Penkissä uusi ennätys 175kg

16.11.2016 - 12:06

Pidin lopulta eilisen eli keskiviikon ihan välipäivänä. Alkuperäinen tarkoitus oli käydä juoksemassa joka aamu tällä viikolla aamulenkki, mutta muutin suunnitelmia heti sen jälkeen kun nostin tiistaina uuden maastavedon ennätyksen. Ajattelin ihan selän takia jättää aamulenkin väliin jotta alaselkä ei saisi liikaa rasitusta. Heti maastavedon tekemisen jälkeen en huomannut selässä mitään ihmeitä eikä selässä tuntunut mitään ihmeitä myöskään keskiviikkoaamuna. Ihan kuin en olisi edes tehnyt selkätreeniä tai saati mitään enäntyksiä. Parempi vaan näin sillä jos selässä olisi tuntunut jotain niin tämä olisi tarkoittanut vain maastavedon tekniikan olleen huono.

Tänään sitten jatkoin aamulenkkien parissa ja jatkoin tämän viikon trendiä juoksemalla seitsemän kilometrin aamulenkin. Samalla pidin vauhdin rauhallisena kuten olen nyt yrittänyt muutenkin juosta. Juoksin tänään ensimmäistä kertaa t-paidalla kun vielä esimerkiksi maanantaina sekä tiistaina juoksin pitkähihaisella t-paidalla. Olen vielä viimeaikoina juossut pidempi hihaisella ihan sen takia, kun olen pitänyt vauhdin hiljaisena. Lisäksi kun tuo seitsemän kilometrin reitti kulkee puolet matkasta varjossa niin olen ajatellut t-paidan olevan vielä liian vähän. Juoksutrikoissa olen jo vaihtanut puolipitkiin, mutta en vielä lyhyisiin juoksutrikoisiin.

[[{"fid":"451","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":"","field_folder[und]":"71"},"type":"media","attributes":{"height":404,"width":538,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Penkissä uusi uusi ennätys 175kg

En tiedä koska tänään tuli edes mieleen yrittää uutta penkki ennätystä tänään. Se oli kuitenkin jo siinä vaiheessa hieman mielessä kun pääsin kuntosalilla. Ehkä taustalla oli hieman takana muutamien viikkojen takainen penkki floppaus jolloin samalla viikolla kun tein silloisen maastaveto ennätyksen. Halusin todistaa itselleni sen, että vaikka alkuviikolla sain maastavedosta uuden ennätyksen niin tämän jälkeen pystyisin vielä tekemään loppuviikosta hyviä tuloksia. Tuolloin muutama viikko sitten en jaksanut edes nostaa 160kg kertaakaan, mutta tällöin oli myöskin pyhä joka vaikutti kokonaisvaltaisesti yleisesti päivään. Tällöin kaikki syönnit ja aikataulut olivat muutenkin ihan sekaisin minkä johdosta treeni meni päin persettä eikä tässä ollut mitään tekemistä alkuviikon maastavedolla.

Tänään oli samanlaista kuin tiistaina maastavedossa ennen ennätyspainoja. En yhtään uskonut tekemisiini ja olin varmenpi siitä etten jaksaisi nostaa kuin jaksaisin nostaa. Ehkä tämä oli hyvä molempina päivinä jonka ansiosta kummatkin tulokset onnistuivat. Tänään kun penkissä nousi uusi ennätys niin tämä tarkoitti myöskin sitä, että sain tällä viikolla tehtyä maastavetoon sekä penkkiin uudet ennätykset. Myöskin nämä tulokset tarkoittavat sitäkin, että treenit ovat menneet yleisesti eteenpäin kaikkine asioineen mitä nyt treenin kannalta olen muuttanut. Näistä asioista voisin kirjoitella ensi viikolla tarkemmin / enemmänkin.

Tänäänkään ennätyksen jälkeen en lopettanut liikettä siihen vaan laskin painoja ja tein sitten vielä normaaleita sarjoja. Aivan kuten tein tiistaina maastavedossa, mutta sillä erotuksella että tein pidempiä sarjoja. Tämä käytännössä tarkoitti sitä, että maastavedon jälkeen tein liian suurilla painoilla sarjoja suhteessa tänään tehtyihin penkin sarjoihin. Penkin ennätyksen jälkeen laskin painot 140kg ja yritin tehdä vain niin paljon toistoja kun jaksoin. Tämän jälkeen jatkoin painojen laskemista kymmenellä kilolla pari kertaa joten tein lopulta 140kg, 130kg sekä 120kg painoilla niin paljon toistoja kun jaksoin. Kaikilla näillä painoilla jaksoin tehdä kahdeksan toistoja joihin olin todella tyytyväinen ja tuo 140kg kahdeksan toistoa taitaa olla paras penkkisarjani.

[[{"fid":"433","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":"","field_folder[und]":"71"},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Penkin jälkeen lopuissa rintaliikkeissä hieman arvoin mitä tulisin tekemään. Lopulta päädyin tekemään tänään rintatreenin penkki painotteisina. Penkki, vinopenkki, alavinopenkki ja rintaprässi olivat tämän päivän rintaliikkeet. Ajattelin tehdä pitkästä aikaa hieman erilaisemman rintatreenin johon ei nyt tullut yhtään venyttävämpää liikettä vaan enemmäkin massaliikkeitä. Kuitenkin kaikki penkkiliikkeet ottivat eri kohtia rintaa niin monien penkkiliikkeiden tekeminen ei ollut niinkään huono ajatus. Tietenkin hieman "tylsähkö" rintatreeni tehdä kolme penkkiliikettä joiden jälkeen vielä rintaprässi, mutta kun penkki kulki tänään niin miksi ei. Lisäksi ajattelin jotenkin alitajuntaisesti sen, että tekemällä penkkiliikkeitä enemmän voisin saada nostettua penkin tuloksia lisää.

Ojentajan puolella liikkeet olivat aika perusliikkeitä mitä olen tehnyt. Tänään se suurin muutos oli aloittaa ojentajatreeni ranskalaisella punnerruksella istuen ja tekemällä dipin vasta kolmantena liikkeenä. Tämä ihan siltä kannalta, että huomasin kuinka huonosti dippi tänään meni. En oikein jaksanut edes tehdä kunnolla dippiä enään tässä vaiheessa ja jokin muu liike olisi ollut parempi. Dippi joko avausliikkeenä tai sitten ei ollenkaan. Ehkä tuo olisi parempi ajatusmaailma tehdä ojentajia sillä dipin tulokset laskevat itselläni valtavasti jos en avaa ojentajia dipillä.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Penkki 70kg x10, 120kg x2, 175kg x1, 140kg x8, 130kg x8, 120kg x8
  • Ranskalainen punnerrus 4x12 47,5kg
  • VInopenkki käsipainoilla 4x12 40kg
  • Ojentajapunnerrus pään yli 60kg x12, 4x12 70kg
  • Alavinopenkki käsipainoilla 4x12 35kg
  • Dippi 20kg lisäpaino x9, 10kg lisäpaino x11, x9, x9
  • Rintaprässi 4x12 80kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus 4x12 30kg

Dieettini on nyt "virallisesti" ohi. Ihan testi mielessä pidin dieetin mikä alkoi huhtikuun alusta ja päättyi nyt juhannuksena. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun tulin pitäneeksi dieettiä ja tämän dieetin tarkoitus oli lähinnä katsoa mitä tapahtuu. Mitään varsinaisia tavoitteita en laittanut dieetille enkä mitään varsinaista dieettiohjelmaa. Kaikki suunnitelmat ja ruokailut tein ihan itse ja käytännössä aina edellisenä viikonloppuna katsoin hieman seuraavan

Tiistaina poikkeuksellisesti oli vuorossa aamutreeni mutta siitä huolimatta kyseessä ei ollut tuplatreenipäivä vaan pelkästään aamutreeni. Siirsin tiistain treenin ihan vain aikataulutuksen takia illasta aamuun. Minun oli parempi, että iltapäivä / ilta oli ihan vapaana joten tämän takia kävin tekemässä käsitreenin aamulla. Tietenkin treenin olisi voinut jättää väliinkin, mutta tällöin olisin tehnyt tämän treenin nyt loppuviikosta. En halunnut kuitenkaan tätä

Viikko alkoi juoksulla tai oikeastaan mäkijuoksulla. Minun oli tarkoitus mennä juoksemaan noin yhdeksän kilometrin aamulenkki mitä olen nyt parin viikon aikana juossut mutta sunnuntaina sain toisia ajatuksia. Sain ajatuksia mennä rennon juoksun sijasta vetämään kunnon sykkeitä nostattavan mäkijuoksun. Koko juoksemista ajatellen aamu ei ollut mitenkään ihanteellinen saati sitten mäkijuoksua varten. Ensinnäkin perjantain jalkatreeni painoi reisissä. Tämän takia

Rintatreeni "venyi" tai oikeastaan kesti melkein puolitoista tuntia Torstain rintatreeni meni sitten hieman sillä tavalla kuin maanantain selkätreeni. Lyhyitä sarjoja hieman isommilla painoilla ja tätä trendiä käytin kaikki kolme liikettä. Ei tuossa mitään ihmeellistä, mutta se mikä minua hieman ihmetyttyi oli treeniin kulunut aika. Treeni kesti käytännössä puolitoista tuntia ja tein kolme liikettä. Käytännössä "jätin" vielä treenin kesken taino en vetänyt

Tein viime viikolla sellaisen muutoksen aamulenkkeihin, että vaihdoin juostavaa reittiä. Tämän johdosta aamulenkeistä on tullut noin pari kilometriä pidempiä. Ei siis sinällään mikään radikaali muutos mutta kuitenkin muutos mitä en ole kyllä huomannut. Ehkä juoksukuntoni on sillä tavalla kohentunut, että tuolla parilla kilometrillä ei ole väliä suuntaan eikää toiseen. En ole mielestäni tätä muutosta nähnyt myöskään kuntosalitreeneissä. En ainakaan paljoa ja

Tein viime viikolla sellaisen muutoksen aamulenkkeihin, että vaihdoin juostavaa reittiä. Tämän johdosta aamulenkeistä on tullut noin pari kilometriä pidempiä. Ei siis sinällään mikään radikaali muutos mutta kuitenkin muutos mitä en ole kyllä huomannut. Ehkä juoksukuntoni on sillä tavalla kohentunut, että tuolla parilla kilometrillä ei ole väliä suuntaan eikää toiseen. En ole mielestäni tätä muutosta nähnyt myöskään kuntosalitreeneissä. En ainakaan paljoa ja

Nyt vielä lauantainakin jaloissani tuntuu keskiviikon jalkatreeni. Jätin perjantaina aamulenkin väliin kun katsoin paremmaksi hieman levätä. Ei aina tarvitse vääntää mitään tuplatreenejä vaikka olisi mieltä ja haluja. Tällä hetkellä se ei ole vain mistään pois tai lisää menisinkö aamulenkille vai jätänkö aamulenkin välistä. Jalat ovat muutenkin siinä kunnossa että taisi olla parempi jättää aamulenkit juoksematta. Toisaalta jos olisin mennyt perjantaina

Keskviikkona kuten myös torstaina jätin aamulenkit väliin ja kävin "vain" illalla tekemässä kuntosalilla treenin. Keskiviikon aamulenkin väliin jättäminen oli ihan tietoinen ja pidemmän päälle suunniteltu asia mutta torstain aamulenkin väliin jättämisen päätös syntyi vasta yöllä. Keskiviikolle minulle oli suunnitelmissa treenata jalkatreeni. Tämän pohjalta ajattelin olla parempi menemättä aamulla juoksemaan ja säästää jalkoja iltaa varten. Torstain aamulenkkiä

Parin viikon ajan olen juossut vallan seitsemän kilometrin aamulenkkejä. Alkuvuodesta hallissa tulin juokseneeni aina vähintään kymmenen kilometriä. Miksi sitten olen vähtentänyt juoksulenkkien pituuksia alkuvuoden hallijuoksuista? Ensinnäkin halli kerrat maksavat jolloin hinnasta pitää ottaa kaikki "hyöty" irti ja juosta mahdollisimman paljon mutta pääsyy seitsemän kilometrin maksimi aamulenkin pituuksiin on ollut dieetti. En ole uskaltanut lähteä juoksemaan

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös