Pienen selkäkivun kanssa kyykkyä ja maastavetoa

22.04.2019 - 12:32

Viikon tai parin viikon aikana minulla on ollut hieman jotain ongelmia alaselän kanssa. Välillä on tuntunut hieman "kipua" tai enemmänkin jotain mitä ei pitäisi tuntua ja tämä on tapahtunut autoa ajaessa ja muutoinkin istuessa. Kaikki tämä alkoi selkätreenin jälkeisenä aamuna ja samantien aloin miettimään syytä miksi? Sitä en kuitenkaan missään vaiheessa keksinyt, että missä ja miten tämä alkoi. Kuitenkaan missään vaiheessa treeniä mitään kipua en kuitenkaan huomannut vaan kaikki alkoi seuraavana aamuna.

Treeni vuorossa oli tietenkin sitten jalkatreeni sinä päivänä kun aloin tuntemaan jotain "kipua" alaselässä niin tein päätöksen siirtää jalkatreeniä päivällä ja viikon "tylsimmän" treenin seuraavaksi. Jalkatreeni oli vuorossa seuraavaksi päivän siirron jälkeen ja vaikka mietin kyykyn väliin jättämistä niin tätä en tehnyt ja "parempi" näin sillä kyykky ei tuntunut selässä yhtään eikä myöskään selkäkivut pahentuneet treenin jälkeen.

Jatkoin kyykyssä trendiä mitä olen tehnyt jo pidempään kun olen huomannut selässä hieman kipuja tai painetta eli tehdä ykkösiä tai kolmen toiston sarjoja. Lyhyemmät sarjat rasittavat vähemmän selkää, mutta vastaavasti lyhyemmillä sarjoilla "pitää" käyttää suurempia painoja jolloin painot voivat tuoda suuremmat rasituksen selkään. Ainakin siis jos tekniikka kärsii ja käyttää hieman liian suuria painoja.

Selviydyin kuitenkin hyvin jalkatreenistä missä kyykkäsin 200kg painoilla ykkösiä. Tämän jälkeen viikolla minulla oli vuorossa vielä selkätreeni missä tein maastavetoa sekä viikon toinen jalkatreeni missä selkä oli käytännössä samassa kunnossa kuitenkin hieman paremmassa. Kuten kyykyssä niin myöskin maastavedossa käytin hieman suurempia painoja sekä lyhyempiä sarjoja sillä halusin säästää selkää ja olen huomannut, että tämä toimii.

Pidemmissä sarjoissa kroppa joutuu pidemmäksi ajaksi rasitukselle jolloin kroppa saa jo siitä enemmän rasitusta kuin lyhyemmissä sarjoissa. Myöskin pidemmissä sarjoissa on helpompi loukkaantua sillä joka toiston jälkeen kroppa alkaa enemmän ja enemmän väsymään minkä johdosta tekniikka alkaa kärsimään mikä voi johtaa helposti loukkaantumiseen. Pidemmässä sarjassa ehtii tulemaan useampia teknisesti huonompia toistoja kuin lyhyemmässä "sarjassa".

Kaiken kaikkiaan mitä olen nyt kyykännyt selän ollessa ei niin 100% kunnossa niin tuntuu siltä, että selkä on mennyt parempaan kuntoon kyykyn jälkeen. Se mikä on johtanut paikkojen huonompaan kuntoon menemiseen on myös tällä kertaa auttanut saamaan niitä paremmaksi.

Maanantaina tuli kyykättyä toisen kerran ikinä 240kg mikä tuntui jaloissa "kevyelle" mutta yläkroppa alkoi pettämään. Kyykkäsin tuossa puolitoista kuukautta sitten ensimmäisen kerran ikinä 245kg mikä oli toiseksi parhain kyykky ikinä ennätyksen 250kg jälkeen. Tuo 245kg tuntui tulevan paljon helpommin ja paremmin silloin kun sen tein kaikin puolin. Nyt maanantaina vielä otin 220kg helposti ilman spottia ja 230kg spotin kanssa mikä sekin tuntui vielä tulleen

Tiistaina tuli käytyä tekemässä rinta- & olkapäätreeni PTVGYM:llä kun oli itsenäisyyspäivä ja lähisalit meni aikaisin kiinni. Samalla tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun olin PTVGYM:llä tiistaipäivänä ja näin ollen maanantaina on enää päivistä ainoa milloin en siellä ole käynyt. Tämä oli myöskin pitkästä aikaa rinta- & olkapäätreeni PTVGYM:llä kun yleensä käyn tekemässä siellä selkätreenin sekä jalkatreenin. Pääsin näin ollen tekemään penkkiä ketjuilla

Aloin jo viime viikolla hieman miettimään kun tein maastavetoa ketjuilla, normaalilla tyylillä sekä lohkojen päältä että voisin jossain kohtaan jättää ketjut ja tehdä vaihteeksi maastavetoa vastustusnauhoilla. PTVGYM:llä en ollut kertaakaan aikaisemmin käyttänyt vastustusnauhoja maastavedossa kun maastavetoalustassa ei itsessään ole nauhojen paikkoja vaan alustalle laitetaan erillinen "levy" mihin saa nauhat kiinni. Olen tuota levyä jo katsonut aina

Kreatiini on kuulunut omaan lisäravinne käyttöön todella pitkään mutta tuossa jokin aika sitten viime vuonna vai jo jopa edellisenä vuonna päätin jättää kreatiinin käyttämisen. Syitä tuohon oli periaatteessa kaksi mutta käytännössä yksi. Ensimmäinen pienempi syy on se että nykyään jo jonkin aikaa lähes kaikki preworkoutit sisältävät kreatiinia vähemmän tai hieman enemmän. Ajattelin että en jaksa nyt ostaa "lisä" kreatiinia kun kerran preworkout sitä jo sisältää

Viime viikon lauantaina tein ketjukyykyssä uuden sarja ennätyksen saamalla 200kg plus ketjut kolme kahden toiston sarjaa. Tämän viikon keskiviikkona kun vuorossa oli seuraava jalkatreeni niin en oikein tiennyt mitä odottaa normaaliin tapaan. Katsoin hieman miten päivän kunto menee ja päätin siinä lennossa mitä sitten teen. Ihan samalla tavalla tein lauantaina PTVGYM:llä kun tein kyykkyä ketjuilla. Päädyin vain sitten lopulta tekemään 200kg painoilla plus ketjut

Eilen perjantaina oli jälleen paluu "normaaliin" kun kävin tekemässä maastavetotreenin PTVGYM:llä kun viime viikolla perjantaina olin käymässä Vantaan Loaded:lla tekemässä rinta- & selkätreenin sekä lauantaina tein maastaveto treenin PTVGYM:llä. Myöskin tällä kertaa tämä oli ensimmäinen onnistunut maastaveto treeni pienen flunssan jälkeen ja kolmas maastaveto treeni PTVGYM:llä flunssan jälkeen. Tämä kertonee siitä että olen nyt kenties palautunut flunssasta ja

Eilen perjantaina tuli käytyä Vantaalla treenaamassa kun LOADED Experience Vantaalla oli avoimet ovet. Minulla on kyllä kymmenen kerran kortti Vantaan Loaded:lle missä on vielä kahdeksan kertaa jäljellä mutta hierojan kanssa päätettiin käydä katsomassa mikä meininki Vantaan Loaded:lla on kun siellä on avoimet ovet? Olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lla joista ensimmäinen kerta Loaded:lla oli perjantai-ilta ja toinen kerta Loaded:lla sunnuntai päivä eikä

Menin tämän viikon keskiviikkona poikkeuksellisesti PTVGYM:lle tekemään maastavetoa ja selkätreeniä. Mietin oikeastaan aika pitkään menenkö PTVGYM:lle vai ei en ja oikeastaan vasta toimistolta kotiinpäin ajaessa päätin mennä PTVGYM:lle. En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä kun viime viikko meni enemmänkin flunssasta toipumiseen eikä tämän viikon treenit ole oikein lähtenyt kulkemaan. Maanantaina kyllä sain kyykyssä 225kg mutta muutoin tekeminen oli mitä oli

Eilen lauantaina tuli käytyä "pitkästä" aikaa käytyä PTVGYM:llä eli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Yksi viikko minulta oli täysi tauko treeneistä ja kun tänä perjantaina en poikkeuksellisesti käynyt PTVGYM:llä niin eilen lauantaina kerta oli ensimmäinen kerta kahteen viikkoon. Perjantaina tein muutenkin poikkeuksellisesti penkki treenin vaikka niitäkin on tullut tehtyä perjantaisin niin tämän johdosta mietin myös mitä teen lauantaina? Tällä viikolla tein

Eilen perjantaina tein ensimmäinen "kunnon" treenin tällä viikolla kun maanantaista torstaihin säästelin treeneissä enkä ottanut mitään ihan täysillä. Minulla oli viikon tauko treeneistä sekä olin hieman palautumassa flunssasta. En säästellyt niinkään tauon jäljiltä vaan tuon flunssan sillä tunsin vielä maanantaina etten ole 100% kunnossa. En oikeastaan vieläkään ole ihan 100% kunnossa sillä saatan yskiä yksittäin päivän aikana sekä räkää tulee kun käy