Kaksi tuntia kuntosalilla ja kahdeksan liikettä sekä ensimmäistä kertaa kunnolla sumo maastavetoa

16.11.2016 - 12:06

Minulla oli yksi varma suunnitelma tämän päivän selkätreeniä ajatellen ja monia pienempiä. Loppujenlopuksi aika moni asia tapahtui siten kun olin hieman suunnitellut. Ehkä tämä sitten näkyi siinä, että tämän päivän selkätreeni kesti pari tuntia ja sisälsi yhteensä kahdeksan liikettä. Liikemäärän suuruus johtui käytännössä siitä, että innostuin tekemään tänään liikkeitä joita olen vähemmän tehnyt tai en oikeastaan ollenkaan. Itselleni kävi myöskin tänään sellainen asia, että luulin tehneeni ensimmäistä kertaa ikinä kulmasoutua käsipainoilla tuettuna vinopenkissä, mutta olen kuulemma joskus vuosia sitten tehnyt kyseistä liikettä aikaisemmin. Itse en vain muista tälläistä asiaa, mutta kuntosalilla yksi henkilö sanoi muistelleensa, että hän on nähnyt minun tekevän kyseistä liikettä joskus. No nyt olen ainakin tehnyt liikettä olin tai en ollut tehnyt tuota aikaisemmin.

Muutenkin tein tänään sellaisia liikkeitä joita olen tehnyt vähemmän viimeaikoina. Lähinnä tänään tuli tehtyä paljon liikkeitä taljoissa joita olin etukäteen hieman miettinyt tekeväni, mutta en kuitenkaan päättänyt tehdä treeniä niin. Olin vain suunnitellut mitä liikkeitä voisin tehdä ja tekiessäni selkätreeniä tänään niin aina vain liikeen tehtyä katsoin ja mietin minkä liikkeen voisin seuraavaksi tehdä. Tätä valintaa tietenkin hieman auttoi se, että minulla oli joitakin suunnitelmia. Pääsääntöisesti halusin kuitenkin tehdä tänään normaalia erilaisemman selkätreenin, mutta tälläisen suorittaminen ei nyt kovin vaikeaa ollut. Oman selkätreenini saa jo hyvin erilaiseksi kun vaihtaa normaalin alataljan sekä ylätaljan tekemisen muihin liikkeisiin.

Sumo maastavetoa toisen kerran ikinä sekä ensimmäistä kertaa kunnolla ilman normaalia maastavetoa

Viime viikolla sain idean kokeilla sumo maastavetoa ensimmäistä kertaa ikinä. Tällöin tein sumo maastavedon "vasta" normaalin maastavedon jälkeen joten tällöin en voinut tehdä sen suurempia vertailuja maastavedon ja sumo maastavedon välillä. Tämän johdosta päätin heti viime viikon maastavetojen sekä sumo maastaveton jälkeen tekeväni seuraavalla selkätreenillä eli tänään pelkästään sumo maastavetoa ja katsoa eroavaisuuksia normaaliin maastavetoon. Tietenkin tänään oli kyseessä vasta toinen kerta tehdessäni sumo maastavetoa joten ainakin liikkeen tekemisessä on vielä hakemista. Onneksi tänään oli salilla henkilö jonka olen nähnyt joskus tekevän sumomaastavetoa niin kävin kysymässä häntä katsomaan yhä sarjaani ja kommentoimaan tämän jälkeen palautetta.

Ilmeisesti perustekeminen oli kaikin puolin kunnossa ja sainkin sitten muutamia vinkkejä miten voisin tulevaisuudessa yrittää tekniikan hiomista. Lähinnä oli puhetta jalkojen leveydestä sekä jalkaterien kulmista ja kuinka nämä vaikuttavat tekemiseen. Jalkaterän kulmaa säätelemällä saa muutettua selän asentoa sekä jalkojen leveydellä etäisyyttä tangon ja jalkojen välillä. Itsellä taisi tänään olla hieman kapeampi jalkojen leveys kuin viime viikolla, mutta en nyt äkkiseltään huomannut siinä mitään isoa eroa. Muutoin tekeminen tänään ja viime viikolla tuntui melko samalta ilman ilman tietenkään normaalin maastavedon painavan pohjalla.

[[{"fid":"493","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_folder[und]":"71"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"class":"media-element file-default"}}]]

Lähdin rakentamaan tänään sumo maastavedon tekemistä kuten olisin tehnyt normaalin maastavedon kanssa. Viiden toiston sarjoja painoilla jonka jälkeen painon nosto x määrällä aina siihen asti kunnes päivän sarjapainot löytyvät. Tänään tuossa oli kuitenkin yksi uusi asia edessä kun en ollut tehnyt liikettä "kuin" 100kg sekä 140kg painoilla. Minulla ei ollut siis mitään tietoa missä sumo maastavedon maksimiraja on sekä millaisilla painoilla jaksaisin tehdä sarjoja. Vaikka olen lukenut, että käytännössä sumo maastavedossa pitäisi saada suuremmat painot kuin normaalissa maastavedossa niin en lähtenyt ihan tämän pohjalta tekemään sumo maatavetoa. Tänään oli kuitenkin vasta toinen kerta kun tein sumo maastavetoa joten en olettanut nyt heti pääseväni normaalin maastavedon painoihin maksimissa tai sarjapainoissa.

Aloitin tekemisen tänään 100kg painoilla joihin lähdin nostamaan painoja hieman samalla kaavalla kuin normaalissa maastavedossa. Eihän minulla nyt ihan sellaista kaavaa ole painojen noston suhteen maastavedoon, mutta mielestänin eräänlainen kaava minulla kuitenkin on. 100kg jälkeen nostin painot ensiksi 150kg ja tämän jälkeen 180kg joihin lopulta päädyin. Käytännössä 180kg on paino joilla normaalissa maastavedossa saisin melkeinpä joka selkätreeni viisi toistoa joten äkkiseltään normaalin ja sumon välillä ei pitäisi olla suuria eroja. Tänään en kuitenkaan lähtenyt kokeilemaan mitään maksimirajoja vaikka tälläistä tyyliäkin mietin. Päädyin tekemään mieluummin enemmän toistoja kuin koittamaan sumo maastavedon maksimipainoja sillä maksimin hakeminen on helpompaa silloin kun liikettä on tehnyt hieman enemmän kuin kerran.

Huomasin sen jo 180kg painoilla tekiessäni, että sumo tyylillä liikeradan ollessa lyhyempi tekniikka pysyy paremmin kasassa. Tämän johdosta kun liikerata on muutenkin lyhyempi ja jalat ovat leveällä niin selkä ei pääse pyöristymään mikä auttaa ja helpottaa maastavedon tekemistä. Sumo maastavedossa vaikka tekeminen tuntui raskaammalta niin pystyin rauhallisin mielin "raastamaan" toistoja mikä ei ole hyväksi normaalissa maastavedossa. Kun sumo maastavetoa tekiessä tuntee väsymystä niin tekemistä ei tarvitse niin paljoa miettiä / pelätä toisin kuin normaalissa maastavedossa missä selkä voi nousta helposti väärässä asennossa. Huomasin tänään selvästi sen, että sumo maastavedossa on helpompi tehdä sarjat loppuun rauhallisin mielin toisin kuin normaalissa maastavedossa. Kun normaalissa maastavedossa kesken sarjan alkaa miettimään jaksamista ja tekisikö vielä yhden niin sumo maastavedossa tälläistä ei mielestäni tarvitse miettiä.

Huomasin sumo maastavedossa hyviä asioita mutta tietenkin siihen siihen liittyy myöskin huonoja / heikkoja asioita. Normaali maastaveto on mielestäni kokonaisvaltaisempi liike mikä ottaa paremmin alaselkään verrattuna sumo maastavetoon. Sain kyllä tänään hyvän tuntuman alaselkään sumo maastavetoa tehdessä, mutta en ihan sellaista kuin olen saanut normaalissa maastavedossa. Tietenkin tämä oli vasta toinen kerta kun tein sumo maastavetoa ja ensimmäinen kerta kun tein sitä ainoana alaselkäliikkeenä niin mielestäni on turha vetää sen suurempia johtopäätöksiä. Yleisestiottaen sumo maastaveto tuntui alaselässä ja on ainakin hieman alaselkää säästävämpi liike ja vielä kun liikkeessä saa tehtyä helpommin sarjat loppuun niin tulen kyllä jatkamaan sumo maastavedon tekemistä normaalin rinnalla.

Selkätreeni

  • Sumo maastaveto 100kg x5, 150kg x5, 180kg 3x5, 150kg 3x5
  • T-soutu 60kg 3x12
  • Yhden käden ylätalja vinottain 30kg x10, 20kg 3x10
  • Pullover ristikkäistaljassa naru 20kg x10, 30kg 2x10
  • Ristikkäistalja vedot 15kg x10, 20kg 3x10
  • Yhden käden alatalja ristikkäistaljassa istuen 20kg x10, 30kg 3x10
  • Ylätalja eteen tangolla kapealla otteella 50kg 3x10
  • Kulmasoutu käsipainoilla tuettuna vinopenkkiin 16kg x10, 20kg 3x10

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut jotain postauksia käyttämistäni salikengistä CrossFit Lifter Plus 2.0 & INOV-8 F-LITE 235. CrossFit Lifter Plus 2.0 kengistä on tullut kirjoitettua pari kertaa ja kerran INOV-8 F-LITE. Tietenkin olen saattanut mainita molempia kenkiä jossain muissa postauksissa, mutta ajattelin jälleen kirjoittaa jutun koskien salikenkiä. Minulla on ollut vuosien saatossa muutamat kengät mitä olen käyttänyt kuntosalilla. Aluksi käytin todella

Kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hack-kyykkyä niin samalla sitä tuli sitten tehtyä hieman yli tunti. Käytännössä tein torstain jalkatreenissä pelkkää hack-kyykkyä. Hack-kyykyn jälkeen tein kylläkin vielä yhden jalan takareisilaitetta, mutta suurimman osan treeniajasta olin kuitenkin hack-kyykyssä. Tällä kertaa hack-kyykkyä oli mukava tehdä siinäkin mielessä, että mihinkään paikkaan ei sattunut yhtään vaan pääsin tekemään hack-kyykkyä normaalisti. Ei mitään

Jos viime viikon trendi oli viime maanantaista lähtien suuret painot ja lyhyemmät sarjat niin tämä viikko on alkanut treenien osalta pidemmillä sarjoilla. Viime viikon maanantaina nostin penkissä 205kg minkä lisäksi tein tämän jälkeen jollain 160kg - 180kg painoilla "sarjoja". Tämä sitten jäi "päälle" ja viikon seuraavissa treeneissä kuten jalkatreenissä ja selkätreenissä jatkoin tiettyjen liikkeiden kyykyn ja maastavedon kanssa samaa linjaa suurilla painoilla

Treeniviikko meni taas sitten siten, että maanantaina hyvin lähtenyt tai hyvillä suorituksilla lähtenyt treeniviikko "tarttui" hieman liikaa viikon muihin treeneihin. Maanantaina sain tehtyä penkkiä 205kg painoilla minkä jälkeen yritin sitten saada suhteessa samanlaisia tuloksia kyykyssä sekä maastavedossa. Näin on käynyt vuosien saatossa aikaisemminkin useaan kertaan. Kun olen tehnyt uuden ennätyksen alkuviikosta jossain "isossa" liikkeessä niin olen sitten

Foam roller on tehnyt tehtävänsä ja olen saanut paikkoja hyvin auki. Alaselkä on taas auki ja hyvässä kunnossa sekä olen saanut myöskin reidet hyvin auki lauantain jalkatreenistä. Olen nyt käytännössä viime maaanantaista asti jokaisen treenin jälkeen rullannut hetken sekä tehnyt voimapyörällä vatsoja. Nämä kropan palautukset eli kehonhuolto sessiot ovat olleet aikalailla lyhyitä sillä en ole katsonut olevan järkeä tehdä mitään pitkiä rullailuita tai vastaavasti

Tällä viikolla tuli tehtyä maastavedossa kuin kyykyssä lyhkäisiä sarjoja, mutta hieman eri syistä. Maastavedossa käytin kolmen toiston sarjoja ja kyykyssä kahdesta toistosta seitsemään toistoon. Keskiviikkona vai oliko se torstaina kun minulla oli selkätreeni vuorossa niin minulla oli alaselän kanssa hieman häikkää. Tämän johdosta ajattelin ottavan mahdollisimman suurella painolla lyhyitä sarjoja. Ajattelin pidempien sarjojen rasittavan enemmän selkää kuin

Täytyy kyllä sanoa, että foam roller on asianmukainen väline. Jos vaan osaisi kunnolla sitä käyttää, mutta pikkuhiljaa sillä oppii rullaamaan. Itse olen nyt lähinnä selkää rullannut kun se on ollut hieman jumissa / kipeähkönä viime viikon sunnuntaista lähtien. Välillä se on ollut ihan hyvin kunnossa, mutta varmaankin keskiviikon kyykkäämiset hieman laittoi sitä heikompaan suuntaan. Kun en sitten millään voinut olla kyykkäämättä mikä olisi ollut parempi ratkaisu

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl

Ihmeellistä mutta totta. Minulla oli treenin aikana korkeammat sykkeet ja huonompi olo perjantain treenissä kuin lauantain treenissä. Ei siis päivissä mitään ihmeellistä, mutta perjantaina tein käsitreenin ja lauantaina jalkatreenin. Juuri tuo asia laittoi ihmetyttämään, että fyysisesti perjantain käsitreeni tuntui kovemmalta kuin lauantain jalkatreeni. Toisaalta lauantai-iltana jalkojani särki treenin jälkeen kun perjantaina huonompi olo sijoittui vain treenin

Viime viikolla tuli vedettyä 13 treeniä eikä tällä viikolla näytä menevän yhteen sen huonommaksi. Viime viikolla keskiviikkoaamu oli ainoa hetki jolloin en käynyt treenaamassa. Kaksi aamutreeniä meni juoksiessa, kaksi uiden sekä kaksi kuntosalilla. Näin sain aamutreeneistä erilaisia eikä kaikki ollut sitä samaa. Myöskään aamun aerobiset treenit juoksun tai uinnin saralla ole olleet mitään sellaisia kuin aikaisemmin eli raskaita tai "ylipitkiä". Kun olen pitänyt