Penkissä 210kg ja selkätreeni tuntuu vaikuttavan todella paljon positiivisesti rintatreeniin

12.04.2017 - 22:00

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus mennä vielä treenaan. Aikataulu olisi ollut tiukka mutta hyvinkin mahdollinen ja aikaa olisi ollut riittäviin suorittaa treeni. Kuitenkin tulin siihen tulokseen etten jaksa kanniskella ympäri ämpäri suurta kassia kun olin kuitenkin liikenteessä julkisilla. Minun olisi pitänyt kantaa suurta kassia aamulla sekä päivällä salille ja sieltä töihin. Ei ideaalinen tilanne varsinkaan aamun täydessä bussissa missä muutoinkin on tila tiukoilla.

Leffana oli tällä kertaa Power Ranger minkä kävin katsomassa. Sinällään ei mikään ihmeellinen elokuva enkä olisi tuota nyt muutoin mennytkään katsomaan mutta olen ollut lapsuudessa Power Rangers "fani". Lapsena kyseistä sarjaa tuli katsottua minkä takia menin elokuvan katsomaan ja monissa arvosteluissa sanottu, että elokuva on vain faneille pitää kyllä paikkaansa. En nyt ole varsinaisesti fani, mutta tiedän Power Rangerssista paljon. Elokuvan nähtyäni voin kyllä sanoa, että ihan tavallinen katsoja ei saa kyllä elokuvasta hirveästi mitään irti. Elokuva ei ole varsinaisesti edes niin hyvä. Elokuva kyllä on ihan viihdyttävä ja kertoo Power Rangerssin alun miten Power Rangerssit syntyvät.

Elokuvan hieman pilaa lopun "cgi-mättö" kun isot robotit alkavat taistella. Onneksi tuota nyt ei ole pitkään eikä se nyt ihan tökeröä ole mutta kuitenkin. Tuo oli odotettavaa ja tiedossa, että robotit tulevat olemaan osa elokuvaa ja vähän kyllä pakollista. Onhan nuo "dinorobotit" iso-osa Power Rangerssia.

Maanantaina kunhan "vain koitin" penkata 210kg mikä sitten nousikin ja mielestäni selkätreeni ennen rintatreeniä auttaa todella paljon

Muutamia viikkoja sitten taisin hieman heitellä pienellä vitsin tyngällä, että penkissä voisi jossain vaiheessa kokeilla 210kg painoja kun kerran olen saanut nostettua 200kg painoilla kaksi toistoa sekä kerran 205kg. En vain tiennyt koska ja paljonko tuota varten pitäisi treenata. Esimerkiksi viime viikolla nostin painoja 180kg asti ihan kokeillakseni miten jaksan nostaa penkkiä. Tätä ennen olin tehnyt pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja tai yrittänyt päivän kunnon mukaan lyhyempiä sarjoja. Viime viikon 180kg yritys jäi yhteen toistoon minkä jälkeen laskin painoja tehdäkseni sarjoja. Viime viikolla 180kg oli sellainen paino mikä oli raskasta ja ei vain oikein noussut.

 

#benchpress 210kg #bench #chestday #gym #gymlife #chestworkout

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

En miettinyt tällä kertaa yhtään mitään enkä odottanut mitään. Tämä johtui viime viikosta ja sen menemisestä miten se nyt meni. Nostin pikkuhiljaa painoja ja katsoin päivän kuntoa. Tällä kertaa 180kg painot olivat ja nousivat kevyesti niin kokeilin ihan huvin juoksi nostaa painot 210kg mitkä sattuivat nousemaan. Olin ennen nosto yritystä jännittyneessä ja samalla pienessä pelkotilassa sillä kroppani tärisi aina 210kg noston jälkeen seuraavaan sarjaan saakka.

Se mikä tällä kertaa oli viime viikkoiseen erona oli selkätreeni. Viimeksi sunnuntai oli välipäivä ja aamulla olin juoksemassa. Tällä kertaa olin treenannut selän edellisenä päivänä ja rintatreeni ja erityisesti penkki onnistuivat. En nyt muista tarkkaan koska olen treenannut aamutreenissä selän ennen rintatreeniä jossa olen tehnyt uusia ennätyksiä tai 200kg painon nostoja mutta luulisin sen olevan korkea prosentti. Kun olen tehnyt selkätreenin aamulla tai edellisenä päivänä niin penkki on mennyt paljon paremmin. Siis siinä, että selkätreeni auttaa rintatreeniä tuntuu olevan perään. Siksi on suositeltavaa treenata selkää ja rintaa samassa treenissä jos rintatreenille etsii toista lihasryhmää.

Olen myös paljon lukenut ja nähnyt videoita aiheesta, että juuri selän kehitys parantaa punnerrusliikkeitä ja tuloksia. En ole nyt ihan varma miksi asia on näin, mutta pysyykö paketti kasassa paremmin sekä kädet saavat jotenkin paremmin voimaa. Kun paketti pysyy paremmin kasassa niin työntö on vain helpompi ja voiman tuotto on helpompaa. Sitä en sitten tiedä auttaisiko se penkin tekemistä jos treenin alkuun tekisi esimerkiksi pari liikettä ylätaljaa. Onko kroppa vain jo tuossa vaiheessa liian väsynyt runttaamaan isoilla painoilla penkkiä kun on tehnyt alle pari liikettä selkää ja varsinkin yläselkää?

Tällä viikolla kuntosalillakin on ollut sitten hiljaisempaa. Viime viikolla oli yllättävän vilkasta vielä kahdeksan aikaan illalla joten tälle viikolle otin suunnitelman mennä kuntosalille hieman jälkeen kahdeksan. Ota näistä sitten selvää milloin on väkeä ja milloin ei? Muutoinkin kuntosalilla on ollut viime vuosiin verrattuna vilkkaampi syksy tai ainakin niin olen itse kuvitellut. Itse kun en tykkää treenata ihan niin täydellä kuntosalilla mitä esim välillä

Alkuviikko meni tuplatreenien parissa ja keskiviikon jälkeen torstaista sunnuntaihin menin yhden treenin päivillä. Käytännössä nyt torstain sekä perjantain aamutreenit jäivät pois mitä olin etukäteen "suunnitellut". Sunnuntaille tuli sitten ylimääräinen treeni hieman "paikkaamaan" torstain sekä perjantain aamutreenien väliin jättämistä. Sinällään minulta jäi väliin yksi rintatreeni siis siinä mielessä mitä nyt olisin tehnyt jos olisin tehnyt eikä tuolla nyt ole

Alkuviikon maanantain sekä tiistain aamutreenit tuntuivat hieman diipa daapalta mutta keskiviikkoaamuna kaikki oli toisin. Keskiviikkoaamuna vuorossa oli tällä kertaa takareisitreeni ja illalla vuorossa oli etureidet. Tämän johdosta halusin keskittää tarkkaan aamun treenin takareisille sillä tuplatreenipäivänä ja vielä jaoteltuna treenit on tärkeää saada treenit kohdistumaan oikein. Sillä ei ole silloin niinkään väliä jos tekee kummassakin treenissä molempia

Maanantain sekä tiistaiaamun treenit tuntuivat diipa daalpa. Tuntui ihan sille, että menin salille mutta toisaalta en oikeasti tehnyt mitään. Menin salille missä olin puolituntia - neljäkymmentä minuuttia ja sitten menin saunan kautta töihin. Töihin päästyäni hieman mietin oliko tässä nyt taas järkeä? Onko treenaamisessa oikeastaan yleisesti niinkään järkeä? Tuntui vain sille ja on mielestäni välillä tuntunut tuplatreenipäivinä, että oliko tuossa aamutreenissä

Innostuin taas vaihteeksi pelaamaan Xbox 360:sta muutamia viikkoa sitten käydessäni Vammalassa ja samalla reissulla otin koneen mukaani Espooseen. Ajattelin jos sitä vaikka jaksaisi alkaa taas pelaamaan enemmän sillä ainakin konsoli pelaaminen on jäänyt vähäisille ajoille. Enemmänkin olen pelannut pc:llä mitä nyt olen pelannut vaikka kesän jälkeen koko peleilu on hieman jäänyt taas vähemmälle. Olen tässä jo pidempään miettinyt uuden Xbox Onen sekä Playstation 4

Keskiviikkona selkätreeni, torstaina välipäivä ja perjantaina olkapäätreeni mikä ei niinkään mennyt ihan putkeen. Torstaina pidin välipäivän ihan sen takia, että minulla oli perjantaiaamuna labra. Tästä syystä minun piti lopettaa syömiset ja juomiset ilalla kahdeksan aikaan jotta sain sen kaksitoista tuntia syömättä ja juomatta. Lääkärissä ja labrassa meni hieman yli tunti joten olin lähemmäksi neljäätoista tuntia syömättä ja juomatta. Tämä samalla tarkoitti

Tällä viikolla mennään vaihteeksi yhden treenin päivillä sekä torstai tulee olemaan välipäivä kokonaan. Hieman "jäähdytttelyä" ja "palauttelua" vaikka nämä alkuviikon treenit eivät sitä kerro. Ainakin alkuviikon rintatreeni sekä käsitreeni on mennyt aivan pumppitreeni edellä. Sarjojen toistomäärät olivat oikeastaan minimissään kaksikymmentä mutta yleisellä tasolla toistomäärät olivat siinä kahdenkymmenen - kolmenkymmenen toiston välissä. Sitä todellista pumppi

Kokeilin tällä viikolla tiistaina kyykyssä sekä torstaina maastavedossa vyön laittamista hieman korkeammalle. Syy tähän oli se, että halusin kokeilla vaikutuksia. Minulla on ollut ainakin kyykyssä ongelmana selän lähteminen notkistumaan mitä alemmaksi olen mennyt. Tietenin tähän on vaikuttanut monet tekijät eikä vyön asennolla ole ollut tässä sen ihmeellistä vaikutusta. Salivyö vyö auttaa liikkeiden tekemistä mutta se ei korjaa tekniikka virheitä. Vaikka

Viimeksi kirjoittelin kuinka käsien asennot vaikuttavat eri tavalla liikkeiden ottamiseen. Viime aikoina olen käyttänyt näitä asioita olkapää- sekä käsitreeneissä joko supersarjoja muodostaessa tai yksinään. Esimerkiksi olkapäätreenissä olen saanut helposti kolmen liikkeen giant-sarjan helposti siten, että kun olen tehnyt vipunostoja sivuille istuen niin olen vain sarjojen välissä vaihtanut penkin asentoa. Näin ollen penkin asennon eli kulman vaihtaminen on

Pienillä muutoksilla liikkeistä saadaan erilaisia ja ovat näin ollen eri liikkeitä vaikka se tuntuisikin oudolle tai hassulle. Välillä koko asiaa ei edes tule miettineeksi, että jo käsien asennot tekevät liikkeistä eri. Oli se sitten esimerkiksi kapeampi ote tai käsien kulma. Ja varsinkin käsien kulmaa ei välttämättä "rekisteröidä" eri liikkeeksi, mutta näin se vain on. Esimerkkeinä voisi ottaa esille hauiskäännöt sekä vipunostot sivuille joita voi tehdä