Monet uuden vuoden lupaajat ovat jo luovuttaneet

24.01.2024 - 12:20

Viime viikon lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin Mayors Gym:llä mistä tuli kirjoitettua Mayors Gym kokemuksia. Se että mainitsin että en ole varma tulenko Mayorssilla enään käymään niin ei johdu itse salista vaan enemminkin siitä miten sinne pääsen. Lauantaina menin metrolla kun tulin siihen tulokseen että en nyt ala tutkimaan mihin sitä autoa saisi. Siellä lähellä on parkkihalli mutta en kyllä ala maksamaan parkista kun menen kuntosalille. Sitten siellä on ilmeisesti jotain parkkipaikkoja jossain mutta alue on niin outoa minulle että siihen oikeasti pitäisi käyttää aikaa ja tutkia asiaa.

Itselleni vain tuo että menin metrolla tuntui helpoimmalle ratkaisulle mutta se vie todella paljon aikaa. Minulle on paljon helpompi mennä autolla esimerkiksi Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Lähisaleista nyt puhumattakaan. Varsinkin tälläiselle ihmiselle kuin minulle kuka ei ole oikein tottunut kulkemaan julkisilla ja käyttämään niin paljoa aikaa kuntosalille menemiseen. Olenhan nyt kyllä Vantaan Loaded:lla sekä Roihupellon PTVGYM:llä käynyt mihin menee aikaa mutta nekin reissut on hoitunut autolla. Noissakin reissuissa on mennyt ajallisesti sitten jopa vähemmän aikaa sillä ajan Vantaan Loaded:lle ja Roihupellon PTVGYM:lle autolla nopeammin kuin menen julkisilla Mayors Gym:lle.

Niin paljon aikaa menee nykyään vain enemmän kun metro tuli. Ennen pääsin tuosta bussipysäkiltä 22 minuutissa Kamppiin kun nykyään kyseiseltä bussipysäkiltä pitää mennä aluksi Isoon Omenalle, siitä ne pitkät rullaportaat alas, sitten metrolla minne nyt menenkin ja lopuksi vielä ne liukuportaat ylös. Se missä esimerkiksi Ruoholahteen olisi päässyt alle 20 minuutissa niin nyt tuohon reissuun menee yli puolituntia.

Aloin huomaamaan sitä jo viime viikolla niin lähiketjusalilla kuin loppuviikosta PTVGYM:llä. Kuntosalit alkoivat olemaan hiljaisempi kuin edellisellä viikolla. Se ei kuitenkaan yllätä sillä viime viikolla oli jo kolmas viikko tämän vuoden alusta ja tämä viikko on neljäs. Tämä on ihan normaalia eikä vuosien ja vuosien kokemukset osoita edelleenkään olevan väärässä. Mitä lähemmäksi helmikuu tulee niin sitä vähemmän treenajia on kuntosaleilla. Olen kuitenkin tässä nyt käynyt useammalla kuntosalilla ja huomannut saman asian niin se ei ole edes kuntosali kohtainen vaan yleinen asia.

Se oli hyvä huomata viime viikon loppupuolella että PTVGYM:llä teinien määrä oli radikaalisti laskenut. Siis oikeasti se määrä mitä siinä parilla ensimmäisellä viikolla joutui sitä vittu sanan määrää kuuntelemaan niin alkoi jo hieman häiritsemään vaikka siihen on tottunut. Senkin olen huomannut että juuri PTVGYM:llä käy ne teinit jotka huutavat vittua joka toisena sanana mutta toisilla kuntosaleilla teinit vain yleisesti huutaa. En tiedä miksi kuntosalilla pitää huutaa että miksi siellä ei voi puhua niin kuin normaalisti? Minua ei kiinnosta kuulla teinien ryyppäämisestä, kuka on valehdellu ja kenelle sekä kuka on nyt pettänyt ketäkin. Ei vain kiinnosta kuulla sitä teinidraamaa.

Eikö tässä vuosien saatossa jo pitäisi tiedostaa se että jos tekee uuden vuoden lupauksen niin ei siellä kuntosalilla nyt ainakaan kannata alkaa käymään? Se nyt on tullut tässä jo kymmenen vuoden kuluessa huomattua mutta ilmeisesti kaikki vaan luulevat olevansa etteivät he ovat niitä luovuttajia? Mitä sitten tekee lupaajasta luovuttajan onkin se kysymys? Eikö vain jaksa treenata? Tulee hiki? Huomaa että tulokset vaativat työtä? Ei tiedä mitä siellä tehdä? Ei ole tavoitetta? Mennään vain kun toinen menee? Se kaveri ei sitten tulekaan? Kerta jää käymättä niin sitten sinne ei mennä enää kun huomataan että löhööminen sohvalla on mukavampaa? On mukavampi olla tekemättä mitään?

Kuntosalille mentäessä on kyllä oltava jokin suunnitelma tai ohjelma. Jos kuntosalille vain menee että nyt haluan kuntoon niin ei se niin vaan kyllä toimi. Ellei itse keksi suunnitelmaa tai tiedä oikein mitä tehdä niin sitten kyllä kannattaa hankkia jokin valmis ohjelma tai palkata pt avuksi. Nykyään internetissä on niin paljon valmentajia ja erilaisia ohjelmia saatavilla että niiden avulla olisi paljon helpompi aloittaa kuntosaliharjoittelu. Ei silloin kun itse aloitin niin ollut mitään tuollaisia tai edes hyvä kun mitään tietoa oli saatavillakaan. Itse aloitin niillä asioilla joita olin tottunut tekemään jääkiekon kautta tai muuten vain satuin tietämään jotain.

Kuntosalin aloittaminen ilman tietoa tai apua on hyvinkin hankalaa sillä kuntosalilla voi tehdä niin paljon erilaisia asioita. Siellä on yleensä vain sormi suussa että mitä sitä tekisi kun nykyään salilla kun salilla on niin paljon erilaisia välineitä ja laitteita joilla voi treenata.

Jätin tänään menemättä aamulenkille eilisen rinta- & ojentatreenin takia sillä ajattelin levon olevan paikallaan. Tätä asiaa tulin pohtineeksi eilen illalla jonkin aikaa ja vaikka kuinka olisin halunnut mennä aamulla juoksemana pystyin olemaan ilman aamulenkkiä. Satuin tänään kuitenkin heräämään yli puolituntia ennen herätyskelloa minkä olin asettanut hieman myöhemmäksi kun en ollut menossa aamulenkille. Heräsin kuitenkin tänään ihan itsekseni melkein niihin

Pidin lopulta eilisen eli keskiviikon ihan välipäivänä. Alkuperäinen tarkoitus oli käydä juoksemassa joka aamu tällä viikolla aamulenkki, mutta muutin suunnitelmia heti sen jälkeen kun nostin tiistaina uuden maastavedon ennätyksen. Ajattelin ihan selän takia jättää aamulenkin väliin jotta alaselkä ei saisi liikaa rasitusta. Heti maastavedon tekemisen jälkeen en huomannut selässä mitään ihmeitä eikä selässä tuntunut mitään ihmeitä myöskään keskiviikkoaamuna

Eilen aloitin pienen testin minkä vaikutuksen pitäisi näkyä tämän illan kuntosalitreenissä ja varsinkin maastavedossa. Viime viikolla ennen selkätreenin tekemistä olin tehnyt maanantaina 10km aamulenkki ja illalla olkapää- & hauistreeni ja tiistaiaamuna 10km aamulenkin. Nämä kaksi 10km aamulenkkiä sekä maanantai-illan kuntosalitreenit olivat hieman liikaa varsinkin maastavetoon jossa toistot ja tekeminen oli raskasta. Tämän johdosta halusin kokeilla tällä

Tänään teki jatkaa muutamien viikkojen kestänyttä "perinnettä" juoksemalla kymmenen kilometriä. Olen tässä jo pidempään aloittanut maanantaiaamut kymmenen kilometrin aamulenkillä, mutta tänään tein vaihdoksen tuohon. Käytännössä tähän vaikutti kolme asiaa enemmän tai vähemmän. Ensinnäkin viikonlopun vatsalihastreenit painoivat kropassa enkä halunnut mitään vatsalihaskramppeja lenkin aikana tai pahentaa kropan kuntoa ettei vatsalihakset alkaisivat kramppaamaan

Tuli tuossa vähän aika sitten ostettua Quest Bar proteiinipatukoita sekä Myprotein protein Pancake Mix pannukakkujauheita ja nyt yritän kirjoittaa Quest Bar kokemuksia ostamistani patukoista. Silloin kun tein tilausta niin Mass.fi:n valikoimista löytyi kuutta eri Quest Bar patukkaa. Nopealla laskemisella Quest barin sivuilta löytyy 36 erilaista makua joten Mass.fi:ssä oli todella suppea valikoima. Ostohetkellä yritin nopeasti lukea erilaisia ja näköisiä

Tiistai-illan kuntosalitreeni ja varsinkin maastaveto laittoi minut vaihteeksi miettimään treenejä yleisellä tasolla. Lähiaikojen ennätykset penkissä, maastavedossa sekä pystypunnerruksen tekeminen 50kg käsipainoilla on sellaisia tuloksia joihin olen ollut erittäin tyytyväinen. Niin sanottuna kääntöpuolena tälläisien tuloksien jälkeen omat odotukseni ovat nousseet ja vaikka treeni menisin oikeasti hyvin niin voin olla siihen silti pettynyt. Tämä on hyvin

Tänään oli vuorossa sama homma kuin eilen eli aamulla kymmenen kilometrin aamulenkki ja illalla kuntosalitreeni. Tämän aamun aamulenkille otin erilaisemman aseteen kuin eilen pitämällä vauhdin alhaisena ja taisaisena koko aamulenkin ajan. Eilinen aamulenkki sekä illan kuntosalitreeni oli jo alla joten ennen tämän illan kuntosalitreeniä minulla oli takana parin päivän sisällä kaksi kymmenen kilometrin aamulenkkiä sekä kuntosalitreeni. Tänään on kuitenkin tiistai

Lauantaina tuli käytyä parin viikon tauon jälkeen aamupäivällä spinningissä. Olin hieman epäileväinen jalkojen kestävyyden suhteen sillä alla oli kuitenkin perjantain jalkatreeni. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun kävin normaalilla spinning tunnilla lauantaina sen jälkeen kun aloitin taas spinning. Spinning maraton oli kuitenkin lauantaina samaan aikaan kun normaali tuntikin ja silloinkin minulla oli takana jalkatreeni niin lauantain spinning perjantain

Tänään oli vuorossa jalkatreeni mikä tarkoitti samalla ensimmäistä jalkatreeniä Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengillä. Tiistain selkätreeni oli ensimmäinen kerta kun testasin ensimmäisen kerran Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä treenatessa ja kengät olivat jalassa "vain" maastavedon aikana. Aluksi suunnittelin kokeilevani pitää kenkiä jalassa koko selkätreenin alan jolloin olisin testannut miten kengät soveltuvat yleiseen käyttöön. Maastevedon jälkeen

Tällä viikolla tuli pitkään pohtimani Mass.fi tilaus johon sisältyi proteiinipannukakkujauheita sekä Quest Bar patukoita. Kummatkin tuotteet olivat itselleni ensimmäisiä joten ihan testitilauksena meni tämä tilaus. Katsoin ja mietin jo vähän aikaa sitten proteiinipatukoiden tilaamista Mass.fi:stä siellä siellä oli tarjous osta neljä maksa kolme. Tämä tarjous koski 10 - 12 kappaleen laatikoita proteiinipatukasta riippuen. Aluksi en tähän tarjoukseen oikein