Intervallit hyytyvinä kuumuudessa

16.11.2016 - 12:06

Aamulla herätessäni huomasin eilisen jalkatreenin vähän painavan, mutta siitä huolimatta en muuttanut intervalli suunnitelmia. Alkoi vain vähän arvelluttamaan iltapäivän juoksukunto eli jaksanko vetää intervalleja kunnolla. Kun aloitin alkuveryttelyn huomasin jalkojen olevan "jäykät" tai siis meno ei ollut yhtä rentoa kuin viimeksi. Aloin miettimään intervallien pituuksia vasta kun pääsin alkuveryttelyssä kentälle enkä yhtään aikaisemmin. Kun lähdin kentälle päin niin minulla ei ollut mitään hajuakaan mitä tulen kentällä tekemään. Viimeviikolla juoksin 3x1500m ja olin ajatellut jotain sinnepäin, mutta en samaa matkaa.

Viimeviikolla oli kamalan kuuma ja myös tänään oli kamalan kuuma. Lähtiessäni auton mittari näytti 28 astetta. En ole ihan varma kuinka paljon kuumuus vaikutti treeniin verrattuna eiliseen jalkatreeniin, mutta tänään vain painoi juokseminen. Jokaisen vedon jälkeen olin vain väsyneempi niin kuin yleensä intervalli vetojen edetessä. Tänään kuitenkin ensimmäisen vedon jälkeen tuli selvä lasku vetojen aikoihin ja tästä syystä juoksin tänään kahden eri matkan vetoja. Aloitin tekemällä 1600m vetoja 800m palautuksella. Ensimmäisen ja toisen vedon välinen aika ero oli jotain 15 - 20 sekunnin välillä. Toinen veto tuntui jo kamalan raskaalle joten aloin toisella palautuksella miettimään vetojen lyhentämistä. Jätin toisen palautuksen 400m jonka jälkeen tein 1000m vedon. 400m palautus ja vielä toinen 1000m veto. Molemmat 1000m vedot tuntuivat kamalan raskaille ja päätin toisen tonnin jälkeen lopettaa vedot, koska aloin olemaan jo aivan puhki. Koko intervallitreenin ajan tuloksetkin olivat vain alaspäin. Kuumuus varmasti vaikutti paljon tuloksiin, mutta luulen eilisen jalkatreenin vaikuttaneen enemmän. Viimeviikolla oli kuitenkin suurinpiirtein saman verran lämmintä ja silloin vedot menivät hyvin.

[[{"fid":"220","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"336","width":"335","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Intervallivedot:

  • 1600m 7,47min 800m palautus
  • 1600m 8,01min 400m palautus
  • 1000m 5,25min 200m palautus
  • 1000m 5,25min

Tällä hetkellä olen aivan puhki enkä oikein jaksa tehdä yhtään mitään joten intervallitreeni on tehnyt tehtävänsä. Tänään kuitekin opin taas kerran, että jalkatreenin jälkeisenä päivänä ei kannata juosta intervalleja. Myöskin kroppani ei kestä oikein tälläistä "rääkkäystä" eli juosta todella kuumassa. Kroppa vie vain nopeasti kaikki mehut pois ja siten ei vain jaksa. Lisäksi paikat missä tuntui eilinen treeni eli pohkeet ja reidet ovat siinä kunnossa kuin olisi tehnyt kunnon jalkatreenin. Juoksun aikana en tuntenut jaloissa mitään, mutta nyt jalat ovat todella väsyneet. Huomenna on vielä vuorossa kuntosalipäivä ja siellä selkä. Treenin myös pitäisi alkaa maastavedolla, mutta saapa nyt nähdä jätänkö maven huomenna väliin.

Tälle viikolle jätin tupla kuntosalitreeniviikon väliin ja minun oli tarkoitus ottaa enemmän juoksua mukaan. Käytännössä olin suunnitellut aamulenkille menemistä maanantaista - keskiviikkoon, mutta ainakin nyt tiistaiaamuna jätin kaikki treenit väliin. Huomasin maanantaiaamun aamulenkin jäljiltä pari asiaa joten ajattelin olevan parempi jättää tiistaina aamulenkki väliin. Vaikka juoksin maanantaina ihan rauhallisesti eikä siinä lenkin jälkeen tuntunut vielä

Nyt perjantaiaamuna päätin jättää aamulenkin väliin mitä olin kylläkin suunnitellut. Maanantaiaamuna taistelyköysiä ja vatsoja, tiistaina oli vuorossa ihan perus maastavetotreeni, keskiviikkona aamulenkki sekä torstaiaamuna oli jälleen taisteluköysiä sekä vatsoja. Tällä samalla kaavalla perjantaina piti aamulla olla vuorossa aamulenkki, mutta päätin jättää sen välliin. Ajattelin sen olevan nyt hieman liikaa tässä vaiheessa. Keskiviikkoaamun aamulenkki vain

Pari asiaa on tullut ilmi tämän alkaneen dieetin aikana. Ensinnäkin viikonloppu oli sinällään vaikea kuten oletin. Tällöin ruokailusta piti olla erittäin tarkka katsomalla, että ei alkanut syömään liikaa. Samalla piti katsoa kelloa ja miettiä sitä milloin oli syömässä ja mitä. Tämä eroaa niin paljon arkipäivästä jolloin syöminen ja aikataulu menee enemmän työpäivän ja treenien mukaan. Olenkin siksi miettinyt ottavani enemmän treenejä viikonloppuun jotta saisin

Minulla oli perjantaina ajatus, että teen kevyemmän jalkatreenin kun edellisellä viikolla käytännössä "tapoin" jalkani. Tällöin tunsin jo treenin aikana todella hyvin treenin menevän perille. Tein tällöin pitkiä sarjoja lähinnä reisikoneissa. Viime perjantaina ajatukseni oli tehdä hieman kevyempi jalkatreeni jotta jalkani eivät menisi ihan niin kamalaan kuntoon, että joutuisin niitä monta päivää "kärsimään". Mitä sitten teinkään? Tietenkin tein b ulgarialaista

MInulla oli maanantaina herätys aamulla halliin menoa varten. Suunnittelin sunnuntaina meneväni aamulla halliin juoksemaan vaikka jaloissani vielä tuntui edellinen jalkatreeni. Ajattelin kevyen juoksun parantavan jalkojen tilaa sillä yleensä juuri treeni parantaa kipuni. Jos tunnin jotain kipua niin silloin en mielelläni lepää vaan haluan treenata. Olen huomannut treenin auttavan kipuihin paljon paremmin kuin levon. Eihän tuo nyt aina noin ole, mutta mielestäni

En kyllä oikeastaan ole osannut odottaa tälläistä tilannetta kun pidän kuntosalista väliviikkoa ja juoksusta kevyempää viikkoa, että juoksisin 10km lenkkejä rennosti. Aika meedio olisi saanut olla jos muutamia vuosia sitten olisin osannut tietää tälläisen tilanteen. Yleensä jo 10km lenkki automaattisesti tiesi sitä vaikka yritti juosta miten vain niin olin juoksun jälkeen puhki / poikki / katki. Kunnon puolesta kunto on ollut välillä hyvä ja välillä parempi

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä

Aloin tiistain rinta- & selkätreenin jälkeen kävellessäni kuntosalilta kotio miettimään, että voisin pitää ensi viikolla väliviikon kuntosalista. En oikein tiedä mistä tuo ajatus oikeastaan tuli, mutta mitä enemmän aloin asiaa miettimään niin sitä paremmalta ajatus tuntui. Ajattelin asiaa melkein koko kävelyn ajan kuntosalilta kotiin ja vielä kotiin päästyäni jatkoin asian pohtimista. Sinällään juuri tuolloin tiistaina kropassa ei tuntunut mitenkään

En ole käynyt kuntosalilla kolmeen päivään mikä on pisin aika ties koska. En edes muista, koska viimeksi olen ollut kuntosalilta pois kolme päivää. Kahden päivän taukoakin saa etsiä hieman pidempään, mutta vähintään kolmen päivän tauko on ollut viimeksi viime lokakuun vaihteessa. Lokakuussa olikin sitten pidempi tauko kun valmistauduin Vantaan puolimaratonille. Alunperin en suunnitellut ihan tälläistä, mutta yksi asia johti toiseen mikä taas toiseen

Perjantaina avasin hallikauden ja samalla juoksu kauden. Samoin parin kuukauden tauko juoksun parista päättyi perjantaina. Juoksu kausi ei olisi vielä alkanut jos en olisi hommannut halliin juoksukertoja. Talvi tuli lopulta myös Espooseen lumen ja pakkasien kera. Joulukuussa olisi ollut vielä loistavat juoksukelit ulkona, mutta tällä hetkellä on hieman huonommat. En sanoisi ihan huonon kelin olevan kun ei ole vielä liukasta ja jäätä, mutta heikohko. Lumen