Maastavetoa ketjuilla ja räkkivetoja Loaded:lla

30.07.2022 - 09:37

Eilen perjantaina kävin hieman extemporeen Loadedilla treenaamassa selkätreenin. Minun oli alunperin tarkoitus käydä tekemässä jalkatreeni keskiviikkona mutta en lopulta lähtenytkään sillä muistin nähneeni avoimet ovet postauksen IG:ssä ja kun kävin tarkistamassa niin Loaded:lla oli avoimet ovet keskiviikkona. En nyt sitten viitsinyt lähteä kun oli avoimet ovet sillä väkeä varmasti paljon joten ajattelin että menen joku toinen päivä kun ei ole ruuhkaa ja muutenkin minun pitää nyt tuhlata nuo kymmenen kerran kortin kerrat. Aloin sitten miettimään koska menisin?

Torstaina aloin hieman miettimään josko menisin sinne perjantaina ja tai lauantaina mutta tuo lauantai oli alunperin se päivä. Perjantaina päivän aikana sitten päätin lähteä illalla treenaamaan Tampereelle ja vuorossa oli "normaaliin" tapaan selkätreeni. Halusin kyllä nimittäin tehdä maastavetoa ketjuilla vaikka olin jo maanantaina tehnyt maastavetoa eli tämä oli viikon toinen kerta kun tein maastavetoa. Välillä tuo on liikaa tehdä pari kertaa viikossa maastavetoa niin en ollut varma mitä odottaa oikeasti treeniltä. Omat odotukseni ovat aina kovat mutta mikä on oikeasti todellisuus?

Maanantaina tein maastavedossa kolme ykköstä 260kg painoilla mikä oli silloin "taistelu" voitto sillä jokainen toisto tuntui raskaalle. Olin tuolloin maanantaina vain pettynyt etten saanut tehtyä kuin ykkösiä 260kg painoilla. Tuo ykkösen saaminen 260kg painoilla on tapahtunut useasti mutta esimerkiksi kahta toistoa en ole saanut kuin muutaman kerran ja olenko kolmosta saanut ikinä vai kerran? Kuitenkin siihen pitää olla tyytyväinen, että sain tehtyä kolme ykköstä. Kuitenkin tuon jälkeen lähteä tekemään viikkoon toistoa maastavetoa treeniä niin mitä odottaisin?

Toisaalta tuon 260kg saaminen ei ole jokapäiväistä vieläkään vaikka niin haluaisin, että ainakin edes kerran sen saisi oli päivä sitten mikä. Nyt perjantaina Loaded:lla suunnitelmissa oli tehdä maastavetoa ketjuilla mutta toisaalta halusin tehdä maastavetoa ketjuilla "isoilla" painoilla enkä vain niin sanotusti normaalisti. Lähdin tekemään maastavetoa ihan normaaliin tapaan 120kg, 170kg & 220kg ilman ketjuja ja tämän jälkeen 220kg ketjujen kanssa. Tällä kertaa ihmeellistä kyllä tekeminen tuntui "helpolta" koko ajan tähän asti kun taas maanantaina tekeminen ei tuntunut missään kohtaan kevyeltä. 220kg jälkeen päädyin tekemään 250kg painoilla ketjujen kanssa millä tein alkuun toiston ja tämän jälkeen kaksi toistoa.

Tämä oli nyt toinen kerta kun sain kahden toiston sarjan 250kg painoilla plus ketjut. Oikeastaan lähdin lopulta hakemaan kolmatta toistoa mutta ei mitään toivoa edes lähtemään nostamaan. Tässä vaiheessa selässä tuntui jo ja tuo viimeiseksi jäänyt toisto tuntui raskaalle niin päätin lopettaa maastavedon siihen. Kuitenkin tämän jälkeen aloin tekemään räkkivetoja sillä halusin kokeilla ATX-korokkeita ja toisaalta halusin jatkaa maastavetoa ainakin jollain tapaa. Päädyin tekemään räkkivedossa kolmosia 50kg korotuksilla eli 120kg, 170kg, 220kg sekä 270kg painoilla. Tuon jälkeen kyllä mietin teenkö toiston 300kg painoilla mutta kroppa alkoi olemaan jo siinä kunnossa että ei ehkä ja muutenkaan en nähnyt järkeä lähteä tekemään yhtä toistoa 300kg.

Maastavedon ja räkkivedon jälkeen siirryin "bodaus" puolelle missä jatkoin selkätreenin tekemistä Watsonin ja Arsenalin itselleni loistavasti sopivilla laitteilla. Näiden molempien kuntosalilaitevalmistajan laitteet vain sopivat itselleni välityksiltään sekä pidän niiden liikekulmista. Ensiksi vähän seisten t-soutua minkä jälkeen pari vetoliikeettä. 

Viime viikolla tein perus virheen viikon ensimmäisessä jalkatreenissä mikä lopulta pilasi koko treenin. Siirryin kyykyssä aivan liian suuriin painoihin suhteessa päivän kuntoon minkä johdosta kyykky meni todella huonosti. Samalla kun kyykky menee huonosti niin silloin myös jalkatreeni menee huonosti vaikka itseasiassa loppu treeni menikin todella hyvin. Sain treenattua laitteilla jalat niin etureiden kuin takareiden osalta todella hyvin maltillisilla painoilla

Venyttely on minulle sellainen asia mitä olen lähes ikuisuuden vältellyt ja jättänyt väliin. Tämä on sitten monessa asiassa kostautunut minulle niin yleisesti kuin treenatessa kun en ole viitsinyt venytellä. Kuitenkin nyt viimeisen parin viikon aikana olen alkanut pikkuhiljaa venyttelemään minkä hyödyt aloin huomaamaan lähes heti. Joskus aikoinaan nuorempana aloin ihan kunnolla venyttelemään ihan vain sen takia, että sain venyttely testeistä erittäin heikkoja

Kyykky on minulle liikkeistä se kaikista pahin ja huonoin. Niin sarjapainot kuin ennätykset ovat selvästi penkkiä ja maastavetoa heikommat. Siis suhteessa näihin ja tiedän kyllä, että minun penkki on muita parempi suhteessa muihin. No jokat apauksessa en ole tyytyväinen kyykkyyn sitten yhtään. Kyykky on myöskin liikkeistä se liike mikä heittelee treeneistä toiseen eniten. Välillä saan tehtyä 200kg painoilla ja välillä 180kg tuntuu niin pahalta että huh huh

Tuli tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina tehtyä räkkivedossa uusi maksimiennätys ja samalla sarjaennätys kun 290kg nousi kaksi kertaa. Räkkivedo on minulle itselleni sellainen liike mitä en ole oikein ikinä tehnyt useasti tai pitkäjänteisesti. Räkkiveto on sellainen liike mitä satun tekemään sitten kun sitä satun tekemään. Tämän johdosta tuloskehitys ja tekniikka ei oikein pääse kehittymään sillä maastaveto ja räkkiveto ovat kuitenkin eri liikkeet

Jos dieetti ei ole oikein kulkenut missään vaiheessa tätä vuotta niin treenit puolestaan ovat. Jos tämän vuoden treenejä vertaa viime vuoden puolella pidettyyn massakauteen niin ero dieetin / puhtaan syömisen eduksi. Voi myös olla, että asetin viime vuoden puolella treeneille liian kovat tavoitteet mutta tämän vuoden puolella olen kuitenkin tehnyt penkissä uuden ennätyksen sekä maastavedossa useita sarjaennätyksiä. Kuitenkaan en ole saanut kohotettua tästä