Kyykky 230kg sarjaennätys vaikka alunperin ei pitänyt noin isoilla tehdä

03.07.2023 - 10:53

Tämän viikon keskiviikkona tein kyykyssä 230kg painoilla uuden sarja ennätyksen vaikka alunperin ei ollut edes tarkoitus mennä noin suuriin painoihin koko kyykky treenissä. Maanantaina tein maastaveto sekä räkkiveto treenin vastustusnauhoja käyttäen mikä myös sujui. Tiistaina oli vuorossa penkki treeni vastustusnauhoilla mikä kanssa sujui hyvin. Sitten keskiviikkona oli vuorossa jalkatreeni ja kyykky niin siinä ei ollut tarkoitus tehdä mitään vastustusnauha treeniä koska en niitä ole koskaan tehnyt ja muutenkin aloin ajatteleen.

Viime viikon keskiviikkona 200kg kyykky ei oikein sujunut ja otin kaksi kahden toiston sarjaa 200kg painoilla. Kuitenkin tuosta huolimatta vähensin painoja ja tein sitten 180kg painoilla kahden toistoa ja 190kg painoilla viisi toistoa. Lauantaina olikin sitten vuorossa kyykky treeni Vantaan Loaded:lla missä tein kyykky ketjuilla. Tuolloin sain tehtyä 180kg painoilla plus ketjut kolme kolmen toiston sarjaa mikä taisi olla sarjaennätys mutta minkä kyykkytoistot jättivät parantamisen varaa.

Kuitenkin tämän viikon keskiviikkona ennen treeniä ajattelin kaikenlaista ja otin asioita huomioon. Ajattelin mitä olin tehnyt viime viikolla kummassakin kyykky treenissä sekä tietenkin mietin mitä olin juuri maanantaina sekä tiistaina tehnyt ja millaisilla painoilla. En oikein tiennyt kuntoani sekä minulla saattoi olla jopa liian kovat odotukset treenin suhteen?

Ennen salille menoa siis ajattelin tehdä pienillä painoilla pidempiä sarjoja tai muuten en menisi ihan niin suuriin painoihin. Ajattelin siis ottaa löysemmät remmit mukaan niin ei tulisi sitten edes lähdettyä väkisin isoihin isoihin painoihin vaan pysyttäytyisin siinä päivän kunnossa. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pakkasin salikassia niin tuo suunnitelma oli unohtunut sillä heitin salikassiin jäykemmät siteet mukaan ihan normaalisti ja ajattelin että katson nyt mitä treeni tuo tullessaan.

Lämmittelyt menivät hyvin ja kun lämmittelyt menevät hyvi niin tiedän jo vähän paremmin millaisiin painoihin voisin päästä treenissä. En tuntenyt mitään kipuja enkä myöskään että paikat olisivat jumissa sillä jos tunnen jo lämmittelyssä jumia tai että paikat eivät ole ihan 100% kunnossa niin se on jo merkki siitä että kyykky ei tule oikein onnistumaan. Välillä olen saanut "extra" lämmittelyllä tuon kurssin kääntymään mutta yleensä takaraivoon jää jokin mikä estää saamasta kunnollista treeniä.

Minulla kyykky treenissä pään pitää olla valmiina jotta saan tehtyä kunnollisen kyykky treenin. Oli sitten kyseessä pienet tai suuret painot niin jos takaraivossa on jokin pieni epävarmuus niin huomaan sen joko painoissa tai tekniikassa. Yleensä vaikka saan laitettua painoa tankoon niin siitä huolimatta tekniikka voi olla huonoa. Tämä johtaa siihen että kyykyt eivät mene tarpeeksi alas kun minulla ei ole itseluottamusta kyykätä. Kun minulla on tuo pieni epäluottamus kyykkyäni kohtaan treenatessa niin se vaikuttaa kaikkiin painoihin eli vain isoihin.

Sain kyykky treenissä tehtyä hyvän kahden toiston sarjan 210kg painoilla niin sen jälkeen nostin painot 230kg ja lähdin hakemaan kolmea toistoa. 230kg painoilla olin kerran elämässäni tehnyt kolmen toiston sarjan kun yleensä kolmen toiston haku on jäänyt kahteen toistoon. Nyt kuitenkin tuo 230kg on alkanut tulemaan useammin kuin aikoinaan milloin se oli lähinnä kerta siellä ja kerta täällä. Nyt kuitenkin sain kolme toistoa tehtyä minkä jälkeen meinasin lopettaa treenin siihen.

Päätin kuitenkin sitten tehdä toisen ja pidin lähdes 15min tauon. Tuntui sille että jälkimmäinen kolmen toiston sarja 230kg painoilla tuli nopeammin ja paremmin. Tunsin että minulla oli paljon enemmän itseluottamusta lähteä tekemään jälkimmäistä sarjaa kuin sitä ensimmäistä vaikka olinkin jo väsyneempi tai ainakin väsyneemmän oloinen. Mietin myös kolmannen sarjan tekemistä mutta todella hyvin vähän aikaa sillä olin tuon jälkimmäisen sarjan jälkeen vielä enemmän puhki.

Menin tänään kuntosalille poikkeuksellisesti jo kello 16 aikoihin. Tämä kaikki lähti liikkeelle eilisestä illasta jolloin päätin olla menemättä aamulenkille tänään sekä samalla päätin mennä töihin hieman aikaisemmin. Tämä tarkoitti sitä, että pääsin lähtemään myös tänään aikaisemmin töistä kuin normaalisti. Ajattelin yhdessä välissä, että olisin mennyt tänään heti töistä päästyäni juoksemaan kevyen lenkin illan jalkatreeniä varten pohjalle. Tänään päivällä

Eilinen välipäivä teki kyllä hyvää ja kroppa alkoi olemaan vihdoinkin palautunut kunnolla viime perjantain jalkatreenistä sekä viikonlopun vatsa- & kylkitreenistä. Samoiten tiistai oli sinällään mukava päivä kun en herännyt aamulla treenaamaan. Aamulenkille tai aamusalille meno kun tarvii edellisenä iltana aikaisin nukkumaan menemistä jotta saisi tarvittavasti unta. Aamutreenaamisen ongelma minulla on se, että treenit pitää tehdä tosiaan aamulla eikä

Eilen vaihtaessani treenitapaa kuntosalilla olin aluksi miettinyt tekeväni liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoilla kuten viime vuonna jolloin treenasin puolivuotta kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Ajattelin siis hieman palata viime vuotiseen treenitapaan jolloin tein käytännössä jokaisen liikkeen kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Tämän lisäksi tein treeneistä aina erilaiset vaihtamalla vähintään yhden liikkeen viime kertaiseen. Mietin treenin aikana hieman

En oikein tiedä miten ajattelin kuntosalitreenien menevän, mutta muutama viikko ennen puolimaratonia ajattelin keventää kuntosalitreenejä. Ajattelin ennen puolimaratonia vaihtavani kuntosalitreenit kevyempiin treeneihin eli pienemmillä painoilla enemmän sarjoja tai toistoja kuitenkin niin, että jaksaisin juosta. Nyt vaikuttaa siltä, että perjantain jalkatreeni sekä lauantain kehonkoostumusmittaus ovat vaikuttanut treenien suunnitteluun jo nyt. Miksi sitten

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ikinä kehonkoostumusmittauksessa mikä sattui vain juuri tulemaan oikeaan aikaan. Tällä viikolla laskiskelin painoindeksiä sun muuta ja mietin kehonkoostumusmittausta. Sattumoisin torstaina kuntosalilla asia tuli esille ja minulle kerrottiin, että lauantaina olisi ilmainen kehonkoostumusmittaus. Itse en nähnyt saati olisi nähnyt kyseistä ilmoitusta asiasta ja se olisi mennyt ohi. Kuinka tämä nyt sattuikin samalle viikolle jolloin

Eilen perjantaina tein sellaisen jalkatreenin mitä olin hieman suunnitellut, mutta toisaalta sen raskaus yllätti minut. Osassa liikkeitä käytin isoja painoja ja osassa pienempiä. Tein kyykyn normaalilla tyylillä, mutta tämän jälkeen käytin reisiliikkeissä supersarjoja sekä pohkeissa tiputussarjaa. Mielestäni hyvä rakenne tehdä jalkoja siten, että aluksi tehdä muutama yksittäinen liike normaalimpana jonka jälkeen alkaa runttaamaan reisiä supersarjoina. Tällöin

Tämän viikon treenipäivät juoksujen osalta ovat olleen "arpomista", mutta kuntosalitreenit ovat menneet normaaliin tapaan ainakin tähän päivään saakka ja kyllä se huominenkin menee. Olen käynyt tällä viikolla aamulenkillä maanantaina, keskiviikkona sekä tänään torstaina, mutta huomisen sekä viikonlopun juoksuista en ole vielä päättänyt. Sama koskee kuntosalin osalta viikonloppua jonne voisin sijoittaa yhden vatsa / kylkitreenin kun viimeisestä on muutamia

Olin eilen illalla suhteellisen väsynyt kuin pääsin kuntosalilta kotiin ja puolestaan tänä aamuna suhteellisen virkeä kun heräsin. Tämän aamun vireyteen vaikutti tietenkin se, että en mennyt aamulenkille tänään ja kun menin siitä huolimatta eilen "normi" aikaan nukkumaan. En siis lähtenyt valvomaan eilen illalla vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus kun aamulla ei ollut treeniä. Heräsin tänään jopa vartin ennen herätys kelloa mikä ei ole sinällään ihmeellistä

Neljän päivän lepo takana eli olin neljä päivää ilman ainuttakaan treeniä. Ei juoksua, ei kuntosalia eikä vatsa / kylkitreeniä. Nyt ei edes muistu mieleen, koska viimeksi on ollut näinkin pitkä tauko treeneistä, mutta tämä teki toisaalta vain ihan hyvää. Aamulla käydessäni juoksemassa tämä neljän päivän lepoputki päättyi. Samalla kävin juoksemassa yli viikon tauon jälkeen mikä oli sinällään myös ihmeellistä sillä pääsin juoksemaan ehjällä kropalla. Missään ei

Jälleen erikoisempi treeniviikko takana lähinnä treenipäivien osalta. Tänään keskiviikkona tuli käytyä kuntosalilla ja tehtyä rinta- & ojentajatreeni minkä teen yleensä torstaina. Samalla tämän viikon kuntosalitreenit päättyivät tähän ja loppuviikko on treenivapaata. Viime viikolla treenasin normaalia erilaisemmin sekä treenipäivät erosivat normaaleista. Aluksi olin suunnitellut tekeväni kevyemmän treeniviikon, mutta viikosta tuli ennemminkin pumppiviikko