Kahdeksas viikko kolme erilaista penkki treeniä viikkoon

20.04.2025 - 00:16

Kahdeksas viikko kolmen penkki treenin viikolla tuotti jälleen kerran ennätyksiä mutta myöskin epäonnistumisen. Sain juuri eilen kirjoitus hetkestä tehtyä yhdeksännen viikon ja nyt siis kirjoitan tätä kahdeksatta viikkoa eli pian olen saanut blogin kirjoitukset kiinni oikeaan aikaan. Kahdeksas viikko oli nyt myös ensimmäinen viikko kun oikeasti aloin huomaamaan henkistä väsymistä kolmen penkki treenin viikoissa. Lähinnä siltä kannalta että aloin huomaamaan motivaation puutetta tehdessäni ja meniessäni tekemään penkki treeniä.

Huomasin että en oikein syttynyt kaikkiin treeneihin tuolla kahdeksannella viikolla kun tein kolme penkki treeniä viikkoon. Lähinnä huomasin asian siinä että olisin kyllä tehnyt mielellään treenin mutta en penkkiä. Olin kyllä innokas menemään kuntosalille treenaamaan mutta en tekemään penkkiä. Olen myöskin alkanut huomaamaan että kun teen vain yhden maastaveto treenin viikkoon niin se on itselleni liian vähän ja haluaisin jo tehdä kaksi maastaveto treeniä sekä kaksi penkki treeniä. Kuitenkin vaikka motivaatio oli muutamassa treenissä penkin suhteen kadoksissa niin itse treenit menivät siitä huolimatta hyvin.

Viikko alkoi maanantaina pinnaus lattia penkillä missä tein nyt 200kg painoilla. Edellisellä viikolla seitsemän aluksi ajattelin tekeväni pinnaus lattia penkki treenin 200kg painoilla mutta päädyin tekemään treenin 190kg painoilla. Tuolloin edellisellä viikolla en saanut ketään auttamaan nostoja räkistä käsille niin vähän senkin takia päädyin tuolloin tekemään 190kg painoilla. Myöskin edellisellä viikolla olin saanut tehtyä ensimmäistä kertaa pinnaus lattia penkkiä 200kg painoilla niin ajattelin myöskin että tekemällä heti seuraavalla viikolla 200kg painoilla se ei menisi hyvin.

Sain kahdeksannella viikolla tehtyä sarja ennätykseksi 200kg painoilla kolme ykköstä mikä oli kaksi kertaa enemmän kuin pari viikkoa sitten. Ensinnäkin jo ensimmäinen 200kg pinnaus penkki tuntui tällä kertaa paljon helpommalta kuin tein sen ensimmäisellä kerralla. Myöskin jos ensimmäinen 200kg nosto olisi tuntunut raskaammalle niin en olisi kyllä sen jälkeen kahta toistoa tehnyt. Ajattelin jossain vaiheessa että lähtisin hakemaan viisi ykköstä mutta kyllä siinä toisen kohdalla jo päätin että tällä kertaa kolmeen on hyvä lopettaa 200kg painoilla tekeminen.

Loppuun tein vielä summamutikassa päätetyllä painoilla tekemään niin monta toistoa kun vain sain. Päädyin tekemään 140kg painoilla joilla sain tehtyä 19 toistoa. Toissa vuoden kesällä taisin tehdä normaalissa penkissä 140kg painoilla 20 toistoa siis ilman pysäytystä. Nyt sain tehtyä pysäytyksen kanssa 19 toistoa mutta liikerata oli tosiaan lyhyempi. Olin myöskin tuolloin itse painavampi kun tein normaalissa penkissä 140kg painoilla 20 toistoa eli jos kaikkia asioita suhteuttaa niin tämä oli nyt parempi sarja kuin normaalissa penkissä 140kg 20 toistoa.

Keskiviikkona oli vuorossa ketju penkkiä ja samalla epäonnistuminen taas pitkään aikaan treeneissä. Olin jo alusta asti päättänyt hakea 175kg painoilla plut ketjut nostoa mikä olisi ollut 5kg enemmän kun edellisellä viikolla kun sain nostettua pitkästä aikaa pysäytys penkissä 170kg painoilla plut ketjut. Tällä kertaa 175kg plus ketjut ei ollut kaukana mutta silti niin kaukana. Nosto lähti hyvin rinnalta ja eteni hyvin aina lukitus vaiheeseen mihin se vain jäi stoppiin. Siinä missä lattia penkkiä olen saanut jopa runtattua väkisin ylös niin tässä en saanut samanlaista runttausta aikaan ja parempi niin.

Nyt kun olen tehnyt näitä penkki priorisointi treenejä niin olen jo hyvissä ajoin päättänyt että en lähde väkisin runttaamaan mitään. Väkisin runttaamisessa vain loukkaa itseään kun tekniikka hajoaa kun yritetään nostaa painoja väkisin. Tuo on myös minun yleinen ohje kaikille ketkä tekevät penkkiä että tuollainen väkinäinen toiston tai toistojen saanti ei vain ole pitkässä juoksussa hyvä asia. Pitää ajatella kokonaiskuvaa eikä yksittäisien treenien toistoja tai tuloksia. Minulla on näissä penkki treeneissä lopullinen tavoite missä yksittäisen treenin toiston epäonnistuminen ei metkitse sen enempää mitään.

Kuitenkin sain 175kg painojen plus ketjut epäonnistumisen jälkeen tehtyä kolme neljän toiston sarjaa 145kg painoilla plus ketjut minkä lisäksi treenin loppuun 100kg painoilla plus ketjut 22 toistoa mikä oli sarja ennätys. Tuo 175kg painoilla plus ketjut johtunut epäonnistuminen kertoi vain siitä että en ole vielä siinä kunnossa missä haluaisin olla ja minun on vain keskityttävä nyt vain treenaamaan heikkouksia eli lukitusta. Myöskin jos aina vain onnistuu treeneissä niin se myöskin kertoo siitä että treenit tehdään aina liian kevyesti jolloin riskiä tai kokeilua uusista painoista ei kokeilla.

Siinä missä keskiviikkona epäonnistuin niin perjantaina onnistuin ja vielä raskaammassa penkin variaatiossa. Perjantaina oli vuorossa pysätys penkkiä vastustusnauhoilla ja kun tällä kertaa sain varmistusta niin sitten mentiin taas 160kg painoihin plus nauhat. Sain viimeksi tehtyä 160kg painoilla plus vastustusnauhat pitkästä aikaa ja nyt perjantaina sitten lähdin hakemaan useampaa toistoa 160kg painoilla plus vastustusnauhat toisto toiston jälkeen.

Ensimmäinen 160kg painoilla plus vastustusnauhoilla tehty toisto tuntui hyvälle ja suhteellisen varmalle minkä jälkeen sitten päätin että teen vielä kaksi lisää. Toinenkin toisto tuli hyvin mutta siinä vaiheessa sitten ajattelin ottaa pientä riskiä ja rikkoa treeniä kun lisäsin painoja 5kg:lla tehden 165kg painoilla plus vastustusnauhat. Se myöskin lopulta tuli vaikka toisto meinasikin jäädä taas kerran lukitus vaiheeseen. Sain kuitenkin toiston tehtyä 165kg painoilla plus nauhat mikä oli tässä vaiheessa ennätys ainakin tällä nykyisellä 105kg painoilla. 

Sitten en tiedä mikä järki taas iski niin ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa ikinä 180kg painoilla pinnaus lattia penkkiä viiden toiston sarjan. Olen nyt useampaan kertaan saanut tehtyä pinnaus lattia penkissä 180kg painoilla kolmen toiston sarjoja mutta en ikinä enempää. Tällä kertaa lähdin hakemaan viittä toistoa vaikka minulla oli tuo vastustusnauha pysäytys penkki tuossa pohjalla. No kyllähän sen nyt sitten tiesi että tuollaisen jälkeen se ei tullut. Jäin kolmeen ja puoleen toistoon eli edes neljättä toistoa ei tullut. Näin ollen en saanut edes tehtyä sarja ennätystä. Tuon epäonnistumisen jälkeen päätin tehdä vielä yhden kolmen toiston sarjan mikä se tuntui helpommalle kuin tuo ensimmäinen.

Minun treeneistä puuttuu sinällään punainenlanka, mutta sinällään se on. Lähinnä kun ajattelee minun treenien yleiskuvaa pidemmällä aikavälillä niin punainenlanka on hieman kateissa. Sinällään omasta mielestäni treeneissäni on punainenlanka. Oman näkemykseni puolesta treenien tarkoitus on vain ottaa hyvin perille erilaisilla tekniikoilla / liikkeillä ja sarjoilla. Sinällään treenien punainenlanka on hieman kadoksissa kun viikkojen välissä toistomäärät saattavat

Torstaina oli vuorossa selkätreeni ja hauistreeni. Näillä lihasryhmillä ei olekkaan tullut tehtyä treeniä kuin harvoin. Helposti pystyisin varmaan laskemaan selkä- & hauistreenit sormilla kun tälläisiä treenejä ei ole takana kuin harva. Vai onkohan näitä takana kuin yksi kun kävin treenaamassa Jutan kanssa ensimmäisen kerran. Tällöin treenasimme hauista sekä selkää. Tällä kertaa selkä- & hauistreeni tuli viikolle ihan sen takia kun rintatreeni tuli tehtyä omana

MInulla oli maanantaina herätys aamulla halliin menoa varten. Suunnittelin sunnuntaina meneväni aamulla halliin juoksemaan vaikka jaloissani vielä tuntui edellinen jalkatreeni. Ajattelin kevyen juoksun parantavan jalkojen tilaa sillä yleensä juuri treeni parantaa kipuni. Jos tunnin jotain kipua niin silloin en mielelläni lepää vaan haluan treenata. Olen huomannut treenin auttavan kipuihin paljon paremmin kuin levon. Eihän tuo nyt aina noin ole, mutta mielestäni

Huomasin eilen maanantaina ehkä parhaiten toissa viikon väliviikon kuntosalilta. Käytännössä maanantain rintatreeni oli hyvin identtinen viime viikkoiseen verrattuna ainakin liikkeiden ja sarjojen osalta. Pyramiidisarjoja, korotussarjoja ja tiputussarjoja tuli tehtyä. Myöskin yksi supersarja tyli tehtyä, mutta tästä huolimatta tuntuma rinnalle ei ollut samaa luokkaa kuin viimeksi. Toisaalta väliviikon jälkeen heti maanantain treeni poikkesi siltä osin viikon

Perjantaina päätti oman treeniviikon ja samalla tälle viikolle tuli viisi päivää putkeen treenejä. Maanantaista - perjantaihin tuli treenattua joista torstaina tuli tehtyä vielä tuplatreenit. Näin ollen treeni määrä oli viikolle kuusi treeniä. Treenit alkoivat maanantaina olkapää-, hauis- & ojentatreenillä ja myös päättyivät kyseiseen treeniin. Tämä oli ihan suunniteltua alusta asti joten mitään ihmeellisiä suunnitelma muutoksia ei tullut viikkoon. Käytännössä

Kaksi - kolme vuotta sitten kesällä Peltzi teetti minulle jalkatreenin ja samalla teetätti yhden parhaimmista ja samalla kamalimmista etureisitreeneistä. Kyseessä on etureisikoneessa tehtävä pyramiidisarja jossa mennään alhaalta ylös ja takaisin putkeen. Aloitus tapahtuu 20kg - 30kg kilonpainoista ja pakkaa mennä niin ylös kuin vain jaksetaan 5kg korotuksilla ja kuuden toiston sarjoilla. Kun päästään pyramiidin "huipulle" niin sieltä tullaa samantien alas

Keskiviikkona oli luvassa selkäpäivä. OIkeastaan vasta kuntosalille kävellessäni aloin miettimään mitä ja miten selkätreeniä voisi toteuttaa. Mitä liikkeitä tehdä erikoissarjoilla korotussarjoilla, tiputussarjoilla ja supersarjoilla vai käyttää ihan perustekniikoita ja sarjoja. Erikoistekniikoiden jatkaminen maanantain sekä tiistain treenien tapaan kiinnosti, mutta samoin aloin miettimään ja hieman pelkäämään erikoistekniikoilla tehtävän selkätreenin menemistä

Tällä viikolla on nyt takana pari kuntosalitreeniä joissa on tullut käytettyä paljon erikoistekniikoita. Maanantaina tuli käytettyä lähes "kaikkia" mahdollisia erikoistekniikoita niin pyramiidisarjajo, korotussarjoja, tiputussarjoja, supersarjoja kuten myös giant-sarjoja. Lisäksi erikoissarjoja tuli vielä yhdisteltyä toisiinsa käyttämällä korotussarjoja supersarjojen kanssa. No näitä komboja tuli tehtyä ainoastaan yhden kerran. Kun muuten tuli tehtyä kaksi

Väliviikon jälkeen paluu kuntosalille tekemään olkapää-, hauis- & ojentajatreeniä Jutan kanssa. Ei siis ihan "normaali" paluu kuntosalitreenien pariin vaan jälleen hieman poikkeava treeniä. Kun treeni sisältää pyramiidisarjan, korotussarjan, supersarjan tai giant sarjan eli "jättiläissarjan" niin treeniä voi pitää "erkoisena" tai yleisesti normaalista treenistä poikkeava. Tämän päiväinen treenin puolestaan sisälsi kaikki kyseiset erikoissarjatyypit tavalla tai

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia