Raskas treeniviikko: Olkapäät

16.11.2016 - 12:06

Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut tällä viikolla päivistä sekaisin. Luuulisin tähän asiaan vaikuttaneen sen, että treeniviikko alkoi jo lauantaina etureisitreenillä. Tämän jälkeen olen kyllä tiennyt koska on ollut viikonloppu sekä arkipäivä, mutta päivät ovat olleet hakusessa. Maanantaina taisin luulla, että on tiistai ja tiistaina taisin olla jo keskiviikossa ajottain. Käytännössä tällä ei ole ollut mitään merkitystä vaikka päivät ovat olleet sekaisin kun päivärytmi on ollut sama. Aamulla töihin ja töiden jälkeen kuntosalille. Kunhan on vain herännyt aamulla töihin niin se on ollut se tärkein asia.

Tällä tavalla minulle on käynyt aikaisemminkin, että päivät ovat menneet sekaisin heti sen jälkeen kun olen vaihtanut treeniviikolla jotain. Treeniviikon aloituspäivän vaihtuminen maanantaista on tiennyt usein sekaisin menoa hyvinkin nopeasti. Joskus aikoinaan jopa lihasryhmän vaihtaminen päittäin jonkin päivän kanssa saattoi tuoda sekaannusta. Myöskin vaihtamalla tiistain tai torstain treenin keskiviikolle tiesi usein myöskin hetkellisesti sekaannusta.

Päivien sekaannuksen menemiseen on vain yksinkertainen selitys. Kun olen nyt treenannut hieman yli kymmenen vuotta joista suurimman osan tietyllä kaavalla niin kaavasta poikkeminen on laittanut päivät heti sekaisin. Nykyisin kun olen enemmän sekoitellut treenipäiviä ja lihasryhmiä keskenään niin olen päässyt tästä päivien sekaisin menemisestä enemmän pois. Alkuun kun treenasin varmaan vuosia maanantaina, tiistaina, torstaina sekä perjantaina tietyillä lihasryhmillä niin tästä tuli minulle vai arkipäiväinen kaava. Maanantaina tehdessäni rintatreeniä tiesin nyt olevan maanantain ja huomenna olevan tiistai. Tiistasina kun treenasin selkää tiesin olevan tiistai ja huomenna olevan keskiviikko.

Tuon kaavamaisuuden huomasi varsinkin alkuaikoina helposti menemällä poikkeuksellisesti kun jokin perus kuntosalipäivä vaihtui toiseen. Kyllähän minäkin vaihtelin alkuaikoina kuntosalille meno päiviä sekä kellon aikoja kesälomien sekä koulun takia, mutta se ei ollut kuitenkaan niin usein vaihtelevaa. Minulla taisi olla kauppis aikoina muutamia päiviä viikossa jolloin menin vasta puolelta päivin kouluun joten tällöin kävin kuntosalilla ennen kouluun menemistä. Vastaavasti minulla oli myöskin yhdestä kahteen päivää viikosta kun kouluni loppui puolelta päivin niin menin tämän jälkeen kuntosalille. Näihin aikoihin myöskin vaihtelin kuntosalille meno päiviä sen mukaan miten pääsin aikaisemmin tai menin myöhemmin kouluun. Joten kyllä minulla on hieman ollut aikoinaankin vaihtelua ainakin hieman.

Olkapäätreeni poikkeuksellisesti viidellä liikkeellä

Olin suunnitellut olkapäätreenin olevan kolmen tai maksimissaan neljän liikkeen tiukka setti. Lopulta liikemäärä kasvoi viiteen, mutta mielestäni tätä ei niinkään huomannut tai sitten huomasi, mutta sitä ei osannut yhdistää oikein kunnolla väsymykseen. Ainakin viimeiset pari liikettä olivat muutenkin sellaisia joissa normaalisti ei muutenkaan saa tehtyä isoilla painoilla niin tätä ei helposti huomannut, että olisiko liikkeisiin saanut hirveästi enempää painoja.

Olkapäätreeni alkoi pystypunnerruksella edestä kääntäen. Halusin kodistaa pystypunnerruksen kunnolla etuolkapäihin sekä edestä tyylillä sai muutenkin ottaa pienemmät painot kuin normaalilla tyylillä. Olen muutenkin saanut nyt tehtyä pystypunnerrusta 50kg käsipainoilla, mutta näillä tekemisen riski on myös siinä että helposti voi tulla jotain häikkää. En ollut kuitenkaan tehnyt pystypunnerrusta edestä vähään aikaan niin ehkä tämän takia halusin enemmän tehdä sen edestä kuin sivulta. Tämä tyylin valinta osui nappiin sillä sain todella hyvän tuntuman etuolkapäihin heti ensimmäisellä kunnon sarjalla. Ehkä käytin hieman liian suuria painoja, mutta toisaalta tämän viikon tarkoitus oli käyttää isoja painoja. Salikaveri kommentoi minun liikkeen nostamisen "vajautta", mutta mielestäni en ole koskaan vienet pystypunnerruksia ihan kädet lukkoon asti. Olen tehnyt käytännössä pystypunnerrukset ihan tuntuman mukaan ja minulle se riittää.

Seuraavana vuorossa oli heijarivipunosto sivulle mihin yksinkertaisesti hain vain suuria painoja. Keskityin vain viemään käsipainon mahdollisimman taakse enkä oikein keskittynyt sihen miten kroppa siinä oikeastaan heiluu.

Heijarivipunoston jälkeen tuli vaihdettua smith-laitteelle missä tuli tehtyä lopulta kaksi liikettä. Takaolkapäille takaolkapääsoutu selän takana ja onkohan nyt etu- sekä sivuolkapäille yhden käden pystypunnerrus smith-laitteessa. Aluksi suunnittelin takaolkapääsoutu selän takana liikkeen olevan ainoa smith-laitteessa tehtävä liike, mutta salikaveri halusi tehdä etuolkapäitä smith-laitteessa. Itse olin tuota ajastu hieman vastaan aluksi sillä minulla oli jo ensimmäisen pystypunnerruksen jälkeen niin hyvä tuntuma etuolkapäissä, että hieman "pelkäsin" käyttäväni etuolkapäitä enään tässä treenissä. Lopulta sitten päädyin yhden käden pystypunnerrukseen smith-laitteessa mikä oli kyllä raskasta. Jo alun pelkällä smith-laitteella tekeminen tuntui raskaalle niin tämän johdosta käytin itse liikkeessä 2,5kg painoja sekä 1,25kg painoja. Enempää en vaan jaksanut joten minulla oli päissä yhteensä 3,75kg per puoli.

Smith-laitteessa tehtyjen liikkeiden jälkeen teimme vielä takaolkapäitä takaolkapäälaitteella millä yritin yhden sarjan 100kg painoilla joilla ei sitten tullutkaan yhtään mitään vaan toistot jäivät aika torsoiksi. Tämän jälkeen aloin vain vaihtelemaan painoja tuntuman mukaan jotta takaolkapäät saivat vain hyvää iskua vastaan.

Olkapäätreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla edestä kääntäen
  • Heijarivipunosto
  • Takaolkapääsoutu selän takana
  • Yhden käden pystypunnerrus smith
  • Takaolkapäälaite

Innostuin taas vaihteeksi pelaamaan Xbox 360:sta muutamia viikkoa sitten käydessäni Vammalassa ja samalla reissulla otin koneen mukaani Espooseen. Ajattelin jos sitä vaikka jaksaisi alkaa taas pelaamaan enemmän sillä ainakin konsoli pelaaminen on jäänyt vähäisille ajoille. Enemmänkin olen pelannut pc:llä mitä nyt olen pelannut vaikka kesän jälkeen koko peleilu on hieman jäänyt taas vähemmälle. Olen tässä jo pidempään miettinyt uuden Xbox Onen sekä Playstation 4

Keskiviikkona selkätreeni, torstaina välipäivä ja perjantaina olkapäätreeni mikä ei niinkään mennyt ihan putkeen. Torstaina pidin välipäivän ihan sen takia, että minulla oli perjantaiaamuna labra. Tästä syystä minun piti lopettaa syömiset ja juomiset ilalla kahdeksan aikaan jotta sain sen kaksitoista tuntia syömättä ja juomatta. Lääkärissä ja labrassa meni hieman yli tunti joten olin lähemmäksi neljäätoista tuntia syömättä ja juomatta. Tämä samalla tarkoitti

Tällä viikolla mennään vaihteeksi yhden treenin päivillä sekä torstai tulee olemaan välipäivä kokonaan. Hieman "jäähdytttelyä" ja "palauttelua" vaikka nämä alkuviikon treenit eivät sitä kerro. Ainakin alkuviikon rintatreeni sekä käsitreeni on mennyt aivan pumppitreeni edellä. Sarjojen toistomäärät olivat oikeastaan minimissään kaksikymmentä mutta yleisellä tasolla toistomäärät olivat siinä kahdenkymmenen - kolmenkymmenen toiston välissä. Sitä todellista pumppi

Kokeilin tällä viikolla tiistaina kyykyssä sekä torstaina maastavedossa vyön laittamista hieman korkeammalle. Syy tähän oli se, että halusin kokeilla vaikutuksia. Minulla on ollut ainakin kyykyssä ongelmana selän lähteminen notkistumaan mitä alemmaksi olen mennyt. Tietenin tähän on vaikuttanut monet tekijät eikä vyön asennolla ole ollut tässä sen ihmeellistä vaikutusta. Salivyö vyö auttaa liikkeiden tekemistä mutta se ei korjaa tekniikka virheitä. Vaikka

Pienillä muutoksilla liikkeistä saadaan erilaisia ja ovat näin ollen eri liikkeitä vaikka se tuntuisikin oudolle tai hassulle. Välillä koko asiaa ei edes tule miettineeksi, että jo käsien asennot tekevät liikkeistä eri. Oli se sitten esimerkiksi kapeampi ote tai käsien kulma. Ja varsinkin käsien kulmaa ei välttämättä "rekisteröidä" eri liikkeeksi, mutta näin se vain on. Esimerkkeinä voisi ottaa esille hauiskäännöt sekä vipunostot sivuille joita voi tehdä

Tälle viikolle suunnittelin "vihdoin" pienoista kevennystä treeneistä. Sitä en oikein tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta yleisellä tasolla vähennän treeni kertoja. Kaikki varmaankin lähti liikkeelle viime viikon maanantaista jolloin penkkasin 200kg. Yksinään tuo penkistä 200kg ei vaikuttanut varmaan mihinkään, mutta jatkoin treeniä ja maantain jälkeen treeniviikkoa ihan normaalisti. Huomasin kyllä pienoista väsymystä, mutta ajattelin sen lähtevän pois. En siis

Viikonloppuna tuli käytyä jälleen Vammalassa vaikka siellä juuri viikko sitten kävin. Tällä kertaa olin lähinnä hakemassa uusia kaiuttimia jotka juuri viime Vammalan reissulla olin käynyt ostamassa. Juuri edellinen kerta piti olla itselleni viimeinen kerta ennen joulua kun käyn Vammalassa, mutta näin ei sitten ollutkaan. Muutenkin kun lähden perjantaina Tampereelle hakemaan kaiuttimia niin päivä oli vain epävarmaa. Minulla oli meinaan autohuolto ja Hifihuone

Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla ja lihakseen saa sitä hyvää kipua. Näin olen käytännössä treenannut viimeiset päivät mutta asia ei ole ihan niin helppo ja yksiyhteen menevä. Vaikka treenin tekisi pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla niin tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että treenin aikana saisi sitä hyvää kipua. Tekniikka on kuitenkin se asia yhdessä pidempien toistomäärien kanssa mikä tuottaa lihakseen särkyä. Pienet painot ovat juuri

Maanantaina se tuli. 200kg nousi penkistä ensimmäistä kertaa ikinä ja samalla nousi tulos mitä olen hakenut pidempään. Oikeastaan ainoa tulos mitä olen hakenut ihan suunnitellusti. Tietenkin haluan kehittyä myöskin toisissa perusmassaliikkeissä kuten maastavedossa ja kyykyssä, mutta kyseisiin liikkeisiin en ole "panostanut". No en kyllä ole panostanut penkkiinkään mutta penkin ero maastavetoon ja kyykkyyn on ollut se, että ole tehnyt suunnitelmallisempaa

Viime kesänä ollessani ensimmäistä kertaa dietillä vähensin maitotuotteita tietoisesti. Lähdin tälle linjalle ihan siitä syystä, että sain kuntosalilla maitotuotteisiin liittyen vinkkejä ja kokemuksia. Toisaalta ruokavalioni ei ole missään vaiheessa sisältänyt hirveästi maitotuotteita rahkan ja jogurtin lisäksi. Yhdessä vaiheessa käytin aika aktiivisesti Fast Puddingia sekoittaen sen maitoon joten tällöin ostin aktiivisesti ihan maitoa kaupasta mitä normaalisti