Jalkatreeniä ja jotain vertailua treenikengistä

16.11.2016 - 12:06

Eilen illalla oli vuorossa jalkatreeni. En oikein ollut suunnitellut treeniä etukäteen millään tavalla muutenkuin, että tekisin ainakin kyykkyä jollain variaatiolla. Tähän valmistauduin ottamalla salikassiini mukaan painonnostokengät joita käytän kyykyn tekemisessä. Painonnostokengät kun vievät tilaa salikassissa jonkin verran sekä tuovat kassiin painoa. Tämän johdosta otan kengät mukaan vain selkätreeniä varten jos olen tekemässä maastavetoa ja jalkatreenejä varten kun teen kyykkyjä & jalkaprässiä. Näissä muutamissa liikkeissä olen huomannut näistä kengistä olevan hyötyä verrattavissa normali salikenkiin. Käyttäessäni Reebok Crossfit Lifter Plus 2.0 kenkiä vaihdan kengät joko käytetyn liikkeen jälkeen tai sitten pidän kengät jaloissa treenin loppuun asti. Aluksi aloittaessani käyttämään Reebokin Lifter Plus kenkiä ensimmäiset kerrat vaihdoin kengät heti pois liikkeen jälkeen. Alkuvaiheessa kengät painoivat jalkojani paljon, mutta mitä enemmän pidin kenkiä jaloissa jalat alkoivat tottumaan kenkiin. Kun jalat alkoivat tottua kenkiin niin tästä lähtien pystyin pitämään kenkiä jaloissa koko treenin ajan kun ensimmäisillä kerroilla tuo ei olisi ollut mahdollista.

Olen kyllä treenannut maastavetoa, kyykkyä ja jalkaprässiä ilman kyseisiä Reebokin Crossfit Lifter Plus kenkiä enkä sinällään ole huomannut ihan niin suuria eroja. Ainoat erot ovat olleet pito, asento, tuki ja jämäkkyys eli asiat jotka eroavat kengät toisistaan. Sinällään jos vertaa liikkeessä käytettäviä painoja niin ero ei ole suuri sillä olen pystynyt käyttämään kengistä riippumatta samat sarjapainot. Suurin ero kenkien välillä on ollut kuitenkin se, että Reebokin Lifter Plus kengissä oleva tuki auttaa siihen, että isommilla painoilla voi vapaammin tehdä ja kokeilla. Kun kenkien tuki on sillä tasolla, että siihen kunnolla luottttaa niin tällöin voi helposti kokeilla hieman suurempia painoja.

Suurin asia kenkien eroissa on kuitenkin asento. Kun vertaa normaaleita salikenkiäni Reebokin Lifter Pluss nähden on kantapään korkeus. Kun normaalit salikenkäni Inov 8 F-lite 235 ovat melko tasaiset sekä matalapohjaiset ja Reebokin Lifter Plus kengissä on paljon enemmän pohjaa ja kantapää on korkeemmalla niin tämän johdosta sekä kyykky & maastaveto liikkeiden asento on erilainen. Kun kantapää on korkeemmalla niin tällöin maastavedon asento on enemmän eteenpäin vievä ja aluksi voi kuvitella kaatuvansa eteenpäin. Itse en ole vielä sen ihmeellisemmin tutkinut miten eri jalkojen asento vaikuttaa mihinkin liikkeeseen, mutta olen itse huomannut sen ainakin asennossa ja tekniikassa. Eroja siitä miten liike ottaa lihakseen en oikein osaa sanoa, mutta liikkeen pitäisi olttaa erilailla lihakseen kun asento on erilainen.

Olen nyt viimeiset maastaveto ennätykseni tehnyt Reebokin Lifter Plus kengillä sekä suuremmilla painoilla tehdyt kyykyt on kanssa tehty Reebokin kengillä. Kyykyn tapauksessa luotan Reebokin kenkiin vain enemmän sillä kengät pysyvät lattialla painoillaa sekä kengissä olevan tuen ansiosta jalat eivät pääse menemään sellaiseen asentoon mihin niiden ei pitäisi. Kun kyykkää suurilla painoilla niin tällöin on vain hyvä luottaa kenkiin, että ne tukevat ja pysyvät hyvin maassa. Tällöin on paljon rauhallisempi tehdä itse suoritusta kun ei tarvitse miettiä pysyykö jalat miten maassa.

Tein eilen pitkästä aikaa askelkyykkyä vapaalla tangolla ja huomasin liikettä tehdessä, että Lifter Plus kengillä tasapaino pysyi helpommin hallinnassa kuin joihinkin muihin kenkiin nähden. Olen tämän saman huomannut tehdessäni bulgaarialaista askelkyykkyä käsipainoilla jolloin tasapaino on ollut helpommin hallittavissa. Tämä johtuu kenkien hyvästä tuesta sekä kenkien tasaisesta pohjasta mikä on kauttaaltaa tasainen jokaiselta sivulta. Tällöin kun liikettä tehdessä tasapaino on pysynyt paremmin hallinnassa niin tällöin on voinut lisätä painoja liikkeisiin. Jos tasapainon kanssa on hiemankin ongelmia niin tällöin painoja ei välttämättä uskalla lähteä lisäämään vaikka jaksamisen puolesta sen voisi tehdä.

Hieman paluuta vanhaan jalkatreeniin tyyliin

Eilen tuli palattua hieman vanhaan tapaan tehdä jalkatreeniä. Treeni alkoi kyykyllä jossa tuli tehtyä ensin penkkikyykkyä aina 110kg asti jolla tuli tehtyä kaksi kymmenen toiston sarjaa. Tämän jälkeen vaihdoin tekniikan normaaliin kyykkyyn ja tein kolme kymmenen toiston sarjaa. Näiden normaalien kyykkyjen jälkeen tuli tajuttua kuinka erilaista ja raskaampaa penkkikyykky on. Vaihdoin penkkikyykyn normaaliin kyykkyyn kun penkkikyykky alkoi jo aika paljon painaa. En ollut sitten tässä vaiheessa ihan varma miten normaali kyykky menisi, mutta ensimmäisestä toistosta lähtien huomasin normaalin kyykyn menevän ihan hyvin. Vaikka penkkikyykky alkoi painamaan niin normaali kyykky meni tämän jälkeen hyvin vaikka olin hieman epävarma.

Kyykkyjen jälkeen jalkatreeni jatkui askelkyykyllä vapaalla tangolla mitä tein eilen pitkästä aikaa. Yhdessä vaiheessa jalkatreenini alkoivat normaalilla kyykyllä minkä jälkeen seuraavana liikkeenä tein askelkyykkyä vapaalla tangolla. Jossain vaiheessa tämä tyyli sitten jäi ja aloin tekemään erilaisia jalkatreenejä. Sittemmin olen askelkyykkyä tehnyt "vain" käsipainoilla ja smith-laitteessa joten vapaalla tangolla en ole tehnyt liikettä pitkään aikaa. Tämän johdosta otin liikkeeseen pienet painot sillä tämä oli nyt lähinnä tekniikan hakemista minkä huomasin muutaman toiston kanssa. Muutaman toiston aikana tekniikka hieman sekosi ja tasapainon kanssa oli hieman ongelmia.

Tämän jälkeen vuorossa oli jalkaprässissä 25kg tiputussarja. Samanlainen mitä tuli tehtyä pari viikkoa sitten. Tällä kertaa tein yhden setin kun pari viikkoa sitten tuli tehtyä kaksi settiä. Aloituspainot olivat 300kg ja päätös painot 25kg. Jos vertaa tämän kertaista tekemistä parin viikon takaiseen niin nyt meni huonommin. Tämän näki jo ensimmäisellä painoilla eli 300kg painoilla jossa taisin saada vain joku kahdeksan toistoa kun pari viikkoa sitten toistomäärä näillä painoilla oli hieman yli kymmenen. Muutenkin tekeminen tuntui, että liikerata ei ollut mitenkään suuri, mutta tämä ei ollutkaan niin tärkeä sillä liike otti todella polttavasti jalkoihin ja huomasin tämän setin kun nousin pienen hetken päästä jalkaprässistä pois.

Jalkaprässin jälkeen oli vuorossa vielä yhden jalan pohkeet smith-laitteessa sekä reisikoneet. Etureidet sekä takareidet meni taas yksi plus 1/3 toistoa tyylillä. Takareisiä tehdessä huomasin takareisissä pientä kramppia, mutta tämä ei vaikuttanut mihinkään sillä tein tästä huolimatta kaikki sarjat ja toistot.

Jalkatreeni

  • Penkkikyykky
  • Kyykky
  • Askelkyykky vapaalla tangolla
  • Jalkaprässi tiputussarja
  • Yhden jalan pohkeet smith
  • Etureidet
  • Takareidet maaten

Kun suunnitelma ei toimi niin silloin tarvitaan muutoksia suunnitelmaan tai on käynnistettävä varasuunnitelma. Minulla ei ole dieettini varalle minkäänlaista varasuunnitelmaa joten menen vain tarvittaessa muutoksilla eteenpäin. Huomasin dieetin täyttyessä kolmatta viikkoa, että mitään huomattavaa ei ollut tapahtunut. Ainoa vertailu minulla on tosin ollut vaaka minkä pohjalta näiden kolmen viikon aikana ei ollut tapahtunut mitään. Tämän takia minun oli pakko

Sinällään ihmeellinen treeniviikko takana päin ainakin treenien jaon kannalta. En ole vielä varma onko treeniviikko ohi vai menenkö vielä sunnuntaina tekemään jonkun treenin vai en. En tiedä mitä suunnittelin alkuviikosta vai suunnittelinko yhtään mitään. Kaikki lihasryhmät tuli käytyä läpi vähintään kerran ja osa pari kertaa. Rintatreeni sekä selkätreeni tuli tehtyä tällä viikolla pari kertaa ja hauis, ojentajat, olkapäät sekä jalat kertaalleen. Oikeastaan

Tein pieniä muutoksia dieettiini kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Tosin minulla on ollut vain vaaka dieetin muutoksien tarkasteluun mikä on huono asia. Vaaka kun ei kerro yleisen painon ohella mitään muuta ja pelkkää painoa katsoessa mitään vaikutuksia ei tiedä. Käyn kuitenkin aktiivisesti kuntosalilla joten vähäinen hiilihydraattien syöminen ei vain yksinkertaisesti mene ihan yksiyhteen painon kanssa. Olisikin se niin helppoa, mutta lihas kasvaa kun käy

Itse aloitin oman dieetin huhtikuun alussa ja vaa'an mukaan olen mennyt +-0 tuloksella. En osaa sanoa miksi vaa'an mukaan mitään ei ole tapahtunut kuten en tiedä onko mitään oikeasti tapahtunut. Olisi ollut varmaan parempi käyttää mittanauhaa tai käydä / tehdä jonkinlainen kehonkoostumusmittaus ennen dieettiä jotta vaikutusta voisi jotenkin seurata. En sitten tiedä onko tuo nyt hyvä tapa muutenkaan käydä jatkuvasti vaa'alla katsomassa painon kehitystä. Ainoa

Suunnitelmat tuntuvat aina muuttuvan. Olin ajatellut perjantaille ojentajapainotteista treeniä muutaman jalkaliikkeen kanssa ja tämän jälkeen pitäväni viikonlopun lepoa. Tuo suunnitelma toteutui ainoastaan perjantaina osalta. Löysin itseni nimittäin lauantaina iltapäivällä itseni yllättäen kuntosalilta. Sunnuntaina sentään meni välipäivän merkeissä. Yhdessä välissä olin kyllä suunnitellut jotain juoksuja viikonlopulle, mutta ajattelin nyt olevan parempi olla

Nyt perjantaiaamuna päätin jättää aamulenkin väliin mitä olin kylläkin suunnitellut. Maanantaiaamuna taistelyköysiä ja vatsoja, tiistaina oli vuorossa ihan perus maastavetotreeni, keskiviikkona aamulenkki sekä torstaiaamuna oli jälleen taisteluköysiä sekä vatsoja. Tällä samalla kaavalla perjantaina piti aamulla olla vuorossa aamulenkki, mutta päätin jättää sen välliin. Ajattelin sen olevan nyt hieman liikaa tässä vaiheessa. Keskiviikkoaamun aamulenkki vain

Minulla on ollut nyt tuplatreenipäivinä selkätreenin varalle muutamia erilaista yhdistelmiä. Aluksi tulin käyttäneeksi sellaista, että jaoin selkätreenin niin sanotustia kahtia enemmän vaakasuuntaisiin sekä yläsuuntaisiin treeneihin tai soutu- ja taljaliikkeisiin. Nykyään olen enemmän alkanut käyttämään tyyliä jossa teen aamulla maastavedon omana treeninä jolloin toiseen selkätreeniin jää kaikki muut liikkeet. Olen huomannut tällä tyylillä treenatessa sen, että

Pari asiaa on tullut ilmi tämän alkaneen dieetin aikana. Ensinnäkin viikonloppu oli sinällään vaikea kuten oletin. Tällöin ruokailusta piti olla erittäin tarkka katsomalla, että ei alkanut syömään liikaa. Samalla piti katsoa kelloa ja miettiä sitä milloin oli syömässä ja mitä. Tämä eroaa niin paljon arkipäivästä jolloin syöminen ja aikataulu menee enemmän työpäivän ja treenien mukaan. Olenkin siksi miettinyt ottavani enemmän treenejä viikonloppuun jotta saisin

Perjantaina oli taas vaihteeksi päivä kun päivällä tuntui väsyttävän ja muutamaan kertaan oli kanssa tunne, että voisin syödä hieman lisää. Asioita mitä vain tulee eteen kun menee pienillä ruokavalioilla. Kuitenkaan en lisännyt mitään mihinkään ja söin siten kun olin suunnitellut. Myöskään en syönyt mitään suurempaa töiden ja kuntosalille menon välillä. Mietin kyllä hieman suuremman välipalan syömistä ja samalla hieman myöhempään kuntosalille menemistä, mutta

Tällä hetkellä oma dieettini kulkee lähinnä vain terminä sillä muutoin syömiset ovat menneet samalla kaavalla kuin ennen dietin alkua. Tämä oli myöskin tarkoistus näin dietin alkuun, että en tee mitään radikaalisia muutoksia ruokavalioon sillä suuria muutoksia ei kannata tehdä ikinä. Näin olen monesta paikkaa lukenut ja kuullut, että muutoksia pitää tehdä pikkuhiljaa eikä heti uusia ihan kaikkea. Käytännössä tämä dietin muoto on tässä vaiheessa on vain, että en