"Lat Rope Yankers"

16.11.2016 - 12:06

Hyvin tuo 3,5km kulkee aamulla ja vielä kun sen menee rauhallisesti. Eilen kroppa oli kauttaaltaan ihan puhki ja illalla särki vähän jalkojakin. Tänä aamuna vielä eilinen selkätreeni alkoi tuntua vielä enemmän selässä, mutta jalkasäryt olivat loppuneet jo ennen nukkumaan menoa. Onneksi aamuisin ei ole ollut enään niin kuuma mitä on ollut vaan on päässyt juoksemaan hieman "viileämmässä". Tämän johdosta myös kevyt lenkit ovat olleet vieläkin kevyempi kun ei ole tarvinnut aamullakaan juosta yli 25 asteen kuumuudessa. Juuri kuumuus on tehnyt helpoistakin lenkeistä raskaita ja tätä kautta kroppaan kohdistunut rasitus on ollut kovempaa.

Eilen ennen kuntosalille menoa yritin etsiä uusia liikkeitä kokeiltavaksi, koska varastosta ei tällähetkellä sattunut löytymään mitään uusia liikkeitä. Etsimiseen en nyt suuria aikoja käyttänyt ja tällä kertaa käytin Instagram.comia liikkeiden etsimiseen. Löysin profiilin joka oli ladannut kuntosalivideoita jakoon. Näitä katsellessa löysin yhen selkäliikkeen mitä halusin kokeilla. Virallista nimeä en tiedä, mutta eipä myöskään videon lataajakaanvaan hän kirjoitti kyseisestä liikkeestä "Don't know what to call it so let's call it #LatRopeYankers". Itse nyt ainakin toistaiseksi käytän "vinotalja" narulla terminä kunnes tiedän oikean tai paremman kun joksikin tuota pitää nyt kutsua. Pitää joskus alkaa tutkia onko joku muukin tuota liikettä tehnyt jotta tietäisin mitä termiä muut käyttävät. Instagrammissa tuli muitakin liikkeitä vastaan mitä voisin alkaa tekemään ja esimerkiksi keskiviikkona tekemäni sumo-kyykky käsipainolla on pongattu instagrammista. Pitääkin alkaa enemmän käyttämään instagrammia uusien liikkeiden etsimiseen kun sieltä voisi löytyä paremmin uusia liikkeitä kuin Youtubesta.

Eilen kroppa tuntui myös todella väsyneelle ja raadolle ennen kuntosalille lähtemistä. Tästä syystä ajattelin jättää maastavedon tekemisen väliin ja tehdä pelkästään good morningia alaselälle. Päästessäni kuntosalille ja vapaatanko alueelle aloin suoraan valmistelemaan kahta tankoa "selänmurskaajaa" varten. Minun jättää maastaveto väliin kun kroppa tuntui väsyneelle, mutta teinkin maastaveto + good morning supersarjana. Selänmurskaaja meni hyvin enkä huomannut mitään ihmeellistä väsymystä maastavetoja nostaessa joten päätös oli loistava. Tietenkin Peltzi vaan huuteli väliin ettei tuossa ole mitään järkeä, mutta onko missään sen enempää? Kahden sarjan jälkeen pyysin Peltziä kuvaamaan viimeisen sarjan, että näkisin kokonaisuuden. Lähinnä miten liikkeet vielä pysyvät kasassa kolmannessa setissä ja ylipäätänsä miten oikein teen kyseisiä liikkeitä. Maastaveto meni sujuvasti, mutta good morningissa kulma voisi olla matalampi. En ole ikinä kuvauttanut good morningin tekoa ja kun peileistäkään ei voi oikein katsella niin liikkeen teon onnistuminen on vain perustunut tuntumaan ja luuloon. Videosta nyt näin itse miten liikettä teen ja mitä tarvii parantaa.

[[{"fid":"474","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_folder[und]":"75"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"class":"media-element file-default"}}]]

Selkätreeni

  • Supersarja 3x maastaveto 130kg + good morning 60kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 5kg korotussarja 10 toistoa 10kg -> 40kg
  • Yhden käden kulmasoutu 1x10 10kg, 3x10 20kg
  • Shotgun row 3x10 15g

Perjantain molemmat treenit seurasivat käytännössä sitä tyyliä jolla tein treenit torstai-iltana sekä millä treenasin jalkoja viime viikolla. Liikkeet supersarjoilla sekä tauot joko todella pienet tai olemattomat. Käytännössä perjantain molemmat treenit menivät tyylillä jossa ylimääräisiä taukoja ei ollut. Ainoat tauot olivat käytännössä liikkeiden vaihdon aikana. Muutoin en pahemmin pitänyt taukoja. Tämä tyyli näkyi treeneissä lähinnä painojen ollessa pieniä

Keskiviikkona huomasin tiistain selkätreenin painaneen kropassa aika paljon joten pääsin pitää ihan täyden välipäivän. Samalla päätin pitää tulevan viikonlopun olematta treenaamatta. Tiistaiaamun maastavetotreeni olikin sitten loppujenlopuksi paljon raskaampi mitä olin kuvitellut. Ilmeisesti aamulla vetämäni kova maastavetotreeni oli vain niin paljon aamutreeniin, että koko kroppa oli tämän jälkeen puhki. Ei siis kannata ihan samanlaista treeniä vääntää

Tänään treenasin selän siten miten olin suunnitellut tekeväni sen viimeviikolla, mutta mitä en kuitenkaan aikataulullisista syistä voinut tehdä. Suunnitelma oli treenata aamun selkätreenissä pelkkää maastavetoa ja illalla sitten loput selkätreenistä soutujen ja taljojen kera. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta sitten lähes kahteen kuukauteen. Lopetin / vähensin maastavedon tekemistä paria viikkoa ennen Vantaan puolimaratonia ja jatkoin tämän jälkeen

Jatkoin tänään samaa kaavaa mitä käytin viime viikolla eli kahden lihasryhmän päivänä tein aamulla toisen lihasryhmän ja illalla toisen. Tänään se tarkoitti aamulla olkapäätreeniä ja illalla hauistreeniä. Viime viikolla tein treenit toisinpäin joten hain vaihtelua treeniin tekemällä treenit toisinpäin. Tulin hieman suunnitelleeksi mitä tänään voisin tehdä kummassakin treenissä, mutta toteutus oli sitten toinen mitä olin suunnitellut. Tein molemmat treenit

Tänään oli vuorossa tupla jalkatreeni. Viime viikolla treenasin aamulla etureidet ja illalla takareidet sekä pohkeet. Tänään vaihdoin treenien järjestystä toisinpäin eli aamulla tuli tehtyä takareidet sekä pohkeet ja illalla tai oikeastaan iltapäivällä etureidet. Aamun takareisitreenistä tuli hieman pidempi kuin olin ajatellut sillä treenin kesto oli lähempänä tuntia. Aamun treeni taisi kestää jotain 50 minuuttia mikä oli ainakin nyt viisi minuuttia pidempi

Tänään oli vuorossa ojentajat sekä rinta. Ajattelin aluksi tehdä aamulla rintatreenin ja illalla ojentatreenin, mutta päädyin tekemään treenit toisinpäin sillä ajattelin rintatreenin olevan parempi tehdä illalla jolloin voisi saada varmistajan tarvittaessa. Näin siis jos olisi tekemässä jotain liikettä mihin olisi hyvä ottaa varmistaja kuten jokin penkkiliike. Toisaalta viimeksi kun tein ojentajatreenin niin tein sen illalla joten aamulla tehdessä sain

Olisin halunnut tehdä selkätreenin tällä viikolla tuplana jolloin aamulla olisin tehnyt pelkkää maastavetoa ja illalla sitten soutu- sekä taljaliikkeet. Normaalisti kun tiistaisin olen tehnyt selkätreenin niin minulla oli aamulla sillain työasioita että aamulla en ehtinyt kuntosalille. Työasioiden johdosta aloin miettimään uusia suunnitelmia. Päädyinkin yhdessä ratkaisussa siirtämään päiviä yhden eteenpäin eli tiistain selkätreeni olisi ollut keskiviikkona

Perjantaina tuli tehtyä hauistreeni aamulla ja ojentajatreeni illalla. Luulin hauistreenin menneen ihan hyvin perille aamulla, mutta illalla huomasin ojentajatreenin menneen paremmin perille. Tähän asiaan tuli viikonloppuna vahvistus sillä ojentajissa tuntui treeni vielä viikonloppuna ja hauiksessa ei tuntuma ollut samanlaista jälkikäteen. Tämän johdosta päätin tehdä muutoksia aamun kuntosalitreeniin kun vuorossa oli "taas" hauistreeni aamulla. Maanantaina

Eilen perjantaina oli vuorossa käsitreeni minkä jaoin ensimmäistä kertaa kahteen osaan siten, että aamulla tein hauistreenin ja illalla ojentajatreenin. Alkuvuonna kun tein tuplatreenejä niin tällöin en kertaakaan jaoitellut treenejä tällä tavalla. Tämä oli myöskin ensimmäinen kerta kun jaoittelin lihasryhmät päivän aikana kahteen eri treeniin. Aikaisemmin olen tehnyt aamun ja illan treenissä saman lihasryhmän treenin sillä eroituksella, että olen tehnyt

Tänään oli vuorossa tupla jalkatreeni mikä oli myöskin ensimmäinen tupla jalkatreeni kun nyt aloin tekemään tuplatreenejä. Viime viikolla tuli tehtyä tupla selkätreeni sekä tupla rinta- & ojentajatreeni. Tänään tuplat jatkuivat jaloilla ja huomenna on vuorossa kädet. Näiden treenien jälkeen olkapäät jäävät ainoaksi lihasryhmäksi jota en ole tehnyt tuplana ja ojentajat tein pari kertaa. Muutoin olisin saanut kaikki lihasryhmät tehtyä tuplana jos en olisi tällä