Old School Workout playlist

16.11.2016 - 12:06

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia ja vähiten Pendulumia, mutta käytännössä listassa mikään biisi ei ollut sellainen mitä en olisi kuullut ikinä.

Kävinkin itse päivittämässä listaan vielä omavalintaisia kappaletta alun 20 lisäksi. Saa nyt nähdä tuleeko tuota nyt sitten päivitettyä enemmänkin. Katsoin 20 kappaleen olevan hieman vähän ja minulle tuli vain halu lisätä tuohon listaan biisejä. Kriiteerit hieman muuttuivat kun lisäsin muutamia biisejä, mutta kyseisen Old School Workout music Spofity-soittolistan musiikki kriteerit ovat käytännössä viimeistään 2004 julkaistu biisi sekä tiedän biisin. Ajattelin aluksi pidettäytyä vuodessa 2002, mutta nopeasti se muuttui 2003 ja vielä 2004 muutaman biisin osalta, mutta tämä 2004 on luku mikä pitää.

Kaikilla on oma musiikkimakunsa niinkuin minullakin. Oma musiikkimakuni on toisaalta laaja, mutta oikeasti suppea. Kuuntelen lähinnä euro danceä tai tranceä sillä edellytyksellä ettei se ole liian hardcorea. Tämän lisäksi pystyn kyllä kuuntelemaan eri genren musiikkia, mutta mitenkään laajemmin en eri genreistä sinällään väliä. Oikeastaan eri genreistä löytyy aina välillä yksittäisiä artisteja tai biisejä mitä nyt kuuntelee hieman enemmänkin. Omalla kohdallani musiikin kanssa on siinä mielessä pienoinen ongelma, että en ole oikein perillä enään nykyajan artisteistä jolloin musiikin etsiminen on vaikeata. Siksi yleensä laitankin Spotofyystä kappaleradion päälle ja yritän löytää jotain uusia hyviä biisejä tai artisteja. Toinen itselleni hyvä palvelu on DigitallyImported joka tarjoaakin erilaista kone musiikkia monipuolisilla genreillä. DigitallyImported tarjoaa mitä ihmeellisiä alagenrejä dancen ja trancen ystäville, että en edes itsekkään ole pierillä niistä.

En sitten tiedä johtuuko se niin omasta musiikkimausta vai mistä, mutta sen mitä olen kuunnellut muutamia treeneihin liittyviä workout soittolistoja niin ne ovat olleet yleisesti ihan kamali. Lähinnä siinä mielessäkin, että treeniin tarkoitetut soittolistat Spotifyyssä ovat sisältäneet paljon hidastempoista musiikkia. Juuri sellaista mitä en tykkää yhtään kuunnella treenin aikana. Itselleni treenimusiikiksi sopii parhaiten vähän sanoja sisältävä biisi tai muuten suhteellisen nopeatempoinen biisi. Tietenkin etenkin juoksussa useat hakevat juurikin musiikkilla vauhdin joten tällöin musiikin tempo ei saa olla nopea. Itselleni ei ole haittaa nopeatempoisesta musiikista vaikka tekisinkin hitaampi temposta treeniä. Itse en lähde musiikin tempoon mukaan jos olen juoksemassa tai kuntosalilla.

Itselleni kun ihan testi hakuina haetut Spotify treenisoittolistat osoittautuivat huonoiksi niin en lähtenyt etsimään sen enempää valmiita soittolistoja. Ehkä vain päädyin huonoihin soittolistoihin tai sitten oma muusiikki makuni on vain omaa luokkaa. Tietenkin vaihtelen aika usein musiikkia mitä edes kuuntelen treenatessa ja tämä on ollut alusta asti oma tyylini. Ipodissa on aikoinaan vaihtunut musiikki siihen tahtiin, että hyvä kun aina keksin mitä sinne edes laitan. Tällöin kun ei ollut mitään musiikkipalveluita kuten tällä hetkellä. 

Nykyisin vain tulee kuunneltua enemmän euro danceä, classic euro danceä sekä trancea kuntosalilla ja tämän tyyliset biisit ovat hieman jääneet pois soitettavien listoilta. Jos vaikka itse saisi tästä pienen inspiraation alkaa kuuntelemaan jälleen tämän tyylistä musiikkia hieman enemmän treenatessa.

https://open.spotify.com/user/0602010/playlist/25cmI9BXAxECpYV7O64SYH

spotify:user:0602010:playlist:25cmI9BXAxECpYV7O64SYH

Viime viikolla minulla oli jo jalkojen kanssa kipuja kunten muutama viikko muutenkin takaperin. Tänään oli vuorossa viikon jalkatreeni ja kun eilen tunsin hieman jotain kipuja jaloissa niin tänään päätin jättää nyt neljään viikkoon ensimmäistä kertaa arkiaamuisin juoksemani kolmen ja puolen kilometrin lenkin. Ajattelin säästää illan jalkatreeniin kaiken energian ja yritin säästellä muutenkin jalkoja niin paljon kuin vain pystyin. Tietenkin sunnuntaina

Eilinen 15.6km iltalenkki oli sitten vain huono asia tämän päivän kuntosalitreeniä ajatellen. Eilen jo lenkin jälkeen olin väsynyt ja jaloissa tuntui, että olin ollut juoksemassa. Vaikka tänään kropassa ei tuntunut sinällään mitään ihmeellistä kuin jaloissa jotain kankeutta ja polvissa hieman rasitusta. Tänä aamuna menin jälleen juoksemaan kolmen ja puolen kilometrin lenkin mitä olen nyt arkipäivisin juossut. Lenkin alku oli kamalaa puurtamista "tönköillä"

Viime viikolla hauistreeni meni melkein erikoissarjoillla läpi ja tänään hauistreeni meni ihan erilailla. Käytännössä tänään hauistreeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen jonka jälkeen loput liikkeet tein normaalisti enkä edes yrittänyt mitään ihmeellistä. Aloitin tänään treenin hauiskäännöllä istuen jossa tein pyramiidisarjan. Tämä pyramiidisarja oli loppujenlopuksi todella raskas ja sain hauikseen todella hyvän pumpin. Tämän johdosta päätin etten yritä

Treeniviikko takana ja mitä olen taas saanut siitä? Olen yleisesti väsynyt ja jaloissa tuntuu kipua eli ihan normaalia meininkiä kun treenit on tehty kunnolla tai hieman yläkanttiin. Huomasin tänään jalkoja tehdessä heti ensimmäisien sarjojen jälkeen hack-kyykyssä, että oikeassa jalassa alkoi tuntua jotain kipua. Huomasin kyllä kivun, mutta en antanut sen vaikuttaa niin hack-kyykyn jatkamiseen kuin seuraavien liikkeiden valintaan ja tekemiseen. Välillä ehkä

En tiedä olenko nukkunut viimeaikoina vähän vai johtuuko se vain treeneistä sillä tänään sekä eilen kellon ollessa about 21 tai jotain ja Netflixin tai blu-rayn ollessa päällä meinaan nukahtaa. En tiedä katsonko välillä television ruutuun vai onko silmäni kiinni. Välillä vain havahdun siihen, että silmäni ovat tai ovat menossa kiinni. Ehkä nyt lomani aikana kun en ole normaalissa rytmissä oikein kiinni niin väsymys on vain alkanut tulla. En vielä viime viikolla

Kolmas kerta kun tein sumo maastavetoa ja kolmas kerta kun tein isommilla painoilla kun viimeksi. Ensimmäisellä kerralla kokeilin sumo maastavetoa normaalin maastavedon jälkeen ja tein 140kg painoilla viiden toiston sarjoja kolme. Seuraavalla viikolla nostin painot 180kg jolla tein kanssa viiden toiston sarjoja. Tänään oli vuorossa ensimmäistä kertaa 200kg painot joilla aluksi ajatelin jatkaa viiden toiston sarjojen tekemistä. En tiedä johtuiko päivästä vai

Tänään mennessäni kuntosalille tekemään jalkatreenin se tiesi samalla sitä, että tälle viikolle tuli neljän päivän treeniputki. Kun aikaistin loppuviikon molempia treenejä päivällä niin se tiesi neljän päivän putkea maanantaista - torstaihin. Yhteen aikaan tein aika useasti neljän päivän treeniputkia, mutta viimeaikoina kun "pitäisi" tehdä neljän päivän treeniputki niin olen vaihtanut neljän päivän putken kolmen päivän putkeen ja olen tehnyt jokaisella kolmella

Tänään piti olla välipäivä ja minun oli tarkoitus tehdä huomenna torstaina rinta- & ojentatreeni ja perjantaina jalkatreeni, mutta aikaistinkin molempia päiviä yhden taaksepäin. Tämä tarkoitti silloin sitä, että menin tänään tekemään rinta- & ojentatreenin ja huomenna torstaina olisi sitten vuorossa jalkatreeni. Näin ollen perjantai jää välipäiväksi mikä oli tarkoitus olla tänään keskiviikkona. Aloin tuota asiaa suunnitella hieman jo eilen ja mitä pidemmälle

Minulla oli yksi varma suunnitelma tämän päivän selkätreeniä ajatellen ja monia pienempiä. Loppujenlopuksi aika moni asia tapahtui siten kun olin hieman suunnitellut. Ehkä tämä sitten näkyi siinä, että tämän päivän selkätreeni kesti pari tuntia ja sisälsi yhteensä kahdeksan liikettä. Liikemäärän suuruus johtui käytännössä siitä, että innostuin tekemään tänään liikkeitä joita olen vähemmän tehnyt tai en oikeastaan ollenkaan. Itselleni kävi myöskin tänään

Viime viikon treenissä tulin jo ajatelleeksi tämän viikon olkapäätreenejä siinä mielessä, että ainakin vähentäisin etuolkapääliikkeitä olkapäätreenissä. Olen käytännössä aina aloittanut olkapäätreenin pystypunnerruksella. Yleensä käsipainoilla tehtynä tai sitten tangolla tehtynä eteen tai taakse ja nyt ajattelin tehdä pystypunnerruksen viimeisenä liikkeenä jos olen ylipäätänstä sitä tekemässä. Viime viikolla aloin jo suunnittelemaan vähentäväni etuolkapäille