Maastavedossa sarja ennätys 250kg painoilla

07.04.2019 - 12:56

Toissa lauantaina sain tehtyä maastavedossa 250kg painoilla viisi toistoa mikä oli mielestäni ensimmäinen kerta. Olen monesti saanut kolme toistoa ja muutaman kerran neljä, mutta viittä en ollut mielestäni saanut ennen kyseistä hetkeä. Muutoinkin tuo kyseinen päivä oli siinä mielessä "erikoinen", että en odottanut mitään vastaavaa. En ollut aamupäivällä edes varma mihin aikaan ja missä käyn treenaamassa sillä perjantaina ja lauantaina minulla oli menoa. Näin ollen varsinkin lauantai oli aikataulullisesti itselleni ei niin tiedossa.

Lopulta menin normaalia aikaisemmin treenaamaan. En niin kamalasti aikaisemmin mutta normaalia aikaa poiketen niin en ollut ihan varma miten tuo vaikutti kaikkeen. Päivän aikana tuli myös syötyä eri aikoihin ja hieman eri lailla niin odotukset eivät olleet sitä luokkaa mitä itse treeni. Toisaalta kun ei ole odotuksia treeniä kohtaan niin silloin treeni saattaa mennä myöskin paljon paremmin.

Taisin lähteä hakemaan kolmea toistoa kun aloitin tekemään sarjaa. Kuitenkin kun olin saanut kolme niin hain neljättä ja kun olin saanut sen niin tämän jälkeen halusin lopulta sen viidennen. Jotenkin tuolloin oli vain hyvä päivä ja kaikki sujui hyvin. Ehkä tein maastavetoa enemmän "runttauksella" kuin tekniikalla. Välillä olen itse huomannut hakevani toistoja enemmän tekniikan kautta kuin vain nostamalla jolloin tekeminen jää toissijaiseksi. Olen kyllä huomannut sen, että jos vain "runttaan" painot ylös miettimättä sen enempää tekniikkaa niin rauta nousee helpommin kuin silloin kun yrittää tehdä oikein paremmalla tekniikalla. Muutoinkaan maastavetoni tekniikka ei ole sen parempi jos nostan enemmän tekniikalla kuin "runttaamalla".

Kaikista eniten minua nyt ihmetyttää se, että olen nyt saanut maastavedossa sarjaennätyksiä ja ennätyksiä kun olen ollut puhtaalla ruokavaliolla / dieetillä kuin silloin kun olin viiden kuukauden massakaudella. En osaa sanoa onko yksi suurimmista syistä se, että kroppa eli maha on pienemmässä kunnossa. Tällöin saan pidettyä tekniikan paremmin kasassa ja pääsen helpommin ala-asentoon kun vatsa ei ota kiinni jalkoihin niin helposti. Vastaavasti kevyemmästä ruokavaliosta saan vähemmän energiaa treeneihin, mutta aikojen saatossa olen vain huomannut sen asian, että tämä toimii vain paremmin.

Kropan ollessa pienempi ja päästessäni paremmin asentoon ja ruokavalion olevan puhtaampi jolloin syömisestä johtuvaa väsymistä ei tule on avain parempiin tuloksiin. Olen tämän nyt huomannut jälleen kerran olevan toimivampi ratkaisu. Toisaalta on nyt osunut myöskin hyviä päiviä sillä ei nyt aina treenit luista näin hyvin millä syntyy ennätyksiä vaan on tässä myöskin tullut huonojakin treenejä väliin. Enkä ole vieläkään saanut nostettua sitä maagista 300kg painoa mitä olen hakenut todella pitkään jo ja minkä takia myöskin aloin massakauden viimevuoden puolella niin ei tässä sentään ihan kaikkeen ole kuitenkaan pystynyt.

Se mitä suunnittelin ja pohdin tälle viikolle ei toteutunut kyllä. Ehkä minulla oli vielä sunnuntaina liikaa suunnitelmia joista kyllä päädyin yhteen. Minulla siis oli suunnitelma kun menin nukkumaan sunnuntaina ja kun heräsin maanantaina. Suunnitelmani oli käydä varmaankin kolmena aamuna tällä viikolla aamulenkillä minkä lisäksi normaalit salitreenit. Maanantaiaamuna heräsinkin aamulenkkiä varten mutta hyvin nopeasti muutin tuon suunnitelman aamulla

Niinhän siinä sitten kävi, että kun sain treeniviikon käytyä läpi torstaihin mennessä niin perjantaina sekä sunnuntain löysin itseni treenaamasta. Tätä varten piti sitten oikein miettiä mitä sitä treenaisi kun en kuitenkaan halunnut aloittaa vielä uutta treeniviikkoa sillä tuleva viikko oli auki. Olin treenannut siis kaikki lihasryhmät läpi ja halusin säästää selkätreenin sekä rintatreenin tekemistä sillä nämä olivat ne treenit millä olin suunnitellut

Aikalailla perus tekeminen on ollut viimeaikojen trendi. Yksi lihasryhmä ja käytännössä kolme liikettä per treeni. Näin olen saanut treeneistä yksinkertaisia, raskaita ja siitä huolimatta mielenkiintoisia. Toistomäärät ovat vaihdelleet kuuden - kahdentoista välissä minkä lisäksi olen saattanut tehdä pidempiä yksittäisiä sarjoja. Näihin kuului tiistain jalkatreenissä viidenkymmenen toiston hack-kyykky sarja ”lämmittelyksi”. Vaikka tekeminen on ollut

Sunnuntain olkapäätreeni oli aika normaalia suorien sarjojen tekemistä alun vipunostoja lukuunottamatta. Tälläkin kertaa jätin pystypunnerruksen käsipainoilla tekemättä ihan sen takia, että olen nyt säästellyt olkapäitä. Tästä huolimatta olen saanut tehtyä hyviä olkapäätreenejä joissa olen alkanut käyttämään paljon vipunoston eri variaatioita. Tällä kertaa tein normaalissa vipunostossa sivuille tiputussarjan sekä istuen vipunostoissa joka kolmas pidoilla

Tuli tehtyä kolme hieman erilaista treeniä. Näitä treenejä ei tullut suunniteltua yhtään etukäteen niin tämä ei ollut mitenkään suunniteltu asia. Treenit kulkivat omia reittejään alusta loppuun saakka ihan vain sillä periaatteella mitä päähän juolahti mieleen. Keskiviikkona tuli tehtyä olkapäätreeni mikä tuntui aika kevyeltä siinä mielessä, että mitään hirveää poltetta ei tuntunut. Tekeminen vain hiipui kokoajan alusta loppuun pikkuhiljaa. Alkuun supersarja

Viimeaikaisissa treeneissä tai oikeastaan loman aikaisissa treeneissä meno on ollut välillä enemmän crossfitin tapaista. En tiedä crossfitistä muuta kuin sen, että siinä on tarkoitus saada paljon toistoja. En tiedä crossfitistä enempää sen takia kun näin joskus kolme vuotta sitten yhden crossfit videon. Yksi video riitti siihen, että en halunnut nähdä / tietää crossfitistä yhtään sen enempää. Kyseisellä videolla tehtiin ”paljon” leuanvetoja tai siis crossfit

Maanantaina oli välipäivä treeneistä ja käytännössä tuo päivä sujui Tukholmaan mentäessä. Tiistaista - torstaihin tuli sitten treenattua tuplatreenipäiviä. Tämän jälkeen alkuperäinen suunnitelma oli tehdä jalkatreeni perjantaina sekä sunnuntaina x treeni. Tuo x treeni oli ilmeisesti tarkoitus olla olkapäätreeni. Kuitenkin kun tulin tehneeksi Tukholmassa kahdesti rintatreenin sekä selkätreenin niin halusin ”tasapainottaa” treeniviikkoa. Perjantaihin ei tullut

Kolmen päivän Tukholman keikka takana. Noin kolme kuukautta sitten olin neljä päivää Tukholmassa ja nyt kolme. Kun olin jo käynyt Tukholmassa jo kerran niin paikat olivat tuttuja. Päätin käydä tekemässä treenit samoilla saleilla millä kävin viimeksi sekä päätin myös mennä samaan hotelliin kuin viimeksi. Muutoin tein asioita erilailla kuin viimeksi. Tein asioita käytännössä paljon paremmin, mutta tuo viime reissu auttoi asiaan paljon. Viimeksi lähdin Tukholmaan

Lauantaina vuorossa oli kymmenen kilometrin lenkki. Ajattelin tämän menevän paremmin kuin viimeksi viidentoista kilometrin lenkillä jolloin kymmenen kilometrin kohdalla alkoi reisissä tuntumaan. Ajattelin viiden kilometrin lyhyemmän matkan olevan ihan normaali juosta. Ajattelin ongelman olevan lähinnä juuri tuon yli kymmenen kilometriä. Toisin kuitenkin kävi sillä kymmenen kilometrin lenkillä jossain puolessa välissä neljän, viiden tai kuuden kilometrin

En nyt tiedä mistä tuli mieleen tehdä tällä viikolla hack-kyykyssä sadan toiston sarja. Tämä tuli mieleen jo keskiviikkona kun jalkatreeni oli luvassa torstaina. Vielä kun aloin "mainostamaan" tuota sadan toiston sarjan tekemistä niin se myöskin sitten piti tehdä. Kaikki muu tekeminen oli vielä auki ennen jalkatreenin aloittamista ja päätin treenin loput tekemiset vasta kuntosalilla. Näin kyllä tapahtuikin ja tein taas asiat hieman vaikeamman kautta. Olin