Rinta & olkapää treeni Tampereen Loaded:lla ja vähän käsi treeniä loppuun

05.07.2024 - 17:19

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.

Eilen tiistaina en sitten edes miettinytkään muuta vaihtoehtoa kuin Tampereen Loaded:lle menemistä. Sinne on täältä Vammalasta kuitenkin kätevämpi mennä sekä minulla oli tosiaan vielä 10-kerran kortista kertoja jäljellä. Myöskin Tampereen Loaded:in laite valikoima on suurempi ja parempi kuin Tampereen PTVGYM:in ja kun olin menossa tekemään rinta- & olkapäätreenin niin tiesin mitä Tampereen Loaded:lla olisi tarjolla. Toisaalta en ole vielä tehnyt rinta- tai olkapäätreeniä Tampereen PTVGYM:llä niin en oikein tiedä mitä kaikkea siellä olisi rinta- / olkapäätreeniiin tarjolla?

Menin tälläkin kertaa hieman aikaisemmin Tampereen Loaded:lla treenaamaan niin kuin menin lauantaina Tampereen PTVGYM:lle vaikka nyt oli arki-ilta kun lauantaina oli juhannus. Kuitenkin tiesin jo kokemuksesta että vaikka Tampereen Loaded:lla olisi väkeä niin vapaapainoalue olisi kuitenkin tyhjä. Näin myös oli sillä vaikka Tampereen Loaded:lla oli paljon väkeä kun sinne pääsin niin kaikki treenaajat olivat "lasten alueella" ja vapaapaino alue oli käytännössä tyhjä. Ei siellä tainnut kuin yksi tehdä penkkiä, yksi vinopenkkiä, yksi oli räkissä sekä jotkut tekivät jotain laitteita siellä toisessa päässä.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta minulle Tampereen Loaded:lla kun miesten pukuhuone oli siirtynyt ja salille oli tullut oma suurempi cardio alue. Itselläni menikin hieman aikaa löytää miesten pukuhuone juuri silloin kukaan ei siellä päin liikkunut enkä mennyt tarpeeksi eteenpäin että sen olisin suoraan löytänyt. Suunta oli kyllä kokoajan oikea eikä mihinkään muualle olisi edes päässyt mutta en vain mennyt heti tarpeeksi pitkälle. No ei siinä nyt niin kauaa aikaa mennyt että löysin miesten pukuhuoneen mutta minulla oli vain hetken ajatus menenkö oikeaan paikkaan?

Muuten treeni Tampereen Loaded:lla meni ihan käsikirjoituksen mukaan että aluksi tein penkkiä ja sen jälkeen siirryin "lasten alueelle". Tämä oli nyt toinen kerta ikinä kun tein Tampereen Loaded:lla rinta- & olkapäätreeniä ja tällä kertaa tein hieman eri laitteita kuin viime kerralla. Käytin myös samoja laitteita kuin viime kerralla mutta tällä kerralla kaikki liike järjestykset menivät myös uusiksi. Lähinnä sen takia ettei minulla ollut mitään suunitelmia ja halusin vain tehdä useaa laitetta kun en tuon tapaisilla laittella päse normaalisti treenaamaan.

Myöskin siinä piti tehdä siinä järjestyksessä laitteita kun ne olivat vapaina sillä salilla oli vielä paljon enemmän treenaajia kuin mihin olen Tampereen Loaded:lla tottunut. Yleensä siinä vaiheessa kun tulen vapaapainoalueelta pois niin "lasten alue" on hiljentynyt. Kuitenkin kun menin "normaalia" aikaisemmin kuntosalille eikä siinä penkissäkään mennyt ihan niin kauaa aikaa kuin olisi voinut mennä. No toisaalta oli ihan kiva että salilla oli vielä treenaajia kun tulin laite puolelle treenaamaan niin näki millaista väkeä Tampereen Loaded:lla käy. Myöskin siinä on kyllä paljon mukavampi treenata kun vieressä tai siinä lähellä kuitenkin muutkin treenaavat.

Ei voi oikeasti kuin olla kateellinen Tampereen kuntosali tarjontaan näin espoolaisena kun Espoossa ei ole yhtään kunnon kuntosalia. Puitteet ovat loisto luokkaa niin Tampereen PTVGYM:llä kuin Tampereen Loaded:lla minkä lisäksi tunnelma ja kanssa treenaajat ovat mukavia. Ei pääkaupunkiseudulla ole samanlaista tunnelmaa tai fiilistä kun menee treenaamaan sillä pääkaupunkiseudulla ei osata edes käyttäytyä. Olen jo tuosta käyttäytymisestä pääpaupunkiseudun kuntosaleilla kirjoitellut yllin kyllin ja aina kun käyn Tampereella treenaamassa niin siellä on vain niin paljon mukavampaa. En sitten tiedä paljonko asiaan vaikuttaa se että nuo treenit ovat vain yksittäisiä käyntejä paremmassa eikä arkea?  

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni

Tällä viikolla tein yleiseen ruokailuun ateria muutoksen mitä olen kyllä kerran jo kokeillut. Olen mennyt kesäloman jälkeen nämä kolme viikkoa samalla kaavalla ruokailujen osalta maanantaista - perjantaihin. Viikonloppuisin olen syönyt joko samankaltaisesti tai hieman "parempaa" eli lohta ja lihaa kun arkisin ruokailut ovat menneet salaatti, jauheliha ja kana linjalla. Sinällään varmaan voisi sanoa dieetti linjaa mutta käytännössä ei. Olen vain syönyt omasta

Mielestäni hyvää virkistävää ja rennompaa vaihtelua tehdä jokatoinen päivä tuplatreeni kun treenaa tuplatreenejä. Jokatoinen päivä minulla on ollut sitten iltatreeni tai mahdollisesti päivä on ollut välipäivä. Virkistävän tuosta tekee lähinnä se asia, että joudun heräämään aamutreenejä varten aikaisin mikä tekee aamutreenaamisesta välillä rasittavaa ja henkisesti raskasta. Enemmän se on henkisesti raskasta kuin fyysisesti raskasta ainakin minulle sillä vaikka

Perjantaina oli luvassa tuplajalkatreeni aamulla takareidet ja illalla etureidet ja lauantaina puolestaan tein ensimmäistä kertaa ikinä tuplatreenin viikonloppuna. Nämä kaksi päivää sisälsi neljä treeniä joista kolme treeniä meni aika lähelle toisiaan ja "vain" etureisitreeni poikkesi näistä muistatreeneistä. Perjantaiaamuna treenasin takareidet enemmän tuntuman mukaan kuin suurempien painojen ja kun kyseessä oli tämän viikon toinen tuplajalkatreeni tein tämän

Tuplatreenipäivinä olen nyt yrittänyt pysyä aikatauluissa treenien kestojen suhteen kun taas yhden treenin päivinä olen saattanut hieman pidentää treeniä. Tuplatreenipäivinä olen välillä ihan katsonut kelloa paljonko treenissä on mennyt aikaa sillä yritän nyt välttyä liian pitkiltä treeneiltä. Tietenkin ajan käyttöä on helpottanut se, että olen käytännössä tehnyt kolme liikettä per treeni ja näin ollen olen pysynyt aikataulussa helpommin. Vaikka olen tehnyt

Aloitin viime viikolla treenaamaan jokatoinen päivä tuplatreeni ja jokatoinen iltatreeni. Tällä tavalla etenin aina viime viikon sunnuntaille milloin päätin pitää välipäivän. Aluksi olin suunnitellut tekeväni tuplajalkatreenin ja vielä sunnuntaiaamuna mietin asiaa kunnes päädyin tekemään tämän treenin maanantaina. Näin ollen en vieläkään ole treenannut tupla kuntosalitreeniä viikonloppuisin kun lauantaina tuli tehtyä "vain" maastavetotreeni. Viikonloppuisin

Alkuviikkoon tai oikeastaan maanantaihin jäi nuo sähläykset suunnitelmien osalta. Loppuviikosta kaikki rullasi sitten siihen suuntaan mihin maanantaina lopulta päädyin. Päädyin sitten lopulta tekemään tuplatreenin kuntosalilla jokatoinen päivä ja jokatoinen yksittäinen treeni. Kädet nyt on ainoa minkä treenaan yhdessä mutta muut treenit menevät yksi lihasryhmä per treeni ja olkapää sekä käsitreeni osuvat nyt yksittäisiin päiviin. Tuplatreenipäiviksi ovat

Se mitä suunnittelin ja pohdin tälle viikolle ei toteutunut kyllä. Ehkä minulla oli vielä sunnuntaina liikaa suunnitelmia joista kyllä päädyin yhteen. Minulla siis oli suunnitelma kun menin nukkumaan sunnuntaina ja kun heräsin maanantaina. Suunnitelmani oli käydä varmaankin kolmena aamuna tällä viikolla aamulenkillä minkä lisäksi normaalit salitreenit. Maanantaiaamuna heräsinkin aamulenkkiä varten mutta hyvin nopeasti muutin tuon suunnitelman aamulla

Niinhän siinä sitten kävi, että kun sain treeniviikon käytyä läpi torstaihin mennessä niin perjantaina sekä sunnuntain löysin itseni treenaamasta. Tätä varten piti sitten oikein miettiä mitä sitä treenaisi kun en kuitenkaan halunnut aloittaa vielä uutta treeniviikkoa sillä tuleva viikko oli auki. Olin treenannut siis kaikki lihasryhmät läpi ja halusin säästää selkätreenin sekä rintatreenin tekemistä sillä nämä olivat ne treenit millä olin suunnitellut

Aikalailla perus tekeminen on ollut viimeaikojen trendi. Yksi lihasryhmä ja käytännössä kolme liikettä per treeni. Näin olen saanut treeneistä yksinkertaisia, raskaita ja siitä huolimatta mielenkiintoisia. Toistomäärät ovat vaihdelleet kuuden - kahdentoista välissä minkä lisäksi olen saattanut tehdä pidempiä yksittäisiä sarjoja. Näihin kuului tiistain jalkatreenissä viidenkymmenen toiston hack-kyykky sarja ”lämmittelyksi”. Vaikka tekeminen on ollut