalilla poikkeaminen. Samalla reissulla kuntosalin jälkeen tuli myöskin käytyä todella nopea visiitti Kuopion Matkus kauppakeskuksessa. Lähinnä nopeasti Gazoz vaatekaupassa mikä myy kuntosalille suunnattuja vaatteita sekä treenivaatteita. Oma tarkoitukseni oli hieman katsella vain, mutta lopulta päädyin ostamaan yhden t-paidan sekä hupparin. Jos aikaa olisi ollut enemmän niin olisin saattanut ehkä myöskin housut ottaa mukaani vaikka olin kyllä päättänyt jättää housut ostamatta tällä kertaa.

Muutoin lauantain treenissä oli tarkoitus tehdä rintaa. Ajattelin vain sellainen perus "höntsä" treeni jossa tehdään kuuden toiston sarjoja isoilla painoilla. En ollut vieläkään varma edes omasta kunnostani ja päätin mennä ihan päivän kunnon mukaan. Se oli mitä oli ja sillä tehdään. Yllätyin lopulta kuinka hyvin jaksoin sillä sain ainakin kaksi neljän toiston sarjaa 140kg painoilla. Kokeilin vielä 145kg painoilla, mutta tällä painolla tuli vain kolme toistoa. Olin kuitenkin päivän tuloksiin erittäin tyytyväinen kun ajattelin jaksavani jollain 130kg painoilla maksimissaan.

Penkin jälkeen tuli vielä tehtyä vinopenkkiä käsipainoilla joissa tuli käytettyä 40kg sekä 45kg käsipainoja. Tällä kertaa tein tyylillä jossa kädet lähtivät kropasta ylös tai ulospäin kun normaalisti laitan käsiä enemmän yhteen. Tuo käsien vieminen edestä yhteen on vain tullut itselleni hieman automaatioksi mistä haluan ja yritän nyt päästä eroon. Hieman eri tyylillä välillä jotta liike ottaa eri paikkaan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä ristikkäistaljaa isoilla painoilla myöskin. Ristikkäistaljaa olen nyt suosinut enemmän pienemmillä painoilla kunnon puristuksia, mutta ajattelin nyt kokeilla todella pitkästä aikaa tehdä ihan kunnon painoilla. Minulla oli käytössä tällä kertaa 40kg, 45kg sekä 50kg painot millaisilla en painoilla en yleensä ristikkäistaljaa edes tee. Yleensä minulla on painot ristikkäistaljassa 25kg - 35kg välillä.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Ristikkäistalja
  • Vinopenkki käsipainoilla

Jos olisin eilen arvannut miten tämän päivän treeni menisi niin olisin ollut todella väärässä. Eilen kroppassa tuntui torstain sekä perjantain treenit, mutta en sinälläänkään ollut väsynyt. Minulla kävi eilen jopa mielessä vaihtaa sunnuntain treeni maanantaille ihan vain sen takia, että olisin saanut ylimääräisen lepopäivän. Muutenkin sunnuntain vaihtaminen maanantaihin kävi mielessä ihan yleisellä tasolla. Olen tätä asiaa hieman miettinyt viimeaikoina, mutta

Heilureita, kesävaatteita, olkapää kipua sekä kunnon pumppi. Siinä on muutamia asioita mihin kiinnitin tänään huomion kuntosalilla. Aamullahan en mennyt lenkille jonka suunnittelin illalla jättäväni väliin. Tästä syystä sain myös nukkua pidempään. Kuntosalilla on nyt huomannut ilmojen viilentyessä ulkona kuntosalilla olevan vähemmän treenaajia. En nyt sitä sano, että ulkoilmalla on sinälläänkään vaikutusta asiaan tai jos on niin ei hellurei. Kesän

Tämän aamun aamulenkki meni sitten ilman Garminia kun se oli jäänyt kotiin. Ei sillä nyt muuten olisi ollut niin väliä, mutta minun oli tarkoitus mennä lenkki rauhallisesti illan kuntosalitreeniä ajatellen. Lenkin vauhti piti vain osata ja katsoa ettei nyt tuntuman mukaan juossut liian kovaa. Lenkin ajan katsoin sisällä olevasta kellosta eli lenkkiin kulunut aika oli vain arvio eikä hirveän tarkka. Minuutti tarkkuudella kuitenkin, mutta saattoi siinä 1 - 2

Otin pienen riskin ennen tämän päivän jalkatreeniä sillä kävin eilen kaksi kertaa lenkillä ja tänä aamunakin kävin aamulenkillä. Eilinen aamulenkki oli ihan suunniteltu kun halusin käydä aamulla saunassa. Eilinen iltalenkki oli kai jossain vaiheessa "suunnitelmissa", mutta kävin loppujenlopuksi lenkillä. Aamulla lenkin pituus oli noin 6.4km ja illalla lenkin pituus oli noin 5.6km. Aamulenkin keskivauhti oli 6.37min / km ja illalla 6.16min / km joissa ajattelin

Tänään kävi samalla tavalla kuin viime sunnuntaina. Uusi treeniviikko alkoi "yllättäen". Tällä yllättäellä tarkoitan lähinnä uuden viikon alkamista enkä itse treeniä. Tämä ei nyt sinällään ole ollut mikään "ongelma", mutta se olisi voinut olla. Ainakin silloin se olisi ollut ongelma jos olisin lähtenyt vaihtelemaan saliviikkojen treenitapaa, kun se on hieman vaikeaa vaihtaa sarjojen pituuksia jos on aloittanut jo uuden treeniviikon. Sunnuntai on sinällään ollut

Eilen iltapäivällä kävin ennen kuntosalille menoa keskustan Stockmannin Hulluilla Päivillä. Sitä ei nyt aina tiedä miten tuollainen "shoppailu" vaikuttaa illan treeniin kun kyllä se vain on välillä raskasta. Ainakin silloin tuo on raskasta jos kokeilee vaatteita ja tarvitsee moneen kertaan odotella sovitusta tai ylipäätänsä sovittaa vaatteita. Tällä kertaa en sovitellut hirveästi vaatteita ja pääsinkin heti sovituskoppiin mikä oli vain loistava asia. Myöskään

Tiistain jalkatreeni oli suhteellisen raskas joka tuntui vieläkin jaloissa ja varsinkin pakaroissa. Tämän takia suunnittelin aloittavani tämän päivän selkätreenin good morning liikkeellä eli hieman kevyemmin. Vai voiko oikeastaan kahdenkymmenen toiston sarjoilla aloittaa "kevyemmin"? No jokatapauksessa en kuitenkaan yllättäen aloittanut treeniä sillä tavalla kuin olin suunnitellut vaan aloitin treenin normaaliin tapaan maastavedolla. Tänään tein maastavetoa

Raskaan jalkatreenin saa myös tehtyä ilman suuria painoja. Tämän olen nyt huomannut kahdenkymmenen toiston sarjojen viikoilla joilla minulla on ollut kymmenen toiston sarjoihin verrattuna vähemmän painoja. Vähemmän painoja ei tarkoita kevyttä jalkatreeniä. Pienemmillä painoilla saa puhtaampia sarjoja joilla saa toistoista raskaampia sekä toistomääriä pystyy täten nostamaan. Liian usein näkee juuri jalkatreeneissä ihmisten tekevän liian suurilla painoilla

Tänään oli vaihteeksi treeni mikä tuntui menevän todella nopeasti vaikka todellisuudessa aikaa meni ihan normaalisti. Kuntosalilla oli tänään suhteellisen vähän väkeä siihen aikaan kun aloitin treenin. Puolestaan kun olin lopettelemassa treeniä niin silloin väkeä oli tullut huomattavasti enemmän. Olin alunperin suunnitellut meneväni kuntosalille myöhemmin, mutta 16.00 alkananut Arsenalin peli vaikutti tänään kuntosalille meno aikaan. Viime sununtaina taisin

Eilen olin ennen nukkumaan menoa todella väsynyt aamun juoksusta sekä illan kuntosalista. Kuitenkaan tämä väsymys ei näkynyt tänään kuntosalilla vaan treeni meni normaalisti. Taas olen tällä hetkellä kovin väsynyt treenistä. No eipä tämä väsymys ole mitään uutta vaan ihan normaalia. Tein sitten treenit normaaleilla 3x10 seteillä tai nyt näillä pidemmillä niin ainakin loppuviikosta väsymys ei ole mikään ihme. Onneksi huomenna on välipäivätreenistä vaikka olen