Kolmen viikon tauko normaalista penkistä ja miten se vaikutti?

30.03.2018 - 23:57

Maanantain päättyi minun kolmen viikon tauko normaalista penkistä. Se miksi pidin kolmen viikon tauon normaalista penkistä ja miksi tauko oli kolme viikkoa niin siihen liittyvät asiat ovat vain sattumien summa. Ainakin siis miksi tauko oli kolme viikkoa. Tuon kolmen viikon aikana huomasin, että rintatreeni oli vaihteeksi aina erilainen kun rintatreenin alkuun ei tullut tehtyä normaalia penkkiä. Ensinnäkin aikaa säästyi todella paljon kaikkeen muuhun ja toiseksi voimat säästyivät muihin liikkeisiin kun treenin alkuun ei tullut tehtyä normaalia penkkiä. Tämän muutoksen johdosta en korvannut normaalia penkkiä vaan jokainen rintatreeni alkoi lähestulkoon aina eri liikkeellä.

Kun ei keskity tiettyihin liikkeisiin treeneissä kuten tässä tapauksessa rintatreenissä penkkiin niin ainakin itse saan eräällä tapaa tehtyä treenin "vapaammin". Aina kun treeni ei sisällä liikkeitä tai asioita joita "pitää" tehdä niin kyllä se yleisesti vain vapauttaa eräällä tapaa. Nyt kun on kuitenkin tehnyt rintatreenin alussa lähestulkoon aina normaalin penkin ja "panostanut" siihen niin se eräällä tapaa pakottaa asioita ja vaatii myös sen, että treeni alkaa penkillä. Huonolla tuurilla tämä voi hidastaa treenin alkua jos ei pääse penkkaamaan heti vaan joutuu odottamaan penkin vapautumista. Myöskin toinen asia on saada spotteri ja aina tuokaan ei ole ihan niin helppoa ellei ole sopinut kenenkään kanssa etukäteen sillä en luota siihen, että salilla olisi aina joku vapaana.

Kun en tehnyt normaalia penkkiä niin tämä minun penkki tauko ei sisältänyt taukoa vinopenkistä tai alavinopenkistä mitä tuli tehtyä sillä en kuitenkaan halunnut tehdä flyes-liikkeitä ja peck-deckiä vain kun treenasin rintaa. Vaikka mielestäni flyes-liikkeet ja peck-deck onkin parempia rintaliikkeitä saada rinta pumppiin kuin penkkiliikkeet niin en siltä jättäisi ihan kaikkia penkkiliikkeitä väliin tehdäkseni vain flyes-liikkeitä. Vinopenkillä ja alavinopenkillä sain muutenkin ylläpidettyä punnerrusvoimaa minkä johdosta penkkiin palaaminen oli paljon helpompaa kuin se, että ei olisi tehnyt yhtään punnerrusliikkeitä.

Tällä viikolla oli tarkoitus tehdä "paluu" normaaliin penkkiin, mutta päivä ei ollut varma. Olin vain suunnitellut että tämä tulee tapahtumaan maanantain - keskiviikon välisenä aikana, mutta sen tarkemmin ei ollut mitään tietoa. Lopulta tein maanantaina rintatreenin vaikka olin itse jo hieman miettinyt tekeväni olkapäätreenin. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun aloin miettimään mitä liikettä alkaisin tekemään niin vaihdoin treenin olkapäätreenistä rintatreeniin minkä sitten aloitin penkin tekemisellä. Itse penkin tekemiseen minulla ei ollut niinkään suunnitelmia vaan nostin pikkuhiljaa painoja ylöspäin ja katsoin päivän kuntoa minkä perusteella sitten päätin millaisia sarjoja tulen tekemään.

Päädyin lopulta tekemään suuremmat painot slingshottia käyttäen 180kg, 200kg, 210kg sekä 220kg painoilla. Sain siis nostettua kolmen viikon tauon jälkeen suoraan 220kg painoilla kahden toiston sarjan minkä lisäksi tein 210kg painoilla pari viiden toiston sarjaa. Olin suorastaan yllättynyt kuinka hyvin penkki meni tauon jälkeen eli en huomannut yhtään etten ollut tehnyt penkkiä kolmeen viikkoon. Näin ollen olin osannut pitää yllä voimatasoja käyttäen toisia liikkeitä tuona kolmen viikon aikana. Olisi siis ollut ihan eri lähtökohta jos minulla olisi ollut täysi kolmen viikon tauko tai erilaisia treenejä tuona aikana. Olin siis saanut pidettyä voimatasoja päällä vinopenkillä ja alavinopenkillä sekä lattiapenkillä mitä tein yhdessä treenissä.

Aloin tämän jälkeen vain miettimään sitä, että pitäisikö minun kokeilla maastavedossa tai kyykyssä hieman vastaavaa? Pitää taukoa liikkeestä tai ainakin isoista painoista. Auttaisiko se samalla tavalla vai oliko tämä penkki vai penkin syytä vai sattuiko minulla olemaan vain hyvä päivä paluulle?

Tuli tehtyä kolme hieman erilaista treeniä. Näitä treenejä ei tullut suunniteltua yhtään etukäteen niin tämä ei ollut mitenkään suunniteltu asia. Treenit kulkivat omia reittejään alusta loppuun saakka ihan vain sillä periaatteella mitä päähän juolahti mieleen. Keskiviikkona tuli tehtyä olkapäätreeni mikä tuntui aika kevyeltä siinä mielessä, että mitään hirveää poltetta ei tuntunut. Tekeminen vain hiipui kokoajan alusta loppuun pikkuhiljaa. Alkuun supersarja

Viimeaikaisissa treeneissä tai oikeastaan loman aikaisissa treeneissä meno on ollut välillä enemmän crossfitin tapaista. En tiedä crossfitistä muuta kuin sen, että siinä on tarkoitus saada paljon toistoja. En tiedä crossfitistä enempää sen takia kun näin joskus kolme vuotta sitten yhden crossfit videon. Yksi video riitti siihen, että en halunnut nähdä / tietää crossfitistä yhtään sen enempää. Kyseisellä videolla tehtiin ”paljon” leuanvetoja tai siis crossfit

Maanantaina oli välipäivä treeneistä ja käytännössä tuo päivä sujui Tukholmaan mentäessä. Tiistaista - torstaihin tuli sitten treenattua tuplatreenipäiviä. Tämän jälkeen alkuperäinen suunnitelma oli tehdä jalkatreeni perjantaina sekä sunnuntaina x treeni. Tuo x treeni oli ilmeisesti tarkoitus olla olkapäätreeni. Kuitenkin kun tulin tehneeksi Tukholmassa kahdesti rintatreenin sekä selkätreenin niin halusin ”tasapainottaa” treeniviikkoa. Perjantaihin ei tullut

Kolmen päivän Tukholman keikka takana. Noin kolme kuukautta sitten olin neljä päivää Tukholmassa ja nyt kolme. Kun olin jo käynyt Tukholmassa jo kerran niin paikat olivat tuttuja. Päätin käydä tekemässä treenit samoilla saleilla millä kävin viimeksi sekä päätin myös mennä samaan hotelliin kuin viimeksi. Muutoin tein asioita erilailla kuin viimeksi. Tein asioita käytännössä paljon paremmin, mutta tuo viime reissu auttoi asiaan paljon. Viimeksi lähdin Tukholmaan

Lauantaina vuorossa oli kymmenen kilometrin lenkki. Ajattelin tämän menevän paremmin kuin viimeksi viidentoista kilometrin lenkillä jolloin kymmenen kilometrin kohdalla alkoi reisissä tuntumaan. Ajattelin viiden kilometrin lyhyemmän matkan olevan ihan normaali juosta. Ajattelin ongelman olevan lähinnä juuri tuon yli kymmenen kilometriä. Toisin kuitenkin kävi sillä kymmenen kilometrin lenkillä jossain puolessa välissä neljän, viiden tai kuuden kilometrin

En nyt tiedä mistä tuli mieleen tehdä tällä viikolla hack-kyykyssä sadan toiston sarja. Tämä tuli mieleen jo keskiviikkona kun jalkatreeni oli luvassa torstaina. Vielä kun aloin "mainostamaan" tuota sadan toiston sarjan tekemistä niin se myöskin sitten piti tehdä. Kaikki muu tekeminen oli vielä auki ennen jalkatreenin aloittamista ja päätin treenin loput tekemiset vasta kuntosalilla. Näin kyllä tapahtuikin ja tein taas asiat hieman vaikeamman kautta. Olin

Pari hieman erilaista treeniä vaikka hieman niissä oli samaakin. Tiistaina oli vuorossa käsitreeni missä tuli tehtyä hauista ja ojentajia vuorotellen joko perusliikkeenä tai supersarjana. Keskiviikkona vuorossa oli rintatreeni missä tuli käytettyä enemmän perussarjoja vaikkakin pakkotoistojakin tuli käytettyä. Se mitä yhteistä näillä treeneillä oli olivat failureen tekeminen sekä myöskin pidemmät sarjat. Keskiviikon rintatreenissä vinopenkki tuli tehtyä

Dieettini on nyt "virallisesti" ohi. Ihan testi mielessä pidin dieetin mikä alkoi huhtikuun alusta ja päättyi nyt juhannuksena. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun tulin pitäneeksi dieettiä ja tämän dieetin tarkoitus oli lähinnä katsoa mitä tapahtuu. Mitään varsinaisia tavoitteita en laittanut dieetille enkä mitään varsinaista dieettiohjelmaa. Kaikki suunnitelmat ja ruokailut tein ihan itse ja käytännössä aina edellisenä viikonloppuna katsoin hieman seuraavan

Tiistaina poikkeuksellisesti oli vuorossa aamutreeni mutta siitä huolimatta kyseessä ei ollut tuplatreenipäivä vaan pelkästään aamutreeni. Siirsin tiistain treenin ihan vain aikataulutuksen takia illasta aamuun. Minun oli parempi, että iltapäivä / ilta oli ihan vapaana joten tämän takia kävin tekemässä käsitreenin aamulla. Tietenkin treenin olisi voinut jättää väliinkin, mutta tällöin olisin tehnyt tämän treenin nyt loppuviikosta. En halunnut kuitenkaan tätä

Rintatreeni "venyi" tai oikeastaan kesti melkein puolitoista tuntia Torstain rintatreeni meni sitten hieman sillä tavalla kuin maanantain selkätreeni. Lyhyitä sarjoja hieman isommilla painoilla ja tätä trendiä käytin kaikki kolme liikettä. Ei tuossa mitään ihmeellistä, mutta se mikä minua hieman ihmetyttyi oli treeniin kulunut aika. Treeni kesti käytännössä puolitoista tuntia ja tein kolme liikettä. Käytännössä "jätin" vielä treenin kesken taino en vetänyt