Kymmenen viikkoa täyteen tuplatreenausta sekä dieettiä

19.12.2019 - 11:57

En osaa sanoa johtuiko tämän aamuisen aamutreenin ilmeen olevan hyvä sen takia, että olin nukkunut seitsemän ja puolituntia, tiesin tämän olevan viimeinen aamutreeni ainakin vähään aikaan vai etten tuntenut kamalia särkyjä sekä kipuja aamutreenin aikana? Syitä ja muuttujia oli siis monia mutta en tiedä tarkalleen mistä tuo johtui vai oliko kaikki tekijät vaikuttamassa tähän. Oli asia niin tai näin niin tämä toistaiseksi viimeinen aamun salitreeni meni paremmin kuin kertaakaan tällä viikolla.

Tämä viikko meni aamutreenien osalta todella heikosti niin suorittamisen puolesta ja varsinkin henkisellä puolella oli suuria ongelmia. En tiedä johtuiko ongelmat siitä, että tiesin tämän olevan viimeinen viikko ainakin hetkeen kun teen aamutreenejä vai olinko tehnyt vain niin "kovia" kuntosalitreenejä iltaisin, että tämä vaikutti todella paljon aamun treeneihin? Toisaalta tämä oli nyt kymmenes viikko putkeen kun olen tehnyt tuplatreenejä maanantaista - perjantaihin niin kyllä se jossain kohtaan alkaa painamaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Taisin kuitenkin olla enemmän lyöty henkisesti vaikka eivät nuo aamun treenit mitään ihmeellisiä ollutkaan.

Maanantaina tein ihan normaalin intervaltreenin juoksumatolla ja juoksin vedot hieman kovempaa mitä olen nyt viime viikkoina niitä juossut. Maanantaita seurasi sitten tiistaina sekä keskiviikkona ihan vain puolen tunnin kävely juoksumatolla. Tiistaina päädyin tähän ratkaisuun ihan sen takia, että minulla oli illalla jalkatreeni ja halusin säästellä sitä varten. Keskiviikkoaamuna olinkin ihan rikki ja poikki tiistai-illan jalkatreenistä, että aamulla oli ihan pakko vain kävellä sillä jalat olivat todella heikossa kunnossa. Nyt torstaiaamuna tein maanantain tapaan ihan normaalin intervaltreenin ja samoilla nopeuksillakin. Perjantaina on vuorossa uintia enemmän tai vähemmän.

En oikeasti olisi uskonut jaksavani tehdä tuplatreenejä kymmentä viikkoa silloin kun aloitin tämän dieetin jos ihan rehellisiä ollaan. Hyvä kun ylipäätänsä sain aloitettua aamutreenit sillä niidenkin kanssa on ollut vaikeuksia. Toisaalta jos tuon saa aloitettua niin sitä on helpompi jatkaa kuin aloittaa pitkän tauon jälkeen. Välillä ei ole ollut kiinnostusta mennä aamulla tekemään treeniä vaan se on ollut enemmänkin pakkopullaa sillä tiedän sen asian, että jos jätät kerran väliin niin se jää myös helposti seuraavanakin päivänä. Varmaankin intervallin / kävelyn jälkeinen infrapunasauna on ollut se asia miksi olen jaksanut herätä aamuisin treenaamaan.

Jotenkin vain aamulla puolen tunnin infrapunasauna on ollut mukava asia ja auttanut palautumaan aamun treenistä ja varmaan myöskin edellisen illan kuntosalitreenistä. Infrapunasaunaan on ollut mukava mennä ihan vain senkin takia, että olen kiinnostunut taas lukemaan. Aluksi aloin lukemaan Sean Connery - Elämä ja elokuvat kirjaa minkä jälkeen mietin hetken aikaa lopetanko aamutreenit siihen vai alanko lukemaan seuraavaa kirjaa. Kun tuo hetki koitti niin tiedostin hieman minkä kirjan lukisin seuraavaksi niin jatkoin käymään aamuisin tekemässä treeniä ja käymässä infrapunasaunassa. Tällä hetkellä olen lukenut Minä, Zlatan Ibrahimović  kirjaa missä olen päässyt noin puoleen väliin. Kun on hidas lukemaan ja haluan jopa muistaa asioita mitä on lukenut niin tuossa vain kestää. Yleensä olen lukenut yhden kappaleen sinä aikana kun olen ollut infrapunasaunassa. Olen aina halunnut lopettaa lukemisen kappaleen jälkeen enkä jäädä vain johonkin sivulle. Tämän seurauksena infrapunasaunassa loppuaika on ollut hieman tylsää vain istua.

Pidin tuosta tai en niin kymmenen viikkoa alkaa olemaan takanapäin ja vaikka dieetti on ollut vuoristorataa niin siitä huolimatta se on mennyt eteenpäin. Luulen syyn olevan juurikin aamutreenit sillä viimeksi kun yritin pitää dieettiä ilman aamutreenejä niin silloin se ei oikein sujunut mielestäni ihan näin hyvin. Kymmenen viikon aikana paino on laskenut ja noussut jos katson mitä vaaka on näyttänyt mutta enemmän olen tyytyväinen siihen, että ihmiset ovat huomanneet eron ja tämä merkitsee paljon enemmän kuin joku vaaka. Tietenkin vaaka on siinä mielessä jotenkin suhteellinen tähän kaikkeen, että pienempi vaakatulos merkitsee kyllä myös ulkoisesti "kireämpää" kroppaa mutta yksinomaan vaakaa en voi ainakaan itse seurata ihan niin tarkkaan.

Parhaimmillaan kuusi kiloa ja yleisellä tasolla viidestä neljään kiloa on ollut vaa'an mukaan parempaan päin tämän kymmenen viikon aikana tiputus. En tiedä onko se hyvä varsinkaan siihen nähden mitä olen tuon eteen tehnyt mutta ainakin jotain on tapahtunut. Tietenkin tässä loppuvaiheessa olen pitänyt tankkauspäivän mitä seurasi seuraavalla viikolla pikkujoulut. Näin ollen ainakin nesteet nousivat niistä tuloksista missä parhaimmillani olin ennen tankkausta ja pikkujouluja. Nyt tästä alkaakin parin viikon joululoma dieetin osalta ja ensi vuonna parin viikon päästä tämä jatkuu taas tavalla tai toisella. Jotain muutoksia on pakko tehdä sillä en kyllä jaksa samalla tavalla millä olen nyt tehnyt tai sitten jos satun jatkamaan niin diettiaikaa on tiputettava lyhyemmäksi. Aika näyttää mitä teen ja mihin pääsen tämän dieetin osalta mutta jollain tapaan voin olla tyytyväinen tähän kymmenen viikon ajanjaksoon...

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli

Lisäsin tälle viikolle hieman hiilareita lähinnä lounaan yhteyteen. En oikein tätä asiaa sinällään miettinyt etukäteen vain tälläin lähinnä vain tapahtui. Käytännössä ratkaisu tapahtui lauantaina kauppareisulla kun tulin ostaneeksi kanasuikaleita tarjouksesta. Parin viime viikon ajan olen käytännössä jättänyt hiilarit lounaalta pois syöden vain kanaa ja kananmunaa. Kanasuikaleiden kanssa vain ajattelin ottaa sen pienen kasan riisiä joukkoon. Alle 100g riisiä ei

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa

Väsymisen merkkejä taitaa olla ilmassa ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana tai sitten vain yritän hieman liikaa. Huomasin tämän tiistai-iltana kuntosalilla aloittaessani olkapäätreenin pystypunnerruksella käsipainoilla. Normaaliin tapaan otin sitten lämmittelyn jälkeen 45kg käsipainot suorilta. Tällä kertaa en ottanut aluksi edes 40kg käsipainoja vaan suoraan 45kg käsipainot joilla oletin saavani kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämähän nyt feilas komeesti ja

Viikko alkoi aamulla aamulenkillä sekä illalla selkätreenillä. Tämän lisäksi päätin myöskin nyt "virallisesti" jatkaa dieettiäni juhannukseen saakka. Minun oli tarkoitus pitää dieettiä vielä pari viikkoa, mutta päätin lisätä tähän vielä kolme viikkoa lisää. Näin ollen dieettini kestää vielä viitisen viikkoa. Vielä kun sitten jatkoin dieettiä käytännössä kolme viikkoa eteenpäin niin nyt otan myöskin varmaan tälle viikolle tankkauspäivän. Tankkauspäiviä en ole

Tiistaina pidinkin välipäivän vaikka jossain kohtaan olin suunnitellut treenaavani silloin ja pitäväni keskiviikkona välipäivän. Olin kyllä jossain vaiheessa myöskin miettinyt asian siten, että pitäisin tiistaina välipäivän ja keskiviikkona treenipäivän. Kuitenkin vielä maanantaina ainakin ennen iltatreeniä olin melkein vielä tiistaina treenipäivä ajatuksessa. Kuitenkin olin kokoajan kallistunut enemmän tiistaina välipäivän puolelle mikä vain vahvistui mitä

Tällä viikolla alkoi jälleen tuplatreeniviikko sekä otin dieettiin hieman "kovempia" muutoksia käyttöön. Ei ihan tälläin sitä miettinyt kun normaaliin tapaan en miettinyt mitään. Päivän jälkeen on vaikea sanoa mitään vaikutuksia, mutta olisi varmaan kannattanut tehdä vain toinen asia. Tosin dieettiäni koskevat muutokset eivät ole hirveän suuria, mutta muutoksia kuitenkin. Kun alan muuttamaan ruokavalioitani niin en tiedä miten nämä muutokset vaikuttavat

Treeniviikko päättyi lauantaina käsitreeniin. Näin ollen tälle viikolle tuli kuntosali käytejä kuutena päivänä. Käytännössä olisin pärjännyt hyvin viidelläkin treenillä, mutta keskiviikkoaamuna tuli käytyä tekemässä maastavetotreeni. En taas ottanut sitä huomioon kun aloin tekemään alkuviikosta treenejä, että tällä tavalla piti käydä ainakin viitenä päivänä viikossa. Tämä johtui ihan siitä, että treenasin lihasryhmät tätä viimeistä treeniä lukuunottamatta yksi

Keskiviikkoaamuna kävin suorittamassa maastavetotreenin. Tällöin tein viisi seitsemän toiston sarjaa 140kg painoilla ja tämä treeni oli kokonaisuudessaan siinä. Samalla tämä treeni nyt hieman vaikutti loppuviikon treeneihin siinä määrin, että aloin nyt hieman suunnittelemaan missä järjestyksessä mitäkin teen. Minulla oli kuitenkin vielä tekemättä olkapäätreeni, jalkatreeni sekä käsitreeni. Keskiviikon maastavetotreeni vaikutti lähinnä eniten jalkatreenin