Jalkaprässiä minuutin sarjoilla viisi kertaa

16.11.2016 - 12:06

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi.

Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin pituista sarjaa. Jalkaprässi oli kuitenkin käytössä kun treenin piti alkaa joten tästä johtuen jalkatreeni piti aloittaa joillain muulla tavalla. Kun suunnitelmissa oli kuitenkin aloittaa jalkatreeni jalkaprässillä niin tästä johtuen ennen jalkatreeniä oli tarkoitus tehdä lämmittelyä. Lämmittelyksi tällä kertaa valikoitui supersarjana tehty sumokyykky ja kapea kyykky smith-laitteessa. Kymmenen toistoa per liike eikä yhtään lisätä painoja smith-laitteeseen. Siitä huolimatta vaikka en laittanut painoja yhtään lisää niin tekeminen tuntui raskaalle. Varsinkin jälkimmäinen kapea kyykky oli tiukkaa. Kapea kyykky tuli vedettyä ihan alas asti joten tämän johdosta se olikin raskasta. Muutoin tämä kyseinen supersarja oli mielestäni hyvä lämmittelyliike siinä mielessä, että tässä tuli tehtyä niin etureisiä kuin takareisiäkin.

Lämmittelyn jälkeen päästiin sitten aloitusliikkeeseen eli jalkaprässiin. Tarkoitus oli siis tehdä kellotettuja minuutin toistoja eikä toistomäärillä ollut mitään väliä. Minuutti vain sillain kuin jaksoi tehdä. Painot olivat hieman kysymysmerkki, koska en kuitenkaan halunnut laittaa liian vähän painoja. Liian suurilla painoilla tekeminen olisi ollut puolestaan ei tekemistä sillä kokoajan olisi joutunut pitämään vain pausseja.

[[{"fid":"452","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Pienen mietinnän jälkeen päädyin 100kg painoihin. Aloin miettimään minun 10x10 yhden jalan jalkaprässin tekemisiäni missä olen tehnyt liikettä 50kg - 100kg painoilla. 10x10 yhdellä jalalla tehnynä on kuitenkin eri asia kuin tehdä minuutin normaalilla tyylillä, mutta ajattelin tuon kuitenkin antavan suuntaa. Paino valinto lopulta osuikin hyvin oikeaan ja tein kolme ensimmäistä sarjaa 100gk painoilla joiden jälkeen laskin painot 75kg kahteen viimeiseen sarjaan.

Tein ensimmäisellä sarjalla virheen siinä, että aloin automaattisesti laskemaan toistomääriä. Tämä alkoi vain sekoittamaan minua kun oli päässyt hieman yli kymmenen toiston ja minulle sanottiin 20 sekuntia takana. Tämän jälkeen lopetin laskemisen ja yritin ajatella ihan jotain muuta. Vaikka yritin ajatella ihan jotain muuta niin tästä huolimatta aloin välillä vain automaattisesti laskemaan toistoja, mutta tällöin laskinm vain yksi yksi yksi. Oikeastaan tuo toistojen lasku asia oli ainoa vaikeampi asia koko minuutin sarjan hommassa.

Jaksamisesta mikään ei jäänyt kiinni sillä jaksoin tehdä sarjat alusta asti loppuun mielestäni hyvin samanlaisella temmolla mikä tietenkin loppua kohden hieman hiipui. Vaikka tuntui sille, että pian loppuisi voimat niin tästä huolimatta sain jostain jaksettua tehdä koko ajan täyteen. Tarvitaessa olisin käyttänyt käsiä tukemaan polvia, mutta näin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Ehkä painoja olisi voinut ollut ensimmäisessä tai ensimmäisissä sarjoissa yksi 25kg kiekko lisää, mutta tarkoitus ei ollutkaan tehdä maksimipainoilla tuota minuuttia vaan pelkästään sitten, että tuntuma oli ihan kauhea.

Jalkaprässi jäi tänään sekuntikellolla ainoaksi liikkeeksi sillä loput liikkeet tuli tehtyä normaalimmin tai korotussarjoilla. Jalkaprässin jälkeen tuli tehtyä takareidet maaten missä tuli käytettyä kymmenen kilon korotussarjaa. Toistomäärä oli kahdeksan toistoa per paino ja sarja määrä oli viisi. Takareidet maaten jälkeen vuorossa oli etureidet missä tuli tehtyä viisi kahdenkymmenen toiston sarjaa siten, että varmistaja auttoi loppuvenytyksen mitä itse ei saanut nostettua. Käytännössä tämä toimi siten, että nostin itse niin ylös kun pystyin minkä jälkeen varmistajan avulla sai nostettua jalkoja vielä hieman. Tämä varmistajan nostoapu ei ollut suuri, mutta sellainen minkä tunsi todella hyvin jaloissa loppuvenytyksenä.

Etureisien jälkeen vuorssa oli vielä takareidet istuen missä tuli tehtyä kolme kahdenkymmenen toiston sarjaa minkä jälkeen oli vuorossa vielä pohkeet. Pohkeet tuli tehtyä seisten koneessa missä käytin hidasta tempoa sekä pieniä pitoja sekä alhaalla, että ylhäällä.

Jalkatreeni

  • Supersarja 3x Sumokyykky + Kapea kyykky
  • Jalkaprässi 1 minuutin sarja 5x
  • Takareidet maaten 5x 10kg korotussarja
  • Etureidet 5x20
  • Takareidet istuen 3x20
  • Pohkeet seisten 5x10

Jälleen kerran pääsin Tampereen Loaded:lle treenaamaan ja sali oli yllättävän tyhjänä. Oli kuitenkin torstai eikä kello ollut kuin 19 mutta siitä huolimatta salilla oli yllättävän vähän väkeä. Ehkä kaikki olivat katsomassa Tapparan peliä kun se vielä sattui voittamaan mestaruuden silloin kun itse tein treeniä Loaded:lla. No joka tapauksessa salilla oli jonkin verran väkeä ja kun kuitenkin olin taas kerran vapaapainoalueella sen pari tuntia niin en tiedä sitten

Eilen lauantaina kävin PTVGYM Roihupellossa toistamiseen. Tämä oli hieman extempore käynti sillä alkuperäinen suunnitelma oli käydä ihan normaaliin tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin kuin lauantaisin olen käynyt. Tämä kerta poikkesi siinä mielessä normaalista että tällä kertaa mukana oli tuttu. Tämä oli hänelle ensimmäinen kerta millään PTVGYM:llä ja näin ollen päätin hänen nyt päättää kummalle PTVGYM:lle menemme nyt. Kummallakaan ei ollut mikään kiire joten

Tällä viikolla tuli tehtyä pari penkkiä treeniä missä molemmissa treeneissä sain 200kg. Tuo maaginen 200kg oli otettua tällä viikolla kolme kertaa kun ensimmäisessä treenissä otin sen kerran ja toisessa kaksi ykköstä. Jälkimmäisessä treenissä perjantaina olin kyllä hakemassa kahden toiston sarjaa mutta jo ensimmäinen ykkönen oli todella raskas. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina tuo 200kg tuli paljon kevyemmin kuin nyt jälkimmäisessä treenissä perjantaina

Puolitoista viikkoa sitten pääsiäismaanantaina minulla alkoi niin sanotusti "talviloma" ja olin alunperin ajatuksissa käydä ihan normaalisti Vammalassa vetämässä treeni. Olin kuitenkin edellisenä viikkona tehnyt paljon rankemman treenin kuin oikeasti oli tarkoitus sekä oli muutenkin jotenkin väsynyt. En sitten tiedä paljonko se vaikuttaa kun on poissa kotoa ja poissa normaaleista rutiineista. Olin kyllä yllättävän väsynyt ja joka treenin jälkeen illalla olin

Niinhän se sitten meni kuin mitä ei pitänyt. Lähdin maalle pariksi viikoksi ja ajattelin sitten siinä että nyt voisin ottaa rauhallisemmin treenien osalta kun viimeiset kuusi - seitsemän viikkoa on paukutettu. Olen tehnyt joko erilaisia ykkös maksimi ennätyksiä kuten deficit maastaveto, ketjukyykky, boxi kyykky tai lohko maastaveto sekä erilaisia sarjaennätyksiä. Nyt kun lähdin maalle niin ajattelin että voisin ottaa rauhallisemmin kun olen eri ympäristössä ja

Viime viikon keskiviikkona oli viikon ensimmäinen kyykky treeni ja myös ensimmäinen kyykky treeni sen jälkeen kun olin kyykännyt ensimmäistä kertaa 240kg ilman spotteria. En siis tiennyt mitä odottaa ja millaisilla painoilla tai millä tyylillä tehdä kyykky treeniä. Olin myös hieman lannistunut siitä kun edellisessä treenissä pääsi tekemään kyykkyä hyvällä lattialla ja loistavalla räkillä Roihupellon PTVGYM:llä ja tällä nyt oli vuorossa lannistunut ilmapiiri

Eilen torstaina kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin viime viikon lauantaina käynyt Rouhupellon PTVGYM:llä. Kyllähän se nyt heti huomasi selvästi että kyseessä on ihan eri luokan kuntosalit. Kuitenkin Pitäjänmäen PTVGYM on itselleni kotoisampi kun siellä aktiivisesti pari kolme kertaa viikossa käyn niin se asia on Pitäjänmäellä paremmin. Kaikki muu asia onkin sitten Roihupellon puolella ja osa Pitäjänmäen asioista alkoi nyt jopa

Keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin minulla ei ollut oikein mitään suunnitelmia tai odotuksia treeniä kohtaan. Oikeastaan parempi niin sillä viime viikon lauantaina tain tehtyä ketjukyykyssä uuden ennätyksen kun sain tehtyä lauantaina PTVGYM:llä 220kg plus ketjut. Oikeastaan en edes muistanut sitä että tein edellisessä treenissä ennätyksen mikä oli vain hyväksi. Yleensä kun olen saanut tehtyä hyvän treenin tai jonkinlaisen ennätyksen

Eilen lauantaina kävin ensimmäistä kertaa uudella PTVGYM Roihupelto kuntosalilla. Minun oli suunnitelmissa käydä PTVGYM Roihupeltossa jo tuossa pari kolme viikkoa sitten mutta muutin noita suunnitelmia kun sää heikkeni. No loppujen lopuksi eipä se sää nyt eilenkään mikään loistava ollut vaan päinvastoin todella huono. Treenin aikana oli alkanut satamaan räntää eli tiet oli loskassa ja räntää satoi enemmän. Ei siis mikään ihanteellinen ajokeli ja varsinkin kun

Viikko alkoi treenien osalta ei ihan niin kuin olin kuvitellut mutta lopulta parempi niin. Olin suunnitellut tekeväni maanantaina maastaveto treenin lohko maastavedolla (block deadlift) lähisalilla mutta päädyin tekemään normaalia maastaveto ja lohko maastavetoa PTVGYM:llä. Menin kyllä tuohon lähisalille mutta pukuhuoneesta päästyäni kun menin salin puolelle niin huomasin salin olevan ihan täynnä. Juttelin siinä tutun kanssa ja odottelin kymmenisen minuuttia