Koroke "deficit" maastavetotreeni Loaded:lla

06.08.2022 - 10:43

Tuntuu sille, että maastaveto on jämähtänyt paikoilleen tuloksellisesti. Välillä on hyviä päiviä kun tulee todella hyviä tai helppoja nostoja tai sarjoja suhteellisen isoilla painoilla mutta yleisesti tulostaso on lähes sama treenistä toiseen. Tästä johtuen hyvien päivien jälkeen seuraavassa treenissä alkaa sitten hieman odottamaan parempaa mutta yleensä tällöin on tullut pettymys. Tällä hetkellä kyykky sujuu myös tasaisena mutta tulostaso maastavetoon verrattuna on parempi kuin aikoihin. Siitä huolimatta olen myöskin kyykkyyn hieman pettynyt että en ole vielä päässyt 230kg painoihin vaan kolme kertaa olen tehnyt 225kg painoilla mutta kuitenkin kyykyn painot ovat olleet tänä vuonna paremmalla tasolla vuosiin.

Maastavetotreeneissä olen aloittanut tänä vuonna ketjujen kanssa treenaamisen että siltä osin olen saanut uutta maastavetotreeneihin. Tämän osalta painot ovat olleet sitten hieman eri normaaleihin verrattuna kun painojen lisäksi tangossa on ollut sentään ketjut. Silti en ole saanut mitään tasaista nousua normaaliin maastavetoon vaan tulokset sahaavat hieman liikaa ylös ja alas. Ketjujen lisäksi olen nyt hieman pidempään tehnyt maastavetoa vastustusnauhoilla joilla olen saanut parannettua polvista lukitukseen vaihdetta. Tässäkin on ollut sama asia, että välillä on loistavia päiviä ja enemmän heikkoja.

Tänä vuonna olen myöskin päässyt räkkivedossa 300kg painoihin kun olen saanut nostettua 300kg pari kertaa. Tämän lisäksi olen myöskin tehnyt räkkivetoja vastustusnauhoilla missä olen saanut tehtyä 280kg ennätykseksi. Olen nyt vasta viimeisen parin kolmen vuoden aktivoitunut tekemään räkkivetoja kunnolla ja olen tämän nyt huomannut maastavedossa loppuvedon kohdalla. Aikoinaan ongelma taisi räkkivedon kohdalla olla se, että nostin sitä "liian" korkealta jolloin liike ei oikein sopinut minulle ja räkkivedon tekeminen oli raskasta. Jossain kohtaan aloin vain tekemään räkkivetoja alemmalta ja löysin itselleni paremman kohdan jolloin sain tehtyä räkkivetoja suuremmilla painoilla ja muutenkin paremmin.

Kuitenkin tämän viikon alussa aloin miettimään, että jotain alkava tekemään toisin etten nyt hakkaa samoilla painoilla treenistä toiseen. Päädyin sitten tekemään koroke "deficit" maastavetoa maanantaina mitä olen kyllä tehnyt vuosien saatossa mutta nykyään vähemmän. Tein yhdessä välissä koroke maastavetoa enemmäkin ja jos nyt oikein muistan niin olin kyllä silloin parhaimmassa maastaveto kunnossa, mutta toisaalta oma painoni oli myös silloin 10kg enemmän. En nyt ole ihan varma vähensinkö koroke maastavetoa silloin kun ostin nykyisen nostovyöni vai oliko se sitten hieman jälkeen? Tuli nimittäin sellainen ongelma, että en päässyt silloisen eli nykyisen salivyön kanssa alkuasentoon. Suurempi ongelma taisi kyllä olla silloinen painoni.

Maanantaina tosiaan tein koroke maastavetoa normaalilla tyylillä ja sain tehtyä yhden toiston 260kg painoilla. Lähdin kyllä hakemaan kahta toistoa ja olisin halunnut tehdä kaksi sarjaa mutta tällä kertaa en pystynyt kuin tuohon yhteen ykköseen. Perjantaina oli vuorossa sitten käynti Tampereen Loaded:lla ja jatkoin koroke maastavedon tekemistä mutta tällä kertaa ketjujen kera. En tiennyt mitä odottaa sillä tuo maanantain treeni ei ollut mikään paras mutta ajattelin etten nyt keskity painoihin vaan teen sellaisilla painoilla missä saa tehtyä useamman sarjan. Ihmetyksekseni sainkin tehtyä todella hyvän treeni sillä sain tehtyä 240kg painoilla plus ketjut kaksi kolmen toiston sarjaa.

Olin tuon jälkeen jo todella väsynyt ja oikeastaan jo ensimmäisen 240kg kolmosen jälkeen. Tuosta huolimatta halusin tehdä vielä toisen kolmosen 240kg painoilla minkä myös tein. Ilma oli ulkona satoinen ja nihkeä mitä se oli myöskin Loaded:lla sisällä. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun treenasin Loaded:lla jolloin siellä oli nihkeä tai huono ilma ja tämän kyllä huomasin. Olin koko ajan ihan hikinen ja märkä minkä johdosta jouduin hakemaan paperi millä kuivasin itseäni sillä mitään hikipyyhettä ei nyt ollut mukana. Tuo laittoi kyllä treenin alussa mietityttämään sillä yleensä tuollainen märkä / nihkeä ilma vetää omat voimat aika nopeasti pois kropasta kun on tälläinen iso ukko.

No mitä tein sen jälkeen kun olin tehnyt koroke maastavetoa 240kg painoilla plus ketjut? No tietenkin koroke maastavetoa vastustusnauhoilla. Minun oli tarkoitus tehdä kolmen toiston sarjoja mutta se päättyi hyvin lyhyeen. Tein aluksi 170kg painoilla vihreillä nauhoilla mutta huomasin vihreiden vastustusnauhojen olevan aivan liian kevyet. Niimpä hain siniset nauhat ja tein uuden kolmosen 170kg painoilla. Tämän jälkeen kun tuo tuntui oleva kevyttä niin laitoin sitten 220kg painot millä piti jatkaa. No sain vain yhden toiston mikä oli taisteluvoitto. Päätin sitten jättää homman siihen kun tuo oli liikaa ja oikea korotus olisi ollut 200kg tai ehkä vain jatkaa tuolla 170kg.

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli

Lisäsin tälle viikolle hieman hiilareita lähinnä lounaan yhteyteen. En oikein tätä asiaa sinällään miettinyt etukäteen vain tälläin lähinnä vain tapahtui. Käytännössä ratkaisu tapahtui lauantaina kauppareisulla kun tulin ostaneeksi kanasuikaleita tarjouksesta. Parin viime viikon ajan olen käytännössä jättänyt hiilarit lounaalta pois syöden vain kanaa ja kananmunaa. Kanasuikaleiden kanssa vain ajattelin ottaa sen pienen kasan riisiä joukkoon. Alle 100g riisiä ei

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa

Väsymisen merkkejä taitaa olla ilmassa ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana tai sitten vain yritän hieman liikaa. Huomasin tämän tiistai-iltana kuntosalilla aloittaessani olkapäätreenin pystypunnerruksella käsipainoilla. Normaaliin tapaan otin sitten lämmittelyn jälkeen 45kg käsipainot suorilta. Tällä kertaa en ottanut aluksi edes 40kg käsipainoja vaan suoraan 45kg käsipainot joilla oletin saavani kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämähän nyt feilas komeesti ja

Viikko alkoi aamulla aamulenkillä sekä illalla selkätreenillä. Tämän lisäksi päätin myöskin nyt "virallisesti" jatkaa dieettiäni juhannukseen saakka. Minun oli tarkoitus pitää dieettiä vielä pari viikkoa, mutta päätin lisätä tähän vielä kolme viikkoa lisää. Näin ollen dieettini kestää vielä viitisen viikkoa. Vielä kun sitten jatkoin dieettiä käytännössä kolme viikkoa eteenpäin niin nyt otan myöskin varmaan tälle viikolle tankkauspäivän. Tankkauspäiviä en ole

Aamupainot nyt vaihtelevat joka aamu, mutta jos nyt perjantaiaamun painolla mittaa dieetin kulkua niin se on noin neljä kiloa. Pari viikkoa ajattelin vielä dieetillä mennä ja tällä hetkellä näyttää siltä että muutos on kolme - neljä kiloa vaa'an mukaan. Ennen dieetin alkamista halusin painon olevan vain alle 100kg, mutta jo ensimmäisessä mittauksessa paino oliko jo melkein alle 100kg. Tästä johtuen minulla ei ollut oikein mitään varsinaista tavoitetta dieetille

Tiistaina pidinkin välipäivän vaikka jossain kohtaan olin suunnitellut treenaavani silloin ja pitäväni keskiviikkona välipäivän. Olin kyllä jossain vaiheessa myöskin miettinyt asian siten, että pitäisin tiistaina välipäivän ja keskiviikkona treenipäivän. Kuitenkin vielä maanantaina ainakin ennen iltatreeniä olin melkein vielä tiistaina treenipäivä ajatuksessa. Kuitenkin olin kokoajan kallistunut enemmän tiistaina välipäivän puolelle mikä vain vahvistui mitä

Tällä viikolla alkoi jälleen tuplatreeniviikko sekä otin dieettiin hieman "kovempia" muutoksia käyttöön. Ei ihan tälläin sitä miettinyt kun normaaliin tapaan en miettinyt mitään. Päivän jälkeen on vaikea sanoa mitään vaikutuksia, mutta olisi varmaan kannattanut tehdä vain toinen asia. Tosin dieettiäni koskevat muutokset eivät ole hirveän suuria, mutta muutoksia kuitenkin. Kun alan muuttamaan ruokavalioitani niin en tiedä miten nämä muutokset vaikuttavat