Ihmiset eivät tunnu lämmittelevän kuntosalilla vaan aloittavat suoraan treenin

25.01.2021 - 19:09

Olen tainnut alkaa kiinnittämään siihen huomiota viimeaikoina enemmän etteivät ihmiset jotka käyvät kuntosalilla lämmittele. Itse olen jo alkuvuosista alkaen lämmitellyt edes jotenkin ja varsinkin nyt viime vuosina aina kun ikää tulee lisää niin kiinnittänyt lämmittelyyn vain entistä enemmän huomiota. Teen lämmittelyt samalla tavalla olisin sitten tekemässä kevyemmillä painoilla tai raskaammilla painoilla sillä kun teen lämmittelyä niin en vielä ole tietoinen miten tulen tekemään treenin. Siksi onkin hyvin tärkeää lämmitellä hyvin tiesi tai ei tiennyt millainen treeni tulee olemaan.

Lämmittely edes auttaa pienentämään kaikkia loukkaantumisia, venähdyksiä tai lihaksen repeämisiä. Lämmittely edes auttaa liikeratojen parantamiseen ja kropan olevan alusta asti valmiina aloittamaan treeniä. Lämmittelyllä saadaan tukossa olevia paikkoja auki tulevaa treeniä varten sekä lämmittelyssä huomaa jos jokin paikka on todellakin huonossa kunnossa jolloin tietää etukäteen mitä kannattaa välttää ja tarvitseeko jotain paikkaa erikseen lämmitellä enemmän.

Olkapäät ovat itselleni hieman poikkeus muista lihasryhmistä.Lämmittelyn jälkeen tykkään aloittaa olkapäätreenin takaolkapääliikkellä tai liikkeillä joissa normaalisti käytän pieniä painoja. Tällöin saan paremman tuntuman mahdollisesti suurempiin olkapääliikkeisiin sekä olkapäät ovat valmiimpia ottamaan suurempia painoja. Jalkatreeneissä teen välillä jalkaprässiä ennen kyykkyä ja välillä aloitan suoraan kyykyllä tehden enemmän sarjoja pienemmillä painoilla ennen kuin siirryn suurempiin painoihin.

Rintatreeenissä sekä selkätreenissä lämmittelen siten, että pystyn aloittamaan treenin heti penkillä tai maastavedolla painoja käyttäen. Teen näissä liikkeissä muutoinkin hyvin vähän lämmittelysarjoja sillä keskityn mielummin lämmittelyyn varsinaisesssa lämmittelyssä kuin pienillä painoilla liikettä tehdessä. Olen vain huomannut, että varsinainen lämmittely on paljon tehokkaampaa ja monipuolisempaa kuin esimerkiksi penkkiä tekien pienillä painoilla. Haluan saada rinnan lämpimäksi ja valmiiksi kuminauhoja käyttäen jolloin haen vain liikeradat kuntoon pienemmillä painoilla kun rinta on lämmitelty muualla. Samaa taktiikkaa käytän selkätreenissä ja esimerkiksi maastavedossa.

En sitten tiedä johtuuko asiat painoista, treenistä tai vain siitä että ei halua tai viitsi lämmitellä kunnolla. Yleisesti vain näen, että kun itse lämmittelee esimerkiksi kyykkyyn niin jos viereen tulee joku toinen tekemään kyykkyä niin siihen tankoon laitetaan heti se 60 - 80kg ja aletaan kyykkäämään. Käytännössä heti siis laitetaan ne painot millä päädytään tekemään liikettä ja mahdollisesti siihen vielä saatetaan laittaa 10kg - 20kg lisää painoja mutta muuten homma on siinä. Viereinen treenaaja onkin sitten tehnyt koko kyykkytreenin siinä ajassa kun itse tekee lämittelyn viimeisiä asioita ja on pikkuhiljaa valmistautumassa aloittamaan kyykkyä.

Sitä on mahdoton sitten tietää mitä nämä ihmiset ovat tehneet ennen sitä kun he iskevät suoraan sen 60 - 80kg tankoon ja alkavat tekemään mitä nyt tekevät. Sitä vain ihmettelee etteivät he edes siinä räkillä yhtään venyttele tai lämmittele mitenkään vaan suoraan painot tankoon ja tekemään. He eivät edes laita pienempiä painoja alkuun vaan valtaosa aloittaa suoraan niillä painoilla joilla tekevät treeenin. Itse olen alkuvuosista alkaen lisännyt painoja pikkuhiljaa vaikka tekisin pienillä painoilla. Pysyvätkö ihmiset tällä tavalla ehjänä vai onko se vain sitä ihmettelyä kuin itse liikkuu normaalia treenaajaa suhteessa suuremmissa painoissa? 

Viime viikolla aloin tekemään kaksi maastavetotreeniä viikkoon ja tällä viikolla jatkoin trendiä. Samalla tein treenipäiviin hieman muutoksia loppuviikon osalta kun muutin torstain sekä perjantain treenit kokonaan. Torstaisin kun olen tehnyt käsi- & olkapäätreenin niin tein selkä- & olkapäätreenin ja vastaavasti kun perjantaisin olen tehnyt selän sekä rinnan niin tällä kertaa tein rinta- & käsitreenin. Tällä vaihdolla sain maastavedolle sekä penkille omat

Kesällä kun sain nostettua 280kg uudeksi maastaveto ennätykseksi niin tämän jälkeen en ole maastavedossa hirveästi juhlinut. Penkissä olen saanut nostettua yleistä tasoa minkä minkä lisäksi olen saanut tehtyä slingshot maksimi ykkösen. Sama on tapahtunut kyykyssä missä olen saanut nostettua 240kg minkä lisäksi olen saanut parannettua yleistä tasoa. Maastavedossa en ole saanut tehtyä oikeastaan kumpaakaan. En ole saanut nostettua yleistä tasoa enkä ole päässyt

Minulta kysytään usein kuinka paljon slingshot auttaa penkin tuloksissa sekä miksi penkkaan slingshotilla? Ensimmäiseen kysymykseen kuinka paljon slingshot auttaa niin on oikeasti vaikea vastata. Nettisivujen mukaan apu on siinä 20% tienoilla mutta eipä tuohon oikeaa vastausta varmaan saa. Luulisin yhden vaikuttavan tekijän olevan myös sinä itse. Slingshot itsenäisesti ei auta oikeastaan yhtään ellet jaksa tai osaa penkata. Slingshot on vain apuväline millä

Viime viikolla nukuin lähes joka yö kuusi tuntia minkä lisäksi söin todella epäsäännöllisesti sekä poikkeavasti joka päivä. Tällä viikolla olen nukkunut normaalisti minkä lisäksi aloitin syömään normaalisti. Tietenkin minulle oli jäänyt viime viikolta univelkoja mitä sain kiinni pikkuhiljaa. Tällä viikolla muutto asiat jäivät loppuviikolle viikonloppuun kun viime viikolla tein muuttoon liittyviä asioita lähes kokoajan kun en ollut töissä tai salilla. Nämä pari

Rintatreenin voi tehdä monella tavalla kuten punnerrusliikkeillä penkki, vinopenkki & rintaprässi tai vipuliikkeillä peck-deck, vipunostot tai ristikkäistalja. Kyseisiä liikkeitä voi muokata helposti erilaisilla liikeradoilla tai vaihtamalla tangon käsipainoihin tai toisinpäin. Mielestäni paras tapa treenata rintaa on sekoittaa punnerrusliikkeitä ja vipuliikkeitä keskenään sillä oikeasti rintakasvaa vipuliikkeillä. Miksi rinta kasvaa juurikin vipuliikkeillä

Mitä tapahtuukaan kun ei itse "päätä" millä painoilla tekee tai oikeastaan millä painoilla jatkaa? Sitä ei voi tietää ennenkuin sen on tehnyt. Tuossa voi käydä huonosti tai sitten siinä voi käydä hyvin kuten minulla kävi keskiviikkona kyykyssä. Kun tein lämmittelyitä jalkaprässissä niin huomasin jaloissa olevan pieniä kipuja / jalkojen olevan hieman jumissa. Tästä johtuen yritin lämmitellä jalat paremmin kuin normaalisti mikä tarkoitti sitä, että sekoitin

Aikoinaan kun sai penkattua 250kg slingshotin avulla niin ajattelin etten tule käyttämään kyseisiä painoja enään ikinä, mutta toisin kävi. Olen jo pidempään käyttänyt penkkiä tehdessä slingshottia sillä sen avulla tekeminen on turvallisempaa sekä helpompaa. Minulle riittää tällä hetkellä se, että olen saanut penkattua raakana 220kg ja en näe mitään syytä lähteä korottamaan. Penkissä kun vain loukkaantumisriski kasvaa mitä suurempiin painoihin mennään ja

Vietin viime viikolla väliviikon kokonaan treenaamisesta ollessani työmatkalla Espanjassa. Olin jo kauan sitten päättänyt pitäväni treeneistä tauon tuona aikana mutta kukaan ei tuntunut uskovan minua. Moni kysyi salilla sekä töissä enkö tule treenaamaan Espanjassa ja kun vastasin etten niin tämän jälkeen kysyttiin miksi? Sinne olisi helppo ottaa mukaan lenkkarit ja käydä juoksemassa tai ei ne treenivaatteet niin paljon tilaa vie. Kuitenkin tämä oli itselleni

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä

Viikon sisällä kyykyssä sarjaennätys 210kg painoilla, uusi maksimi ennätys sekä sarjaennätys 200kg painoilla. Tuossa välissä tuli tehtyä vielä lyhyempiä sarjoja penkissä 220kg & 230kg painoilla sekä maastavedossa 240kg & 250kg painoilla. Näin ollen viikon sisällä tuli tehtyä jokaista suurta liikettä penkkiä, maastavetoa ja kyykkyä kakkosella alkavilla lukemilla mitkä eivät kuitenkaan ole itselleni ihan jokapäiväisiä saavutuksia maastavetoa lukuunottamatta. Tämä