Paluu rutiineihin muuton jälkeen mutta en ole huomannut tätä vielä treeneissä

18.11.2018 - 11:02

Viime viikolla nukuin lähes joka yö kuusi tuntia minkä lisäksi söin todella epäsäännöllisesti sekä poikkeavasti joka päivä. Tällä viikolla olen nukkunut normaalisti minkä lisäksi aloitin syömään normaalisti. Tietenkin minulle oli jäänyt viime viikolta univelkoja mitä sain kiinni pikkuhiljaa. Tällä viikolla muutto asiat jäivät loppuviikolle viikonloppuun kun viime viikolla tein muuttoon liittyviä asioita lähes kokoajan kun en ollut töissä tai salilla. Nämä pari viikkoa olivat siis ihan erilaiset monelta osalta mutta treeneissä tuo ei niinkään näkynyt vaan treenit menivät oikeastaan aikalailla samoin. Ainoa suurempi ero oli energian puute mikä näkyi pidempiä sarjoja tehdessä.

Viime viikolla ainoastaan lauantai oli sellainen päivä jolloin olin todella poikki enkä oikeastaan jaksanut treenata. Lauantai oli muutoinkin poikkeus kaikista päivistä siinä mielessä, että tällöin kokosin uuden ruokapöydän sekä kahdeksan laatikon lipaston. Tämän lisäksi päivään mahtui tavaroiden uudelleen järjestelyä sekä kävin ostamassa muutaman uuden huonekalun. Näin ollen minulle ei edes jäänyt hirveästi aikaa mennä salille saati olisiko minun edes kannattanutkaan mennä salille?

Kuitenkin lopulta päädyin menemään salille lähinnä sen takia että menin saunaan. Samalla kuitenkin kun menin salille niin päätin kuitenkin tehdä salin puolella edes hieman jotain. Jalkatreeni kolmella liikkeellä mitkä olivat etureisilaite, takareisilaite maaten sekä pohkeet seisten. Todella perus asioita mutta keskittymällä tekemiseen niin puolessa tunnissa saa kyllä tehtyä asiat kunnolla. Jalkatreenin saa tehtyä kyseisillä laitteilla todella hyvin ilman että tekee suurempia liikkeitä kuten jalkaprässiä tai kyykkyä. Kunhan keskittyy tekemiseen ja toistojen tekemiseen, mutta itse vain kaipaan kyykky jalkatreeniin ihan vain jo motivaation vuoksi. Jos tekisin jatkuvasti kyseisiä jalkatreenejä niin motivaatio tälläisen jatkamiseen voisi loppua hyvinkin nopeasti vaikka tuolla saisikin tuloksia.

Tuon lauantaina jälkeen sunnuntain välipäivä tulikin hyvään väliin minkä jälkeen alkuviikko oli enemmän tai vähemmän paluuta normaaliin. Tämä tietenkin keski hetken sillä olin mennyt hieman yli viikon epänormaalilla syömisellä sekä nukkumisella eikä tälläisestä palaudu nappia painamalla. Tämän johdosta varasin palautumiseen kokoviikon ja ajattelin asiaa myöskin treenien kannalta samoin. Vaikka sain treenattua viime viikolla hyvin ilman suurempia ongelmia jaksamisen kanssa niin en kuitenkaan uskonut jaksan samaa rataa useampaa viikkoa vaikka pääsinkin palaamaan normaaleihin rutiineihin.

Tämä viikko on ollut enemmän tai vähemmän paluuta normaaliin treenien osalta. Välillä tuntuu sille, että jaksaisi tehdä paremmin mutta välillä en meinaa huomaa eroa. Vaikka viime viikko olikin nukkumisen ja syömisen kannalta poikkeava niin tästä huolimatta sain esimerkiksi kyykättyä sarjaennätyksen 200kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa. Tällä viikolla sain tehtyä saman 180kg painoilla eli kaikki on vain enemmän kiinni päivästä. Tietenkin syöminen ja nukkuminen vaikuttaa mutta muutama poikkeuksellinen päivä ei niinkään kunhan pohja on kunnossa.

Aikalailla perus tekeminen on ollut viimeaikojen trendi. Yksi lihasryhmä ja käytännössä kolme liikettä per treeni. Näin olen saanut treeneistä yksinkertaisia, raskaita ja siitä huolimatta mielenkiintoisia. Toistomäärät ovat vaihdelleet kuuden - kahdentoista välissä minkä lisäksi olen saattanut tehdä pidempiä yksittäisiä sarjoja. Näihin kuului tiistain jalkatreenissä viidenkymmenen toiston hack-kyykky sarja ”lämmittelyksi”. Vaikka tekeminen on ollut

Sunnuntain olkapäätreeni oli aika normaalia suorien sarjojen tekemistä alun vipunostoja lukuunottamatta. Tälläkin kertaa jätin pystypunnerruksen käsipainoilla tekemättä ihan sen takia, että olen nyt säästellyt olkapäitä. Tästä huolimatta olen saanut tehtyä hyviä olkapäätreenejä joissa olen alkanut käyttämään paljon vipunoston eri variaatioita. Tällä kertaa tein normaalissa vipunostossa sivuille tiputussarjan sekä istuen vipunostoissa joka kolmas pidoilla

Tuli tehtyä kolme hieman erilaista treeniä. Näitä treenejä ei tullut suunniteltua yhtään etukäteen niin tämä ei ollut mitenkään suunniteltu asia. Treenit kulkivat omia reittejään alusta loppuun saakka ihan vain sillä periaatteella mitä päähän juolahti mieleen. Keskiviikkona tuli tehtyä olkapäätreeni mikä tuntui aika kevyeltä siinä mielessä, että mitään hirveää poltetta ei tuntunut. Tekeminen vain hiipui kokoajan alusta loppuun pikkuhiljaa. Alkuun supersarja

Viimeaikaisissa treeneissä tai oikeastaan loman aikaisissa treeneissä meno on ollut välillä enemmän crossfitin tapaista. En tiedä crossfitistä muuta kuin sen, että siinä on tarkoitus saada paljon toistoja. En tiedä crossfitistä enempää sen takia kun näin joskus kolme vuotta sitten yhden crossfit videon. Yksi video riitti siihen, että en halunnut nähdä / tietää crossfitistä yhtään sen enempää. Kyseisellä videolla tehtiin ”paljon” leuanvetoja tai siis crossfit

Maanantaina oli välipäivä treeneistä ja käytännössä tuo päivä sujui Tukholmaan mentäessä. Tiistaista - torstaihin tuli sitten treenattua tuplatreenipäiviä. Tämän jälkeen alkuperäinen suunnitelma oli tehdä jalkatreeni perjantaina sekä sunnuntaina x treeni. Tuo x treeni oli ilmeisesti tarkoitus olla olkapäätreeni. Kuitenkin kun tulin tehneeksi Tukholmassa kahdesti rintatreenin sekä selkätreenin niin halusin ”tasapainottaa” treeniviikkoa. Perjantaihin ei tullut

Kolmen päivän Tukholman keikka takana. Noin kolme kuukautta sitten olin neljä päivää Tukholmassa ja nyt kolme. Kun olin jo käynyt Tukholmassa jo kerran niin paikat olivat tuttuja. Päätin käydä tekemässä treenit samoilla saleilla millä kävin viimeksi sekä päätin myös mennä samaan hotelliin kuin viimeksi. Muutoin tein asioita erilailla kuin viimeksi. Tein asioita käytännössä paljon paremmin, mutta tuo viime reissu auttoi asiaan paljon. Viimeksi lähdin Tukholmaan

Lauantaina vuorossa oli kymmenen kilometrin lenkki. Ajattelin tämän menevän paremmin kuin viimeksi viidentoista kilometrin lenkillä jolloin kymmenen kilometrin kohdalla alkoi reisissä tuntumaan. Ajattelin viiden kilometrin lyhyemmän matkan olevan ihan normaali juosta. Ajattelin ongelman olevan lähinnä juuri tuon yli kymmenen kilometriä. Toisin kuitenkin kävi sillä kymmenen kilometrin lenkillä jossain puolessa välissä neljän, viiden tai kuuden kilometrin

En nyt tiedä mistä tuli mieleen tehdä tällä viikolla hack-kyykyssä sadan toiston sarja. Tämä tuli mieleen jo keskiviikkona kun jalkatreeni oli luvassa torstaina. Vielä kun aloin "mainostamaan" tuota sadan toiston sarjan tekemistä niin se myöskin sitten piti tehdä. Kaikki muu tekeminen oli vielä auki ennen jalkatreenin aloittamista ja päätin treenin loput tekemiset vasta kuntosalilla. Näin kyllä tapahtuikin ja tein taas asiat hieman vaikeamman kautta. Olin

Pari hieman erilaista treeniä vaikka hieman niissä oli samaakin. Tiistaina oli vuorossa käsitreeni missä tuli tehtyä hauista ja ojentajia vuorotellen joko perusliikkeenä tai supersarjana. Keskiviikkona vuorossa oli rintatreeni missä tuli käytettyä enemmän perussarjoja vaikkakin pakkotoistojakin tuli käytettyä. Se mitä yhteistä näillä treeneillä oli olivat failureen tekeminen sekä myöskin pidemmät sarjat. Keskiviikon rintatreenissä vinopenkki tuli tehtyä

Dieettini on nyt "virallisesti" ohi. Ihan testi mielessä pidin dieetin mikä alkoi huhtikuun alusta ja päättyi nyt juhannuksena. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun tulin pitäneeksi dieettiä ja tämän dieetin tarkoitus oli lähinnä katsoa mitä tapahtuu. Mitään varsinaisia tavoitteita en laittanut dieetille enkä mitään varsinaista dieettiohjelmaa. Kaikki suunnitelmat ja ruokailut tein ihan itse ja käytännössä aina edellisenä viikonloppuna katsoin hieman seuraavan