Maastavetoa sekä räkki-vetoja suuremmilla painoilla lyhyempiä sarjoja

16.11.2016 - 12:06

Torstaina oli vuorossa selkätreeni ja hauistreeni. Näillä lihasryhmillä ei olekkaan tullut tehtyä treeniä kuin harvoin. Helposti pystyisin varmaan laskemaan selkä- & hauistreenit sormilla kun tälläisiä treenejä ei ole takana kuin harva. Vai onkohan näitä takana kuin yksi kun kävin treenaamassa Jutan kanssa ensimmäisen kerran. Tällöin treenasimme hauista sekä selkää. Tällä kertaa selkä- & hauistreeni tuli viikolle ihan sen takia kun rintatreeni tuli tehtyä omana treeninä ja olkapäätreenin kanssa tuli tehtyä ojentajat. Näin ollen hauistreeni jäi vielä roikkumaan ja ainoa mahdollisuus oli laittaa se selkätreenin kanssa yhteen tai omana treeninä. Tällöin viikolle olisi tullut vain yksi treeni kertaa lisää ja en osaa sanoa tykkäisinkö mennä tekemään pelkkää hauistreeniä.

Pelkkää hauistreeniä en ole oikeastaan tehnyt ellei nyt lasketa "raskaan viikon" hauistreeniä sekä tuplatreeniviikkoja jolloin olen treenannut kädet kahdessa osassa. Ojentajat toisessa treenissä ja hauis sitten toisessa. Muutoin en ole tainnut ikinä oikein treenata hauista yksinään vaan aina siinä on ollut joku kaverina. Rinta, ojentajat tai olkapäät ovat olleet yleensä hauistreenin kanssa samassa treenissä ja nyt viimeisempänä selkä.

Selkä- & hauistreeni normaaleilla tekniikoilla

Tällä kertaa treeni tuli tehtyä käytännössä normaaleilla tekniikoilla. Ei tiptussarjoja, ei korotussarjoja, ei pyramiidisarjoja eikä supersarjoja. Ainoa "erikoistekniikka" oli tehdä hauiskääntö z-tangolla 7-7-7, mutta voiko tätäkään periaatteessa laskea erikoissarjoihin? Periaatteessa kyllä ja periaatteessa ei eli miten sen nyt haluaa ottaa. Kyllähän 21 toistoa on ainakin pitkäsarja ja kun toistoja tehdään kolmella erilaisella tyylillä sarjan aikana niin se täyttää kyllä erikoistekniikan määritteet. Muutenkin kun tätä tyyliä ei nyt ihan joka perusjamppa treeneissään käytä niin kyllä tuon erikoistekniikoihin lasketaan vaikka itselleni 7-7-7 kuuluu melkeinpä normaaleihin sarjojoihin.

Muuten treeni tuli tehtyä kymmenen toiston sarjoilla lukuunottamatta 7-7-7 hauiskääntöä, maastavetoa sekä räkki-vetoja. Maastavedoisa sekä räkki-vedoissa tuli käytettyä lähinnä kolmen toiston sarjoja suuremmilla painoilla. Tämä oli ihan suunniteltu ja ajateltu asia. Itse asiassa tämä on minulle se normaalimpi tyyli treenata varsinkin maastavetoa, että teen isommilla painoilla noin kolmen toiston sarjoja kuin, että tekisin viiden - seitsemän toiston sarjoja.

Miksi en sitten käyttäisi kymmenen toiston sarjoja maastavedossa? Johtuu ihan siitä, että omasta mielestäni kymmenen toiston sarjat maastavedossa ovat liian pitkiä. Olen joskus tehnyt maastaveodossa kymmenen toiston ja myöskin kahdenkymmenen toiston sarjoja, mutta olen katsonut omasta mielestäni paremmaksi tehdä kolmen - viiden toison sarjoja. Tämä ihan siltä kannalta, että maastaveto on puhtaasti massaliike eikä se mielestäni sovellu hyvin pidempiin sarjoihin. Myöskin kun toistomäärät nousevat niin silloin myöskin loukkaantumisriski nousee helpommin. Tietenkin painot ovat suurin syy loukkaantumisiin maastavedossa, mutta painot eivät yksin johda mahdolliseen loukkaantumiseen vaan tähänkin vaikuttavat toistomäärät.

Käyttämässäni tavassa treenata maastavetoa suuremmilla painoilla vähemmän toistoja on se huono puoli, että käytettävät painot pitää olla suuret. Kuitenkin päivän kunnon mukaan suuret sillä viikkojen välissä voi olla suuria eroja. Jollain viikolle jaksaa tehdä 180kg painoilla kun jollain viikolle menee 200kg. Tämä pitää vain huomioida ja tajuta sillä tämänlaisen tyylin ongelmaksi muodostuu helposti ylisuuret painot. Ylisuurilla painoilla voi saada joko selän kipeäksi tai voimat siihen kuntoon, että loput toistoista joutuu tekemään pienemmillä painoilla.

Maastavedon jälkeen tuli tehtyä vielä räkki-vetoja alaselälle jossa tulin käyttäneeksi samaa kaavaa kuin maastavedossa. Isoilla painoilla kolmen toiston sarjoja. Mielestäni tämä onnistui ja toimi räkki-vedoissakin hyvin ja sain tuntuman menemään hyvin alaselkään. Vielä kun tähän lisää sen, että alaselkäni oli loistavassa kunnossa maastavedon ja räkki-vedon jälkiin niin kaikki meni hyvin. Tämän jälkeen oli helpompi jatkaa selkätreeniä kulmasoudulla kun koko asennossa pystyi olemaan. Välillä maastavedon jälkeen minulla on ollut vaikeuksia olla kulmasoudun asennossa syystä tai toisesta.

Muutoin lopputreeni tuli tehtyä hauista ja selkää tekiessä ristiin. Maastavedon ja räkki-vedon jälkeen tuli tehtyä hauiskäännön 7-7-7 minkä jälkeen tuli tehtyä kulmasoutua käsipainoilla. Tämän jälkeen tuli tehtyä muutama liike hauiskääntöä ja vielä treenin loppuun tuli tehtyä alataljaa. Ei ihan vuoron perään tyyliä, mutta melkein mikä oli ihan hyvä. Ainoa huono asia hauistreenin aikana oli se, että kun tein hauiskääntöä scott-penkissä käsipainoilla niin olisin halunnut katsoa liikerataa peilin kautta. Tämä vain ei ollut mahdollista sillä siinä edessä oli parikin teiniä juuri siinä edessä. Toinen vielä välillä istui käsipainotelineen päällä peilin edessä. Ihan kun haluaisin katsoa jotain ruipealoa siinä egoamassa jotain? Tuli vaan sellainen fiilis, että olisi tehnyt sanoa voisitko mennä vittuun siitä peilin edestä? Tämä pilasi oman treenini enkä siinä sitten viitsinyt mitään heille sanoa kun ajattelin heidän tajuavan siirtyä, mutta ei.

Selkä- & hauistreeni

  • Maastaveto
  • Räkki-veto
  • Hauiskääntö 7-7-7
  • Kulmasoutu käsipainoilla
  • Hauiskääntö käsipainolla scott
  • Hauiskääntö käsipainoilla kääntäen
  • Alatalja 

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.